2018
Herra auttoi kahden aivoleikkauksen kautta
Kesäkuu 2018


Herra auttoi kahden aivoleikkauksen kautta

Bryn Booker, Idaho, USA

Kuva
getting an MRI

KUVITUS BONNIE HOFKIN

Selkäkipuihin annetun fysioterapian aikana huomasin, että kehoni vasen puoli tuntui heikolta ja puutuneelta. Kun selitin näitä oireita fysioterapeutilleni, hän huolestui ja kehotti minua menemään lääkäriin.

Magneettikuvauksessa tuli ilmi, että aivoni olivat kasvaneet kalloni alapuolelle ja olivat vuosikausia painaneet selkäydinnestettä niskan alueella. Tämä aiheutti ankaraa ja hellittämätöntä kipua ja päänsärkyä. Ainoana vaihtoehtona oli leikkaus. Mutta leikkauksesta huolimatta tunsin yhä jatkuvaa kipua.

Puoli vuotta myöhemmin palasin lääkäriin lisäkokeisiin, joissa huomattiin vain, että ahtautuneen selkäydinnesteen määrä oli kasvanut entisestään. Minua kauhistutti joutua uuteen kivuliaaseen leikkaukseen. Aviomieheni ja minä pyysimme useiden lääkärien mielipidettä, ja sitten etenimme sen lääkärin hoidossa, joka oli varma siitä, että palan poistaminen aivoistani auttaisi.

Toipuminen toisesta aivoleikkauksesta on ollut elämäni tuskallisin kokemus. Olen etsinyt kiihkeästi Hengen vaikutusta lohduttamaan minua. Olen kuunnellut puheita ja kirkon lauluja, rukoillut jatkuvasti ja saanut monia pappeuden siunauksia.

Kivuliaan toipumisen kautta tiedän, että taivaallinen Isä on kuullut rukoukseni ja ne rukoukset, joita muut ovat lausuneet puolestani. Hän on lähettänyt ihmisiä luokseni, kun olen tarvinnut heitä. Eräs hoitaja seurakunnassamme auttoi minua oppimaan, kuinka tulla toimeen lääkitykseni kanssa. Huomatessaan minulla nestehukan merkkejä enoni ja tätini veivät minut sairaalaan. Ja Alkeisyhdistyksestä eräs poika, joka halusi auttaa perhettämme, jätti ovellemme lelujaan poikaamme varten. Tämän kokemuksen ja monien muiden kautta olen voinut tuntea, kuinka Vapahtaja tukee minua ja todistukseni on tullut vahvemmaksi joka päivä. Tämä on ollut merkittävä ja pyhä kokemus, joka sai alkunsa hyvin kivuliaasta kokemuksesta.

Vaikka toinen minulle tehty leikkaus onnistui, vaivani on jatkunut ja minun on ollut pakko oppia sopeutumaan elämään jatkuvan kivun kanssa ja luottamaan siihen, että taivaallisella Isällä on sille tarkoitus. Mutta minulla on toivo Hänen lupauksestaan, että Hän edelleen vahvistaa minua haasteissani, kuten Hän on sanonut: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)