2018
Kuningatar Ester
Lokakuu 2018


Pyhien kirjoitusten kertomuksia

Kuningatar Ester

Luvuista Ester 2–8.

Kuva
Esther the Queen 1
Kuva
Esther the Queen 2
Kuva
Esther the Queen 3

Ester oli kuningatar. Hän oli naimisissa Persian kuninkaan kanssa.

Kuninkaalla oli ystävä, joka oli paha mies. Hän huijasi kuninkaan säätämään lain, että kaikki juutalaiset oli surmattava! Kuningas ei tiennyt, että hänen vaimonsa Ester oli juutalainen.

Ester päätti pyytää aviomiestään kuningasta pelastamaan hänen kansansa. Mutta hän oli huolissaan siitä, että kuningas saattaisi olla vihainen. Ester pyysi kaikkia juutalaisia paastoamaan ja rukoilemaan puolestaan. Sitten Ester meni kuninkaan luo. Kuningas ei ollut vihainen!

Ester kutsui kuninkaan ja tämän ystävän päivälliselle. Päivällisellä Ester kertoi kuninkaalle, että hän on juutalainen. Kuningas oli vihainen siitä, että hänen ystävänsä oli huijannut häntä. Hän kertoi juutalaisille, että he voivat puolustautua. Ester oli pelastanut kansansa!

Me voimme pyytää apua taivaalliselta Isältä. Me voimme olla urheita ja rohkeita niin kuin Ester.