Naiseus – iankaikkinen näkökulma
Puheesta, joka pidettiin FairMormon-konferenssissa Provossa Utahissa Yhdysvalloissa 8. elokuuta 2014.
Haluan oman kokemukseni pohjalta kertoa julkisesti, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ansiosta elämäni on rikasta ja ylevää sekä äärettömän paljon parempaa naisena.
Monta vuotta sitten ystäväni ja hänen aviomiehensä olivat kouluttamassa johtajia Ghanan maaseudulla, ja jälkeenpäin eräs nainen tuli hänen luokseen ja sanoi hyvin tunteisiin vetoavalla tavalla: ”Tämä on naisten kirkko.” Ystäväni kysyi naiselta, mitä tämä tarkoitti. Pohjimmiltaan nainen sanoi seuraavaa: ”Meillä on loistava Apuyhdistys, jossa meille opetetaan hengellisiä asioita ja jokapäiväisiä asioita, jotka siunaavat meitä ja perhettämme. Ja samanaikaisesti aviomiehenne on viereisessä huoneessa opettamassa meidän aviomiehillemme, että heidän tulee kohdella vaimoaan ja lapsiaan ystävällisesti ja hellästi. Meillä on temppeli, joten lapseni, jotka ovat kuolleet, ovat minun ikuisesti. Kaikki, mitä haluan, on tässä kirkossa. Tämä on naisten kirkko.”
Onko tämä naisten kirkko? Muutamia mielenkiintoisia kokemuksia lukuun ottamatta henkilökohtainen kokemukseni kertoo pääasiassa voimaantumisesta. Niinpä sen sijaan että vastaisin kysymykseen teidän puolestanne, turvaudun yksinkertaisesti siihen, mitä olen nähnyt omin silmin eri puolilla maailmaa. En ole tieteilijä, teoreetikko enkä kirkon tiedottaja. Mutta haluan omasta kokemuksestani kertoa julkisesti, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon evankeliumin ansiosta elämäni on rikasta ja ylevää ja äärettömän paljon parempaa naisena.
Kirkon oppi, joka koskee naisten rooleja perheessä, kirkossa, yhteiskunnassa, kansakunnassa ja temppelissä – ja kuinka miehet ja naiset toimivat yhdessä ja ovat kanssakäymisissä keskenään – ei todellakaan ole rajoittava eikä konservatiivinen vaan mitä kohtuullisin, voimallisin, valistunein ja voimaannuttavin oppi, minkä olen koskaan kuullut ilmaistavan. Niinpä sanon sisarilleni, että se, mitä te naisena, kristittynä, älykkäänä ihmisenä ja iankaikkisena olentona janoatte, sisältyy tähän Jeesuksen Kristuksen oppiin ja siihen, miten sitä oppia noudatetaan kirkossa.
Jumalan oppi pitää miehiä ja naisia yhtäläisesti vastuullisina
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi koskee sekä miehiä että naisia, ja Jumalan oppi pitää kumpaakin yhtäläisesti vastuullisena, ilman kaksinaismoraalia. Jumala ei sukupuolestamme riippumatta suvaitse pornografiaa, aviorikosta, väkivaltaa, laiminlyöntiä, epätasa-arvoa tai sortoa.
Lisäksi tämä oppi antaa meille tietomme siitä, mistä olemme tulleet, miksi olemme täällä ja minne olemme menossa. Se antaa meille ymmärryksemme sukupuolestamme naisina ja miehinä sekä rooleistamme tyttärinä ja poikina, siskoina ja veljinä, vaimoina ja miehinä sekä äiteinä ja isinä.1
Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Profeetat ovat ilmoittaneet, että me olimme ensin olemassa älyinä ja että Jumala antoi meille muodon eli henkiruumiin ja meistä tuli näin Hänen henkilapsiaan – taivaallisten vanhempien poikia ja tyttäriä.”2 Äly on ollut aina olemassa (ks. OL 93:29).
Olen nainen. Sukupuolen myötä on tullut tiettyjä ominaisuuksia ja vastuita.
Olen tytär. Tämä rooli määrittää, kuka olen suhteessa Jumalaan. Minulla on jumalalliset vanhemmat, ja tyttärenä minulla on oikeus kommunikoida taivaallisen Isän kanssa rukouksessa ja saada ilmoitusta Pyhän Hengen välityksellä.3
Olen sisar. Tämä rooli tarkoittaa sitä, että olen kristitty, kirkon jäsen, sisar evankeliumissa, opetuslapsi ja että olen tehnyt liittoja luvaten uhrata, pyhittää, palvella ja johtaa.
Minulla voi myös olla mahdollisuus tässä elämässä olla vaimo – ellei tässä elämässä, niin varmasti tulevassa. Tämä rooli kertoo, kuka olen suhteessa valittuun tasavertaiseen kumppaniin, aviomieheen. Vaikka emme ole täysin samanlaisia – koska kenelläkään ei ole sitä lahjojen ja ominaisuuksien yhdistelmää, joka minulla tai hänellä on – me käytämme täydentäviä ominaisuuksiamme pyrkien tulemaan yhdeksi. Sana sinetöiminen on erinomainen kuvaus siitä iankaikkisesta yhdistävästä mahdollisuudesta, joka temppelissä pappeuden valtuudella luodulla avioliitolla on.
Äidin rooli kertoo, kuka olen suhteessa jälkeläisiini. Riippumatta siitä, saanko tämän roolin itse asiassa tänä lyhyenä aikana maan päällä vai sen jälkeen, lupaus iankaikkisesta perheestä annetaan niille, joiden avioliitto sinetöidään temppelissä ja lupauksen Pyhällä Hengellä (ks. OL 132:19).
Meidän oppimme on maan päällä ainutlaatuinen, ja se on osa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautusta. Ajatelkaapa, mitä se merkitsee, jos te ymmärrätte tämän opin ja uskotte siihen. Minulle se antaa iankaikkisen näkökulman kaikkeen, mitä teen.
Kirkossa me noudatamme Jumalan oppia
Uskon, että kirkon jäsenyyden ansiosta kuulun yhteen parhaista kehitysohjelmista, mitä on koskaan suunniteltu. Naisten laaja henkilökohtaisen kehittymisen, voimaantumisen ja johtamisen opetusohjelma toteutuu yksinkertaisesti silloin, kun teemme sitä, mitä kaikki jäsenet tekevät: johdamme, puhumme julkisesti, teemme päätöksiä, keskustelemme taivutellen, budjetoimme, vaikutamme, palvelemme yhteiskunnassa, kehitämme luku- ja kirjoitustaitoa, tutkimme, kehitämme voimavaroja, hoidamme puutarhaa, säilömme ruokaa, huolehdimme perheen terveydestä – ja niin edelleen.
Uskon, että naisten rooleja koskevia väärinkäsityksiä syntyy, kun oppi ja opin noudattaminen irrotetaan toisistaan. Kun Jumala antaa kuitenkin jatkuvaa ilmoitusta profeetoilleen ja meille Pyhän Hengen kautta, me voimme jatkuvasti tunnistaa ja poistaa esiin nousevia väärinkäsityksiä.
Apostolit ja profeetat selventävät esimerkiksi edelleenkin käsityksiä, joihin olemme aina uskoneet:
-
Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Kun mies ja nainen menevät temppeliin, he kumpikin saavat endaumentin samalla voimalla, joka sananmukaisesti on pappeuden voima.”4
-
Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt: ”Emme ole tottuneet puhumaan siitä, että naisilla olisi kirkon tehtävissään pappeuden valtuus, mutta mikä muu valtuus se voi olla?”5
-
Presidentti James E. Faust (1920–2007), toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt: ”Jokainen isä on perheelleen patriarkka ja jokainen äiti matriarkka yhdenvertaisina tarkalleen määritellyissä rooleissaan vanhempina.”6
1. Pitäkää mielessä kokonaiskuva
Saanen nyt antaa kolme ehdotusta, jotka auttavat meitä noudattamaan tätä oppia? Ensimmäinen ehdotukseni on se, että meidän tulee pitää mielessä Jeesuksen Kristuksen opin tarjoama kokonaiskuva.
Jokin aika sitten olin LDS Charities -järjestön johtajan ominaisuudessa eräässä tapaamisessa, kun sain kiireellisen pyynnön koskien kristittyjä pakolaisia, jotka islamistiset joukot olivat karkottaneet Mosulista Irakista ja joita tuli tulvimalla Kurdistaniin. Bagdadin anglikaanisen kirkon pastorilla oli 5 000 ihmistä tungeksimassa hänen kirkkonsa pihalla, eikä heillä ollut ruokaa. Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva humanitaarisen avun lähetyssaarnaaja-aviopari pyysi hätärahoitusta ostaakseen riisiä, papuja, öljyä ja huopia, ja me vastasimme välittömästi siten, että he saivat sinä iltana päivällisen.
Työni vuoksi kohtaan tällaisia asioita joka päivä. Koska joudun niin usein näkemään tämän kokonaiskuvan, kysyn itseltäni, kuinka voin käyttää voimavarani parhaiten? Kun etsimme vastauksia, tutkikaamme evankeliumin oppeja. Se, että katsomme yli maalin (ks. MK Jaak. 4:14) tai keskitymme pakkomielteisesti yhteen kysymykseen tai yhteen käytäntöön, siirtää huomiomme ja ajankäyttömme pois evankeliumin mukaisesta elämästä.
Bonnie L. Oscarson, Nuorten Naisten ylijohtaja, on puhunut siitä, että etsiessämme vastauksia meidän tulee pysyä ankkuroituneina evankeliumiin: ”Voimme valita, pidämmekö kiinni siitä, mitä olemme jo tunteneet, vai emme. Kaikkeen ei löydy vastauksia, mutta me valitsemme, pysymmekö uskollisina sille, mitä olemme tunteneet Pyhän Hengen kautta. Pyrkikäämme työskentelemään asioiden kohentamiseksi, mutta säilyttäkäämme sillä välin uskomme.”7
Käytäntömme kirkossa muuttuvat jatkossakin, kun opimme soveltamaan oppiamme paremmin ja täydellisemmin. Toivon, että seuraava sukupolvi on entistä reilumpi ja oikeudenmukaisempi evankeliumin noudattamisessaan. Mutta uskon myös, että isot peruskivet ovat paikoillaan ja ne riittävät uskomme ja todistuksemme vaalimiseen.
2. Pysykää uskollisina vastustuksen edessä
Vastustus ei välttämättä ole huono asia. Uskon, että vastustus myös vahvistaa meitä. Kun kävin Huntingtonin kasvitieteellisessä puutarhassa San Marinossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa, huomasin, että näyttelytiloissa valtavat tuulettimet simuloivat niitä jatkuvia pasaatituulia, jotka vahvistavat trooppisia puita kestämään mahdollisia hurrikaaneja. Herra lähettää meille eli sallii päivittäisiä ”pasaatituulia” ongelmien ja vastustuksen muodossa vahvistaakseen meidän juuriamme ja tehdäkseen meistä joustavampia. Sellaiset haasteet ovat itse asiassa lahja.
Seuraavat kaksi tapausta kirkon historiasta antavat meille näkökulmaa vastustukseen:
Ensimmäinen tapaus on Brigham Youngin saapuminen Suolajärven laaksoon vuonna 1847, kuten sitä on kuvaillut presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008): ”Yksikään aura ei ollut edes rikkonut alueen maaperää. [Brigham Young] ei tiennyt mitään maaperän hedelmällisyydestä, ei mitään alueen vuodenajoista, säästä, hallasta, talvien ankaruudesta, hyönteistautien mahdollisuudesta. [Varhaisilla tutkimusmatkailijoilla] Jim Bridgerilla ja Miles Goodyearilla ei ollut mitään hyvää sanottavaa tästä alueesta. Sam Brannan kehotti Brigham Youngia hartaasti jatkamaan Kaliforniaan. Hän ei kuunnellut ketään heistä. Hän johti väkensä tähän helteiseen paikkaan, joka vaikutti varmaan kovin lohduttomalta. Kun hän saapui, hän katsoi yli tämän leveän lakeuden kohti lännessä olevaa suolajärveä ja sanoi: ’Tämä on oikea paikka.’”8
Toinen tapaus on Wilford Woodruffin muistikuva profeetta Joseph Smithin eräästä lausumasta. Profeetta puhui palautuksen varhaisina aikoina eräälle pienelle johtajien ryhmälle siitä laajasta opillisesta tietämyksestä, joka heitä odotti: ”Veljet, teidän tämäniltaiset todistuksenne ovat ylentäneet mieltäni ja opettaneet minua hyvin paljon. Mutta haluan sanoa teille Herran edessä, että te ette tiedä yhtään enempää tämän kirkon ja valtakunnan kohtaloista kuin äitinsä sylissä oleva lapsi. Te ette ymmärrä sitä.”9
Kerron nämä kaksi kertomusta, koska ne kuvailevat sitä, miltä minusta tuntuu. Se, että ihminen on oikeassa paikassa tai hänellä on oikea oppi, ei tarkoita sitä, ettei hänen eteensä tule sokaisevia suola-aavikoita tai mustia heinäsirkkaparvia tai tuhoisia halloja tai vastaanpanijoita, mutta tämä on oikea paikka ja tämä on oikea oppi. Ja meidän tulee jatkaa matkaamme. Me ymmärrämme suurin piirtein yhtä paljon kuin äitinsä sylissä oleva lapsi siitä, mitä Herra tekee liittyen miehiin, naisiin ja pappeuteen. Mutta Herra tyytyy opettamaan meitä, kun me olemme kykeneviä, kun me kasvamme, kun me pyydämme. Ja kun me kasvamme ymmärryksessämme, me voimme tehdä sisar Oscarsonin sanojen mukaisesti: ”Säilyttäkäämme sillä välin uskomme.”
3. Tavoitelkaa Pyhää Henkeä
Kysymysten esittäminen ja vastausten löytäminen ovat perusta sille, että saa todistuksen Jumalan opista. Pyhä Henki todistaa rauhallisten ja lämpimien tuntemusten kautta, kun jokin on totta. Linda K. Burton, Apuyhdistyksen ylijohtaja, on sanonut tästä prosessista: ”Etsikäämme vastauksia oikeista lähteistä. Miksi me uskoisimme internetiä emmekä profeettoja? Voimme saada selville, kuinka esittää kysymyksiä tavalla, joka edistää yhteistyötä ja tuo esiin vilpittömiä huolenaiheita. – – Mutta olkaa kärsivällisiä ja nöyriä.”10
Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista opettaa meille, miten Saatanan vaikutukset eroavat Jumalan antamista vastauksista: ”Kuka on se, joka kuiskaa korvaamme [valheita] hyvin hienovaraisesti? – – Te ja minä tiedämme, kuka näin toimii – hän, joka on kaikkien valheiden isä. Lusifer, yhteinen vihollisemme.”11
Profeetta Joseph Smith, joka sai enemmän kokemusta ilmoituksen saamisesta kuin kukaan tänä taloudenhoitokautena, pyrki opettamaan meille, että kysymyksiä tulee lähestyä sitoutuneena ykseyteen ja kunnioitukseen. Tämä luo otollisen ilmapiirin Pyhälle Hengelle. Vuonna 1839 Joseph kirjoitti kirjeessään Libertyn vankilasta, että ”pappeuden oikeudet on liitetty erottamattomasti taivaan voimiin” ja että pappeuden voimaa tulee ylläpitää ”taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella” (OL 121:36, 41). Profeetta opetti samanlaisia periaatteita Apuyhdistykselle: ”Lempeyttä, rakkautta, puhtautta – nämä ovat ominaisuuksia, joiden pitäisi korottaa [meitä].”12
Joseph Smith puhui siitä, että lempeys ja sävyisyys ovat keinoja Pyhän Hengen tuntemiseen ja vanhurskaaseen vaikuttamiseen. Hän sanoi tämän sekä miehille että naisille, koska se vaikuttaa avioliitossa ja kirkossa yhtälön molempiin puoliin. Kaikki valtuus ja jumalallinen hyväksyntä tehdään tyhjiksi (koska Pyhä Henki poistuu) heti kun joko mies tai nainen alkaa hallita vääryydellä (ks. OL 121:37) eikä enää johda sävyisyyttä, rakkautta ja puhtautta osoittaen.
Se, mitä naiset janoavat, sisältyy oppiimme
Monet naiset maailmassa janoavat sitä, että heitä arvostetaan, että he löytävät tarkoituksen, johon käyttää voimavarojaan, että he löytävät miehen, joka haluaa perustaa perheen ja olla uskollinen.
Matkustaessani kerran junalla Suomessa tapasin erään brittiläisen tanssijan. Ilahduimme kumpikin siitä, että puhuimme englantia, ja siinä jutellessamme esitimme toinen toisellemme kysymyksiä: Mitä teet Suomessa? Mihin uskot? Kuullessaan uskonkäsityksistäni tämä nainen kysyi: ”Et polta etkä juo? Et usko esiaviolliseen seksiin?” Ja koko keskustelumme ajan hän palasi kiinnostuneena jatkuvasti tähän aiheeseen. ”Luulen, että jos tapailisi miehiä, jotka ajattelevat samalla tavoin, se voisi toimia”, hän sanoi. Ja sitten myöhemmin: ”Onko sellaisia miehiä olemassa, jotka ajattelevat samalla tavoin?” Alkuun hän tuntui halveksivalta ja lopussa kaihoisalta. Hän janosi jotakin, mitä hän kuuli sisältyvän oppiimme.
En ole koskaan unohtanut tuota tapaamistamme junassa, ja se muistuttaa minua usein presidentti Spencer W. Kimballin (1895–1985) tunnetusta lausumasta: ”Suuri osa siitä merkittävästä kasvusta, jota kirkossa tapahtuu viimeisinä aikoina, tapahtuu siitä syystä, että kirkkoon tulee suurin joukoin maailmasta hyviä naisia – –. Tätä tapahtuu siinä määrin kuin kirkossa olevien naisten elämässä on vanhurskautta ja selväsanaisuutta, ja siinä määrin kuin heitä pidetään – iloisella tavalla – muista maailmassa elävistä naisista erottuvina ja erilaisina.”13
Naisten identiteettiä ja rooleja koskeva oppi ilmentää sydämeni suurimpia toiveita. Se, kuinka kuolevaiset jäsenet noudattavat Jumalan oppia, ei ole täydellistä, mutta se on vastaanottavaista, elävää, täynnä toivoa ja hyvää tarkoitusta. Me uskomme, että Jumala ”ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita” (UK 9). Me voimme päättää noudattaa sitä oppia.
Niinpä kysyn uudelleen: Onko tämä naisten kirkko? Vastaukseni perustuu yksinkertaisesti siihen, mitä olen itse kokenut eri puolilla maailmaa. Kyllä.