Kirkko Koreassa – evankeliumin valo loistaa vaikeuksien läpi

Lähetysjohtaja Taylorin käyntiä seuranneina vuosikymmeninä korealaiset kestivät ankaria koettelemuksia kuten japanilaisten tekemän valloituksen ja miehityksen, Tyynenmeren sodan, Venäjän ja Kiinan sortovallan, Pohjois-Korean kommunistisen vallankaappauksen ja Korean sodan.

Kuva

Korea conference with Hearld B. Lee 1954

Jumalallisen varjeluksen ansiosta korealaisten toivonkipinä alkoi kuitenkin voimistua New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Syngman Rhee, Korean presidentti, lähetti Kim Ho Jikin, Suwonin maatalouskoeaseman johtajan, Yhdysvaltoihin saamaan oppia siitä, kuinka korealaisten ruokavalion ravitsevuutta voisi parantaa. Ho Jik valitsi Cornellin yliopiston, jossa oli erinomainen ravitsemuksen jatko-opinto-ohjelma. Hän aloitti tohtoriopinnot vuonna 1949 – ja kävi eri kirkkojen kokouksissa Ithacan ympäristössä New Yorkin osavaltiossa löytääkseen ”tosi kirkon”¹.

Ho Jik ystävystyi Oliver Wayman -nimisen miehen kanssa. Toisin kuin muut Ho Jikin tuttavat, Oliver ei käyttänyt alkoholia, ei tupakoinut eikä koskaan kiroillut. Eikä Oliver ollut koskaan työssä sunnuntaisin. Eräänä päivänä Ho Jik kysyi Oliverilta: ”Mikä saa sinut elämään tuolla tavalla?” Vastauksena kysymykseen Oliver antoi Ho Jikille kirjan Uskonkappaleet, jonka on kirjoittanut vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista.

Ho Jik luki Uskonkappaleet-kirjan viikossa, ja sitten hän luki Mormonin kirjan. Hän uskoi molempiin kirjoihin ja sanoi Oliverille, että Mormonin kirja on ”täydellisempi ja helpommin ymmärrettävä kuin Raamattu”². Ho Jik otti vastaan evankeliumin sanoman siten kuin kuiva maa ottaa vastaan kauan odotetut sateet. Hänen uskonsa vahvistui päivä päivältä. Hän alkoi osallistua lähetystyöoppiaiheisiin ja päätti mennä kasteelle.

46-vuotias Kim Ho Jik kastettiin heinäkuun 29. päivänä 1951 Susquehannajoessa – hän halusi tulla kastetuksi lähellä paikkaa, jossa profeetta Joseph Smith ja Oliver Cowdery oli kastettu yli sata vuotta aiemmin. Kun hän nousi vedestä, hän kuuli selkeän äänen sanovan: ”Ruoki minun lampaitani.” Tuo vaikutelma johti siihen, että hän omisti lopun elämänsä evankeliumin juurruttamiseen Koreassa.

Syyskuuhun 1951 mennessä Korean sota oli päättynyt umpikujaan, joten tri Kim palasi Koreaan. Hänellä oli suuri halu saarnata palautettua evankeliumia. Hän osallistui kirkon kokouksiin Yhdysvaltain sotilasleirissä Busanissa, missä hän opetti Evankeliumin oppi -luokkaa ja lausui todistuksensa korealaisille vierailijoille. Yhdysvaltalaiset sotilaat opettivat evankeliumia englanniksi nuorille, ja tri Kim toimi ystävällisesti heidän tulkkinaan. Se oli tehokas tapa kertoa evankeliumista, ja koska korealaiset luottivat tri Kimiin, hänen esimerkkinsä vaikutti moniin.

Ihmiset olivat kärsineet paljon Korean sodan vuoksi, joten he ottivat innokkaina vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. Tri Kimin omistautuminen kantoi viimein hedelmää 3. elokuuta 1952, kun ensimmäiset neljä henkilöä kastettiin Busanissa.

Tri Kim sanoi myöhemmin ryhmälle pyhiä: ”En välittäisi, vaikka minun täytyisi antaa henkeni tai rahani tai oppiarvoni, kunhan vain saisin olla Vapahtajani kanssa.”³ Hänen elämänsä oli osoitus tästä sitoumuksesta palvella Jumalaa.

Vaikka Koreassa ei ollut lähetyskenttää, evankeliumi levisi siellä nopeasti. Kasvu hämmästytti johtavia veljiä. Syyskuussa 1954, palattuaan Utahiin Koreaan tehdyltä matkalta, vanhin Harold B. Lee (1899–1973) kahdentoista apostolin koorumista sanoi toivovansa, että kirkko alkaisi pian virallisesti saarnata evankeliumia Koreassa. Hän kuvaili korealaisten pyhien uskoa ja innokkuutta.⁴ Huhtikuun 7. päivänä 1955 ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi jakoivat Japanin lähetyskentän Kaukoidän pohjoiseksi ja Kaukoidän eteläiseksi lähetyskentäksi. Korea otettiin mukaan Kaukoidän pohjoiseen lähetyskenttään. Korealaiset myöhempien aikojen pyhät halusivat, että Koreaan lähetettäisiin lähetyssaarnaajia, mutta he tiesivät, että poliittinen tilanne maassa oli epävakaa, joten he odottivat ja rukoilivat hartaasti.

Elokuun 2. päivänä 1955 seistessään kauniilla Jang-Choong Danin kukkulalla Soulissa presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972), silloinen kahdentoista apostolin koorumin presidentti, pyhitti Korean kokoaikaisen lähetystyön alkamiselle ja rukoili, että maassa vallitsisi jälleen rauha ja se vaurastuisi.⁵ Sinä iltana hän järjesti Korean piirin, jonka johtajaksi tuli Kim Ho Jik. Myöhemmin hän kävi Busanissa järjestämässä Busanin seurakunnan.

Vaikka poliittinen tilanne Koreassa oli edelleen epävakaa, juuri kutsuttu Kaukoidän pohjoisen lähetyskentän johtaja sai innoitusta lähettää huhtikuussa 1956 vanhimmat Richard Dettonin ja Don Powellin Koreaan. Amerikkalaiset myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat sotilaat ja 64 korealaista jäsentä, kuten tri Kim, olivat raivanneet tietä auringonvalolle ja vedelle, ja lähetyssaarnaajat toivat ravinteet. Lukuisat ihmiset kokivat kääntymyksen, ja kirkko alkoi kasvaa.

Korealaisten jäsenten usko vahvistui jatkuvasti, mutta sitä koeteltiin usein. Veli Chun Nak Seo, joka kasteensa jälkeen astui pakolliseen asepalvelukseen, muisteli joitakin koettelevia hetkiä: ”Niiden kolmen vuoden ajan, jotka olin asepalveluksessa, uskoani ja todistustani koeteltiin. Eräänä päivänä komppanian komentaja oli juovuksissa ja toi paljon alkoholia ja painosti komppanian jäseniä juomaan sitä. Koska asetoverini tiesivät, että olen myöhempien aikojen pyhä, he aina tyhjensivät kupin puolestani. Mutta sinä iltana juopunut komentaja seurasi minua tarkoin ja käski minun juoda kupista. Sanoin, etten juo alkoholia, mutta hän komensi minua tekemään niin. Mutta kieltäydyin jälleen. Hän otti pistoolinsa ja tähtäsi minua ja komensi minua juomaan. Jokainen seurasi tapahtumia henkeään pidätellen. Jälleen kerran sanoin selkeästi: ’Minä en juo alkoholia, herra komentaja.’ Minusta se hetki tuntui hyvin pitkältä. Viimein hän sanoi: ’Minä luovutan’ ja laski pistoolin kädestään. Kaikki huokaisivat helpotuksesta ja menivät takaisin parakkeihin. Seuraavana aamuna komppanian komentaja tuli luokseni ja pyysi anteeksi sitä, mitä hän oli edellisenä iltana tehnyt. Myöhemmin hänellä oli tapana tulla luokseni pyytämään neuvoja henkilökohtaisissa asioissa.”⁶

Veli Chun palveli kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Koreassa ja myöhemmin piispana Alamedan seurakunnassa Marylandissa Yhdysvalloissa.

Niiden joukossa, jotka kuulivat evankeliumista ensimmäisiltä Koreassa palvelleilta lähetyssaarnaajilta, oli myös veli Jung Dae Pan. Hän oli keskeyttänyt opinnot Soulin yliopistossa, jotta voisi opiskella teologisessa korkeakoulussa. Hänen unelmanaan oli tulla papiksi ja johtaa kristillistä yhteisöä Koreassa.

Eräänä päivänä yksi ystävä antoi hänelle englanninkielisen Mormonin kirjan, koska koreankielistä käännöstä ei ollut vielä julkaistu. Hän tunsi suurta halua lukea kirjaa. Hän luki sitä jopa oppitunnilla. Kun hänen luokkatoverinsa kysyivät häneltä, mikä se oli, hän sanoi, että se oli Raamatun kaltainen kirja, ja suositteli, että he ostaisivat sellaisen.

Lopulta veli Jung joutui vaikeuksiin korkeakoulussa. Johtajat kutsuivat hänet luokseen ja sanoivat, että hän antautui Saatanan kiusaukselle langeta harhaoppiin, ja pakottivat hänet valitsemaan joko koulun tai Mormonin kirjan. Päätös ei ollut hänelle vaikea, koska hän tiesi jo, että Mormonin kirja on totta.

Liityttyään kirkkoon veli Jung joutui kuitenkin sosiaalisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin. Korkeakoulusta saatu stipendi ja aiemman kirkon antama taloudellinen tuki lakkasivat, ja kaikki hänen ystävänsä jättivät hänet. Tri Kim piti hänestä hyvän huolen. Myöhemmin veli Jung vaikutti suuresti kirkon kasvuun Koreassa kääntämällä Opin ja liitot sekä toimittamalla kirkon laulut. Hänen kääntämiensä laulujen kauniit sanat koskettavat edelleen korealaisten jäsenten sydäntä.

Vahvojen jäsenten määrä lisääntyi vähitellen. Heinäkuussa 1962 järjestettiin virallisesti Korean lähetyskenttä. Uudeksi lähetysjohtajaksi kutsuttiin Gail E. Carr, Koreassa aiemmin palvellut lähetyssaarnaaja. Tämä uusi lähetysjohtaja otti yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään Mormonin kirjan kääntämisen ja julkaisemisen korean kielelle. Pohdittuaan ja rukoiltuaan paljon hän antoi käännöstyön yhden kokoaikaisen lähetyssaarnaajan, vanhin Han In Sangin tehtäväksi. Tarkasteltuaan kahta aiempaa käännöstä⁷ vanhin Han sai valmiiksi uuden käännöksen, ja koko Mormonin kirja julkaistiin ensimmäisen kerran koreaksi vuonna 1967.

Kun Mormonin kirja oli nyt luettavissa koreaksi, monet korealaiset alkoivat ystäviensä kehotuksesta tutkia kirkkoa. Vierailijoita oli niin paljon, ettei lähetyssaarnaajien tarvinnut etsiä tutkijoita, ja jotkut lähetyssaarnaajat opettivat aamusta iltaan.

Kirkon kasvuun vaikutti suuresti myös korealaisten pyhien into tehdä lähetystyötä. Yksi suurenmoinen jäsenlähetyssaarnaaja oli Jamsilin seurakuntaan kuulunut Lee Sung Man, joka liittyi kirkkoon vähän yli viisikymmenvuotiaana. Hän kohtasi elämässään monenlaista, mutta suhtautui aina myönteisesti elämiseen uskontonsa mukaan. Hänellä oli suutarinverstaassaan Mormonin kirjoja pinossa näkyvillä, ja hän kehotti asiakkaita ottamaan kirjan mukaansa maksutta, jos he lukisivat sen. Hänen ansiostaan kirkkoon liittyi yli 50 ihmistä, myös hänen omia sukulaisiaan. Hän luki pyhät kirjat kymmeniä kertoja. Kuoleman hetkelläkin ne löytyivät hänen viereltään.⁸

Kuva

President Spencer W. Kimball speaking at a pulpit with a man next to him translating.

Vuonna 1973 monet korealaiset myöhempien aikojen pyhät alkoivat toivoa, että he saisivat pian vaarnan. Maaliskuun 8. päivänä 1973 presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985), silloinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen, järjesti Koreaan ensimmäisen vaarnan. Kokoukseen osallistui noin 800 henkeä. Korean historiallinen ensimmäinen vaarna koostui kahdeksasta vaarnaseurakunnasta ja kahdesta lähetysseurakunnasta. Kirkon jäsenet Koreassa pystyivät nyt seuraamaan Jeesusta Kristusta vaarnansa korealaisten johtohenkilöiden johdolla ja saamaan siunauksia virkaan asetetulta korealaiselta patriarkalta.

Lähetystyö kiihtyi entisestään. Vuonna 1973 kastettiin melkein 1 200 ihmistä. Pian kirkon jäsenmäärä Koreassa ylitti 8 000. Heistä yli 700 oli Melkisedekin pappeuden haltijoita, ja seurakuntia oli 31.

Jatkuvan kasvun jälkeen 12 vuotta myöhemmin korealaisia pyhiä siunattiin kauan odotetulla temppelillä. Joulukuun 14. päivänä 1985 presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008), silloinen ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, vihki Soulin temppelin. Tämä temppeli oli presidentti Hinckleylle varsin merkittävä, sillä hänellä oli erityinen side korealaisiin pyhiin. Hän sanoi: ”Korealaiset ovat kärsineet hyökkäyssodasta, mutta he rakastavat rauhaa ja ovat ystävällistä kansaa. Koreassa olen vuodattanut kyyneliä enemmän kuin missään muualla maailmassa.”⁹ Presidentti Hinckley piti vihkimisrukouksen, ja monet tilaisuuteen osallistuneet olivat kyynelissä. Silloin oli kylmä talvipäivä, mutta sinä päivänä temppelissä vallitsi lämmin Herran Henki, joka kosketti jokaisen sydäntä.

Yksi temppelin maalauksista kuvaa sisar Ho Hee Soonia, joka kastettiin elokuussa 1970. Hän aloitti temppelityön tekemisen ollessaan yli kahdeksankymmenen. Hän oli sijaisena endaumenteissa ainakin 1 500 ihmisen puolesta. Pelkästään vuonna 2007 hän oli sijaisena eri toimituksissa yli 600 henkilön puolesta. Eräs amerikkalainen taidemaalari, johon hänen palvelemisensa teki vaikutuksen, maalasi hänen muotokuvansa ja lahjoitti sen Soulin temppeliin kunnioittaakseen hänen herkeämättömiä ponnistuksiaan olla avuksi sielujen pelastamisessa.

Monet muutkin korealaiset pyhät omistautuivat temppelityölle. Masanin vaarna (nykyinen Changwonin vaarna) esimerkiksi aloitti säännölliset matkat temppeliin vuonna 1995. Joka kuukauden toisena perjantaina tilausbussi haki jäseniä Jinhae-gun, Changwonin, Jinjun, Sacheonin ja Geojen kaupungeista matkallaan Souliin. Bussi saapui temppelille kello 2 tai 3 aamulla, ja jäsenet nukkuivat bussissa pari tuntia ennen kuin aloittivat osallistumisen esitoimituksiin kello 5. Sitten he osallistuivat endaumentti-istuntoihin myöhään iltaan asti ja palasivat kotiin iltakymmenen jälkeen. Seuraavana päivänä he menivät kirkkoon ja kävivät tapaamassa jäseniä koko päivän ajan. Veli Kim Choongseok, silloinen vaarnanjohtaja, muistelee: ”He olivat uupuneita mutta onnellisia.”

Nyt vuosikymmenien ikäinen kirkko Koreassa toimii täydessä määrin. Paikalliset kirkon johtohenkilöt tukevat voimakkaasti perhearvoja ja muita profeettojen tähdentämiä asioita. Yhä useammat korealaiset jäsenet ymmärtävät, että on tärkeää palvella Jumalaa yhdessä perheenä – pitää perheilta, perherukoukset ja tutkia pyhiä kirjoituksia perheenä. Ja kokoaikaisessa lähetystyössä palvelee useampia korealaisia nuoria kuin koskaan aiemmin. Evankeliumin valon ansiosta korealaiset jäsenet rakentavat tulevaisuutta, joka on yhtä kirkas kuin heidän uskonsa.