2018
Neljä tapaa palvella perheitä, joissa on vammaisia
Kesäkuu 2018


Digital Only

Neljä tapaa palvella perheitä, joissa on vammaisia

Perheet, joita vammaisuus koskettaa, tarvitsevat rakkautta, apua ja tukea.

Kuva
girls hugging at church

Suunnilleen 15 prosenttia maailman väestöstä elää jonkinlaisen vammaisuuden kanssa.1 Niille, jotka pitävät huolta vammaisista, niinkin yksinkertainen asia kuin sakramenttikokoukseen pääseminen voi olla tavattoman vaikea tehtävä. Muut seurakuntalaiset haluavat usein auttaa, mutta eivät tiedä, mitä voivat tehdä.

Näistä neljästä kirkon vammaispalvelujen antamasta ehdotuksesta voi myös olla apua.

  1. Käytä aikaa siihen, että todella ymmärrät heidän tarpeitaan. Esitä lempeästi mutta suoraan kysymyksiä vammaisesta ja hänen nimenomaisesta tilanteestaan. Tutustu kyseisen henkilön saaman diagnoosin fyysisiin, emotionaalisiin tai henkisiin vaikutuksiin. Jo se, että tutustuu kyseiseen seurakunnan jäseneen ja hänen vaikeuksiinsa henkilökohtaisella tasolla, on erinomainen lähtökohta ja antaa ideoita siihen, kuinka auttaa tätä henkilöä ja hänestä huolta pitäviä.

  2. Kohtele vammaisia samalla tavalla kuin kaikkia muitakin. Puhuttele heitä nimeltä ja ota heidät mukaan keskusteluihin. Muista, että he ovat Jumalan lapsia. Keskity siihen, mitä vammaiset voivat tehdä.

  3. Tarjoa täsmällistä apua. Korvaa ”kerro, jos voin tehdä jotakin” täsmällisellä henkilökohtaisella avulla. Mieti tähän tapaan: ”Voinko olla lapsenvahtina tänä torstai-iltana, kun menette temppeliin?”

  4. Aloita pienestä ja ole luova. Jos perheellä on lapsi pyörätuolissa, voit varata heille joka sakramenttikokouksessa penkkirivin, johon pyörätuolilla pääsee kätevästi. Tai jos joku luokan jäsen ei pidä ääneen lukemisesta, pyydä häntä sen sijaan avuksi jakamaan monisteita.

Kun pyrit tietämään, kuinka palvella vammaisten perheitä ja niitä, jotka pitävät huolta vammaisista, Henki on oleva oppaanasi.

Viite

  1. Ks. Maailman terveysjärjestö, ”World Report on Disability”, 2011, s. 261.