Kristuksen kaltainen luonne

Kenties luonteen paras mittari on kyky huomata muita ihmisiä ja suhtautua heihin oikealla tavalla heidän kokiessaan aivan samaa haastetta tai vastoinkäymistä, joka painaa meitä välittömimmin ja voimakkaimmin. Luonne ilmenee esimerkiksi voimassa huomata muiden ihmisten kärsimys, kun me itsekin kärsimme, kyvyssä havaita muiden nälkä, kun olemme nälkäisiä, sekä voimassa auttaa muita ja osoittaa myötätuntoa heidän hengellistä piinaansa kohtaan, kun olemme keskellä omaa hengellistä ahdinkoamme. Niinpä luonnetta osoitetaan katsomalla ja kurkottamalla ulospäin, kun luonnollinen ja vaistomainen reaktio on olla itsekeskeinen ja kääntyä sisäänpäin. Jos sellainen kyky on todellakin moraalisen luonteen paras mitta, niin maailman Vapahtaja on täydellinen esimerkki sellaisesta johdonmukaisesta ja laupiaasta luonteesta.

Kuva

Christ teaching

Walter Ranen teos Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan

Ylähuoneessa viimeisen aterian iltana – juuri sinä iltana, jolloin Kristus kokisi suurimman kärsimyksen, mitä koskaan on kärsitty kaikissa Hänen luomissaan maailmoissa – Hän puhui puolustajasta, lohdusta ja rauhasta:

”Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.

Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:25–27.)

Vaikka Mestari ymmärsi, että Hän itse kokisi pian voimakkaasti ja henkilökohtaisesti sekä lohdun että rauhan puuttumisen, ja hetkenä, jolloin Hän on saattanut olla sydämessään levoton ja peloissaan, Hän suuntautui ulospäin ja tarjosi muille juuri niitä siunauksia, jotka olisivat varmasti vahvistaneet Häntä.

Suuressa esirukouksessa, jonka Jeesus lausui juuri ennen kuin lähti opetuslapsineen Kidroninpuron yli Getsemanen puutarhaan, Hän rukoili opetuslastensa ja kaikkien niiden puolesta, ”jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.

– – Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa – –.

[Että he olisivat] täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. – –

Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh. 17:20, 21, 23, 26.)

Huomaan esittäväni itselleni toistuvasti seuraavat kysymykset, kun pohdin tätä ja muita tapahtumia juuri ennen kuin Hänet kavallettiin ja ennen kuin Hän kärsi puutarhassa: Kuinka Hän pystyi rukoilemaan muille hyvinvointia ja ykseyttä juuri ennen omaa suurta tuskaansa? Miten Hän kykeni pyytämään lohtua ja rauhaa niille, joiden tarve oli niin paljon vähäisempi kuin Hänen? Kun Hänen luomansa maailman langennut tila painoi Häntä, kuinka Hän pystyi keskittymään niin täysin ja niin yksinomaan muiden olosuhteisiin ja huoliin? Kuinka Mestari kykeni suuntautumaan ulospäin, kun vähäisempi olento olisi kääntynyt sisäänpäin? Eräs vanhin Maxwellin ajatus antaa vastauksen kuhunkin näistä voimallisista kysymyksistä:

”Jeesuksen luonne oli Hänen suuren sovituksensa välttämätön edellytys. Ilman Jeesuksen ylevää luonnetta ei olisi voinut olla niin ylevää sovitusta! Hänen luonteensa oli sellainen, että Hän kärsi kaikenlaisia ’koetuksia’ (Alma 7:11), ’mutta ei langennut niihin’ (OL 20:22).”²

Jeesuksella, joka kärsi eniten, on eniten myötätuntoa meitä kaikkia kohtaan, jotka kärsimme niin paljon vähemmän. Kärsimyksen ja myötätunnon syvyys on todellakin erottamattomasti yhteydessä sen rakkauden syvyyteen, jota palveleva henkilö tuntee.

Kuva

young women at church

Me voimme kuolevaisuudessa pyrkiä saamaan Kristuksen kaltaisen luonteen ja kehittää sen keskeisiä osatekijöitä. Meidän kuolevaisten on todellakin mahdollista pyrkiä vanhurskaudessa saamaan niitä hengellisiä lahjoja, jotka liittyvät kykyyn suuntautua ulospäin ja suhtautua oikealla tavalla muihin ihmisiin heidän kokiessaan aivan samaa haastetta tai vastoinkäymistä, joka painaa meitä välittömimmin ja voimakkaimmin. Me emme pysty saamaan sellaista kykyä pelkällä tahdonvoimalla tai henkilökohtaisella päättäväisyydellä. Sen sijaan me olemme riippuvaisia pyhän Messiaan ansioista, laupeudesta ja armosta (ks. 2. Nefi 2:8) ja tarvitsemme niitä. Mutta rivi riviltä ja opetus opetukselta (ks. 2. Nefi 28:30) sekä ”ajan kuluessa” (Moos. 7:21) me kykenemme suuntautumaan ulospäin, vaikka luontainen taipumuksemme on kääntyä sisäänpäin.

Saanen ehdottaa, että teidän ja minun täytyy rukoilla, kaivata, tavoitella ja tehdä työtä omaksuaksemme Kristuksen kaltaisen luonteen, jos toivomme saavamme rakkauden – Kristuksen puhtaan rakkauden – hengellisen lahjan. Rakkaus ei ole piirre tai ominaisuus, jonka hankimme yksinomaan omalla määrätietoisella sinnikkyydellämme ja päättäväisyydellämme. Meidän täytyy todellakin pitää liittomme kunniassa ja elää kelvollisina ja tehdä kaikki voitavamme ollaksemme sen lahjan arvoisia, mutta viime kädessä rakkauden lahja omii meidät – me emme omi sitä (ks. Moroni 7:47). Herra päättää, saammeko kaikki hengelliset lahjat ja milloin saamme ne, mutta meidän täytyy tehdä kaikki voitavamme halutaksemme, kaivataksemme ja pyytääksemme sellaisia lahjoja ja ollaksemme niiden arvoisia. Kun lisääntyvässä määrin toimimme tavalla, joka on Kristuksen luonteen mukainen, niin kenties osoitamme taivaalle mitä voimallisimmin halumme saada rakkauden ylimaallisen hengellisen lahjan. Ja selvästikin meitä siunataan tällä ihmeellisellä lahjalla, kun lisääntyvässä määrin suuntaudumme ulospäin, vaikka luonnollinen ihminen meissä kääntyisi yleensä sisäänpäin.

Jeesus on Kristus, iankaikkisen Isän ainosyntyinen Poika. Tiedän, että Hän elää. Ja todistan, että Hänen luonteensa ansiosta meidän on mahdollista saada sekä kuolemattomuus että iankaikkinen elämä. Suuntautukaamme ulospäin, kun luontainen taipumuksemme on kääntyä sisäänpäin.