Tutkimisen apuneuvoja
JSR Hepr. 6


JSR Hepr. 6:1–10. Vertaa Hepr. 6:1–10.

Kristuksen opin periaatteet johtavat täydellisyyteen.

1 Jättämättä siis Kristuksen opin periaatteita jatkakaamme täydellisyyteen laskematta uudestaan kuolleista teoista tehtävän parannuksen ja Jumalaan uskomisen perustusta.

2 Oppia kasteista, kätten päällepanemisesta ja kuolleiden ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

3 Ja me jatkamme täydellisyyteen, mikäli Jumala suo.

4 Sillä hän on tehnyt sen mahdottomaksi niille, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä

5 ja nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia,

6 jos he luopuvat, tulla palautetuiksi jälleen parannukseen, koska he itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan uudelleen ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi.

7 Sillä päivä on tuleva, jolloin maa, joka imee sisäänsä sateen, joka sitä usein kastelee, ja tuottaa sopivia kasveja niille, jotka siellä asuvat, jotka sitä viljelevät, jotka nyt saavat siunauksia Jumalalta, puhdistetaan tulella.

8 Sillä se, joka kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa, hylätään ja sitä uhkaa kirous; sen tähden ne, jotka eivät tuota hyvää hedelmää, heitetään tuleen, sillä lopulta heidät poltetaan.

9 Mutta rakkaat, teistä me uskomme parempaa ja asioita, jotka liittyvät pelastukseen, vaikka me näin puhummekin.

10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, sen tähden hän ei unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet ja yhä palvelette pyhiä.