2018
Kaksi lähetystyötehtävää siunaa kahta perhettä
Kesäkuu 2018


Kaksi lähetystyötehtävää siunaa kahta perhettä

Juan Manuel Gomez, Rosario, Argentiina

Kuva
planes over globe

Kuvitus Carolyn Vibbert

Palvellessani Mesan lähetyskentällä Arizonassa Yhdysvalloissa sain usein sähköpostiviestejä vanhemmalta siskoltani Argentiinasta. Natalia ei ollut kirkon jäsen. Muutamia vuosia aikaisemmin kun hänen tyttärensä oli kuollut, perheemme yritti kertoa hänelle evankeliumista, mutta hän ei ollut koskaan vastaanottavainen.

Lähetystyössä ollessani esitin hänelle jatkuvasti todistukseni. Yhdessä sähköpostiviestissä kerroin hänelle naisesta, jonka toverini ja minä olimme tavanneet. Hänenkin tyttärensä oli kuollut. Todistimme iankaikkisista perheistä, ja nainen tunsi saavansa toivoa siitä, mitä kerroimme. Sanoin Natalialle, että hän voisi tuntea samoin. Hän kirjoitti takaisin, että hän halusi tuntea sitä toivoa mutta ajatteli, ettei hänen uskonsa ollut kyllin vahva.

Päätin lähettää Natalialle käsinkirjoitetun kirjeen, jossa kehotin häntä rukoilemaan apua voidakseen uskoa. Tunsin myös innoitusta kirjoittaa yhden kappaleen englanniksi ja osoittaa sen lähetyssaarnaajalle. Natalia osasi vain espanjaa, joten kehotin häntä etsimään lähetyssaarnaajat ja pyytämään heitä kääntämään tekstin hänelle. Ajattelin, että lähetyssaarnaaja osaisi englantia.

Pian sen jälkeen sain Natalialta sähköpostiviestin. Hän oli löytänyt lähetyssaarnaajat ja pyytänyt heitä kääntämään kirjeeni. He lukivat sen hiljaa ja hymyilivät. Kun Natalia kysyi, mitä olin kirjoittanut, he vastasivat: ”Jutellaanpa siitä!” Olin kirjoittanut, että Natalialla oli vaikeaa, koska hänen tyttärensä oli kuollut, ja pyysin lähetyssaarnaajia opettamaan hänelle pelastussuunnitelman oppeja.

Lähetyssaarnaajat esittivät lyhyen sanoman, ja Natalia piti siitä, mitä he opettivat. Sitten Natalia kertoi heille, että palvelin lähetystyössä Mesassa Arizonassa Yhdysvalloissa. Toinen veljistä, vanhin Larson, sanoi, että hän oli kotoisin juuri sieltä.

Vuosi myöhemmin minut siirrettiin alueelle, missä vanhin Larsonin perhe asui. Minä opin tuntemaan hänen perheensä kuten hän oppi tuntemaan minun, ja kumpaakin perhettä siunattiin. Vanhin Larson oli rukoillut nuoremman veljensä puolesta, jolla oli vaikeuksia todistuksensa kanssa. Minulla oli tilaisuus mennä opetuksille tuon veljen kanssa ja auttaa häntä vahvistamaan todistustaan. Vanhin Larson ja hänen toverinsa jatkoivat Natalian opettamista, ja lopulta hän meni kasteelle. Tiedän, että Herra lähetti meidät kahteen suuntaan – minut Arizonaan ja vanhin Larsonin Argentiinaan – jotta voisimme kumpikin auttaa Häntä vahvistamaan perheitämme evankeliumissa.