Henkilökuvia uskosta
Delva Netane
Kalifornia, USA
Delva ja Kirkome Netane nauttivat ajasta, jonka he viettävät lastensa Teisan (oikealla) ja MeLan (vasemmalla) kanssa. Netanen perhettä on sittemmin siunattu vielä kahdella vauvalla.
Vaikka Delvan toinen raskaus oli vaikea, Delva ja Kirkome ovat kiitollisia saamistaan siunauksista. ”Tämä kokemus on tuonut perheemme lähemmäksi toisiamme ja lähemmäksi Herraa”, Delva sanoo.
Muistellessaan vaikeaa raskautta Kirkome sanoo: ”Mielessäni kuohui. Mutta vaimoni ja minä pidimme kiinni evankeliumia koskevasta todistuksestamme. Pidimme kiinni toivosta ja olimme yhtä mieltä siitä, että jos voisimme antaa tyttärellemme edes jonkinlaisen mahdollisuuden, tekisimme siinä parhaamme.”
”On siunaus, että saamme leikkiä MeLan kanssa joka päivä ja nähdä hänen hymyilevän”, Kirkome sanoo. ”Se on meille jatkuvana todistuksena siitä, että Jumala hallitsee maailmaa ja että voimme saada vastauksia rukouksiin elävämmin ja todellisemmin kuin koskaan osaisimme kuvitella.”
Kun Delva odotti toista lastaan viidennellä kuulla, hänelle kerrottiin, että hänen vauvallaan oli harvinainen kromosomihäiriö nimeltä trisomia 13. Vauvan selviytymismahdollisuus oli hyvin pieni, ja koska myös Delvan henki oli vaarassa, lääkärit neuvoivat toistuvasti häntä keskeyttämään raskauden. Epävarmana siitä, mikä olisi lopputulos, Delva päätti luottaa taivaalliseen Isään, tapahtuipa mitä tahansa.
Christina Smith, valokuvaaja
Minulle kerrottiin, ettei pienokaiseni eläisi tuntia pidempään, mikäli hän edes syntyisi elävänä. Ja jos hän jäisi henkiin, minulle sanottiin, että hänen elämänlaatunsa olisi täysin olematon. Lääkärini suositteli minulle vahvasti raskauden keskeyttämistä. Menin toisen lääkärin luo, ja minulle sanottiin samaa: keskeytä raskaus.
Sitten menin erään lääkärin luo, joka on ystävä ja kirkon jäsen. Toivoin, että Henki innoittaisi häntä antamaan erilaisen diagnoosin. Hän katsoi kaikkia koetuloksia ja ultraäänikuvia ja ilmaisi saman huolen kuin muutkin lääkärit. Mutta hän sanoi, että hän paastoaisi ja rukoilisi perheemme puolesta ja toivoisi parasta.
Raskauden aikana kävin monella eri lääkärillä ja asiantuntijalla. Joka kerta he ehdottivat raskaudenkeskeytystä, koska he pelkäsivät raskauden vaarantavan henkeni. Mutta en osannut kuvitella tekeväni sellaista.
Aviomieheni ja minä olimme halukkaita elämään sen kanssa, mitä sitten tapahtuisikin. Tiesimme, että tyttäremme on kallisarvoinen henki, vaikka hän kuolisikin. Jos hän jäisi eloon ja edessä olisi vaikeuksia, meillä oli uskoa siihen, että pystyisimme selviytymään siitä.
Se oli silti hyvin vaikeaa. Yritin pitää tunteet sisälläni, koska meillä oli kaksivuotias tytär enkä halunnut hänen näkevän musertumistani. En tiennyt, mitä tehdä, mitä ajatella tai mistä pyytää apua. Aviomieheni, ystäväni ja sukulaiseni olivat tukena, mutta tunsin, etteivät he täysin ymmärtäneet, mitä olin kokemassa. Ainoa henkilö, joka pystyisi todella ymmärtämään, oli Herra. Rukoilin jatkuvasti lohtua ja johdatusta.
Lopulta minulla oli tapaaminen piispamme kanssa ja selitin, mikä tilanne oli. Hän kutsui seurakuntaa paastoamaan perheemme puolesta. Se oli minulle käännekohta. Aloin tuntea taivaan opastavaa valoa jokaisessa päätöksessä, joka minun piti tehdä.
Kahdeksan ja puolen kuukauden kohdalla menin 4D-ultraäänitutkimukseen.
Vauvamme laskettu aika oli muutaman viikon päässä, ja käsitin, että se voisi olla kaiken loppu. Halusin myös saada tallenteen tyttäremme sydämenlyönneistä laitettavaksi nallekarhun sisään, jotta meillä olisi jokin muisto hänestä.
Aiemmissa ultraäänitutkimuksissa lääkärit eivät nähneet mitään fyysisiä piirteitä. Tämän vuoksi he sanoivat, että tyttäremme kädet olisivat tyngät ja hänen kasvonsa olisivat epämuodostuneet. 4D-ultraäänen kuvat ovat yksityiskohtaisempia, joten kun hoitaja aloitti ultraäänitutkimuksen, näin tyttäreni täydellisen käden vilkuttavan minulle näytöllä. Näin myös kaksi täydellistä silmää ja täydellisen suun. Tunsin varmasti, ettei hän kuolisi.
Kun tyttäremme MeLa syntyi, vieressä seisoi asiantuntijoita, mutta heitä ei tarvittu. MeLalla ei ole trisomia 13:a. Lääkärit ja asiantuntijat eivät osanneet selittää syytä siihen, mutta aviomieheni ja minä tiedämme, että se oli ihme.
Kun MeLa oli syntynyt, lääkärit suosittelivat lisää geenitestejä, jotta saataisiin selville, oliko hänellä muita poikkeavuuksia. Koetulokset paljastivat, että hänellä tosiaan oli harvinainen geneettinen sairaus. Geenitutkija oli huolissaan siitä, että MeLa olisi sokea ja kuuro eikä pystyisi kävelemään tai puhumaan. Tänä päivänä vaikka MeLalla on joitakin kehitysviivästymiä, hän kuitenkin pystyy näkemään ja kuulemaan sekä pystyy kävelemään kävelytuen avulla. Hän myös sanoo muutamia sanoja. Hän on mitä onnellisin lapsi!
Olemme hyvin kiitollisia siunauksista, joita olemme saaneet koko tämän tapahtumasarjan kuluessa. Tiedämme, että taivaallinen Isä on suurin Luoja ja viime kädessä päättää elämästä. Me olemme vain siunattuja, kun saamme olla osana sitä. Katsomme joka päivä MeLaa ja tiedämme, että hän on ihme. Lapsemme tuovat elämäämme onnellisuutta ja muistuttavat meitä siitä, että meillä on paljon mistä olla kiitollisia.