2018
Olen rehellinen itselleni – ja Jumalalle
Kesäkuu 2018


Olen rehellinen itselleni – ja Jumalalle

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Ylpeyteni esti minua hyväksymästä piispan nuhtelua totuutena – mutta voisinko tosiaan kiistellä Pyhän Hengen kanssa?

Kuva
sister missionaries meeting with bishop

Suunnilleen lähetystyöni puolivälissä toverillani ja minulla oli vaikeuksia työskennellä hyvin seurakuntamme lähetystyönjohtajan kanssa. Meillä oli ollut useita erimielisyyksiä, ja niinpä päätimme puhua piispan kanssa saadaksemme selville, mitä meidän tulisi tehdä. Syvällä sisimmässäni toivoin, että piispa vain puhuisi lähetystyönjohtajan kanssa ja selvittäisi ongelman meidän puolestamme.

Mutta sen sijaan piispa sanoikin minulle, että olin ylimielinen ja arvostelin liikaa muita. Lähdin vihaisena asunnolle tuntien itseni väärin ymmärretyksi ja turhautuneeksi – kuinka hän saattoi sanoa niin minusta? Välittikö hän edes vaikeuksistamme kertoa evankeliumista?

Kävellessämme purin tunteitani toverilleni. Mutta yhtäkkiä mieleeni tuli eräs lause: ”Syylliset pitävät totuutta kovana” (1. Nefi 16:2). Se pysäytti minut niille sijoilleni. Minulle oli päivänselvää, että tämä ajatus tuli Hengeltä. Ylpeyteni oli saattanut estää minua hyväksymästä piispan nuhtelua totuutena – mutta voisinko tosiaan kiistellä Pyhän Hengen kanssa?

Syy oli minussa, ja Jumala kertoi sitä minulle.

Eroon puolustelemisesta

Sillä hetkellä oli hyvin houkuttelevaa olla välittämättä siitä, mitä tein väärin. ”Kenestäkään meistä ei ole mukavaa myöntää, että olemme ajelehtimassa pois oikeasta kurssista”, sanoo kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin Dieter F. Uchtdorf. ”Kun näin ollen sitten tutkimme elämäämme, me katsomme sitä mieltymysten, tekosyiden ja niiden tarinoiden suodattimen läpi, joita kerromme itsellemme oikeuttaaksemme kelvottomat ajatukset ja teot.”1

Omassa tapauksessani olin vakuuttanut itselleni, että valitukseni olivat alueellamme tehtävän lähetystyön hyväksi. Tajusin yhtäkkiä, että olinkin itse ollut epäkiitollinen, kärsimätön ja suoraan sanoen epäystävällinen sen sijaan että olisin hyväksynyt seurakuntamme lähetystyönjohtajan uskollisen palvelun – niin epätäydelliseltä kuin se minusta tuntuikin. Hengen innoituksen ansiosta pystyin näkemään omat tekoni sellaisina kuin ne todella olivat.

Hengellistä herättelyä

Sellaisen suoran nuhtelun saaminen Hengeltä teki kipeää, mutta parhaalla tavalla. Se sai minut käsittämään, että minun oli oltava heikkouksistani rehellinen itselleni.

Tiesin omakohtaisesti, että Henki voisi olla tässä asiassa paras tukijani. Tunsin, että vanhin Larry R. Lawrence seitsemänkymmenen koorumista puhui suoraan minulle, kun hän kehotti kirkon jäseniä kysymään nöyrästi Herralta seuraavan kysymyksen: ”’Mikä estää minua kehittymästä?’ – – Jos olette vilpittömiä”, hän sanoi, ”saatte pian selkeän vastauksen. Se on ilmoitusta, joka on tarkoitettu juuri teille.”2 Tiesin, että minulla oli voima paitsi vastaanottaa innoitusta koskien heikkouksiani myös kehittyä heikkouksissani.

Heikkoudesta vahvuudeksi

Kokemukseni on opettanut minulle, että ”jos [heikkouteni ja vajavuuteni] pysyvät pimennossa, niin Vapahtajan lunastava voima ei voi parantaa niitä eikä tehdä niistä vahvuuksia”3.

Jos kuitenkin olen kyllin rohkea ollakseni haavoittuvainen ja myönnän heikkouteni nöyrästi, Jumala voi armonsa ansiosta auttaa minua kääntämään ne vahvuuksiksi (ks. Et. 12:27; 1. Piet. 5:5).

Onhan heikkouksiemme rehellinen myöntäminen – eli itsemme näkeminen sellaisena kuin olemme – ensimmäinen askel kohti myönteistä muutosta. Kun olen rehellinen ja tavoittelen Hengen johdatusta jatkuvasti, taivaallinen Isäni auttaa minua tietämään, mitä elämässäni on tarpeen muuttaa. Ja kun turvaan Jeesukseen Kristukseen, Hänen sovitukseensa ja Hänen jalostavaan voimaansa, huomaan itsessäni kehitystä.

Vaikka olikin epämiellyttävää myöntää virheeni sinä nuhtelun hetkenä, tiedän, että kun päätän olla nöyrä ja rehellinen itselleni ja Jumalalle, olen onnellisempi ja armollisempi itselleni. Tiedän, että heikkouksistani huolimatta minulla on jumalallista arvoa taivaalliselle Isälleni – mutta silti Hän haluaa minun kehittyvän. Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen voimasta ja vilpittömän parannuksen avulla voin tulla paljon paremmaksi kuin olen koskaan kuvitellut pystyväni.

Viitteet

  1. Dieter F. Uchtdorf, ”Herra, en kai se ole minä?”, Liahona, marraskuu 2014, s. 58.

  2. Larry R. Lawrence, ”Mitä vielä puuttuu?”, Liahona, marraskuu 2015, s. 35.

  3. Dieter F. Uchtdorf, ”Herra, en kai se ole minä?”, s. 58.