Presidentti Thomas S. Monson

(1927–2018)

Profeetta ja ystävä


Presidentti Thomas S. Monson, joka palveli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidenttinä helmikuusta 2008 alkaen, neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa vuosina 1985–2008 sekä kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä vuosina 1963–1985, kuoli 2. tammikuuta 2018. Hän jäi leskeksi vuonna 2013, kun hänen vaimonsa Frances kuoli. Heillä on kolme lasta.

Presidentti Thomas S. Monson

Näytti siltä, että Salt Lake Cityssä erään sairaalan ensiaputiloissa oleva potilas oli valmis kotiutettavaksi, mutta hänen lääkärinsä ja tämän hoitoryhmä epäröivät. Vaikka miehen hoito ja toipuminen olivat hyvässä vaiheessa, hänen ruokkoamaton ulkonäkönsä ja epävakaat elinolonsa herättivät huolta. ”Onko sinulla ketään sukulaista, ketään ystävää, joka voisi auttaa sinua hoidon loppuvaiheessa?” lääkäri kysyi. ”Eipä oikeastaan”, potilas vastasi, kunnes jotakin palautui mieleen. ”Itse asiassa onhan minulla eräs ystävä, joka joskus huolehtii minusta. Hänen nimensä on Tom Monson.”2

Presidentti Thomas S. Monson vilkuttaa hänelle ominaisella tavalla huhtikuun 2013 yleiskonferenssissa erään kokouksen päätyttyä.

Presidentti Thomas Spencer Monson oli kovaosaisten ja laitapuolen kulkijoiden erityinen ystävä, kuten eräs pitkäaikainen ystävä asian ilmaisi.3 Koko elämänsä ajan – mukaan lukien ne yli kolme vuosikymmentä, jotka olivat täynnään ensimmäisen presidenttikunnan jäsenen vaativia vastuita – hän asetti erittäin merkittävälle sijalle henkilökohtaiset käynnit iäkkäiden ystävien ja tuntemattomien luo, ja kun Henki siihen kehotti, hän jopa lyhensi tärkeisiin kokouksiin varattua aikaa antaakseen pappeuden siunauksia sairaille lapsille. Kun hän osallistui ammattilaisurheilutapahtumiin, hän ei kutsunut mukaansa huomattavia työtovereita tai julkishallinnon viranhaltijoita vaan hän vei mukanaan lapsuus- ja nuoruusvuosiensa vaatimattoman asuinalueen ystäviä. Hän osallistui jokaiseen West High Schoolin luokkakokoukseen rinnassaan ”Tom Monson” -nimilappu. Toinen hänen pojistaan kertoo, että tämä sama Thomas Monson ”ei millään tavalla syrjinyt ketään julkisen aseman, persoonan tai muun erityisen saavutuksen perusteella: vaatimaton ystävä 50 vuoden takaa sai yhtä paljon – tai enemmän – huomiota kuin kuvernööri, senaattori tai huomattava liikemies”4.

IP-918533

Presidentti Thomas S. Monson. Valokuva Tom Smart, Deseret News.

Niin ylhäisessä kuin alhaisessa asemassa olevat ihmiset sekä miljoonat ystävät ja seuraajat sekä kirkossa että sen ulkopuolella menettivät Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 16. presidentin kuoleman myötä uskollisen ystävän. Pitäen kiinni siitä, että ”olen aina tarvinnut Herran apua ja olen aina pyytänyt sitä”5, presidentti Monson jätti jälkeensä hallinnon, jota on luonnehtinut suuntautuminen kohti maailmaa. Tässä keinoina ovat olleet humanitaarinen apu, kirkon verkkosivut, jotka ovat luoneet suurempaa läpinäkyvyyttä ja auttaneet jäseniä ymmärtämään monitahoisia kysymyksiä, tiedotuskampanjat, joiden tavoitteena on auttaa maailmaa ymmärtämään kirkkoa, ja lukuisat uudistukset, joiden tavoitteena on viedä pelastuksen työtä eteenpäin. Näitä uudistuksia ovat olleet nuorten miesten ja nuorten naisten kokoaikaisen lähetystyöpalveluiän alentaminen, lähetyssaarnaajien yhteydenottotapojen laajentaminen (kuten tekniikan käyttö) ja verkkofoorumit, jotka tuovat kirkon johtajia ja jäseniä yhteen virtuaalisissa keskusteluissa kasvokkain. Presidentti Monsonin toimikaudella julkaistiin uusi kirkon käsikirja, jossa tähdennetään kristillistä opetuslapseutta. Sukututkimustyötä yksinkertaistettiin niin että on helpompaa tutkia tietoja ja lähettää nimiä temppeliin sijaiskasteita ja muita pelastuksen toimituksia varten.

Presidentti Thomas S. Monson kurkottautuu kättelemään poikaa lokakuun 2013 yleiskonferenssissa erään kokouksen jälkeen. Valokuva August Miller, Deseret News.

Presidentti Monsonin monista merkittävistä saavutuksista huolimatta useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että hänen tärkein perintönsä on hänen voimallinen henkilökohtainen esimerkkinsä. Yhdessä hänen pyhien kirjoitusten lempikohdassaan, joka on Ap. t. 10:38, kuvaillaan, että Jeesus Nasaretilainen ”kulki ympäri maata, teki hyvää”. Presidentti Monson nähtiin aina tekemässä hyvää sillä tavoin kuin Vapahtaja kehotti meitä: hän antoi ruokaa nälkäisille, otti luokseen kodittomia, vaatetti alastomia, kävi katsomassa sairaita ja meni niiden luokse, jotka olivat usein yksinäisyyden ja epätoivon vankiloissa lohduttomuuden kahlehtimina (ks. Matt. 25:34–40). Presidentti Monsonin humanitaarisuus, ihmisten korostaminen ohjelmiin nähden ja omistautuminen Hengen johdatukselle sai erään toimittajan, joka kirjoitti hänestä vuosikymmenien ajan, kirjoittamaan: ”Olen tavannut hyvin harvoja ihmisiä, jotka näkevät niin suurta vaivaa kohottaakseen muita sekä tuodakseen heille lohtua ja iloa.”6 Thomas S. Monsonin elämä täyttyi perheestä, vaikeuksista, mahdollisuuksista ja tietenkin palvelemisesta – mikä omalta osaltaan loi hänen esimerkillisen Kristuksen kaltaisen henkilökohtaisen palvelutyön perintönsä.


Aulis koti

500 South ja 200 West -katujen kulmauksessa, lähellä Salt Lake Cityn läpi kulkevia junaraiteita, George Spencer ja Gladys Condie Monson kasvattivat perheen läpi suuren lamakauden ympärillään Gladysin sukulaisia, jotka olivat Skotlannista tulleiden pioneerien jälkeläisiä. Georgen isovanhemmat olivat liittyneet kirkkoon Ruotsissa ja Englannissa ennen muuttoa Amerikkaan ja asettumista Salt Lake Cityyn. Elokuun 21. päivänä 1927 syntyi Georgen ja Gladysin ensimmäinen poika – toinen lapsi – Thomas Spencer Monson, joka sai nimensä äidinisän Thomas Sharp Condien ja isänsä mukaan.

Thomas S. Monsonin vanhemmat George Spencer ja Gladys Condie Monson.

Suvun ympäröimät Monsonit ulottivat rakkauttaan moniin muihinkin. Kaupungin läpi kulkevien nälkäisten tilapäistyöntekijöiden vierailut olivat naapurustossa tavallisia, ja Gladys Monson otti heidät vastaan ja antoi heille ruokaa ”aivan kuin jokainen olisi ollut kutsuvieras”, presidentti Monson muisteli myöhemmin.7 Gladys myös lähetti viikoittaisen sunnuntaiaterian saman kadun varrella asuvalle ”vanhalle Bobille”, joka usein tarjosi Tomille tuontipalkkana kymmensenttistä. ”En voi ottaa vastaan rahaa”, Tom vastasi harkiten. ”Äiti antaisi minulle selkään.8 Sunnuntaisin Tomin isällä oli joskus tapana kantaa Elias-setä – nivelreuman runtelema veljensä – Tom vanavedessään vuoden 1928 Oldsmobile-autoonsa ja viedä hänet ajelulle ympäri kaupunkia.

”Elämäni tässä vaiheessa äitini ja isäni teot tekivät minuun hyvin suuren vaikutuksen”, presidentti Monson huomautti. ”Mieleeni ei juolahtanut, että he kävivät harvoin kirkossa.”9 Lisäksi hän muisti suvaitsevaisuuden ja hyväntahdon ilmapiirin: ”En kuullut isäni koskaan sanovan pahaa sanaa kenellekään toiselle. Itse asiassa hän ei jäänyt huoneeseen, jos joku puhui epäkunnioittavasti tai kielteisesti jollekulle toiselle.”10

Ei ihme, että nämä asenteet ja teot alkoivat tarttua Tomiin. Eräänä jouluna hän oli riemuissaan saadessaan sähköjunan. Silti hän aneli äidiltään – ja lopulta saikin – yhden lisävaunun eräästä vähemmän hienosta junasta, joka oli tarkoitettu lahjaksi erään lesken pojalle heidän kadullaan. Myöhemmin kun Tom ja hänen äitinsä menivät viemään lahjaa ja Tom näki, kuinka poika innostui vaatimattomasta junasta, syyllisyyden tuskat valtasivat mielen. Hän juoksi takaisin kotiin hakemaan paitsi sen vaunun, jonka hän oli ottanut lahjaksi menevästä junasta, myös yhden omistaan.11 Myöhemmin Tom tarjosi kaksi lemmikkikaniaan jouluateriaksi erään sellaisen ystävän perheelle, joka ei ollut koskaan maistanut kalkkunaa tai kanaa.12 Ja kun eräs rouva harmistui Tomiin ja tämän kavereihin, kun nämä löivät pesäpalloja hänen pihalleen naapurustossa pelatessaan (usein hän nappasi pesäpallot itselleen), Tom päätti kohentaa tilannetta. Sanaakaan ei vaihdettu heidän välillään, mutta kesällä Tom kasteli letkulla hänen pihaansa säännöllisesti ja syksyllä haravoi lehtiä hänen nurmikoltaan. Sitten yhtenä päivänä rouva kutsui Tomin sisälle nauttimaan maitoa ja keksejä – ja ojensi tälle laatikollisen pesäpalloja.13

Presidentti Monson tunnusti silti usein, että hänen poikavuosiensa hyvien tekojen rinnalla oli vallaton luonne, joka toisinaan johti nuhteluihin. Kerran Tom ja yksi hänen serkuistaan keräsivät naapuruston kulkukoirat ja panivat ne takapihan hiilivajaan. Kun Tomin isä meni avaamaan ovea, kuusi koirista juoksi hänet kumoon.14 Eräänä iltapäivänä Alkeisyhdistyksen johtaja otti Tomin sivuun ja sanoi, että monien poikien meluisa käytös Alkeisyhdistyksen alkuohjelmassa suretti häntä. Tom tarjoutui auttamaan. Hän muisteli: ”Alkeisyhdistyksen kurinpito-ongelmat loppuivat siinä samassa.”15 Kiusaukset kuitenkin jatkuivat. Kerran hän sai suostuteltua erään ystävän jäämään kanssaan pois Alkeisyhdistyksen iltapäiväluokasta. He aikoivat karata heti sen jälkeen kun Tom olisi ottanut sentin taskustaan ja pudottanut sen Alkeisyhdistyksen lastensairaalan lahjoituslippaaseen. Sitten he käyttäisivät hänellä vielä taskussaan olevan kymmensenttisen ja menisivät Hatch Dairyyn toffeejäätelölle. Suunnitelma meni kuitenkin pieleen, kun pojat huomasivat, että Tom oli vahingossa lahjoittanut sentin sijaan kymmensenttisensä. Niinpä kumpikin palasi, ja Tom lahjoitti alakuloisena myös sen yksisenttisen. Myöhemmin hän kertoi: ”Pitkän aikaa minusta tuntui, että olin tehnyt kenties merkittävimmän sijoituksen Alkeisyhdistyksen lastensairaalaan.”16

Pieni Tom Monson ajaa kolmipyörällä lapsuudenkotinsa edustalla.

Lukuisat käynnit perheen mökillä Provokanjonissa herättivät elinikäisen rakkauden sorsanmetsästykseen, leirielämään, kalastukseen ja uimiseen joessa. Kerran Tom jopa pelasti erään tytön, joka oli joutunut vaarallisten pyörteiden keskelle.17 Hän kertoi yhdestä tilanteesta, jolloin hän ja eräs ystävä sytyttivät harkitsemattomasti ruohikon tuleen lähellä perheen mökkiä. Kuten aina, hän käytti tarinaa viitekehyksenä eräästä tärkeästä evankeliumin periaatteesta kertomiselle.18

Thomas S. Monson – kuvattuna vasemmalla 13-vuotiaana poikana Vivian Parkissa ja oikealla poikansa Clarkin kanssa 19. heinäkuuta 1971 – tunsi elinikäistä rakkautta ulkoilmatoimintoja kohtaan.

Käynnit useita kertoja viikossa Chapmanin kirjastossa, joka sijaitsi Salt Lake Cityssä samalla kadulla kuin hänen kotinsa, herättivät hänessä rakkauden kirjoja ja kirjailijoita kohtaan. Tämän ansiosta hän pystyi myöhemmin lausumaan pitkiä lainauksia lempirunoilijoiltaan, kuten Wordsworth, Longfellow, Bryant, Tennyson ja Shakespeare.19

Yksi erityinen harrastus, kyyhkysten kasvattaminen, joka sai alkunsa nuoruusvuosina ja jatkui aikuisikään asti, opetti nuorelle Tomille tehtävän hoitamista. Eräs Aaronin pappeuden koorumin neuvoja antoi hänelle kyyhkysen, joka jatkuvasti palasi neuvojan kotiin, jolloin neuvoja sai viikoittaisen mahdollisuuden pappeuspuhutteluun nuoren pojan kanssa.20 Mutta Tom antaa kunnian perustan luomisesta todistukselleen Jeesuksesta Kristuksesta nimenomaan rakkaalle pyhäkoulun opettajalleen Lucy Gertschille. Sisar Gertschin rakkaus meluisaa poikaluokkaa kohtaan muutti heidän kurittoman käytöksensä, kun he kuuntelivat hänen Hengen täyttämiä opetuksiaan Raamatusta.21


Kasvu mieheksi

Suuren lamakauden taloudelliset rajoitteet pakottivat Tomin aloittamaan työnteon 12-vuotiaana isänsä johtamassa kirjapainossa.22 Tomin lukiovuosina toisen maailmansodan varjo häämötti kuitenkin mittavampana kuin edes lamakausi. ”Jokainen nuori mies tiesi, että jos [sota] jatkuisi, hän joutuisi sotaväkeen”, presidentti Monson sanoi teinivuosistaan.23 Erinomainen opiskelija, joka rakasti historiaa, ilmoittautui 17-vuotiaana Utahin yliopistoon.24 Hän harkitsi vakavasti opiskelua historianopettajaksi, mutta sen sijaan hän ryhtyikin tavoittelemaan liikealan tutkintoa nauttien samalla instituuttiluokista, joita opettivat tri Lowell Bennion ja tri T. Edgar Lyon.25

Tom Monson oli hyvä oppilas, ja valmistuttuaan West High Schoolista Salt Lake Cityssä Utahissa hän ilmoittautui 17-vuotiaana Utahin yliopistoon.

Yliopistossa hän tapasi elämänsä rakkauden. Kun Tom oli esitelty Frances Johnsonille lukukauden alussa pidetyissä tansseissa, hän pistäytyi myöhemmin Francesin luona. Myöhemmin hän muisteli, ettei hän ”ollut valmistautunut siihen arvokkuuteen ja hiljaisuuteen, joka vallitsi [Johnsonien kodissa]”, vertaillen tätä kotia Monsonien riehakkaampaan kotiin.26 Francesin isä huomasi Monson-sukunimen, ja silmät kyynelissä hän halasi Tomia, kun nämä kaksi olivat käsittäneet, että Tomin isosetä Elias oli Ruotsissa kertonut evankeliumista Johnsonin perheelle.27 Tom ja Frances rakastivat kumpikin suuria tanssiorkestereja, ja he kävivät usein sellaisten orkesterinjohtajien tansseissa kuten Tommy Dorsey ja Glenn Miller.28

Vuonna 1945 Tom liittyi Yhdysvaltain laivaston reserviin. Myöhemmin hän sanoi vitsaillen, että alokasleirin kolmen ensimmäisen viikon aikana ”olin vakuuttunut, että henkeni oli vaarassa. Laivasto ei yrittänyt kouluttaa minua, se yritti tehdä minusta selvää.” Mutta vaikeita aikoja täydensivät hengelliset kokemukset. Kun eräs kersantti oli sunnuntaina laittanut kaikki riviin ja käskenyt katolisten, juutalaisten ja protestanttien mennä kokoontumispaikkoihinsa, hän meni Tomin luo ja kysyi: ”Entä miksikäs te miehet itseänne kutsutte?”

Tom Monson liittyi Yhdysvaltain laivaston reserviin vuonna 1945.

”Siihen hetkeen asti en ollut huomannut”, presidentti Monson muisteli myöhemmin, ”että vieressäni tai takanani harjoituskentällä seisoi muitakin. Melkein yhteen ääneen jokainen meistä vastasi: ’Mormoneiksi!’”29

Eräänä yönä juuri ennen joulua kirkkoon kuuluva Tomin ystävä Leland Merrill, joka oli viereisessä parakkipunkassa, alkoi voihkia tuskissaan. Epätoivoisena hän kuiskasi: ”Monson, Monson, etkö sinä olekin vanhin?” ja pyysi pappeuden siunausta – Tom ei ollut koskaan aiemmin antanut sellaista. Rukoillessaan hiljaa apua Tom sai vastauksen: ”Katso merimiessäkin pohjalta.” Sieltä hän kello kahdelta aamuyöstä löysi lähetyssaarnaajan käsikirjan, jossa annettiin ohjeet, kuinka toimitetaan sairaan siunaaminen. ”Noin 60 uteliaan merimiehen katsellessa annoin siunauksen”, hän kertoi myöhemmin. ”Ennen kuin sain tavarani pakatuiksi, Leland Merrill nukkui kuin lapsi.”30 Asepalveluksen aikana Tom oppi myös muilta, ja hän ihaili erästä nuorta katolista miestä, joka polvistui rukoilemaan joka ilta, kun ”meillä mormonipojilla oli tapana rukoilla punkassamme maaten”31.

Tom palveli vuoden ja palasi sitten kotiin. Hän valmistui Utahin yliopistosta kunniamaininnoin ja aloitti työn mainospäällikkönä kirkon omistamassa Deseret News -sanomalehdessä. Muutamia kuukausia valmistumisensa jälkeen hän solmi avioliiton Frances Johnsonin kanssa Suolajärven temppelissä 7. lokakuuta 1948. ”Opin varsin varhain seisomaan omilla jaloillani”, sisar Monson sanoi heidän varhaisista vuosistaan yhdessä.32 Miltei heti Herra pyysi nuorta veli ja sisar Monsonia aloittamaan väsymättömän osallistumisensa Jumalan valtakunnan rakentamiseen.

Tom Monson solmi avioliiton Frances Johnsonin kanssa Suolajärven temppelissä 7. lokakuuta 1948.


Henkilökohtainen palvelu

Toukokuussa 1950 Tomin ja Francesin piispa John R. Burt kutsuttiin vaarnan johtokuntaan. Kun piispa Burtilta kysyttiin, kenen tulisi palvella piispana hänen sijastaan, hän oli muutaman minuutin vaiti: ”Yritin keksiä, kuinka selittää [vaarnanjohtajalle], miksi jonkun 22-vuotiaan nuorukaisen pitäisi minun mielestäni tulla minun paikalleni piispaksi.”33 Näin alkoi nuoren Thomas S. Monsonin palvelutyö hänen johtaessaan Temple View’n 6.–7. seurakuntaa, jossa oli 85 leskeä ja jossa huoltotyöpalveluja tarvittiin siihen aikaan kirkossa kipeimmin. Palveleminen piispana juuri tässä seurakunnassa vahvisti ja voimisti Tomin jo muutenkin voimakkaita hyväntahtoisuuden vaistoja. Joulunaikaan hän kävi jokaisen lesken luona vieden mukanaan lahjaksi makeisia, kirjan tai paistetun broilerin.34 ”Hänen leskistään” tuli hänelle niin läheisiä, että hän kävi vuosittain tapaamassa monia heistä kauan sen jälkeenkin kun hänet oli vapautettu piispan tehtävästä, ja hän ehti myös puhumaan kaikissa 85 hautajaisissa toimikaudellaan johtavana auktoriteettina.35 ”Riittämättömyyteni teki minut nöyräksi”, hän sanoi muistellessaan niitä viittä vuotta, jotka hän palveli piispana. Mutta hän oli kiitollinen siitä, että ”minussa kehittyi hyvin nuorena myötätunnon henki muita kohtaan, jotka saattavat olla avun tarpeessa, riippumatta iästä tai olosuhteista”.36 Hän palveli jokaista seurakuntansa alueella, myös muihin uskontoihin kuuluvia, ja hän etsi vähemmän aktiivisia jäseniä – silloinkin kun se tarkoitti menemistä yhtenä sunnuntaiaamuna huoltoasemalle, missä hän kannusti erästä rasvamontussa työskentelevää nuorta miestä palaamaan kooruminsa kokouksiin.37

Piispa Monson (keskellä) ja kaksi viimeistä hänen kuudesta neuvonantajastaan: Elwood A. Blank (vasemmalla) ja William M. Larsen (oikealla).

Tämä nimenomainen tehtävä antoi myös erään vaikean opetuksen. Osallistuessaan vaarnan ohjekokoukseen piispa Monson sai voimakkaan kehotuksen lähteä heti tapaamaan erästä iäkästä seurakunnan jäsentä, jota hoidettiin veteraanien sairaalassa. Valitettavasti vaarnanjohtaja puhui juuri, joten nuori piispa odotti kärsimättömänä, kunnes puhe päättyi, ennen kuin hän kiiruhti sairaalaan. Kun hän oli juoksemassa miehen huoneeseen, eräs hoitaja pysäytti hänet. Hoitaja kysyi: ”Oletteko piispa Monson?” ja jatkoi kertoen, että ”potilas kysyi Teitä juuri ennen kuin hän kuoli”.38 Piispa Monson ajoi sinä iltana kotiin vannoen, ettei hän enää koskaan jättäisi toimimatta Pyhän Hengen kehotuksen mukaan. Tämä sitoumus heijastui yhä uudelleen hänen myöhemmästä palvelutyöstään kirkossa.

Tom Monson niihin aikoihin, kun hänet kutsuttiin piispaksi.

Sen jälkeen hän jatkoi palvelemista neuvonantajana vaarnan johtokunnassa 27-vuotiaana ja lähetysjohtajana Kanadassa vuonna 1959 ollessaan 31-vuotias. Hänen ohjaamansa lähetyssaarnaajat muistavat johtajan, joka oli niin virittynyt kuuntelemaan Henkeä, että hän usein noudatti vaikutelmaa mennä käymään jonkun lähetyssaarnaajan asunnolla juuri ennen kuin tämä oli aikeissa tehdä jotakin väärää.39 Hän keskittyi lähetyssaarnaajiin opettelemalla kaikkien heidän nimensä, neuvoen heitä heidän ongelmissaan ja huolissaan sekä pohjimmiltaan tehden kaiken voitavansa ennaltaehkäistäkseen kotiinlähdöt etuajassa ja kurinpitoneuvostot. Tähän mennessä Monsonin perhe oli kasvanut kahden pienen lapsen myötä – Thomas Lee ja Ann Frances. Kolmas lapsi Clark Spencer syntyi Kanadassa. Monsonin perhe nautti siitä, että heillä oli tämän tehtävän aikana enemmän aikaa yhdessä kuin mihin he olivat tottuneet. Tomissa kehittyi uskollisuus Kanadaa kohtaan, joka ilmeni vielä vuonna 2010, kun hän kirkon presidenttinä vihki Vancouverin temppelin Kanadassa Kanadan lippu rintapielessään ja vaihtoi alkulauluksi ”O Canada”.40

Palattuaan kotiin Salt Lake Cityyn Tomista tuli Deseret Pressin toimitusjohtaja ja Francesilla oli kiireitä kasvattaessaan lapsia, palvellessaan seurakunnan tehtävissä ja tukiessaan miestään, kun tämä palveli kirkon useissa johtavissa pappeuskomiteoissa.

Painotalon apulaisjohtaja Tom Monson tarkastaa Deseret News -lehtipainossa painetun Improvement Era -lehden värikuvia kanssaan (vasemmalta oikealle) työnjohtaja George Veenendaal, painokoneen käyttäjä Herman deMik, lehden päätoimittaja Doyle L. Green ja painotalon johtaja Louis C. Jacobsen.

Tomin mittava osallistuminen kirkon komiteoihin, kuten aikuisten korrelaatiokomiteaan, lähetyssaarnaajakomiteaan tai sukututkimuskomiteaan, saikin hänet uskomaan, että kutsu presidentti David O. McKayn toimistoon liittyisi jotenkin hänen nykyiseen tehtäväänsä. Se ei liittynyt. Presidentti McKay esitti kutsun palvella kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä vanhin N. Eldon Tannerin tilalla, joka oli kutsuttu neuvonantajaksi ensimmäiseen presidenttikuntaan. Tom oli niin suuresti häkeltynyt ja yllättynyt, ettei hän pystynyt puhumaan. Viimein hän vakuutti presidentti McKaylle: ”Jokainen lahja, jolla minua on saatettu siunata, omistettaisiin Mestarin palvelemiseen, ja tarvittaessa panisin henkenikin alttiiksi.”41

Presidentti Monson lupasi pitää pyhän kutsun luottamuksellisena kaikilta muilta paitsi vaimoltaan, eikä hän nukkunut lainkaan 4. lokakuuta 1963 pidettyjä yleiskonferenssikokouksia edeltävänä yönä. Saavuttuaan konferenssiin hän istuutui palvelutoveriensa joukkoon pappeuden kotiopetuskomitean jäsenten keskelle. Vieressä istuva ystävä Hugh Smith kertoi hänelle oudosta yhteensattumasta: kahtena edellisenä kertana, jolloin oli kutsuttu uusi johtava auktoriteetti, kyseinen mies oli istunut Hugh’n vieressä.42 Kun Thomas Monsonin nimi esitettiin, ”Hugh Smith katsoi minua ja sanoi yksinkertaisesti: ’Salama on iskenyt minuun kolmannen kerran.’ Luulenpa, että kävelymatka yleisön joukosta korokkeelle oli elämäni pisin kävely.”43

Thomas S. Monson istuu yleisön joukossa yleiskonferenssissa 4. lokakuuta 1963 juuri ennen kuin ilmoitetaan, että hänet on kutsuttu 36-vuotiaana kahdentoista apostolin koorumiin.


Palvelemista kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä

Thomas S. Monsonista tuli 36-vuotiaana nuorin mies, joka on kutsuttu kahdentoista apostolin koorumiin vuoden 1910 jälkeen, jolloin Joseph Fielding Smith liittyi koorumiin 33-vuotiaana. Hänen palvelunsa kahdentoista keskuudessa kesti 22 vuotta – vuodesta 1963 vuoteen 1985, jolloin hänet kutsuttiin presidentti Ezra Taft Bensonin johtamaan ensimmäiseen presidenttikuntaan – ja siihen sisältyi palvelemista kirkon jokaisessa pääkomiteassa, usein puheenjohtajana.44 Tänä aikana kirkon jäsenistö kasvoi homogeenisesta ryhmästä, joka oli keskittynyt Yhdysvaltain länsiosiin, maailmanlaajuiseksi, hyvin monimuotoiseksi globaaliksi yhteisöksi.45 Hän sai kutsun apostolinvirkaan presidentti David O. McKaylta, ja hän jatkoi palvelemista presidentti Joseph Fielding Smithin johdolla vuosina 1970–1972 ja sen jälkeen Harold B. Leen johdolla vuosina 1972–1973. Presidentti Spencer W. Kimballin toimikaudella vuosina 1973–1985 presidentti Monson johti pyhien kirjoitusten julkaisukomiteaa, joka vuonna 1979 julkaisi 2 400-sivuisen kuningas Jaakon raamatunkäännöslaitoksen, johon sisältyi Topical Guide [aihehakemisto], Bible Dictionary [Raamatun sanasto] ja uraauurtava alaviitejärjestelmä. Presidentti Monson oli presidentti Kimballin mukana myös siinä merkittävässä ilmoituksessa, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden.46

Vanhin Thomas S. Monson istuu vanhin Gordon B. Hinckleyn, vanhin Howard W. Hunterin ja vanhin Richard L. Evansin vieressä. Vanhin Ezra Taft Benson seisoo puhujakorokkeella yleiskonferenssin aikana.

Mutta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina rautaesiripun takana olevien pyhien kannalta presidentti Monsonin suurin saavutus kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä oli se, kun hän valvoi Itä-Euroopan pyhiä. ”Ne tosiasialliset siunaukset, joita hän toi maallemme ja Euroopalle”, huomautti saksalainen ensimmäisen presidenttikunnan jäsen Dieter F. Uchtdorf, ”ovat niin todellisia ja niin merkittäviä ja arvoltaan niin ainutlaatuisia, että uskon todellakin Herran valmistaneen häntä olemaan välineenä Saksan historian muuttamisessa.”47 Saksan demokraattisen tasavallan kommunistihallitus pyrki ankarasti tukahduttamaan uskonnon harjoittamisen. Silti kirkon jäsenet pysyivät uskollisina kokoontuessaan yhteen huolimatta syrjinnästä, työ- ja opiskelumahdollisuuksien menettämisestä sekä jatkuvasta tarkkailusta. Presidentti Monson kävi usein tapaamassa heitä, ja kerran hän opiskeli koko kirkkokäsikirjan tarkoituksenaan kirjoittaa koko kirjan uudelleen ylitettyään rajan Itä-Saksan puolelle, koska maahan ei ollut lupa viedä kirkon aineistoa. Hän meni erään seurakunnan toimistoon ja aloitti tämän työn, ja kirjoitettuaan useita sivuja hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi takanaan olevalla hyllyllä samaisen käsikirjan.48 Hän työskenteli väsymättä Itä-Saksan viranomaisten kanssa, jotta ainakin muutamat pyhät pääsisivät osallistumaan yleiskonferenssiin ja käymään temppelissä maan ulkopuolella, mutta Itä-Saksan pyhät kaipasivat yhä samanlaisia mahdollisuuksia kuin muilla jäsenillä oli eri puolilla maailmaa.

Sitten vuonna 1978 presidentti Kimball lupasi presidentti Monsonille: ”Herra ei kiellä temppelin siunauksia näiltä kelvollisilta [Itä-Saksan] jäseniltä”. Ja hän lisäsi hymyillen: ”Keksipä sinä siihen keino.”49 Kun presidentti Monson ja Henry Burkhardt, kirkon johtaja Itä-Saksassa, anoivat edelleen valtion viranomaisilta lupaa kuudelle avioparille kerrallaan käydä Sveitsin temppelissä, he saivat valtion johtajilta hämmästyttävän ehdotuksen: ”Miksette rakentaisi temppeliä tänne?” Lokakuussa 1982 ensimmäinen presidenttikunta ilmoitti, että Freibergiin Saksan demokraattiseen tasavaltaan rakennettaisiin temppeli – aivan ensimmäinen temppeli kommunistiseen maahan. Tämä ilmoitus oli miltei yhtä uskomaton kuin se ihmeenomainen sopimus, jonka presidentti Monson, silloinen vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista ja Itä-Saksan kirkon johtohenkilöt tekivät myöhemmin valtion viranomaisten ja valtion päämiehen Erich Honeckerin kanssa ja jonka mukaan lähetyssaarnaajia sai tulla maahan ja heitä sai lähteä maasta jo ennen Berliinin muurin murtumista.50 Presidentti Monson kirjoitti: ”Olen elävä todiste siitä, kuinka Herran käsi on tullut ilmi Hänen huolehtiessaan kirkon jäsenistä maissa, jotka ovat aiemmin olleet kommunistijohtoisia.”51

Vuonna 1985 vihityn Freibergin temppelin edustalla Saksassa. Oikealta: Vanhin Thomas S. Monson vaimonsa Francesin kanssa, vanhin Robert D. Hales vaimonsa Maryn kanssa, vanhin Joseph B. Wirthlin vaimonsa Elisan kanssa sekä Emil Fetzer.

Maailmaa mullistaneiden tapahtumien ja ylivoimaisilta tuntuneiden hallinnollisten velvollisuuksien keskellä presidentti Monsonin palvelutyö keskittyi kuitenkin jatkuvasti Pyhän Hengen kehotuksiin ja yksilön auttamiseen. Annettuaan siunauksen eräälle ystävälle veteraanien sairaalassa presidentti Monson tunsi, että hän oli ”saanut aikaan enemmän hyvää sen vierailun aikana kuin viikon kokouksissa kirkon keskustoimistossa”52. On olemassa runsaasti kertomuksia siitä, kuinka presidentti Monson on johtavan auktoriteetin velvollisuuksia hoitaessaan poikennut ohjelmasta ja mennyt tapaamaan sairaita ja yksinäisiä, jotka ovat odottaneet häntä sairaalahuoneissa, hoitokodeissa tai vuoteenomina kotonaan. Kun Shreveportissa Louisianassa vaarnan kokousaikataulussa ei ollut tilaa sille, että presidentti Monson olisi käynyt tapaamassa erästä parantumattomasti sairasta tyttöä, joka oli pyytänyt siunausta häneltä, hän oli kuitenkin valmiina, kun lauantai-illan ohjekokouksessa ”kuulin äänen puhuvan hengelleni”, hän kertoi. ”Sanoma oli lyhyt, sanat tutut: ’Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.’ (Mark. 10:14.)”53 Seuraavana aamuna hän teki 130 kilometrin matkan Christal Methvinin kotiin ja antoi tälle siunauksen Hengen täyttämän perhetapaamisen aikana – neljä päivää myöhemmin Christal kuoli.

Tavatessaan köyhiä Itä-Saksan jäseniä presidentti Monsonilla oli tapana antaa pois omat pukunsa, kenkänsä, taskulaskimensa ja jopa merkityt pyhät kirjoitukset.54 Eikä presidentti Monson koskaan unohtanut seurakuntalaisia 6.–7. seurakunnassa vaan piti huolta ikääntyvistä ja vähävaraisista ystävistään kuten Ed Ericksonista, jonka hän kutsui sukutapaamisiin, jolle hän järjesti syntymäpäiväjuhlia ja jota hän muisti vuoden 2009 puheessa: ”Pyydän teitä olemaan rohkeasti tuomitsematta ja arvostelematta muita samoin kuin huolehtimaan rohkeasti siitä, että jokainen otetaan mukaan joukkoon ja että jokainen tuntee olevansa rakastettu ja arvokas.”55

Presidentti Monsonin rehellisyys ja ystävällisyys synnyttivät yhteyksien rakentamista ja hyvää tahtoa kirkkoa kohtaan monien eri uskontojen, kansalaisjärjestöjen ja yhteisöjen johtohenkilöiden keskuudessa. Hän oli varttunut monimuotoisessa naapurustossa, tuntenut läheisyyttä muihin uskontoihin kuuluvien sukulaisten kanssa ja julistanut aidosti: ”Hyviä ihmisiä on mielestäni kaikkialla.”56 Hän oli mieluusti kanssakäymisissä muiden kanssa, ”joista monet eivät välttämättä ole kirkon jäseniä”, hän huomautti, ”mutta jotka ovat yhteisöhenkisiä ja kansalaistoiminta-aatteisia ihmisiä”57. Yhteisöjen johtohenkilöt, kuten eräs katolinen Salt Lake Tribune -lehden entinen julkaisija, ilmaisivat arvostuksensa: ”Jos Tom Monson on joskus tavannut sinut, hän on ystäväsi. – – Kirkko on edistänyt huomattavasti tämän kaupungin yhtenäisyyttä ystävyyden kautta nostaessaan Tom Monsonin ensimmäiseen presidenttikuntaan.”58 Eräs yhteiskunnallinen vaikuttaja Salt Laken alueella huomautti kerran: ”En ole varma, tietävätkö ihmiset, kuinka paljon MAP-kirkko on mukana voittoa tavoittelemattomassa toiminnassa. Presidentti Monson on hyvin tietoinen siitä, mitä tarpeita on.”59 Eräs toinen uskonnollinen johtaja kirjoitti presidentti Monsonille. ”Te avaatte aina sydämenne täyttämään Pelastusarmeijan tarpeita ja pyyntöjä. Teidän ja työtoverienne lämminhenkisyys ja laupeudenhenki on saanut meidät häkeltymään.”60 Presidentti Monson oli läsnä ja puhui tilaisuuksissa, joita järjestettiin Salt Lake Cityssä entisöidyn Madeleinen katedraalin vihkijumalanpalveluksen yhteydessä vuonna 1993, sekä puhui läheisten ystävien katolisissa hautajaisissa.61

Presidentti ja sisar Monson tapaavat katolisen kirkon Salt Lake Cityn hiippakunnan piispan George H. Niederauerin Madeleinen katedraalin luona.

Harrastukset kuten kyyhkysten kasvatus tarjosivat presidentti Monsonille hengähdystauon hänen velvollisuuksistaan ja innoittivat hänen lastenlastenlapsiaan nimittämään häntä ”lintupapaksi”. Hänen intonsa kyyhkysten kasvattamiseen kuvastui partiomerkistä, jota Amerikan partiopoikajärjestö myönsi jonkin aikaa ja joka liittyi kyyhkysten kasvatukseen. Hän aloitti palvelun partiopoikajärjestön kansallisessa toimeenpanevassa neuvostossa vuonna 1969, ja palvelu jatkui vuosien varrella – hän sai hopeamajavamerkin, hopeabiisonimerkin sekä kansainvälisen partiojärjestön korkeimman ansiomerkin, pronssisuden, vuonna 1993. Yksi partiojärjestön entinen johtaja Roy Williams kuitenkin vitsaili, ettei presidentti Monson oikein päässyt yli partiojärjestön päätöksestä hylätä kyyhkysten kasvatukseen liittyvä partiomerkki.62

Harrastukset kuten kyyhkysten kasvatus tarjosivat presidentti Monsonille hengähdystauon hänen velvollisuuksistaan ja innoittivat hänen lastenlastenlapsiaan nimittämään häntä ”lintupapaksi”.

Presidentti Monsonin kiinnostus eri asioihin ulottui hyvin laajalle. Ollessaan kahdentoista apostolin koorumin jäsen hän suoritti liikehallinnon maisterin tutkinnon, ja matkoillaan hän kävi aina mielellään sotilashautausmailla – pyhillä paikoilla, jotka toivat hänen mieleensä ajatuksia särkyneistä unelmista, täyttymättömistä toiveista, sydämen murheesta ja sodan viiltävän viikatteen kesken katkaisemista elämänkaarista63. Hän tutki mielellään toista maailmansotaa ja kevyempänä ajankuluna nautti Perry Mason -televisiosarjan iltauusinnoista, vaikka hän toisinaan nukahtikin kesken kaiken eikä nähnyt jaksojen loppua.64 Hän piti myös musikaaleista. ”Vaimoni Frances sanoo minun olevan esitysriippuvainen”, hän kerran kertoi yleiskonferenssin kuulijakunnalle.65 Hän nautti myös uudenvuodenpäivän jalkapallo-otteluista, joissa ”voin alkaa katsella kahden jalkapallojoukkueen peliä puolueettomana katsojana, mutta jo muutaman minuutin kuluessa olen valinnut joukkueen, jonka mielestäni pitäisi voittaa”66. Hän saattoi puhua vierustoverinsa kanssa kanoista koko lennon ajan, ja Amerikan partiopoikajärjestön rukousaamiaisella Valkoisessa talossa vuonna 1989 hän löysi Yhdysvaltain presidentin George Bushin kanssa yhteisen kiinnostuksen kohteen – englanninspringerspanielit.67

Hänen syvin kiinnostuksensa kohdistui tietenkin omaan perheeseen, joka kasvoi käsittämään kahdeksan lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta. Vaikka hänen aikansa kotona oli rajallista, hänen lapsensa muistavat, kuinka he isän kanssa pelasivat pelejä, kalastivat, metsästivät sorsia, kitkivät puutarhoissa, kävivät elokuvissa, uimassa ja rekiajeluilla.68 Kaksi erityistä muistoa ovat jääneet Tom-pojan mieleen: tammipelin pelaaminen pienenä poikana isän kanssa ja se, kun hänen isänsä lensi Louisvilleen Kentuckyyn antamaan hänelle siunauksen, koska hän oli sairastunut keuhkokuumeeseen varusmieskoulutuksen aikana.69 Ann-tytär nautti siitä, kun sunnuntai-iltaisin isä kertoi perheelleen kokemuksistaan palattuaan hoitamasta kirkon tehtäviä. Ja Clark on vaalinut aivan erityisesti sitä päivää, jolloin hänen isänsä teki yli 60 kilometrin matkan, jotta hän ja Clark voisivat tutkia erään haukan pesää lähellä Randolphia Utahissa.70 Presidentti Monson nautti nurmikon leikkaamisesta ja osallistumisesta perheen pingisturnauksiin kotinsa pohjakerroksessa.71

Thomas S. Monson ja hänen vaimonsa Frances sekä heidän lapsensa Tom, Ann ja Clark.


Ensimmäisen presidenttikunnan jäsen

Thomas S. Monson palveli 22 vuotta ensimmäisessä presidenttikunnassa – vuodesta 1985 alkaen presidentti Ezra Taft Bensonin toisena neuvonantajana ja jatkaen samassa tehtävässä presidentti Howard W. Hunterin johtajakaudella vuonna 1994. Kolmetoista näistä vuosista – vuodet 1995–2008 – presidentti Monson vietti presidentti Gordon B. Hinckleyn rinnalla tämän kutsuttua hänet ensimmäiseksi neuvonantajakseen.72 Presidentti Monsonin toimikausi ensimmäisessä presidenttikunnassa ammensi voimaa hänen monitahoisesta taustastaan kirkon hallinnossa, ja hän sai harteilleen raskaan työtaakan, jonka vuoksi hänen oli vaikea poistua toimistosta. Presidentti Hinckley matkusti enemmän kuin kukaan muu presidentti kirkon historiassa, ja tämä nimenomainen hallinto piti presidentti Monsonin äärimmäisen kiireisenä. Pienempien temppelien ansiosta temppelien rakentamisen tahti kiihtyi nopeasti. Rakennettiin valtava uusi kirkon konferenssikeskus, jotta tuhannet jäsenet voisivat osallistua yleiskonferenssiin ja muihin tilaisuuksiin. Aloitettiin maailmanlaajuiset koulutuskokoukset satelliittilähetysten avulla. Ja juhlallisuuksien päivä Utahin yliopiston Rice-Ecclesin stadionilla, jossa esiintyi 42 000 nuorta Suolajärven laaksosta ja Wyomingista, juhlisti profeetta Joseph Smithin 200. syntymäpäivää.73

Presidentti Ezra Taft Benson sekä hänen neuvonantajansa Gordon B. Hinckley ja Thomas S. Monson vuonna 1986.

Kuten aina, presidentti Monsonilla ei kuitenkaan koskaan ollut ”liian kiire antaakseen aikaa ihmisille”, kuten vanhin Ronald A. Rasband kahdentoista apostolin koorumista asian ilmaisi74, ja talvella vuonna 2000 eräs, jolle hän järjesti aikaa, oli hänen vaimonsa. Kun Frances oli kaatunut pahasti, presidentti Monson vietti useita viikkoja hänen sairaalahuoneessaan ja vei sinne paperitöitään, kunnes Frances tuli viimein sen verran tajuihin, että pystyi puhumaan ensi kerran: ”Unohdin postittaa neljännesvuosittaisen veromaksun.”75 Eräs toinen, joka sai kokea presidentti Monsonin ystävällisyyttä, oli Church News -lehden toimittaja Gerry Avant, joka kirjoitti usein presidentti Monsonin matkoista ja joka kutsuttiin kerran katselemaan nähtävyyksiä Monsonien kanssa, koska – kuten presidentti Monson sanoi – ”olet tehnyt niin kovasti töitä”76.


Kirkon presidentti

Presidentti Gordon B. Hinckley kuoli 27. tammikuuta 2008. Ensimmäinen presidenttikunta hajosi, ja presidentti Monson palasi omalle paikalleen kahdentoista apostolin koorumin presidentiksi. Miehestä, joka varttui rautatiekiskojen lähellä, pani alulle lapsuuden kurittomia tempauksia Alkeisyhdistyksessä ja jakoi auliisti vaatimatonta omaisuuttaan myös suuren lamakauden aikana, tulisi pian miljoonien myöhempien aikojen pyhien maailmanlaajuinen johtaja. ”En ole koskaan laskelmoinut, mitä saattaa olla edessäpäin elämässäni”, hän sanoi eräässä haastattelussa hieman ennen kuin hänet hyväksyttiin kirkon presidentiksi juhlakokouksessa huhtikuun 2008 yleiskonferenssissa. ”En voinut tietää, eläisikö presidentti Hinckley minua pidempään.” Hän sanoi: ”Olen aina noudattanut tätä periaatetta: ’Palvele siellä, mihin sinut on kutsuttu, älä siellä, missä olet ollut tai missä voisit olla. Palvele siellä, mihin sinut on kutsuttu.’”77

Thomas S. Monson erotettiin ja asetettiin kirkon 16. presidentiksi 3. helmikuuta 2008, ja hän valitsi ensimmäiseksi neuvonantajakseen presidentti Henry B. Eyringin. Toiseksi neuvonantajakseen hän valitsi presidentti Dieter F. Uchtdorfin, useaa kieltä puhuvan saksalaisen kirkon käännynnäisen, joka oli ollut kahdentoista apostolin koorumin jäsen vuodesta 2004. Uusi ensimmäinen presidenttikunta oli vertauskuvana laajenevan kirkon globaalista luonteesta.78 Helmikuun 4. päivänä 2008 pidetyssä lehdistötilaisuudessa presidentti Monson sanoi toimittajille: ”Kirkkona me annamme apua paitsi omille jäsenillemme myös hyväntahtoisille ihmisille kautta maailman siinä veljeyden hengessä, joka on peräisin Herralta Jeesukselta Kristukselta.”79

Kirkon ensimmäisestä presidenttikunnasta ilmoitetaan lehdistötilaisuudessa 4. helmikuuta 2008: presidentti Thomas S. Monson, presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja, ja presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja.

Tästä veljeyden hengestä ja muiden auttamisesta tuli presidentti Monsonin toimikauden tunnusmerkkejä. Kirkon johtajat työskentelivät säännöllisesti katolisten, evankelisten kristittyjen ja muiden uskonnollisten ja yhteiskunnallisten ryhmien kanssa humanitaarisessa työssä ja kannatettaessa moraaliin liittyviä asioita. Kirkon johtajat kutsuivat muiden uskontokuntien johtajia puhumaan MAP-kampuksilla, ja he tukivat vahvasti uskonnonvapautta verkossa.80 Presidentti Monson ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet myös kannustivat kirkon jäseniä kääntymään muiden uskontojen puoleen palvelutyössä ja yhteiskunnallisissa hankkeissa sekä tehostivat jo olemassa olevia humanitaarisen avun yhteyksiä muihin toimielimiin lievittääkseen niiden valtavaa hätää, jotka eri puolilla maailmaa kärsivät luonnonkatastrofeista ja ihmisen aiheuttamista tuhoista. Presidentti Monsonin toimikauden viiden ensimmäisen vuoden aikana kirkko osallistui Haitin ja Nepalin maanjäristysten, Japanin tsunamin ja Thaimaan tulvien jälkeisiin avustusprojekteihin. Se auttoi myös rokottamalla ihmisiä kehitysmaissa, järjestämällä puhdasta vettä etäisiin kyliin, lievittämällä nälänhätää maailmanlaajuisesti ja tarjoamalla hätäapua Yhdysvalloissa.Tämän globaalin avun ja vaikutuksen on huomioinut myös verkkolehti slate.com, joka vuonna 2009 asetti presidentti Monsonin Amerikan 80 vaikutusvaltaisimman kahdeksankymppisen luettelossa ensimmäiseksi – artikkelin mukaan hän on ”luettelon ainoa henkilö, joka johtaa miljoonia ihmisiä Jumalan profeettana”.81

Presidentti Monsonin johtajakaudella kirkon tiedotus aloitti lisäksi hankkeen auttaakseen muita ymmärtämään paremmin myöhempien aikojen pyhien monimuotoisuutta. ”Olen mormoni” -kampanja esitteli myöhempien aikojen pyhiä, joiden työ liittyy niinkin monenlaisiin tahoihin kuin Harley Davidson, Yhdysvaltain kongressin kirjasto ja rock-yhtyeet. Kirkon keskustoimisto julkaisi myös verkkosivustoja nuorille ja muille, ja kirkon omistama BYUtv-kanava ja -verkkosivusto alkoivat tuottaa korkealaatuisia ohjelmia entistä laajemmalle yleisölle. Kirkon verkkosivustolla alettiin julkaista korkealaatuista videosarjaa, jossa kuvataan Uuden testamentin tapahtumia ja jota ihmiset monien uskontojen piirissä voivat arvostaa. Muuta verkkoaineistoa ovat olleet useiden sellaisten evankeliumiaiheisten tutkielmien julkaiseminen, joiden tarkoituksena on käsitellä monisyisiä kysymyksiä suorasukaisella ja tieteellisellä tavalla, verkkosivusto Mormon and Gay [Mormoni ja homo], jossa on asiaa käsitteleviä kirkon opetuksia sekä henkilökohtaisia kertomuksia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista homoseksuaaleista ja heidän perheistään.

Kenties huomattavimmat muutokset, joita on tapahtunut presidentti Monsonin toimikaudella, ovat kuitenkin ilmenneet siinä, kuinka hallintoa on kehitetty historiallisella tavalla. Merkittävät muutokset ovat vaikuttaneet siihen, kuinka kirkossa johdetaan, toimitaan, opetetaan ja tehdään käännytystyötä. Vuonna 2009 kirkko jakoi DVD:n ja esitteen huoltotyöperiaatteista, ja vuonna 2010 kirkko julkaisi kirkon johtajille uuden käsikirjan, jota täydensivät kaksi maailmanlaajuista johtajien koulutuslähetystä. Uusi käsikirja tähdensi työskentelemistä neuvostoissa avointen ja vilpittömien keskustelujen välityksellä, piispan kuorman helpottamista delegoimisen avulla ja – mikä tärkeintä – kirkon jäsenten auttamista tulemaan todellisiksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Lisäksi kahdentoista apostolin koorumin jäsenten antama kansainvälinen koulutus vuonna 2010 pani alulle pappeusjohtajien konferenssit ja vyöhykekatselmukset, joihin sisältyi perusteellinen katsaus humanitaariseen palvelutyöhön, huoltotyötarpeisiin, lähetystyöhön ja temppelityöhön.

Presidentti Thomas S. Monson puhuu Brigham Youngin yliopistossa Provossa Utahissa 1. marraskuuta 2011. Valokuva Ravell Call.

Yksi vaikuttavimmista presidentti Monsonin johtajakauden muutoksista julkistettiin lokakuun 2012 yleiskonferenssissa, kun presidentti Monson ilmoitti, että miehet voisivat aloittaa palvelemisen kokoaikaisessa lähetystyössä 18-vuotiaina ja naiset 19-vuotiaina. Tämä aivan uusi menettelytapamuutos, joka alensi ikävaatimusta, synnytti sellaisen innokkuuden lähetystyötä kohtaan, että se johti historiallisen korkeisiin lukumääriin miehiä ja erityisesti naisia, jotka palvelevat kokoaikaisessa lähetystyössä. Lähetyssaarnaajien lukumäärän kasvaessa – vuoden 2014 lopussa määrä nousi 85 000:een – perustettiin uusia lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksia ja uusia lähetyskenttiä. Myös jäsenet osallistuivat ”työn jouduttamiseen” valmentaen poikia ja tyttäriä kotona paremmin lähetystyöhön ja osallistuen täydemmin paikallisiin lähetystyöohjelmiinsa. Myös tekniikka ja verkossa tapahtuva käännytystyö sekä ”sisarten koulutusjohtajien” kutsuminen – johtotehtävä sisarlähetyssaarnaajille – täydensivät sitä edistyksen ja uudistuksen ilahduttavaa tunnetta, jonka lähetyssaarnaajien ikärajan muutoksesta ilmoittaminen sai aikaan.

Nuorten naisten mahdollisuus palvella lähetystyössä nuorempana sopi yhteen sen jatkuvan pyrkimyksen kanssa, joka presidentti Monsonin toimikaudella oli – ottaa naisia paremmin mukaan johtotehtäviin, päätöksentekoon sekä seurakunta- ja vaarnaneuvostoon osallistumiseen. Jotta myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia ja miehiä autettaisiin arvostamaan sitä ratkaisevan tärkeää roolia, joka sisarilla on ollut evankeliumissa jokaisena taloudenhoitokautena – varsinkin Vapahtajan palvelutyön aikana ja palautuksen aikana vuodesta 1830 tähän asti – kirkko julkaisi kirjan Tyttäriä minun valtakunnassani ja kannusti käyttämään sitä kotona, Apuyhdistyksessä ja Nuorissa Naisissa sekä koorumeissa. Vuonna 2014 yleiskonferenssin yleinen naisten kokous korvasi yleisen Apuyhdistyksen ja Nuorten Naisten kokoukset, ja tähän kahdesti vuodessa pidettävään kokoukseen kutsuttiin kaikki kahdeksan vuotta täyttäneet tytöt ja naiset.

Presidentti Monsonin hallinnollisissa uudistuksissa tärkeällä sijalla olivat myös paremmat ja interaktiivisemmat opetusmenetelmät, varsinkin kun autetaan nuoria ottamaan täysin osaa evankeliumissa. Vuonna 2013 käyttöön otettu nuorten opetusohjelma Tule ja seuraa minua, jonka tarkoituksena on ”[siunata] nuoria, kun he pyrkivät tulemaan täysin kääntyneiksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin”82, on tarjonnut sekä opettajille että nuorille parempia tapoja opettaa kuten Jeesus Kristus opetti. Se on hyödyntänyt verkkoaineistoa, nuorten osallistumista ja Hengen innoittamia keskusteluja uskon ja evankeliumin ymmärryksen kasvattamiseksi. Samanlaisia pyrkimyksiä parantaa kaikkea opettamista kirkossa pantiin alulle vuonna 2016, kun julkaistiin uusi kirjanen Opettaminen Vapahtajan tavalla ja seurakunnissa otettiin käyttöön kuukausittaiset opettajaneuvoston kokoukset.

Presidentti Monsonin toimikauden aikana ilmoitettiin edelleen myös uusista, eri puolille maailmaa rakennettavista temppeleistä. Temppelien vihkimiset ja uudelleen vihkimiset saivat presidentti Monsonin matkustamaan eri puolille maailmaa, kuten Cebuun Filippiineillä, Curitibaan Brasiliassa, Kiovaan Ukrainassa, Panamáan Panamassa ja Kansas Cityyn Missourissa Yhdysvalloissa. Vuonna 2013 otettiin verkossa käyttöön apuvälineitä, joiden avulla jäsenet voivat löytää tietoja esivanhemmistaan, mikä johti siihen, että jäsenten temppelitoimituksia varten lähettämien sukulaisnimien määrä kohosi 11 prosenttia, minkä vuoksi kyseistä vuotta on nimitetty ”sukututkimuksen oivalliseksi vuodeksi”83.

Presidentti Thomas S. Monson Twin Fallsin temppelin kulmakiviseremoniassa Idahossa 24. elokuuta 2008. Valokuva Scott G. Winterton, Deseret News.

Raskaista ajankäyttöön liittyvistä vaatimuksista huolimatta presidentti Monson on pysynyt edelleen Thomas Monsonina, kirkon johtajana, joka kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Jeffrey R. Hollandin sanoin ”ilmestyy paikalle, luultavasti etukäteen ilmoittamatta, jonkun aivan tavallisen työntekijän hautajaisiin. En keksi mitään, mikä paremmin havainnollistaisi presidentti Monsonin palvelutyötä kuin tämän kaltainen yksilöllinen huomio.”84

Toukokuun 23. päivänä 2013 presidentti Monson johti oman rakkaan vaimonsa Francesin hautajaisia tämän kuoltua 17. toukokuuta sairaalassa Salt Lake Cityssä. ”Hän on ollut tukena siitä päivästä asti, kun solmimme avioliiton”, presidentti Monson sanoi hautajaisissa kuvaillen vaimoaan ”ihanteelliseksi vaimoksi ja äidiksi”.85 Hän saattoi jäljellä olevan presidenttikautensa loppuun leskenä, erityistilaisuuksissa usein seuranaan tyttärensä Ann.

Presidentti Monsonin toimikaudella tähdennettiin entistä parempaa lepopäivän pyhittämistä keinona lisätä uskoa taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen epäilyksen ja pelon hetkinä. Vuodesta 2015 alkaen koordinoituna ja kestävänä pyrkimyksenä on ollut kehottaa jäseniä kirkon kaikilla tasoilla ja kodeissa pitämään sapattia ilon päivänä (ks. Jes. 58:13) keskittymällä Herraan ja liittoihin Hänen kanssaan, jotta voidaan saada uskollisille luvatut siunaukset.

Presidentti Monson oli myös jatkuvasti tietoinen niistä, jotka olivat etääntyneet kirkosta, eikä hän koskaan kohdellut heitä valtakuntaan sopimattomina. Kun eräs iäkäs mies, joka ei ollut ollut mukana kirkon toiminnassa 20 vuoteen, tuli pyytämään eräältä johtavalta auktoriteetilta neuvoa takaisin tulemiseksi, hän otti esiin kirjeen, joka oli motivoinut hänen omaa haluaan palata: ”Olet ollut poissa tarpeeksi kauan, ja on aika tulla takaisin. Tom.”86 Presidentti Monson on sanonut: ”Olen huomannut, että jokaisessa on hieman pyhyyttä, ja etsin sitä.”87

Kirkon presidenttinäkin hän säilytti käsityksen toveruudesta muiden kanssa, sanoi vanhin L. Tom Perry (1922–2015): ”Hän puhuu BYU-pelistä tai koripallojoukkue Jazzista. Hän pitää urheilusta kovasti. Ja sitten hän käy asiaan.”88 Hän on aina myös säilyttänyt huumorintajunsa. Eräässä vuoden 2009 tapaamisessa Mormonien tabernaakkelikuoron jäsenten kanssa hän istuutui jättimäisten urkujen ääreen ja esitti oman tulkintansa aloittelijan pianovihkon kappaleesta ”To a Birthday Party” [Syntymäpäiväjuhliin].89 Vuonna 2013 kirkko juhlisti omaa satavuotista partiotoimintaansa ohjelmalla, joka osoitti kunniaa myös presidentti Monsonin elinikäiselle partiotoiminnan tukemiselle – yksi monista harrastuksista, joka piti hänet yhteydessä lähimmäisiinsä, joita hän mielellään lohdutti ja teki onnellisiksi, kutsuen kaikkia partiolaisia uskonsuunnasta riippumatta osallistumaan.

Amerikan partiopoikajärjestön kansallinen johtaja Wayne Perry ilmoittaa 29. lokakuuta 2013, että Honor Medal -kunniamerkki myönnetään presidentti Thomas S. Monsonille. Valokuva Scott Winterton, Deseret News.

”Se, että tuntee Herran hienoisesti tönäisevän, innoittavan”, presidentti Monson sanoi haastattelussa vuonna 1997, toi hänelle eniten iloa, varsinkin tilanteissa kuten silloin kun hän oli käynyt tapaamassa isäänsä sairaalassa ja sitten seuraavaan kokoukseen kiiruhtaessaan oli tuntenut, että hänen pitäisi kuitenkin odottaa hissin luona. Eräs perhe pyysi häntä antamaan siunauksen äidilleen, joka kamppaili elämästä ja kuolemasta, ja hän suostui. Myöhemmin samana päivänä hän sai sanan, että siunauksen jälkeen kukin perheenjäsen oli suukottanut äitiä ja sanonut rauhalliset jäähyväiset ennen kuin äiti kuoli.90

”Minulle on tapahtunut tätä koko elämäni ajan siinä määrin, että yritän jatkuvasti pitää tuntosarvet ylhäällä”, presidentti Monson huomautti. Ja lukemattomat yksilöt – muutamien tarinat on kerrottu, mutta paljon useampien kohtaamiset Thomas Monsonin kanssa jäävät tuntemattomiksi – voivat todistaa tämän merkittävän miehen yhteydestä Jumalaan. ”Ihminen oppii arvostamaan sitä, että taivaallinen Isä tuntee hänet”, presidentti Monson pohdiskeli. ”Hän sanoo: ’Kuulehan, mene ja tee tämä puolestani.’ Minä kiitän Häntä aina.”91

Ja hänen todistuksensa maailmalle oli horjumaton. ”Koko sydämestäni ja sieluni hartaudella korotan ääneni todistukseen erityisenä todistajana ja julistan, että Jumala elää”, presidentti Monson sanoi. ”Jeesus on Hänen Poikansa, Isän Ainosyntyinen lihassa. Hän on meidän Lunastajamme, Hän on meidän Välittäjämme Isän edessä. Hän kuoli ristillä sovittaakseen syntimme. Hänestä tuli ylösnousemuksen ensi hedelmä. Sen tähden että Hän kuoli, kaikki heräävät eloon. ’Nyt kuule laulu riemuinen: ”Hän elää, Herra ihmisten!”’ [MAP-lauluja82.] Tietäköön koko maailma sen ja eläköön sen tiedon mukaan.”92

Viitteet

  1. Thomas S. Monson, ”Olkaa rohkealla mielellä”, Liahona, toukokuu 2009, s. 92.
  2. Sähköpostiviesti tri Gregory Parkinilta 2. syyskuuta 2008.
  3. Artikkelissa ”A Life Guided by Service”, Deseret News, yleiskonferenssin erityisliite, 1. huhtikuuta 2008, s. 4; ks. myös Jeffrey R. Holland, ”Presidentti Thomas S. Monson – aina ’Herran asialla’”, Valkeus, marraskuu 1986, s. 17.
  4. Presidentti Monsonin pojan, Tom Monsonin, sähköpostiviesti Joshua Perkeylle, kirkon lehdet, 19. helmikuuta 2008.
  5. Julkaisussa Heidi S. Swinton, To the Rescue: The Biography of Thomas S. Monson, 2010, s. 518.
  6. Gerry Avant, ”President’s Heartfelt Efforts Universal”, Deseret News, 7. helmikuuta 2008, s. M6.
  7. Artikkelissa ”A Life Guided by Service”, s. 4.
  8. Artikkelissa ”Speaking from Experience”, Deseret News, 7. helmikuuta 2008, s. M4.
  9. Carrie A. Mooren artikkelissa ”LDS Leader Has Fond Memories of Growing Up in the S.L. Area”, Deseret News, 5. helmikuuta 2008, s. M3.
  10. Gerry Avantin artikkelissa ”On Lord’s Errand since His Boyhood”, Church News, 9. helmikuuta 2008, s. 5.
  11. Suuri osa tämän artikkelin elämäkertatiedoista on otettu Swintonin julkaisusta To the Rescue.
  12. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 50–51; ”Speaking from Experience”, s. M4.
  13. Ks. Heidi S. Swinton, ”Baseballs and Service”, Friend, syyskuu 2012, s. 2.
  14. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 35.
  15. Artikkelissa Jeffrey R. Holland, ”Presidentti Thomas S. Monson: Mestarin jalanjäljissä”, Liahona, liite, kesäkuu 2008, s. 5.
  16. Artikkelissa ”In His Own Words”, Deseret News, yleiskonferenssin erityisliite, 1. huhtikuuta 2008, s. 7.
  17. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 58.
  18. Ks. Thomas S. Monson, ”Kuuliaisuus tuo siunauksia”, Liahona, toukokuu 2013, s. 89–90.
  19. Ks. Moore, ”LDS Leader Has Fond Memories”, s. M3; ”A Life Guided by Service”, s. 5.
  20. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 74–75.
  21. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 63–65.
  22. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 78.
  23. Artikkelissa Moore, ”LDS Leader Has Fond Memories”, s. M3.
  24. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 79, 87.
  25. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 89, 288.
  26. Artikkelissa Moore, ”LDS Leader Has Fond Memories”, s. M3.
  27. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 90.
  28. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 92.
  29. Thomas S. Monson, ”Uskalla seistä yksin”, Liahona, marraskuu 2011, s. 61.
  30. Artikkelissa ”Speaking from Experience”, s. M5.
  31. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 99.
  32. Artikkelissa Moore, ”LDS Leader Has Fond Memories”, s. M3.
  33. Artikkelissa ”A Life Guided by Service”, s. 5.
  34. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 144.
  35. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 142.
  36. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 132.
  37. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 158–159.
  38. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 135–136.
  39. Ks. Gary Bell, artikkelissa ”Recollecting”, Deseret News, 5. helmikuuta 2008, s. M3.
  40. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 175–176.
  41. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 216.
  42. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 217–218.
  43. Artikkelissa ”In His Own Words”, s. 17.
  44. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 252.
  45. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 224.
  46. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 530–532.
  47. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 279.
  48. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 293–294.
  49. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 309.
  50. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 309, 313, 333–334.
  51. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 340.
  52. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 405.
  53. Jeffrey R. Hollandin artikkelissa ”Presidentti Thomas S. Monson: Mestarin jalanjäljissä”, s. 11.
  54. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 316.
  55. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 248.
  56. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 464.
  57. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 401.
  58. Ks. John W. Gallivan, Jeffrey R. Hollandin artikkelissa ”Presidentti Thomas S. Monson – aina ’Herran asialla’”, s. 18.
  59. Pamela Atkinson, artikkelissa ”Recollecting”, s. M3.
  60. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 440.
  61. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 402–403, 453.
  62. Ks. Joseph F. Dougherty, ”LDS Leader Also Lifelong Scouter”, Deseret News, 7. helmikuuta 2008, s. M6.
  63. Artikkelissa ”In His Own Words”, s. 20.
  64. Ann Dibb, sähköpostiviesti Joshua Perkeylle, kirkon lehdet, 13. helmikuuta 2008.
  65. Thomas S. Monson, ”Ilon löytäminen matkasta”, Liahona, marraskuu 2008, s. 85.
  66. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 452.
  67. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 463–464, 453.
  68. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 200.
  69. Ks. Jeffrey R. Holland, ”Presidentti Thomas S. Monson – aina ’Herran asialla’”, s. 20.
  70. Ks. Jeffrey R. Holland, ”Presidentti Thomas S. Monson – aina ’Herran asialla’”, s. 21.
  71. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 265.
  72. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 532–533.
  73. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 471–472, 478, 484–485.
  74. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 485.
  75. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 492.
  76. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 487.
  77. Gerry Avant, ”Church President to Be Sustained in Solemn Assembly”, Church News, 5. huhtikuuta 2008, s. 3–4; ks. myös ChurchofJesusChrist.org/church/news/oct-4-is-president-monsons-50-year-anniversary-as-apostle.
  78. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 496.
  79. Thomas S. Monson, ”The Lord’s Work”, Church News, 9. helmikuuta 2008, s. 3.
  80. Ks. ”Church Launches New Resources on Freedom of Religion”, mormonnewsroom.org/article/religious-freedom-resources.
  81. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 515.
  82. Ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 12. syyskuuta 2012.
  83. Paul G. Nauta, ”2013 Was a Banner Year for Family History”, ChurchofJesusChrist.org/church/news/2013-was-a-banner-year-for-family-history.
  84. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 502.
  85. Gerry Avant, ”Sister Frances J. Monson Was ’the Ideal Wife and Mother’”, ChurchofJesusChrist.org/church/news/sister-frances-j-monson-was-the-ideal-wife-and-mother.
  86. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 504.
  87. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 504.
  88. Julkaisussa Swinton, To the Rescue, s. 512.
  89. Ks. Swinton, To the Rescue, s. 515.
  90. Gerry Avant, ”Oct. 4 Is President Monson’s 50-Year Anniversary as Apostle”, ChurchofJesusChrist.org/church/news/oct-4-is-president-monsons-50-year-anniversary-as-apostle.
  91. Gerry Avant, ”Oct. 4 Is President Monson’s 50-Year Anniversary as Apostle”, ChurchofJesusChrist.org/church/news/oct-4-is-president-monsons-50-year-anniversary-as-apostle.
  92. Thomas S. Monson, ”Hän elää, Vapahtajani”, Liahona, toukokuu 2007, s. 25.

    Valikoituja opetuksia

    Seuraavat opetukset ovat presidentti Monsonin palvelukaudelta kirkon presidenttinä, ja ne ovat kronologisessa järjestyksessä.

    Innoituksen noudattaminen: ”Ihanin kokemus elämässä, mitä tiedän, on tuntea innoitusta ja toimia sen mukaan ja saada myöhemmin selville, että se oli vastaus jonkun rukoukseen tai jonkun tarpeeseen. Ja haluan Herran aina tietävän, että jos Hän tarvitsee jotakuta hoitamaan jonkin asian, Tom Monson tekee sen Hänen puolestaan.” (On the Lord’s Errand, DVD, 2008.)

    Jumalallisen avun saaminen: ”Muistakaa, että tämä työ ei ole pelkästään teidän työtänne tai minun. Se on Herran työtä, ja kun me olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun. Muistakaa, että kenet Herra kutsuu, Hän myös valmistaa.” (”Kutsuttu palvelemaan”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 46.)

    Rakkaus muita kohtaan: ”Se, mikä on kaikkein tärkeintä, liittyy miltei aina ympärillämme oleviin ihmisiin. Oletamme usein, että kyllä he tietävät, kuinka paljon rakastamme heitä. Mutta meidän ei pitäisi koskaan olettaa; meidän pitäisi kertoa heille.” (Ks. ”Ilon löytäminen matkasta”, Liahona, marraskuu 2008, s. 86.)

    Palveleminen: ”Ellemme kadota itseämme palvelemalla muita, omalla elämällämme on vain vähän tarkoitusta. Ne, jotka elävät vain itselleen, ennen pitkää näivettyvät ja kuvaannollisesti kadottavat elämänsä, kun taas ne, jotka kadottavat itsensä palvelemalla muita, kasvavat ja kukoistavat – ja itse asiassa pelastavat elämänsä.” (”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 85.)

    Avioliitto: ”Valitkaa kumppani huolella ja rukoillen, ja kun olette naimisissa, olkaa palavan uskollisia toisillenne. Korvaamaton neuvo tulee pienestä kehystetystä laatasta, jonka kerran näin erään sedän ja tädin kodissa. Siinä luki: ”Valitse rakkaasi, rakasta valintaasi.” (”Pappeuden voima”, Liahona, toukokuu 2011, s. 68.)

    Temppelisiunaukset: ”Ennen kuin olette käyneet Herran temppelissä ja saaneet kaikki siunaukset, jotka teitä siellä odottavat, ette ole saaneet kaikkea, mitä kirkolla on tarjota. Kirkon jäsenyyden kaikkein tärkeimmät ja kruunaavat siunaukset ovat ne siunaukset, jotka me saamme Jumalan temppeleissä.” (”Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle”, Liahona, toukokuu 2011, s. 93.)

    Sovitus: ”Uskon, ettei yksikään meistä pysty täysin ymmärtämään sen merkitystä, mitä Kristus teki meidän puolestamme Getsemanessa, mutta jokaisena elämäni päivänä olen kiitollinen Hänen sovitusuhristaan meidän puolestamme.

    Viimeisellä hetkellä Hän olisi voinut perääntyä. Mutta Hän ei tehnyt niin. Hän laskeutui kaiken alapuolelle, jotta Hän voisi pelastaa kaiken. Niin tehdessään Hän antoi meille elämän, joka ulottuu tämän kuolevaisen olemassaolon tuolle puolen. Hän pelasti meidät Aadamin lankeemuksesta.

    Olen koko sieluni sopukoita myöten kiitollinen Hänelle. Hän opetti meitä elämään. Hän opetti meitä kuolemaan. Hän varmisti meidän pelastuksemme.” (”Erotessamme”, Liahona, toukokuu 2011, s. 114.)

    Rukous: ”Taivaallinen Isämme on tietoinen tarpeistamme ja auttaa meitä, kun me huudamme Hänen puoleensa saadaksemme apua. Uskon, ettei mikään huolenaiheemme ole liian pieni tai vähäpätöinen. Herra on mukana jopa elämämme yksityiskohdissa.” (”Huomatkaa siunaukset”, Liahona, marraskuu 2012, s. 88.)

    Koettelemukset: ”Me tiedämme, että on aikoja, jolloin kärsimme sydäntäsärkevää surua, jolloin murehdimme ja jolloin meitä saatetaan koetella äärirajoillemme asti. Sellaisten vaikeuksien myötä me voimme kuitenkin muuttua parempaan suuntaan, rakentaa elämämme uudelleen siten kuin taivaallinen Isämme meille opettaa ja tulla vähän erilaisiksi kuin olimme aiemmin – paremmiksi kuin olimme, ymmärtävämmiksi kuin olimme, myötätuntoisemmiksi kuin olimme, ja saada lujemman todistuksen kuin meillä oli aiemmin.” (”Minä en jätä enkä hylkää sinua”, Liahona, marraskuu 2013, s. 87.)

    Jumalan rakkaus: ”Taivaallinen Isänne rakastaa teitä – teitä jokaista. Tuo rakkaus ei koskaan muutu. Siihen ei vaikuta ulkonäkönne, omaisuutenne tai rahamäärä, joka teillä on pankkitilillänne. Sitä eivät muuta lahjanne ja kykynne. Se on olemassa aina. Se on olemassa teille, kun olette surullisia tai onnellisia, lannistuneita tai toiveikkaita. Jumalan rakkaus on teitä varten, tunsittepa te ansaitsevanne rakkautta tai ette. Se on olemassa aina.” (”Emme koskaan kulje yksin”, Liahona, marraskuu 2013, s. 124.)

    Valmius: ”Me elämme myrskyisiä aikoja. Tulevaisuus on usein tuntematonta, ja siksi meidän pitää valmistautua epävarmuuteen. Kun päätöksen aika koittaa, valmistautumisen aika on ohi.” (”Olemmeko me valmistautuneet?”, Liahona, syyskuu 2014, s. 5.)

    Esimerkki: ”Kun maailma siirtyy yhä kauemmas rakastavan taivaallisen Isämme meille antamista periaatteista ja ohjeista, niin me erotumme joukosta, koska me olemme erilaisia. – – Ne asiat, jotka tekevät meistä erilaisia kuin suurin osa maailmaa, myös antavat meille sitä valoa ja sitä henkeä, joka loistaa yhä synkemmässä maailmassa.” (”Olkaa esimerkkinä ja valona”, Liahona, marraskuu 2015, s. 88.)

    Valinnat: ”Säilyttäkäämme rohkeus uhmata yleistä mielipidettä. Valitkaamme aina vaikeampi oikea helpomman väärän sijaan.

    Kun pohdimme päätöksiä, joita teemme joka päivä elämässämme – tehdäkö tämä valinta vai tuo – jos valitsemme Kristuksen, olemme tehneet oikean valinnan.” (”Valinnat”, Liahona, toukokuu 2016, s. 86.)

    Laupeus: ”Tutkikaamme elämäämme ja päättäkäämme noudattaa Vapahtajan esimerkkiä olemalla ystävällisiä, laupiaita ja rakastavia. Ja kun teemme niin, pystymme paremmin pyytämään taivaan voimia omaksi avuksemme sekä perheemme ja matkatoveriemme avuksi tällä toisinaan vaikealla matkalla takaisin taivaalliseen kotiimme.” (”Ystävällisyys, laupeus ja rakkaus”, Liahona, toukokuu 2017, s. 67.)

    Mormonin kirja: ”Pyydän hartaasti meitä jokaista rukoillen tutkimaan ja pohtimaan Mormonin kirjaa joka päivä. Kun teemme niin, pystymme kuulemaan Hengen äänen, vastustamaan kiusausta, voittamaan epäilyksen ja pelon ja saamaan taivaan apua elämässämme.” (”Mormonin kirjan voima”, Liahona, toukokuu 2017, s. 87.)