2016
Toivo iankaikkisesta perheen rakkaudesta
August 2016


Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Toivo iankaikkisesta perheen rakkaudesta

Kuva
family laying on lawn

Kaikista niistä lahjoista, joita rakastava taivaallinen Isämme on antanut lapsilleen, suurin on iankaikkinen elämä (ks. OL 14:7). Se lahja tarkoittaa sitä, että saa asua Isän Jumalan ja Hänen rakkaan Poikansa luona ikuisesti perheinä. Jumalan valtakunnista vain korkeimmassa – selestisessä – perhe-elämän rakastavat siteet jatkuvat.

Me kaikki toivomme saavamme kokea iloa, joka tulee elämästä rakastavassa perheessä. Joillekuille meistä se on tunne, jota emme ole kokeneet – tunne, jonka tiedämme olevan mahdollista mutta joka ei ole vielä toteutunut. Olemme saattaneet nähdä sitä muiden elämässä. Toisille meistä perheen rakkaus on tuntunut todellisemmalta ja kallisarvoisemmalta, kun kuolema on erottanut meidät lapsesta, äidistä, isästä, veljestä, siskosta tai rakkaasta ja rakastavasta isovanhemmasta.

Olemme kaikki tunteneet toivoa siitä, että jonakin päivänä voimme jälleen tuntea sen perheenjäsenen lämmintä kiintymystä, jota olemme rakastaneet hyvin paljon ja jonka jälleennäkemistä me nyt kaipaamme.

Meidän rakastava taivaallinen Isämme tuntee meidän sydämemme. Hänen tarkoituksenaan on antaa meille onni (ks. 2. Nefi 2:25). Ja niinpä Hän antoi lahjaksi Poikansa, jotta me voisimme iloita perhesiteistä, jotka jatkuvat ikuisesti. Koska Vapahtaja katkaisi kuoleman siteet, me nousemme kuolleista. Koska Hän sovitti meidän syntimme, me voimme uskomalla ja tekemällä parannusta tulla kelvollisiksi selestiseen valtakuntaan, jossa perheet on liitetty yhteen rakkaudessa ikuisesti.

Vapahtaja lähetti profeetta Elian Joseph Smithin luo palauttamaan pappeuden avaimet (ks. OL 110). Niiden avainten myötä tuli sinetöimisvoima, joka tarjoaa Jumalan lapsille Hänen suurimman lahjansa – iankaikkisen elämän perheissä, jotka on liitetty yhteen ikuisesti.

Tämä on tarjous, jonka jokainen maailmaan tuleva Jumalan lapsi voi vaatia omakseen. Kolmannes Jumalan henkilapsista hylkäsi Hänen tarjouksensa henkimaailmassa. Koska heillä ei ollut riittävää uskoa ja koska he sitten kapinoivat avoimesti, he valitsivat sen, etteivät he tuntisi koskaan sitä iloa, jonka taivaallisen Isän antama iankaikkisten perheiden lahja suo.

Ne meistä, jotka läpäisivät ratkaisevan koetuksen kuolevaisuutta edeltävässä henkimaailmassa ja tulivat kelvollisiksi saamaan kuolevaisen ruumiin lahjan, voivat yhä tehdä iankaikkista elämää koskevan suuren valinnan. Jos meitä siunataan niin, että löydämme palautetun evankeliumin, me voimme päättää solmia ja pitää Jumalan kanssa liitot, jotka tekevät meistä kelvollisia iankaikkiseen elämään. Kun kestämme niissä uskollisesti, Pyhä Henki vahvistaa meidän toivomme ja luottamuksemme siihen, että olemme tiellä kohti iankaikkista elämää ja saamme elää ikuisesti perheinä selestisessä valtakunnassa.

Joistakuista saattaa tuntua, että toivo tästä iankaikkisesta ilosta on heikkoa tai jopa sammumassa. Vanhemmat, lapset, veljet ja siskot ovat saattaneet tehdä valintoja, jotka tuntuvat kieltävän heiltä iankaikkisen elämän. Saatatte jopa miettiä, onko Jeesuksen Kristuksen sovitus tehnyt teitä vielä kelvollisiksi.

Eräs Jumalan profeetta antoi minulle kerran neuvon, joka antaa minulle rauhaa. Olin huolissani siitä, että muiden valinnat saattaisivat tehdä mahdottomaksi sen, että perheemme voisi olla yhdessä ikuisesti. Hän sanoi: ”Sinä kannat huolta väärästä kysymyksestä. Elä vain kelvollisena selestiseen valtakuntaan, niin perheasiat järjestyvät ihmeellisemmin kuin osaat kuvitella.”

Kaikille niille, joiden henkilökohtainen kokemus tai joiden avioliitto ja lapset – tai niiden puuttuminen – heittävät varjon heidän toiveidensa ylle, lausun todistukseni: Taivaallinen Isä tuntee sinut, henkilapsensa, ja rakastaa sinua. Kun olit Hänen ja Hänen rakkaan Poikansa luona ennen tätä elämää, He asettivat sydämeesi toivon, joka sinulla on iankaikkisesta elämästä. Kun Jeesuksen Kristuksen sovituksen voima tekee työtään ja Pyhä Henki johdattaa, voit tuntea nyt ja tulevassa maailmassa sitä perheen rakkautta, jota Isäsi ja Hänen rakas Poikansa haluavat niin kovasti sinun nauttivan.

Todistan, että kun elät kelvollisena selestiseen valtakuntaan, niin voit päästä osalliseksi siitä profeetallisesta lupauksesta, että ”perheasiat järjestyvät ihmeellisemmin kuin osaat kuvitella”.