Lähetyskentältä
Ihme lentoasemalla
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Yksi pieni kehotus voi muuttaa ihmisten elämän paremmaksi.
Kuvitus David Malan
Kun olin uusi lähetyssaarnaaja Japanissa, minun oli vaikeaa ymmärtää ketään, saati sitten tutustua heihin. Oli vaikeaa oppia rakastamaan ihmisiä, joita en edes tuntenut, etenkin kun en ymmärtänyt, mitä he sanoivat. Mutta yritin osoittaa rakkauttani heitä kohtaan ja olin kiitollinen heidän pyrkimyksistään auttaa minua.
Joka viikko toverini ja minä saimme kotitekoisen leivän eräältä seurakunnan sisarelta nimeltä sisar Senba. Hän osoitti rakkauttaan lähetyssaarnaajia kohtaan leipomalla leipää ja kirjoittamalla pieniä mutta sydämellisiä viestejä.
Minua liikutti se, että joku välitti minusta. Tunsin innoitusta osoittaa kiitollisuuteni hänelle jollakin vähäisellä tavalla. Kirjoitin hänelle viestin, jossa kerroin, kuinka kiitollinen olin hänestä ja niistä uhrauksista, joita hän ja hänen perheensä tekivät auttaakseen lähetyssaarnaajia. Meistä tuli ystävät, ja minä aloin pitää häntä ”äitinäni kaukomailla”.
Kuukaudet kuluivat. Varhain eräänä keskiviikkoaamuna sain puhelun lähetysjohtajalta, joka pyysi minua siirtymään Okinawaan. Kun lopetin puhelun, minut täytti mitä katkeransuloisin tunne. Hyvästeleminen pelotti minua. Jokainen puhelu, jossa kerroin seurakunnan jäsenille, että lähtisin seuraavana päivänä, raastoi sydäntäni. Jäähyväisten jättäminen ihmisille, joita olin oppinut rakastamaan hyvin paljon, oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut sen olevan.
Kun olin soittanut nuo puhelut, huomasin, että ainoa, joka ei ollut vastannut puhelimeen, oli sisar Senba. Minua suretti, etten voisi hyvästellä jäsentä, josta oli tullut minulle hyvin läheinen.
Seuraavana aamuna kaksi muuta lähetyssaarnaajaa ja minä lähdimme lentoasemalle. Kun saavuimme lipunmyyntiin ja yritimme ostaa lippuja, työntekijät kertoivat meille, että korttimme oli peruutettu. Meillä ei ollut lainkaan rahaa lippujen maksamiseen, ja lento oli lähdössä kymmenen minuutin kuluttua! Me kolme hätäännyimme. Myöhästyisimme lennolta ja joutuisimme jäämään päiväksi lentoasemalle.
Mutta kaikki hätäännykseni vaihtui lohduksi, kun käännyin ympäri ja näin sisar Senban kävelevän lentoasemalle. Yllätyin siitä, että hän oli siellä, koska hän ei ollut tiennyt, mihin aikaan lentomme lähtisi. Hän kiiruhti luoksemme ja antoi hymyillen meille kaikille leivän mukaan koneeseen.
Kun selitimme hänelle, että myöhästyisimme lennoltamme, hän tuli surulliseksi. Kukaan meistä ei tiennyt, mitä tehdä. Sitten sisar Senba alkoi käydä läpi laukkuaan etsien jotakin, mikä voisi auttaa meitä. Hän hypähti iloisena löytäessään laukustaan pienen kirjekuoren, jonne hän oli viikkoja aiemmin pannut 50 000 jeniä – juuri sen rahasumman, jota me tarvitsimme. Hän antoi rahat meille, ja me ehdimme saada lippumme ajoissa. Me kiitimme häntä kaikella sillä kiitollisuudella, johon sielumme kykeni, jätimme hyvästit ja kiiruhdimme koneeseen.
Ennen kuin kone nousi ilmaan, lähetyssaarnaajatoverini kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Eikö hän olekin mahtava?! Se oli ihme!”
Silloin tajusin, kuinka todella ihmeellistä se itse asiassa oli. Sitten hän sanoi: ”Mitä sinun viestissäsi sanotaan?” Näin, että hän luki viestiä, joka oli sisar Senban hänelle antaman leivän mukana. Kun tajusin, että minullekin oli viesti, otin sen esiin ja luin pienen paperinpalan, joka oli osoitettu minulle ja joka toi heti kyyneleet silmiini. Siinä sanottiin: ”Minä rakastan sinua! Ethän unohda minua! Minä en unohda sinua koskaan!”
Sillä hetkellä tunsin Hengen voimakkaampana kuin olen ikinä tuntenut. Sisar Senban esimerkki opetti minulle, kuinka tärkeää on noudattaa Hengen kehotuksia – tuntuisipa kehotus miten pieneltä tai oudolta hyvänsä. Näiden kehotusten ansiosta meillä on voima muuttaa ihmisten elämää paremmaksi. Tiedän, ettei ollut sattumaa, että hän tuli lentoasemalle. Se oli ihme.
Herra todellakin käyttää pieniä keinoja toteuttaakseen työtään. Kuinka siunattuja me kirkon jäsenet olemmekaan siksi, että meillä on Hänen vaikutuksensa elämässämme. Pysykäämme kaikki kelvollisina saamaan näitä kehotuksia ja siunaamaan Jumalan lasten elämää.