Häntä rakastanhan

Pal-jon e-nem-män on rak-ka-us

kuin vain pelk-kä tun-ne si-säl-läin.

Saa-pui Jee-sus toi-von tuo-maan,

maa-il-mas-sa yk-sin

et-tei ku-kaan jäis.

Ra-kas-tan Hä-nen lail-laan,

e-si-merk-ki-ään seu-raan.

Rak-kau-tein Hän-tä koh-taan tah-don näyt-tää.

Voin tar-jo-ta mä sy-dä-me-ni a-voi-men,

aut-taa uu-pu-nut-ta sa-noin, pal-vel-len.

Toi-mi-a kuin Va-pah-ta-ja tah-don mä, ra-kas-tan-han

ra-kas-tan-han,

ra-kas-tan-han,

Oh-jaus-taan Hän meil-le an-taa,

jotta siu-nauk-sen-sa saa-da voin.

Muu-tos sy-dä-meni täyt-tää,

jos mä Häl-le näyt-tää

rak-kau-te-ni voin.

Ra-kas-tan, kai-ken voin muut-taa,

Hän mei-tä kan-taa.

Siis-pä tar-tun mä rak-ka-u-teen-sa,

jon-ka an-toi.

Voin tar-jo-ta mä sy-dä-me-ni a-voi-men,

aut-taa uu-pu-nut-ta sa-noin, pal-vel-len.

Toi-mi-a kuin Va-pah-ta-ja tah-don mä, ra-kas-tan-han