LUKU 38

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Fayettessa New Yorkin osavaltiossa tammikuun 2. päivänä 1831 (History of the Church, 1:140–143). Tämä tapahtui kirkon konferenssissa.

1–6 Kristus on luonut kaiken. 7–8 Hän on keskellä pyhiään, jotka saavat pian nähdä hänet. 9–12 Kaikki liha on turmeltunutta hänen edessään. 13–22 Hän on varannut lupauksen maan pyhilleen ajassa ja iankaikkisuudessa. 23–27 Pyhiä käsketään olemaan yhtä ja arvostamaan toisiaan veljinä. 28–29 Sodista ennustetaan. 30–33 Pyhille tullaan antamaan voima korkeudesta, ja he lähtevät maailmaan kaikkien kansakuntien keskuuteen. 34–42 Kirkkoa käsketään huolehtimaan köyhistä ja tarvitsevista ja etsimään iankaikkisuuden rikkauksia.

  NÄIN sanoo Herra, teidän Jumalanne, nimittäin Jeesus Kristus, suuri aMinä Olen, Alfa ja Oomega, balku ja loppu, sama, joka katseli iankaikkisuuden laajaa avaruutta ja kaikkia taivaan cserafijoukkoja, dennen kuin maailma etehtiin;

  sama, joka atietää kaiken, sillä bkaikki on läsnä minun silmieni edessä;

  minä olen sama, joka puhui, ja maailma atehtiin, ja kaikki tuli minun kauttani.

  Minä olen sama, joka on ottanut Henokin aSiionin omaan huomaansa, ja totisesti minä sanon, tosiaankin kaikki, jotka ovat buskoneet minun nimeeni, sillä minä olen Kristus, ja omassa nimessäni, vuodattamani cveren tähden, minä olen vedonnut Isän edessä heidän puolestaan.

  Mutta katso, loput ajumalattomista minä olen pitänyt pimeyden bkahleissa suureen ctuomion päivään asti, joka tulee maailman lopussa;

  ja aivan samoin minä käsken pitää jumalattomat, jotka eivät tahdo kuulla minun ääntäni vaan paaduttavat sydämensä, ja voi, voi, voi on heidän tuomionsa.

  Mutta katso, totisesti, totisesti minä sanon teille, että minun asilmäni katsovat teitä. Minä olen teidän bkeskellänne, ettekä te voi nähdä minua;

  mutta pian tulee päivä, jolloin te anäette minut ja tiedätte, että minä olen; sillä pimeyden peite repäistään pian, eikä se, jota ei ole bpuhdistettu, ckestä sitä päivää.

  Vyöttäkää sen tähden kupeenne ja valmistautukaa. Katso, avaltakunta on teidän, eikä vihollinen voita.

  10  Totisesti minä sanon teille: Te olette apuhtaita, mutta eivät kaikki; eikä ole ketään muuta, johon minä olen bmieltynyt;

  11  sillä kaikki aliha on turmeltunutta minun edessäni; ja bpimeyden voimat vallitsevat maan päällä ihmislasten keskuudessa kaikkien taivaan joukkojen edessä,

  12  minkä vuoksi vallitsee hiljaisuus ja koko iankaikkisuus akärsii tuskaa ja benkelit odottavat suurta käskyä cniittää maa, koota drikkavilja, jotta se voidaan epolttaa; ja katso, vihollinen on yhdistynyt.

  13  Ja nyt minä näytän teille salaisuuden, joka tapahtuu salaisissa huoneissa, tosiaan teidän atuhoksenne ajan kuluessa, ettekä te ole sitä tienneet;

  14  mutta nyt minä kerron sen teille, ja te olette siunattuja, ette pahuutenne ettekä epäuskoisen sydämenne tähden; sillä muutamat teistä ovat totisesti syyllisiä minun edessäni, mutta minä olen armollinen teidän heikkouttanne kohtaan.

  15  Olkaa sen tähden vastedes avahvoja; älkää bpelätkö, sillä valtakunta on teidän.

  16  Ja teidän pelastukseksenne minä annan teille käskyn, sillä minä olen kuullut teidän rukouksenne, ja aköyhät ovat valittaneet minun edessäni, ja brikkaat minä olen tehnyt, ja kaikki liha on minun, enkä minä cerottele ihmisiä.

  17  Minä olen tehnyt maan rikkaaksi, ja katso, se on minun jalkojeni akoroke; sen tähden minä olen jälleen seisova sillä.

  18  Ja minä tarjoan ja näen hyväksi suoda teille suurempia rikkauksia, nimittäin lupauksen maan, maan, joka tulvii maitoa ja hunajaa ja jonka päällä ei ole kirousta, kun Herra tulee;

  19  ja minä annan sen teille teidän perintömaaksenne, jos te tavoittelette sitä koko sydämestänne.

  20  Ja tämä on minun liittoni teidän kanssanne: Te saatte sen perintömaaksenne ja lastenne aperinnöksi ikuisesti, niin kauan kuin maa pysyy, ja te saatte sen haltuunne jälleen iankaikkisuudessa, eikä se enää katoa.

  21  Mutta totisesti minä sanon teille, että lopulta teillä ei ole kuningasta eikä hallitsijaa, sillä minä olen teidän akuninkaanne ja pidän teistä huolen.

  22  Kuulkaa sen tähden minun ääntäni ja aseuratkaa minua, niin te olette bvapaa kansa, eikä teillä ole muita lakeja kuin minun lakini, kun minä tulen, sillä minä olen teidän clainsäätäjänne, ja mikä voi estää minun kättäni?

  23  Mutta totisesti minä sanon teille: aOpettakaa toinen toistanne sen viran mukaan, johon minä olen kutsunut teidät;

  24  ja jokainen apitäköön veljeään itsensä veroisena ja osoittakoon bhyveellisyyttä ja cpyhyyttä minun edessäni.

  25  Ja vielä minä sanon teille: Jokainen pitäköön veljeään itsensä veroisena.

  26  Sillä kuka teidän keskuudessanne oleva mies, jolla on kaksitoista poikaa ja joka ei erottele heitä ja jota he palvelevat kuuliaisesti ja joka sanoo yhdelle: Pukeudu sinä viittaan ja istu tähän, ja toiselle: Pukeudu sinä ryysyihin ja istu tuonne, voi katsoa poikiaan ja sanoa olevansa oikeamielinen?

  27  Katso, tämän minä olen antanut teille vertauksena, ja se on sellainen kuin minä olen. Minä sanon teille: Olkaa yhtä; ja ellette te ole ayhtä, te ette ole minun.

  28  Ja vielä minä sanon teille, että vihollinen salaisissa huoneissa tavoittelee teidän ahenkeänne.

  29  Te kuulette asodista kaukaisissa maissa ja sanotte, että kaukaisissa maissa on pian suuria sotia, mutta te ette tunne ihmisten sydämiä omassa maassanne.

  30  Minä sanon nämä asiat teille teidän rukoustenne tähden; akootkaa sen tähden bviisautta sydämeenne, jottei ihmisten jumalattomuus paljasta näitä asioita teille heidän jumalattomuudellaan, tavalla, joka puhuu teidän korvissanne kovemmalla äänellä kuin se, mikä järisyttää maata; mutta jos te olette valmiita, te ette pelkää.

  31  Ja jotta te voisitte välttyä vihollisen voimalta ja kokoontua minulle vanhurskaaksi kansaksi, atahrattomaksi ja moitteettomaksi —

  32  sen tähden, tästä syystä minä annoin teille käskyn, että teidän tulee mennä aOhioon, ja siellä minä annan teille blakini, ja siellä teille cannetaan voima korkeudesta;

  33  ja sieltä kaikki, jotka minä tahdon, lähtevät maailmaan akaikkien kansakuntien keskuuteen, ja heille sanotaan, mitä heidän tulee tehdä; sillä minulla on suuri työ varattuna, sillä Israel on bpelastuva, ja minä johdatan sen, minne tahdon, eikä mikään voima cestä minun kättäni.

  34  Ja nyt minä annan kirkolle näillä seuduilla käskyn, että sen keskuudesta tulee nimittää tiettyjä miehiä, ja heidät tulee nimittää kirkon aäänellä;

  35  ja heidän tulee huolehtia köyhistä ja tarvitsevista ja antaa heille aapua, niin etteivät he kärsi, ja lähettää heidät siihen paikkaan, johon minä olen käskenyt heidän mennä;

  36  ja tämä on heidän työnsä: hallita tämän kirkon omaisuusasioita.

  37  Ja ne, joilla on maatiloja, joita ei voida myydä, jättäkööt ne tai vuokratkoot, kuten hyväksi näkevät.

  38  Katsokaa, että kaikkea varjellaan, ja kun ihmisille aannetaan voima korkeudesta ja heidät lähetetään maailmaan, kaikki tämä koottakoon kirkon huomaan.

  39  Ja jos te etsitte arikkauksia, joita Isä tahtoo antaa teille, te olette kaikista ihmisistä rikkaimpia, sillä teillä on iankaikkisuuden rikkauksia; ja maan brikkauksien täytyy olla minun annettavinani; mutta varokaa cylpeyttä, ettei teistä tulisi sellaisia kuin dnefiläiset muinoin.

  40  Ja vielä minä sanon teille: Minä annan teille käskyn, että jokainen mies, sekä vanhin, pappi, opettaja että myös jäsen, ryhtyy kaikin voimin akättensä työllä valmistamaan ja tekemään sitä, mitä minä olen käskenyt.

  41  Ja olkoon teidän asaarnaamisennebvaroittavana äänenä, jokaisen lähimmäiselleen lempeydessä ja sävyisyydessä.

  42  Ja lähtekää apois jumalattomien keskuudesta. Pelastakaa itsenne. Pitäkää itsenne puhtaina, te Herran astioiden kantajat. Aivan niin. Aamen.