2014
Tervetuloa konferenssiin
Marraskuu 2014


Tervetuloa konferenssiin

Rukoilen nöyrästi, että kun kuuntelemme, meidän sydäntämme kosketettaisiin ja uskomme vahvistuisi.

Veljeni ja sisareni, kuinka iloinen olenkaan voidessani toivottaa teidät tervetulleiksi tähän suurenmoiseen maailmankonferenssiin. Olemme kokoontuneet yhteen eri paikoissa ympäri maailman kuuntelemaan ja oppimaan veljiltä ja sisarilta, jotka olemme hyväksyneet kirkon johtaviksi auktoriteeteiksi ja johtaviksi virkailijoiksi. He ovat etsineet taivaan apua niihin puheisiin, joita he tulevat pitämään, ja he ovat tunteneet innoitusta siihen, mitä he aikovat sanoa.

Tämän konferenssin myötä tulee kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun yleiskonferenssien radiolähetykset alkoivat. Vuoden 1924 lokakuun konferenssin aikana kirkon omistama KSL-yhtiö lähetti konferenssikokoukset ensimmäisen kerran radiossa. Tämän konferenssin myötä tulee myös kuluneeksi 65 vuotta siitä, kun konferenssien televisiolähetykset alkoivat. Lokakuussa 1949 pidetyssä yleiskonferenssissa KSL-yhtiö televisioi konferenssikokoukset ensimmäisen kerran Suolajärven alueelle.

Arvostamme nykypäivän median suomia siunauksia, joiden ansiosta miljoonat kirkon jäsenet voivat katsella tai kuunnella yleiskonferenssia. Tämän viikonlopun konferenssikokoukset lähetetään television, radion, kaapelikanavien ja satelliittilähetyksen välityksellä sekä internetissä, jossa kokouksia voi seurata myös mobiililaitteilla.

Sen puolen vuoden aikana, joka on kulunut viime tapaamisestamme, yksi uusi temppeli on vihitty ja yksi on vihitty uudelleen. Toukokuussa presidentti Dieter F. Uchtdorf vihki Fort Lauderdalen temppelin Floridassa Yhdysvalloissa. Vihkimistä edeltävänä päivänä esitettiin erinomainen nuorten kulttuurijuhla. Seuraavana päivänä, sunnuntaina 4. toukokuuta, temppeli vihittiin kolmessa kokouksessa.

Vain kaksi viikkoa sitten minulla oli etuoikeus vihkiä uudelleen Utahissa oleva Ogdenin temppeli, jonka presidentti Joseph Fielding Smith oli alun perin vihkinyt vuonna 1972. Uudelleenvihkimistä edeltävänä päivänä pidettiin suuri kulttuurijuhla. Siihen osallistui niin monia nuoria, että esitys järjestettiin kahteen eri kertaan, ja kummassakin oli eri esittäjät. Kaiken kaikkiaan ohjelmassa oli mukana 16 000 nuorta. Seuraavana päivänä pidettiin uudelleenvihkimiskokoukset, ja niihin osallistui monia johtavia veljiä ja apujärjestöjen johtohenkilöitä sekä temppelinjohtaja, hänen neuvonantajansa ja heidän vaimonsa.

Temppeliemme rakentaminen jatkuu toden teolla. Ensi kuussa vihitään uusi Phoenixin temppeli Arizonassa Yhdysvalloissa, ja ensi vuonna – vuonna 2015 – odotamme vihkivämme tai vihkivämme uudelleen ainakin viisi temppeliä sekä mahdollisesti muitakin sen mukaan, miten ne valmistuvat.

Kuten huhtikuussa mainitsin, kun kaikki aiemmin ilmoitetut temppelit ovat valmistuneet ja ne on vihitty, meillä on 170 temppeliä toiminnassa eri puolilla maailmaa. Koska keskitymme saamaan valmiiksi temppelit, joista on ilmoitettu aiemmin, emme tällä hetkellä ilmoita uusista temppeleistä. Tulevaisuudessa uusista temppeleistä kuitenkin ilmoitetaan sitä mukaa kuin pääsemme selville tarpeista ja löydämme tontteja.

Kirkko kasvaa jatkuvasti. Meitä on nyt yli 15 miljoonaa, ja määrämme kasvaa edelleen. Lähetystyöponnistelumme edistyvät esteettä. Meillä on yli 88 000 lähetyssaarnaajaa palvelemassa ja kertomassa evankeliumin sanomaa kautta maailman. Me vahvistamme jälleen, että lähetystyö on pappeusvelvollisuus, ja me kannustamme kaikkia kelvollisia ja kykeneviä nuoria miehiä palvelemaan. Olemme hyvin kiitollisia niistä nuorista naisista, jotka myös palvelevat. He antavat merkittävän panoksen, vaikka heillä ei ole samaa velvollisuutta palvella kuin nuorilla miehillä.

Kehotan teitä nyt kohdistamaan huomionne niihin veljiin ja sisariin, jotka tänään ja huomenna osallistuvat konferenssikokoustemme ohjelmaan. Kaikki, joita on pyydetty puhumaan, tuntevat suurta vastuuta niin tehdessään. Rukoilen nöyrästi, että kun kuuntelemme, meidän sydäntämme kosketettaisiin ja uskomme vahvistuisi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.