Julkaistaan vain sähköisenä
Katkerin eroni oli itse asiassa yksi suurimmista siunauksistani
Joskus näemme syitä saamiimme kehotuksiin ja joskus emme. Kummin tahansa, meidän täytyy toimia uskossa.
Katkaisin välit ensimmäiseen poikaystävääni eräänä kirkkaana kesäiltana.
Aiemmin samana päivänä Carter (nimi muutettu) ja minä olimme riidelleet – eikä se ollut epätavallista kolme vuotta kestäneessä suhteessa, joka oli aina välillä katkolla. Riitelimme kaikesta – oli se sitten ruoan valitseminen tai tulevat suunnitelmat. Alussa sivuutin erimielisyytemme ajatellen, että ”vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa”. Mutta satunnainen leikkisä vitsailumme muuttui ennen pitkää uuvuttavaksi erimielisyyksien ketjuksi.
Sinä kesäiltana olimme ottaneet autiomaahan mukaan kaukoputken katsellaksemme planeettoja. Mutta havaitsimme, että kirkas kuu tummaa taivasta vasten hämärsi näkymämme. Turhautuneena aloimme riidellä – jälleen kerran.
Lopulta lähdin kävelemään pois kootakseni itseni. ”Minä en ole tällainen”, ajattelin. Minut tunnettiin rauhanrakentajana sisarusteni joukossa, ja puhuin lempeästi ja ystävällisesti muille ystävilleni. Miksi siis huusin pojalle, jota väitin rakastavani?
Katselin tummaa taivasta ja rukoilin tietääkseni, kuinka voisin parantaa suhdettani Carteriin. Äkkiä suuttumukseni korvautui suunnattomalla rauhalla, ja sain vaikutelman, että parasta, mitä voisin tehdä meidän molempien hyväksi, oli päättää suhteemme.
Paraneminen vei aikaa. Oli hetkiä, jolloin tunsin houkutusta olla välittämättä kehotuksesta katkaista välini Carteriin, koska kaipasin tuttua suhdettamme. Toisinaan turhauduin Jumalaan uskoen, että Hän oli läimäyttänyt yhden oven kiinni avaamatta toista. Siitä huolimatta pidin kiinni kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Jeffrey R. Hollandin neuvosta: ”Pelon tai epäilyksen hetkinä tai vaikeina aikoina – – pitäkää lujasti kiinni siitä, mitä te jo tiedätte, ja pysykää vahvoina, kunnes saatte lisää tietoa” (”Minä uskon”, Liahona, toukokuu 2013, s. 94).
En saanut ”lisää tietoa” moneen kuukauteen ja aloin miettiä, saisinko koskaan. Erään eroamme koskeneen vilpittömän rukouksen jälkeen Henki vaikutti sydämeeni kertoen, että taivaallisen Isän antamat kehotukset ovat Hänen lastensa hyväksi. Hänen syidensä yksityiskohdat eivät ole yhtä tärkeitä kuin on uskoni Häneen.
Tieto siitä, että taivaallisella Isällä oli suunnitelma minua varten, antoi minulle toivoa tulevaisuuteen ja auttoi minua aloittamaan jälleen treffeillä käymisen. Yhtenä aamuna luin kohdan OL 88:40, jossa Herra opettaa, että ”valo liittyy valoon”. Oivalsin äkkiä, että tämä periaate voi soveltua seurusteluun. Tiesin, että olisin onnellisempi jonkun kanssa, jolla olisi samat arvot ja valo kuin minulla.
Tapasin ennen pitkää Austinin. Meillä oli heti paljon yhteistä, aina rakkaudestamme tacoihin palvelemiseemme lähetystyössä kotimaassamme. Hänen lempeä henkensä tuntui tutulta ja yhteensopivalta, ja viimein menin hänen kanssaan naimisiin. Meillä ei ole mikään räiskyvä suhde, jollaista saattaisi odottaa jossakin suositussa romanttisessa elokuvassa. Suhteemme on suloinen ja vakaa – jotakin, jonka uskon voivan kestää ikuisesti.
Monet meistä kaipaavat selitystä, kun saamme vaikeita Hengen kehotuksia. Olen omasta kokemuksestani oppinut, että usko Herraan voi auttaa meitä pysymään kuuliaisina, vaikka emme tiedäkään syytä. Kun luotamme kaikkitietävään Jumalaan, voimme tuntea rauhaa päätöksissämme toimia Hengen kehotusten mukaan, kunnes saamme ”lisää tietoa”, jota Hän on luvannut uskollisille.