2018
Vanhin Gerrit W. Gong: Rakasta Herraa ja luota Häneen
Lokakuu 2018


Vanhin Gerrit W. Gong: Rakasta Herraa ja luota Häneen

Kuva
Elder and Sister Gong

Gerrit W. Gong oli vastikään avioitunut, loppututkintoon tähtäävä opiskelija Oxfordin yliopistossa Englannissa, kun hän oppi henkilökohtaisesta kokemuksestaan, että kun rakastamme Herraa ja luotamme Häneen, Hän auttaa, ohjaa ja vahvistaa meitä.

Gerrit oli Rhodes-stipendiaatti, joka suoritti kahta loppututkintoa, joista toinen oli tohtorin tutkinto. Samaan aikaan hän palveli Oxfordin seurakunnan piispakunnassa. Hän ja hänen vaimonsa Susan muistavat neuvon, jonka vanhin David B. Haight (1906–2004) kahdentoista apostolin koorumista antoi heille vihkiessään heidät Suolajärven temppelissä. ”Hän sanoi, että meillä tulee aina olla tehtävä kirkossa”, vanhin Gong sanoo. ”Tiesimme, että jos luottaisimme Jumalaan ja tekisimme parhaamme, Hän auttaisi meitä.”

Gerrit ja Susan saivatkin ”jumalallista apua ja armotekoja”, kuten Gerrit sanoo. Palvellessaan edelleen piispakunnassa Gerrit sai suoritettua kaikki tohtorin tutkinnon akateemiset vaatimukset paitsi väitöskirjansa. Hän pyysi pappeuden siunausta Oxfordin seurakunnan piispalta Alan Websteriltä. Tässä siunauksessa Gerrit sai lupauksen: ”Tee edelleen kaikki voitavasi, niin Herra siunaa sinua.”

Kaksi seurakunnan jäsentä, jotka olivat kokeneita lainopillisia sihteerejä, tarjoutui auttamaan Gerritiä hänen käsikirjoituksensa puhtaaksikirjoittamisessa, ja hän pystyi saamaan väitöskirjansa valmiiksi muutamassa kuukaudessa. Itse asiassa hän suoritti sekä maisterin että tohtorin tutkinnon vähän yli kolmessa vuodessa. Suoritettuaan loppututkintonsa hän myös otti vastaan tutkijanpaikan yliopistolla. Hänen kokemuksensa Oxfordissa vahvisti hänen luottamustaan Herraan. Tuo luottamus kestää tänäkin päivänä ja siunaa edelleen Gerrit W. Gongia, kun hän palvelee nyt kahdentoista apostolin koorumissa.

Leipiä ja kaloja

”Herra on hyvä ja armollinen ja haluaa siunata meitä”, vanhin Gong sanoo. ”Jos me teemme parhaamme, Hän tekee meistä kykeneviä tekemään enemmän kuin mihin muuten pystyisimme. Se on kuin leipien ja kalojen moninkertaistaminen. Herra ottaa sen, mitä on saatavilla, ja tekee siitä paljon enemmän kuin mihin itse kykenisimme.”

Leipien ja kalojen periaate pätee myös oppimiseen, hän sanoo. ”Silloinkin, kun muodollista koulutusta ei ole saatavilla, tärkeintä on oppimisen henki, koska oppiminen on iankaikkista. Me kaikki voimme pyrkiä kohti valoa ja totuutta olosuhteistamme riippumatta. Kun teemme niin, Herra auttaa meitä löytämään sitä.”

Liittoon kuuluminen

Oxfordissa ollessaan vanhin Gong oppi toisenkin evankeliumin periaatteen, jota hän kutsuu ”liittoon kuulumiseksi”.

”Kun me lähestymme Herraa, me lähestymme myös toisiamme”, hän sanoo. ”Oxfordissa Susan ja minä pidimme seurakuntakokemustamme aivan yhtä suuressa arvossa kuin akateemista kokemustamme. Monet rakkaimmista ystävistämme nykyäänkin ovat ihmisiä Oxfordin seurakunnasta.”

Noihin ystäviin kuuluvat Tim ja Katherine Witts, jotka muistavat temppelissä käymisensä Gongien kanssa. ”Muistan selvästi, kuinka veli Gong otti kellon ranteestaan, jottei ajan seuraaminen häiritsisi tai rajoittaisi häntä, kun hän pohdiskeli iankaikkisia asioita”, sisar Witts sanoo. ”Tuo pieni teko on auttanut minua olemaan uutterampi omassa temppelipalvelussani.”

Gongit tapaavat usein ystäviä, joihin he ovat tutustuneet evankeliumin välityksellä. ”Ihmiset saattavat esimerkiksi sanoa ’Me teimme työtä yhdessä, kun olit korkeassa neuvostossa’”, vanhin Gong sanoo, ”ja se on molemminpuolista. Olen itse kiitollinen vaarnanjohtajasta ja seurakuntaneuvostosta, jotka auttoivat minua nuorena piispana. Olemme kaikki kiitollisuudenvelassa vanhemmille, appivanhemmille, naapureille, lähetysjohtajille, sisarille ja pappeusjohtajille, jotka ovat ystävällisiä meitä kohtaan, ohjaavat meitä ja kannustavat meitä tulemaan Kristuksen luokse.”

Suvun perintö

Vanhin Gongin muistiinmerkitty sukuhistoria ulottuu 34 sukupolvea taaksepäin aina vuonna 837 jKr. syntyneeseen Ensimmäiseen Lohikäärme Gongiin asti. Vanhin Gongin isovanhemmat muuttivat Kiinasta Yhdysvaltoihin. Hänen äitinsä Jean liittyi kirkkoon teini-ikäisenä Havaijissa Yhdysvalloissa ja opiskeli myöhemmin Brigham Youngin yliopistossa Provossa Utahissa. Hän asui siellä ollessaan yliopiston taiteiden laitoksen ensimmäisen dekaanin, Gerrit de Jongin, perheen luona. ”de Jongit auttoivat minua ymmärtämään, millainen evankeliumin perhe on”, hän sanoo.

BYU:n jälkeen Jean opiskeli Stanfordin yliopistossa Palo Altossa Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, missä hän tapasi Walter A. Gongin. ”Hän oli jo kristitty ja ymmärsi pian, mitä palautettu evankeliumi tarjoaa” Jean sanoo. Walter liittyi kirkkoon, ja vuotta myöhemmin heidät vihittiin Suolajärven temppelissä. Kummastakin tuli opettaja ja kasvatustieteilijä, ja he toimivat opetustyössä yhteensä 70 vuoden ajan.

”Isästä tuli myös patriarkka”, vanhin Gong sanoo, ”ja koska patriarkallisia siunauksia annettiin kodissamme, se oli täynnä syvää kunnioitusta sitä kohtaan, kuinka Jumala rakastaa jokaista lastaan.”

Kuva
Elder Gong as a baby with his parents

Joulukuun 23. päivänä 1953 Redwood Cityssä Kaliforniassa syntyi ensimmäinen Jeanin ja Walterin kolmesta lapsesta. ”Hänen etunimensä Gerrit on hollantilainen, Gerrit de Jongin mukaan”, Jean selittää. ”Hänen toinen nimensä on Walter hänen isänsä mukaan. Ja sukunimemme on kiinalainen hänen sukujuurtensa mukaan.”

Jean sanoo Gerritin olleen ystävällinen nuorempia sisaruksiaan Briania ja Margueritea kohtaan. ”Hän auttoi heitä mielellään”, hän sanoo, ”sellaisissa pienissäkin asioissa kuin kengännauhojen solmimisen opettamisessa.” Jean muistelee, kuinka hän kerran matkalla kirkosta kotiin kuuli Gerritin ja Brianin sanovan, että heidän mielestään sakramenttikokouksessa pidetty puhe oli pitkästyttävä. ”Niinpä annoin heille haasteen: ’Sittenhän te osaatte pitää paremman puheen.’ He ottivat haasteen vastaan ja alkoivat kiinnittää enemmän huomiota kaikkiin puheisiin”, hän sanoo.

Teini-iässä Gerrit retkeili ja patikoi mielellään muiden seurakuntansa nuorten miesten kanssa. Wally Salbacka, elinikäinen ystävä, muistaa erityisesti erään telttaretken. ”Olin siellä Gerritin ja hänen veljensä Brianin kanssa, ja mukana oli eräs kirkkoon kuulumaton ystävä. Jostakin syystä aloimme laulaa kirkon lauluja. Gerrit lauloi melodiaa, Brian tenoria ja minä bassoa. Lauloimme varmaankin kymmenkunta tai parikymmentä laulua, ihan vain laulamisen ilosta. Se oli hyvä kokemus. Se teki vaikutuksen kirkkoon kuulumattomaan ystäväämme.”

Veli Salbacka muistaa myös, kuinka Gerrit lukiossa ollessaan pyysi huutosakkia johtamaan äänetöntä kannustusta shakkijoukkueelle. ”Hän vakuutteli heille, että moraalinen tuki on hyväksi kaikille”, hän kertoo, ”ja he tosiaan tulivat otteluun!”

Kuva
Elder Gong as a missionary and later with a missionary

Vasemmalta: Marjorie ja Gordon B. Hinckley tervehtivät Gerritiä ja Susania Gongien hääjuhlissa. Ollessaan lähetyssaarnaajana Taiwanissa vanhin Gong opetti erästä perhettä, ja vuosia myöhemmin johtavana auktoriteettina hän tapasi yhden tämän perheen tyttären lapsenlapsista. Vietnamissa vanhin ja sisar Gong maalasivat seinämaalausta tuodakseen iloa lapsille, joilla oli haasteita elämässään. Gongin perheen jäseniä Vietnamissa yhdessä seinämaalauksen kanssa auttaneiden ihmisten kanssa.

Lukion jälkeen vanhin Gong opiskeli Brigham Youngin yliopistossa. Vuosina 1973–1975 hän palveli Taipein lähetyskentällä Taiwanissa ja palasi sitten BYU:hun, jossa hän suoritti vuonna 1977 alemman korkeakoulututkinnon pääaineenaan Aasia-tutkimus ja yleisopinnot.

Seurustelu ja avioliitto

Lähetystyönsä jälkeen vanhin Gong tarjoutui pitämään sunnuntai-iltaisin takkavalkeailtoja lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa. Nämä takkavalkeaillat auttoivat Taiwaniin lähteviä lähetyssaarnaajia tutustumaan Taiwanin kansaan, tapoihin ja kulttuuriin. Yksi näistä lähetyssaarnaajista oli sisar Susan Lindsay Taylorsvillestä Utahista, Richard P. ja Marian B. Lindsayn tytär. Veli Lindsay oli seitsemänkymmenen toisen koorumin jäsen. ”Minusta tuntui, että olin aina tuntenut Susanin”, vanhin Gong sanoo.

Kaksi vuotta myöhemmin, joitakin kuukausia sen jälkeen, kun Susan oli palannut BYU:hun lähetystyönsä jälkeen, Gerrit oli Provossa perheensä luona. Gerritin isä oli BYU:ssa opettajana, ja Gerrit oli suunnitellut viettävänsä Provossa kaksi viikkoa. Vierailu venyi neljäksi viikoksi, ja hän ja Susan kävivät treffeillä joka päivä. Sitten Gerrit lähti työharjoitteluun Havaijiin ennen paluutaan Oxfordiin.

”Seurustelimme kahdelta eri pallonpuoliskolta käsin”, vanhin Gong muistelee. ”Yritin opiskella Englannissa samalla kuin yritin saada selville kaiken mahdollisen hänestä toiselta puolelta Atlantin valtamerta.”

”Menimme kihloihin puhelimitse”, sisar Gong sanoo. ”Gerrit tuli jälleen kotiin kiitospäiväksi marraskuussa, ja meidät vihittiin heti sinä päivänä, jolloin temppeli avattiin uuden vuoden alettua.” Kaksi viikkoa myöhemmin he lensivät Englantiin aloittaakseen uuden elämän yhdessä.

”Kun ihmiset solmivat avioliiton, puhutaan kahden perheen yhdistymisestä”, vanhin Gong sanoo. ”Juuri niin minulle tapahtui. Tunnen kuuluvani Lindsayn perheeseen samoin kuin kuulun Gongin perheeseen.”

Kuva
Gong wedding photo with the Hinckleys

Loistava ura

Vietettyään lyhyen ajan opettajakunnassa Oxfordissa Gerrit siirtyi urallaan valtion palvelukseen Washington D.C:hin Yhdysvaltoihin. Vuonna 1984 hän työskenteli kampanjahenkilökunnassa Reaganin ja Bushin uudelleenvalitsemiseksi. Hän jakoi toimistotilan Mike Leavittin kanssa, josta tuli myöhemmin Utahin kuvernööri. ”Gerrit oli huomiokykyinen ja pohdiskeleva”, veli Leavitt sanoo, ”mutta hän erottui edukseen juuri hellittämättömän ystävällisyytensä ansiosta.”

Vuonna 1985 Gerrit palveli ulkoministeriössä alivaltiosihteerin erityisavustajana. Vuonna 1987 hänestä tuli Yhdysvaltain suurlähettilään erityisavustaja Pekingissä Kiinassa. Vuosina 1989–2001 hän toimi eri tehtävissä Center for Strategic and International Studies (CSIS) -tutkimuslaitoksessa Washington D.C:ssä. Sen jälkeen hän palasi akateemiseen maailmaan ottaessaan vastaan tehtävän strategisen suunnittelun johtajan avustajana BYU:ssa. Hän oli siinä tehtävässä yhdeksän vuotta.

Carri Jenkins, yliopiston viestintäjohtajan avustaja BYU:ssa, oli viereisessä toimistohuoneessa. Hän muistaa Gerrit Gongin kyvyn kannustaa lähipiirissään olevia. ”Jos joku ei luottanut kykyynsä suorittaa jotakin vaikeaa tehtävää, hän osoitti luottamusta senkin edestä”, hän sanoo. ”Hän teki kaiken voitavansa neuvoakseen muita, herättääkseen toivoa ja antaakseen muiden mennä eteenpäin ja osoittaa kykynsä.”

Liittovaltion tuomari Thomas B. Griffith, joka tuntee vanhin Gongin sekä Washingtonin että BYU:n ajoilta, kuvailee heidän kanssakäymistään näin: ”Keskustelun päätyttyä huomaa aina, että keskustelu on keskittynyt sinuun. Hän on suurenmoinen kuuntelija. Ja hän esittää kysymyksiä, jotka saavat ajattelemaan asioita.”

Cecil O. Samuelson, täysinpalvellut johtava auktoriteetti seitsenkymmen ja entinen BYU:n rehtori, sanoo, että vanhin Gong on ”yleensä hiljainen, mutta hänen ajatuksensa juoksevat vinhaa vauhtia”.

Kuva
Gong family in Vietnam

Perhe-elämä

Gerrit ja Susan Gong saivat neljä poikaa – Abrahamin, Samuelin, Christopherin ja Matthew’n – jotka varttuivat vaihtelevissa ympäristöissä.

”Kun asuimme Pekingissä, lapsillamme oli siunaus tulla toistensa parhaiksi ystäviksi”, vanhin Gong sanoo.

”Toisaalta heillä oli tilaisuus nähdä maailmaa kattavasti”, sisar Gong lisää. ”Toisaalta se auttoi osaltaan siinä, että meistä tuli kiinteä perhe. Poikamme sanovat vieläkin, että parasta, mitä teimme vanhempina, oli veljien antaminen heille.”

”Kerran käytimme lentopisteitämme”, vanhin Gong sanoo. ”Annoimme jokaisen päättää yhdestä matkakohteesta. Aloitimme Washington D.C:stä, jossa silloin asuimme, ja lensimme sitten Englantiin, Tšekin tasavaltaan, Kreikkaan, Turkkiin, Intiaan, Kiinaan ja Japaniin.”

”Meillä oli yksi tiukka sääntö tuolla matkalla”, Susan sanoo. ”Minne tahansa menimmekin, söimme samaa kuin paikalliset ihmiset.” Vihdoin matkan lopulla Japanissa vanhin Gong kertoi pojilleen, että hän veisi heidät ravintolaan, jossa oli maailmankuuluja pihvejä. McDonald’sissa neljä nälkäistä poikaa ja heidän vanhempansa söivät yhteensä 17 hampurilaista!

”Äiti ja isä arvostavat kumpikin kokemuksen kautta oppimista”, Abraham sanoo. ”Isä pohtii syvällisesti sitä, kuinka kokemukset muovaavat ihmisiä, kuten myös kokonaisia kulttuureja.” Abraham toteaa myös, että hänen isänsä ”on varovainen sanoissaan, koska hänen täytyy täysin tarkoittaa ja täydellisesti uskoa siihen, mitä hän sanoo”.

Sam muistelee, että ”niin kiireinen kuin isä olikin ulkoministeriössä, hän järjesti joka ilta aikaa valmentaakseen ja opettaakseen minua, koska halusin osallistua kolmasluokkalaisten matematiikkakilpailuun nimeltä ’Challenge 24’ [Haaste 24]. Hän sanoi, että jos voittaisin, juhlisimme sitä jäätelöannoksin, joissa olisi 24 eri päällystettä.” Sam pääsi kansalliseen loppukilpailuun, mutta ei voittanut. Gongin perhe nautti kuitenkin jäätelöannokset. Ei tosin ollut helppoa keksiä 24:ä eri päällystettä – yksi niistä oli kuivalihaa.

Christopher ja Matthew kertovat, kuinka paljon he arvostavat ”isän ja äidin välistä luottamusta, rakkautta ja omistautumista”. Se on rakkautta, jota vanhin ja sisar Gong tuntevat toisiaan kohtaan samoin kuin jokaista poikaansa sekä sukulaisiaan kohtaan.

”Gerrit on paitsi omistautunut isä myös omistautunut poika ja veli”, Susan sanoo. ”Nuo roolit ovat tärkeitä hänelle. Hän auttaa meitä ymmärtämään, että perhesuhteet ovat kaikkein tärkeimpiä.”

Kokemus kirkossa

Vaikka vanhin Gong on ollut kiireinen uransa ja perheensä kanssa, hän on palvellut edelleen auliisti kirkon tehtävissä, muun muassa korkean neuvoston jäsenenä, ylipappien ryhmän johtajana, vaarnan pyhäkoulun johtajana, seminaarinopettajana, piispana, vaarnan lähetystyönjohtajana, vaarnanjohtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä.

Onpa hänet kutsuttu mihin tehtävään hyvänsä, samoin kuin perhe-elämässään, hän on johdonmukaisesti ilmentänyt tiettyjä luonteenpiirteitä. ”Hän näkee jokaisen taivaallisen Isän poikana tai tyttärenä”, sisar Gong sanoo. ”Mutta ennen kaikkea hän rakastaa Herraa. Hän todella haluaa koko sydämestään rakentaa valtakuntaa ja siunata taivaallisen Isän lapsia.”

Ja hän ihailee vaimoaan. ”Pyydettiinpä minua tekemään mitä hyvänsä,” Gerrit sanoo, ”Susan on rinnallani. Hän tulee toimeen kaikkien kanssa ja on kiinnostunut muista ihmisistä. Hän on aina ollut halukas menemään uusiin paikkoihin ja kokeilemaan uusia asioita, mistä olen kiitollinen.”

Palveleminen seitsemänkymmenen koorumissa

Vanhin Gerrit W. Gong hyväksyttiin johtavana auktoriteettina palvelevaksi seitsenkymmeneksi 3. huhtikuuta 2010. Hänet nimitettiin Aasian vyöhykkeen johtokuntaan, jonka pääpaikka on Hongkongissa. Myöhemmin hänestä tuli Aasian vyöhykkeen johtaja. Lokakuun 6. päivänä 2015 vanhin Gong hyväksyttiin seitsemänkymmenen johtokuntaan, jossa hänen kansainvälinen kokemuksensa jatkui. Tehtävään kuuluivat vierailut vyöhykkeillä eri puolilla maailmaa kuten Afrikassa ja Keski-Amerikassa.

”Saimme tavata pyhiä ja opimme rakastamaan heitä kaikissa näissä paikoissa”, hän sanoo. ”On siunaus kuulla ihmisten kertovan uskostaan, koska heidän kokemuksensa siitä, kuinka Jumala toimii heidän elämässään, auttaa meitä osaltaan ymmärtämään sen, kuka Jumala on ja kuinka Hän rakastaa meitä jokaista.”

”Kun lähetämme vanhin Gongin mihin tahansa tilaisuuteen, asianosaiset tuntevat saaneensa uuden ystävän”, sanoo presidentti Russell M. Nelson. ”Hän tietää paljon asioita, mutta hän on nöyrä. Hän tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja hän on aina hyvin valmistautunut ja vakuuttava.”

Kuva
Gongs in Thailand

Vasemmalta: Thaimaassa vanhin Gong tapasi hänen korkeutensa kardinaali Francis Xavier Kriengsak Kovithavanijin, joka on katolisen kirkon arkkipiispa Bangkokissa. Vanhin Gong nauttii kahdenkeskisistä matkoista poikiensa kanssa, tässä kuvassa hän on Kanadassa poikansa Samin kanssa. Vanhin Gong kertomassa ajatuksistaan Elämän leivästä seminaarin- ja instituutinopettajille vuonna 2017. Sisar Gong tervehtimässä kamputsealaista jäsentä tämän kotona.

Tehtävä apostolina

Kun presidentti Nelson esitti vanhin Gongille kutsun palvella kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä, profeetta ”hellästi otti käteni käsiinsä rakkaan vaimoni Susanin ollessa vierelläni ja esitti tämän pyhän Herralta tulleen kutsun, joka sai henkeni salpautumaan” (”Kristus ylösnoussut on”, Liahona, toukokuu 2018, s. 97). Vanhin Gong otti tehtävän vastaan nöyränä, mutta varmana rakkaudestaan ja luottamuksestaan Herraa kohtaan. Hänet hyväksyttiin tehtäväänsä 31. maaliskuuta 2018. Herra on valmistanut häntä huolella, ja nyt hän palvelee Kristuksen nimen erityisenä todistajana koko maailmaan (ks. OL 107:23).