Kuinka onnistuimme evankeliumista kertomisessa
Uusina käännynnäisinä vaimoni ja minä emme tienneet paljoakaan siitä, kuinka olla lähetyssaarnaajia. Mutta asetimme tavoitteen kertoa kirkosta sadalle ihmiselle.
Never ja Everjoyce Chikunguwo
Vaimoni Everjoyce ja minä olemme pienestä Mutaren kaupungista Zimbabwen itärajalta. Pian sen jälkeen kun meidät oli kastettu ja konfirmoitu, me innostuimme lähetystyön tekemisestä. Luimme, että ”vainio on jo vaalennut korjattavaksi” (OL 33:7), ja vaikka emme tienneet paljoakaan siitä, kuinka olla lähetyssaarnaajia, me päätimme, että meidän pitää ”panna sirppimme työhön” ja ”korjata satoa koko väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme”.
Olimme jäseniä vasta perustetussa Dangamvuran lähetysseurakunnassa, joka sijaitsi yhdellä Mutaren asuinalueista. Siihen aikaan eli vuonna 1991 seurakunnassa oli 25 jäsentä. Pian meidät kutsuttiin seurakuntalähetyssaarnaajiksi. Opimme paljon eräältä vanhemmalta lähetyssaarnaaja-avioparilta, joka palveli alueellamme. Yksi asia, jota he ehdottivat, oli se, että asettaisimme tavoitteita.
Halusimme kertoa evankeliumista kaikille, joten asetimme tavoitteeksi kertoa siitä sadalle ihmiselle sen ensimmäisen vuoden aikana, jolloin olimme seurakuntalähetyssaarnaajia. Kenties olimme sinisilmäisiä, mutta tavoite tuntui meistä realistiselta. Luotimme siihen, että Herra auttaisi meitä.
Laulamalla lauluja kirkon kokouksissa huomasimme, että meillä oli piilevä musiikin lahja. Päätimme käyttää lahjojamme, joten aloimme laulaa niille ihmisille – ja niiden ihmisten kanssa – jotka osoittivat kiinnostusta evankeliumia kohtaan, kun menimme tapaamaan heitä opettaaksemme heitä. Henki oli kanssamme, kun lauloimme kirkon lauluja, ja Hän kosketti niiden sydäntä, joita opetimme. Samoin heitä kosketti sanoma palautetusta evankeliumista. Kannustimme kaikkia liittymään seurakuntamme kuoroon, ja monet liittyivät, olivatpa he myöhempien aikojen pyhiä tai eivät. Kun useammat ihmiset saivat tietää evankeliumista, monet astuivat kasteen vesiin.
Kuvitus Oriol Vidal
Samalla kun jatkoimme lähetystyöponnistelujamme, me jatkoimme paastoamista ja rukoilemista niiden perheiden hyväksi, jotka olivat liittyneet kirkkoon. Tunsimme, että muut paikkakunnalla näkivät näiden perheiden vanhurskaan esimerkin. Saimme yhä lisää kutsuja opettaa perheitä, ja opetusryhmämme täyttyi mahdollisista jäsenistä.
Evankeliumin oppimisen ja sen mukaan elämisen tuloksena hiljattain kastetut avioparit ovat lähentyneet ja tuntevat enemmän rakkautta. Isät ja äidit ovat pystyneet jättämään taakseen perinteet, jotka eivät ole sopusoinnussa evankeliumin kulttuurin kanssa. He ovat kieltäytyneet alkoholista ja tupakasta. He ovat opettaneet lapsilleen oikeita periaatteita. Monet, jotka ovat aiemmin olleet ylettömän uppoutuneita maailmallisiin asioihin, ovat nyt voineet ottaa vastaan tehtäviä kirkossa. Heistä on tullut siunaus seurakunnalleen ja asuinpaikkakunnalleen. Herran käsi on saanut aikaan voimallisen muutoksen heidän elämässään.
Vaikka siihen aikaan Mutaressa alkoi suuri vaino, se ei pysäyttänyt kirkon kasvua. Vaikutti siltä, että vastustuksen kasvaessa kasvoi myös niiden ihmisten lukumäärä, jotka halusivat tietää kirkosta. Esimerkiksi kun valtakunnallisen armeijan miehiä tuli valepuvussa tutkimaan mahdollisia rikkomuksia kirkossa, Henki kosketti heitä. Myöhemmin monet kastettiin ja asetettiin pappeuteen.
Herran avulla me pääsimme kertomaan evankeliumista paljon useammille kuin oli alkuperäinen tavoitteemme. Koska olimme halukkaita etsimään tapoja, joilla voisimme auttaa muita, pystyimme omin silmin näkemään voimallisen muutoksen monien elämässä koko alueellamme.