Tehtävät lähetyskentällä
Luku 6: Tavoittele Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia


”Luku 6: Tavoittele Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia”, Saarnatkaa minun evankeliumiani – opas Jeesuksen Kristuksen evankeliumista kertomiseen, 2023

”Luku 6”, Saarnatkaa minun evankeliumiani

Kuva
Kalastajien kutsuminen (Kristus kutsuu Pietarin ja Andreaksen), Harry Anderson

Luku 6

Tavoittele Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia

Mieti tätä

  • Kuinka Kristuksen kaltaisten ominaisuuksien tavoitteleminen auttaa minua täyttämään tarkoitukseni lähetyssaarnaajana?

  • Kuinka voin sekä tavoitella että saada Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia?

  • Mihin ominaisuuteen tai ominaisuuksiin minun pitäisi keskittyä nyt?

Johdanto

Kuolevaisuudessa suorittamansa palvelutehtävän alussa Jeesus kulki pitkin Galileanjärven rantaa ja kutsui kaksi kalastajaa, Pietarin ja Andreaksen. ”Lähtekää minun mukaani”, Hän sanoi. ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Matt. 4:19; ks. myös Mark. 1:17.)

Herra on kutsunut työhönsä myös sinut, ja Hän kutsuu sinuakin lähtemään mukaansa. ”Millaisia [ihmisiä] teidän siis tulee olla?” Hän kysyi. ”Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27.)

Julkaisussa Saarnatkaa minun evankeliumiani muutamat luvut keskittyvät siihen, mitä sinun on tehtävä lähetyssaarnaajana, kuten kuinka opiskella, kuinka opettaa ja kuinka asettaa tavoitteita. Aivan yhtä tärkeää kuin se, mitä teet, on se, millainen olet ja millainen sinusta on tulossa. Se on tämän luvun painopiste.

Pyhissä kirjoituksissa kuvataan Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, joita sinun on keskeisen tärkeää tavoitella lähetyssaarnaajana ja koko elämäsi ajan. Kristuksen kaltainen ominaisuus on Vapahtajan olemuksen ja luonteen puoli tai piirre. Tässä luvussa kuvaillaan joitakin niistä ominaisuuksista. Tutki näitä ja niihin liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia. Pane merkille muita Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, kun tutkit muita pyhien kirjoitusten kohtia.

Itsenäinen opiskelu

Tutki lukua OL 4. Mitä ominaisuuksia Herra pitää tärkeinä lähetyssaarnaajille? Kuinka näiden ominaisuuksien tavoitteleminen auttaa sinua täyttämään tarkoituksesi lähetyssaarnaajana?

”Etsimään tätä Jeesusta”

Profeetta Moroni kehotti: ”Ja nyt, minä tahtoisin kehottaa teitä etsimään tätä Jeesusta, josta profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet” (Et. 12:41). Yksi tärkeä tapa etsiä Jeesusta on pyrkiä uutterasti oppimaan Hänestä ja tulemaan enemmän Hänen kaltaisekseen. Lähetystyösi on ihanteellinen aika keskittyä tähän.

Kun pyrit tulemaan enemmän Kristuksen kaltaiseksi, saavutat paremmin tarkoituksesi lähetyssaarnaajana. Koet iloa, rauhaa ja hengellistä kasvua, kun Hänen ominaisuuksistaan tulee osa luonnettasi. Luot myös perustan sille, että seuraat Häntä koko elämäsi ajan.

Lahjoja Jumalalta

Kristuksen kaltaiset ominaisuudet ovat lahjoja Jumalalta. Kuten kaikki hyvä, nämä lahjat tulevat ”Isän Jumalan sekä Herran Jeesuksen Kristuksen ja heistä todistavan Pyhän Hengen [armosta]” (Et. 12:41).

Keskity Kristukseen, kun pyrit kehittämään itsessäsi Hänen ominaisuuksiaan (ks. OL 6:36). Nämä ominaisuudet eivät ole kohtia tarkistusluettelossa. Ne eivät ole tekniikoita, joita kehität jossakin itsensä kehittämisen ohjelmassa. Niitä ei ansaita ainoastaan henkilökohtaisella päättäväisyydellä. Ennemminkin voit saada niitä, kun pyrit tulemaan entistä omistautuneemmaksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi.

Rukoile, että Jumala siunaa sinua näillä ominaisuuksilla. Tunnusta nöyrästi heikkoutesi ja tarpeesi saada Hänen voimaansa elämääsi. Kun teet niin, Hän tekee ”sen, mikä on heikkoa, [sinussa] vahvaksi” (Et. 12:27).

Vähittäistä kehitystä

Vapahtajan kaltaiseksi tuleminen on vähittäistä, elinikäistä kehitystä. Edisty yksi päätös kerrallaan ja haluten olla otollinen Jumalalle.

Ole kärsivällinen itseäsi kohtaan. Jumala tietää, että muutos ja kasvu vievät aikaa. Hän on tyytyväinen vilpittömään haluusi ja siunaa sinua jokaisesta ponnistelustasi.

Kun pyrit tulemaan enemmän Kristuksen kaltaiseksi, halusi, ajatuksesi ja tekosi muuttuvat. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ja Pyhän Hengen voiman ansiosta koko luonteesi jalostuu (ks. Moosia 3:19).

Kuva
Parley P. Pratt

Pyhä Henki laajentaa ja avartaa kykyjämme. Hän ”innoittaa hyveeseen, lempeyteen, hyvyyteen, hellyyteen, hyväntahtoisuuteen ja rakkauteen. – – Lyhyesti sanottuna, se on kuin ydintä luille, iloa sydämelle, valoa silmille, musiikkia korville ja elämää koko olemukselle.” (Parley P. Pratt, Key to the Science of Theology, 1855, s. 98–99.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä näissä pyhien kirjoitusten kohdissa opetetaan Jeesuksen Kristuksen esimerkin noudattamisesta?

Mitä voit oppia seuraavien pyhien kirjoitusten kohtien pohjalta siitä, kuinka tavoitella Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia?

Kuva
Nouse ja kävele, Simon Dewey

Usko Jeesukseen Kristukseen

Jotta usko johtaisi pelastukseen, sinun täytyy keskittää se Jeesukseen Kristukseen (ks. Ap. t. 4:10–12; Moosia 3:17; Moroni 7:24–26). Kun osoitat uskoa Kristukseen, sinä luotat Häneen Jumalan ainosyntyisenä Poikana. Olet varma siitä, että kun teet parannuksen, saat syntisi anteeksi Hänen sovitusuhrinsa kautta ja sinut pyhitetään Pyhän Hengen voimalla (ks. 3. Nefi 27:16, 20).

Usko ei ole täydellistä tietoa. Sen sijaan se on Hengen antama varmuus asioista, joita et näe mutta jotka ovat totta. (Ks. Alma 32:21.)

Ilmaiset uskosi teoilla. Näitä tekoja ovat Vapahtajan opetusten ja esimerkin noudattaminen. Niitä ovat muiden palveleminen ja auttaminen siinä, että he päättävät seurata Kristusta. Ilmaiset uskosi myös uutteruudella, parannuksenteolla ja rakkaudella.

Usko on voiman periaate. Kun osoitat uskoa Jeesukseen Kristukseen, sinua siunataan Hänen voimallaan olosuhteisiisi sovitettuna. Pystyt kokemaan ihmeitä Herran tahdon mukaisesti. (Ks. MK Jaak. 4:4–7; Moroni 7:33; 10:7.)

Uskosi Jeesukseen Kristukseen kasvaa, kun tutustut paremmin Häneen ja Hänen opetuksiinsa. Se lisääntyy, kun tutkit pyhiä kirjoituksia, rukoilet vilpittömästi ja noudatat käskyjä. Epäilys ja synti heikentävät uskoa.

Kuva
Vanhin Neil L. Andersen

”Usko ei ole vain tunne, se on päätös. Me rakennamme ja lujitamme uskoamme rukoilemalla, tutkimalla, olemalla kuuliaisia ja pitämällä liittomme. Vakaumuksemme Vapahtajasta ja Hänen myöhempien aikojen työstään muodostaa vahvan objektiivin, jonka läpi me arvioimme kaiken muun. Kun me sitten joudumme elämän opinahjoon – –, meillä on voimaa valita oikea tie.” (Neil L. Andersen, ”Se on totta, eikö olekin? Millä muulla sitten on väliä?”, Liahona, toukokuu 2007, s. 75.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä usko on?

Kuinka saat uskoa ja mitä voit tehdä uskon avulla?

Mitä siunauksia usko tuo tullessaan?

Kuva
Ylösnoussut toivo, Joseph Brickey

Toivo

Toivo ei ole pelkästään toiveajattelua. Sen sijaan se on kestävä luottamus, jonka pohjana on uskosi Kristukseen, että Jumala täyttää sinulle antamansa lupaukset (ks. Moroni 7:42). Se on Kristuksen kautta tulevan ”meitä odottavan hyvän” odottamista (Hepr. 9:11).

Suurin toivon lähteesi on Jeesus Kristus. Profeetta Mormon kysyi: ”Mitä teidän on toivottava?” Sitten hän vastasi: ”Teidän tulee toivoa Kristuksen sovituksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman kautta tulevanne herätetyiksi iankaikkiseen elämään, ja tätä teidän uskonne tähden häneen, lupauksen mukaisesti.” (Moroni 7:41; ks. jakeet 40–43.)

Kun keskität toivosi Kristukseen, sinulla on varmuus siitä, että kaikki koituu parhaaksesi (ks. OL 90:24). Tämä varmuus auttaa sinua kestämään uskossa, kun kohtaat koettelemuksia. Se voi myös auttaa sinua kasvamaan koettelemusten kautta ja omaksumaan hengellistä kestävyyttä ja voimaa. Toivo Kristuksessa antaa ankkurin sielullesi (ks. Et. 12:4).

Toivo antaa sinulle luottamusta siihen, että Jumala vahvistaa uutteria, vanhurskaita pyrkimyksiäsi (ks. OL 123:17).

Yksi tapa kasvattaa toivoa on parannuksen tekeminen. Puhdistuminen ja anteeksisaaminen Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin kautta synnyttää toivoa ja elvyttää sen (ks. Alma 22:16).

Nefi kehotti: ”[Ponnistelkaa] eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan” (2. Nefi 31:20). Kun elät evankeliumin mukaan, kasvat kyvyssäsi tuntea runsasta toivoa (ks. Room. 15:13).

Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf

”Ahdistuksen hetkinä me voimme takertua toivoon, että ’kaikki yhdessä koituu [meidän parhaaksemme]’, kun me noudatamme Jumalan profeettojen neuvoja. Tällainen usko Jumalaan, Hänen hyvyyteensä ja Hänen voimaansa virkistää meitä rohkeudella vaikeiden haasteiden kohdatessa ja antaa voimaa niille, jotka pelon, epäilyksen ja epätoivon muurit uhkaavat sulkea sisäänsä.” (Dieter F. Uchtdorf, ”Toivon ääretön voima”, Liahona, marraskuu 2008, s. 23.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä toivo on ja mitä me toivomme?

Kuva
Kristus ja lapset, Minerva Teichert

Rakkaus

Eräs mies kysyi kerran Jeesukselta: ”Mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:36–39.)

Aito rakkaus on ”Kristuksen puhdasta rakkautta” (Moroni 7:47). Siihen sisältyy Jumalan iankaikkinen rakkaus kaikkia lapsiaan kohtaan.

Profeetta Mormon opetti: ”Rukoilkaa – – Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella” (Moroni 7:48). Kun rukoilet, että rakkaus täyttäisi sydämesi, saat maistaa Jumalan rakkautta. Rakkautesi ihmisiä kohtaan kasvaa, ja alat tuntea vilpitöntä huolta heidän iankaikkisesta onnellisuudestaan. Näet heidät Jumalan lapsina, joilla on mahdollisuus tulla Hänen kaltaisikseen, ja teet työtä heidän hyväkseen.

Kun rukoilet rakkauden lahjaa, sinulla on vähemmän taipumusta viipyä kielteisissä tunteissa kuten suuttumus tai kateus. Sinusta tulee vähemmän altis tuomitsemaan ja arvostelemaan muita. Tunnet suurempaa halua pyrkiä ymmärtämään heitä ja heidän näkökantojaan. Sinusta tulee kärsivällisempi heitä kohtaan ja yrität auttaa ihmisiä, kun heillä on vaikeaa tai kun he ovat masentuneita. (Ks. Moroni 7:45.)

Rakkaus, kuten usko, johtaa tekoihin. Vahvistat sitä, kun palvelet muita ja annat itsestäsi.

Rakkaus saa aikaan muutosta. Taivaallinen Isä suo sen ”kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille – –; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan – –; että meidät puhdistettaisiin niin kuin hän on puhdas” (Moroni 7:48).

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä on rakkaus?

Kuinka Jeesus Kristus osoitti rakkautta?

Mitä voit oppia rakkaudesta seuraavien pyhien kirjoitusten kohtien pohjalta?

Kuva
Ester (kuningatar Ester), Minerva Teichert

Hyveellisyys

”Me uskomme, että tulee olla – – hyveellinen”, uskonkappaleessa sanotaan (1:13). Hyveellisyys on korkeisiin moraalin tasovaatimuksiin perustuva ajattelu- ja käyttäytymismalli. Se on uskollisuutta Jumalaa ja muita kohtaan. Keskeinen osa hyveellisyyttä on pyrkiä olemaan puhdas ja tahraton hengellisesti ja fyysisesti.

Hyveellisyys on lähtöisin ajatuksistasi ja haluistasi. ”Hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta”, Herra on sanonut (OL 121:45). Keskity vanhurskaisiin, kohottaviin ajatuksiin. Älä haudo mielessäsi kelvottomia ajatuksia vaan siirrä ne pois mielestäsi.

Mielesi on kuin teatterin näyttämö. Jos annat huonojen ajatusten viipyä mielesi näyttämöllä, on todennäköisempää, että teet syntiä. Jos täytät aktiivisesti mielesi tervehenkisillä asioilla, omaksut todennäköisemmin sitä, mikä on hyveellistä, ja kartat sitä, mikä on pahaa. Ole viisas sen suhteen, mitä päästät mielesi näyttämölle ja minkä annat jäädä sinne.

Kun pyrit elämään hyveellisesti, ”luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja – – Pyhä Henki on kumppanisi alati” (OL 121:45–46).

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä tarkoittaa se, että on hyveellinen?

Nuhteettomuus

Nuhteettomuus juontaa juurensa ensimmäisestä suuresta käskystä rakastaa Jumalaa (ks. Matt. 22:37). Koska rakastat Jumalaa, olet uskollinen Hänelle kaikkina aikoina. Helamanin poikien tavoin ”[vaellat] oikeamielisesti hänen edessään” (Alma 53:21).

Kun olet nuhteeton, ymmärrät, että on olemassa oikea ja väärä ja että on olemassa ehdoton totuus – Jumalan totuus. Käytät tahdonvapauttasi tehden valintoja Jumalan totuuden mukaan, ja kun et tee niin, teet viipymättä parannuksen. Se, mitä päätät ajatella – ja mitä teet, kun uskot, ettei kukaan ole katsomassa – on nuhteettomuutesi varma mitta.

Kuva
Daniel leijonien luolassa, Clark Kelley Price

Nuhteettomuus tarkoittaa sitä, ettet madalla tasovaatimuksiasi tai käyttäytymistäsi tehdäksesi vaikutuksen muihin tai tullaksesi hyväksytyksi. Teet sitä, mikä on oikein, silloinkin kun muut pilkkaavat haluasi olla uskollinen Jumalalle (ks. 1. Nefi 8:24–28). Elät kunniallisesti kaikissa tilanteissa, myös siinä, kuinka ilmaiset itseäsi verkossa.

Kun olet nuhteeton, pidät liittosi Jumalan kanssa sekä vanhurskaat sitoumuksesi muita kohtaan.

Nuhteettomuuteen sisältyy rehellisyys Jumalaa, itseäsi, johtajiasi ja muita kohtaan. Et valehtele, varasta, petä tai petkuta. Kun teet jotakin väärin, kannat vastuun ja teet parannuksen sen sijaan että yrittäisit puolustella tai selitellä sitä.

Kun elät nuhteettomasti, tunnet sisäistä rauhaa ja itsekunnioitusta. Herra ja muut luottavat sinuun.

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Kuinka Jeesus osoitti nuhteettomuutta myös haavoittuvimpina hetkinään?

Millä tavoin Helamanin sotajoukon nuoret soturit osoittivat nuhteettomuutta?

Kuinka Daniel osoitti nuhteettomuutta? Kuinka Jumala siunasi Danielia tämän nuhteettomuudesta?

Miksi Herra rakasti Joseph Smithin veljeä Hyrumia?

Kuva
Osoita uskossa lujuutta, Walter Rane

Tieto

Herra on neuvonut: ”Etsikää oppia vieläpä tutkimalla ja myös uskon kautta” (OL 88:118). Etsi lähetystyösi aikana ja koko elämäsi ajan tietoa, varsinkin hengellistä tietoa.

Tutki pyhiä kirjoituksia joka päivä, samoin elävien profeettojen sanoja. Etsi tutkimalla ja rukoilemalla apua erityisiin kysymyksiin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Pane merkille pyhien kirjoitusten kohtia, joita voit käyttää opettaessasi ja vastatessasi evankeliumia koskeviin kysymyksiin.

Kun tutkit uutterasti ja rukoillen, Pyhä Henki valaisee mielesi. Hän opettaa sinua ja antaa sinulle ymmärrystä. Hän auttaa sinua soveltamaan pyhien kirjoitusten ja myöhempien aikojen profeettojen opetuksia omaan elämääsi. Voit sanoa Nefin tavoin:

”Minun sieluni iloitsee kirjoituksista, ja minun sydämeni pohdiskelee niitä – –. Katso, minun sieluni iloitsee siitä, mikä on Herran, ja minun sydämeni pohdiskelee alati sitä, mitä olen nähnyt ja kuullut.” (2. Nefi 4:15–16.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Kuinka tieto voi auttaa sinua tekemään Herran työtä?

Kuinka voit hankkia tietoa?

Kuva
Ihminen, jonka siluetti piirtyy auringonpaistetta vasten

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on kyky luottaa Jumalaan, kun kohtaat viivytyksiä, vastustusta tai kärsimystä. Uskosi ansiosta luotat Jumalan aikatauluun, jonka mukaan Hänen lupaamansa siunaukset toteutuvat.

Kun olet kärsivällinen, katsot elämää iankaikkisesta näkökulmasta. Et odota välittömiä siunauksia tai tuloksia. Vanhurskaat halusi toteutuvat tavallisesti ”[rivi] rivin päälle, – – vähän täällä ja vähän tuolla” (2. Nefi 28:30). Jotkin vanhurskaat halut saattavat toteutua vasta tämän elämän jälkeen.

Kärsivällisyys ei ole joutilaisuutta tai passiivista alistumista. Se on sitä, että Jumalaa palvellessaan tekee iloisin mielin kaiken, mikä on omassa vallassa (ks. OL 123:17). Kylvät, kastelet ja ravitset siementä, ja Jumala antaa sadon ”lopulta” (Alma 32:42; ks. myös 1. Kor. 3:6–8). Työskentelet yhteistyössä Jumalan kanssa luottaen siihen, että kun olet tehnyt oman osuutesi, Hän toteuttaa työnsä Hänen aikanaan ja yksilöllisen tahdonvapauden mukaan.

Kärsivällisyys tarkoittaa myös sitä, että kun jotakin ei voi muuttaa, opit hyväksymään sen rohkeasti, armollisesti ja uskoen.

Kehitä itsessäsi kärsivällisyyttä muita kohtaan, myös toveriasi ja niitä kohtaan, joita palvelet. Ole kärsivällinen myös itseäsi kohtaan. Pyri omaan parhaaseesi ymmärtäen samalla, että kasvat vähitellen.

Kuten muutkin Kristuksen kaltaiset ominaisuudet, kärsivällisyydessä kasvaminen on elinikäistä kehitystä. Kärsivällisyydellä voi olla parantava vaikutus omaan sieluusi ja ympärilläsi oleviin.

Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf

”Kärsivällisyys tarkoittaa aktiivista odottamista ja kestämistä. Se tarkoittaa jossakin asiassa pitäytymistä ja kaiken voitavamme tekemistä – työskentelemistä, toivomista ja uskon osoittamista; koettelemusten kestämistä lujana silloinkin, kun sydämemme toiveet lykkääntyvät. Kärsivällisyys ei ole pelkästään kestämistä, se on kestämistä hyvin!” (Dieter F. Uchtdorf, ”Jatkakaa kärsivällisesti”, Liahona, toukokuu 2010, s. 57.)

Itsenäinen opiskelu

Tutki jakeita Moosia 28:1–9.

  • Mitä Moosian pojat halusivat?

  • Mikä oli Herran neuvo näille lähetyssaarnaajille? (Ks. Alma 17:10–11; 26:27.)

  • Mitä heidän kärsivällisyytensä ja uutteruutensa sai aikaan? (Ks. Alma 26.)

Kirjoita vastauksesi opiskelupäiväkirjaasi.

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Miksi kärsivällisyys on tärkeää? Kuinka kärsivällisyys ja usko liittyvät toisiinsa?

Kuva
Jumalan suosiossa (Jeesus rukoilee äitinsä kanssa), Simon Dewey

Nöyryys

Nöyryys on halukkuutta alistua Herran tahtoon. Se on halukkuutta antaa Hänelle kunnia siitä, mitä on saavutettu. Se on alttiutta oppimiseen (ks. OL 136:32). Nöyryyteen sisältyy kiitollisuus Jumalan siunauksista ja sen tunnustaminen, että tarvitsee jatkuvasti Hänen apuaan. Hän auttaa niitä, jotka ovat nöyriä.

Nöyryys on merkki hengellisestä voimasta, ei heikkoudesta. Nöyryys on välttämätön katalysaattori hengelliselle kasvulle (ks. Et. 12:27).

Kun turvaat nöyrästi Herraan, voit saada varmuuden siitä, että Hänen käskynsä ovat sinulle hyväksi. Luotat siihen, että voit tehdä mitä tahansa Hän pyytää sinulta, jos turvaat Häneen. Olet myös halukas luottamaan Hänen palvelijoihinsa ja noudattamaan heidän neuvojaan. Nöyryys auttaa sinua olemaan kuuliainen, työskentelemään ahkerasti ja palvelemaan.

Nöyryyden vastakohta on ylpeys. Ylpeä ihminen luottaa enemmän itseensä kuin Jumalaan. Ylpeä ihminen asettaa myös sen, mikä on maailmasta, sen edelle, mikä on Jumalasta. Ylpeys on kilpailevaa; ne, jotka ovat ylpeitä, haluavat yhä lisää ja kuvittelevat olevansa parempia kuin muut. Ylpeys on suuri kompastuskivi.

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä tarkoittaa se, että on nöyrä?

Mitä siunauksia saat nöyrtymällä?

Kuinka voit tunnistaa ylpeyden itsessäsi?

Kuva
Apostoli Paavali opettaa väkijoukkoa

Uutteruus

Uutteruus on johdonmukaista, vilpitöntä ponnistelua. Lähetystyössä uutteruus on ilmaus rakkaudestasi Herraa kohtaan. Kun olet uuttera, saat iloa ja tyydytystä Herran työstä (ks. Alma 26:16).

Uutteruuteen sisältyy se, että teet monia hyviä asioita omasta vapaasta tahdostasi sen sijaan että odottaisit johtajien kertovan sinulle, mitä tehdä (ks. OL 58:27–29).

Jatka hyvän tekemistä silloinkin, kun se on vaikeaa tai olet väsynyt. Huomaa kuitenkin tarve tasapainolle ja levolle, jotta et juokse nopeammin kuin sinulla on voimaa (ks. Moosia 4:27).

Pidä sydämesi ja kiinnostuksesi keskiössä Herra ja Hänen työnsä. Vältä asioita, jotka vievät huomiosi pois tärkeimmistä tavoitteistasi. Keskitä aikasi ja ponnistelusi toimintaan, joka on tehokkainta omalla alueellasi ja hyödyllisintä opettamillesi ihmisille.

Kuva
Presidentti Henry B. Eyring

”Tämä on Herran kirkko. Hän on kutsunut meidät ja luottanut meihin heikkouksissammekin, joita Hän tiesi meillä olevan. Hän tunsi koettelemukset, joita kohtaisimme. Palvelemalla uskollisesti ja Hänen sovituksensa ansiosta me voimme oppia haluamaan sitä, mitä Hän haluaa, ja olemaan sitä, mitä meidän täytyy olla, siunataksemme niitä, joita palvelemme Hänen puolestaan. Kun palvelemme Häntä riittävän pitkään ja uutterasti, me muutumme. Meistä voi tulla enemmän Hänen kaltaisiaan.” (Henry B. Eyring, ”Toimikaa kaikessa uutteruudessa”, Liahona, toukokuu 2010, s. 62.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä tarkoittaa se, että on uuttera?

Miksi Herra odottaa sinun olevan uuttera?

Kuinka uutteruus liittyy tahdonvapauteen?

Kuva
Kaksituhatta nuorta soturia, Arnold Friberg

Kuuliaisuus

Palvelemisesi lähetyssaarnaajana on jatkoa liitoille, joita solmit Jumalan kanssa kasteessa ja temppelissä. Kun sait kaste- ja endaumenttitoimitukset, teit liiton ja lupasit pitää Hänen käskynsä.

Kuningas Benjamin opetti: ”Minä tahdon teidän ajattelevan niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunattuja kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä; ja jos he pysyvät uskollisina loppuun asti, heidät otetaan vastaan taivaaseen, niin että he voivat siten asua Jumalan luona milloinkaan päättymättömän onnen tilassa.” (Moosia 2:41.)

Kuuliaisuus käskyille ilmentää rakkautta taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta kohtaan (ks. Joh. 14:15). Jeesus sanoi: ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan” (Joh. 15:10).

Noudata julkaisun Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi – lähetyssaarnaajan tasovaatimukset ohjeita. Noudata myös lähetysjohtajasi ja hänen vaimonsa neuvoja, kun he neuvovat sinua vanhurskaudessa.

Kuva
Vanhin Dale G. Renlund

”Kuuliaisuus on meidän valintamme. Vapahtaja teki tämän selväksi. Joseph Smithin raamatunkäännöksessä jakeessa Luuk. 14:28 Jeesus käski: ’Sen tähden päättäkää siis tämä sydämessänne, että teette sen, mitä minä opetan ja käsken teitä tekemään.’ Se on niin yksinkertaista. – – Kun teemme niin, hengellinen vakautemme paranee huomattavasti. Vältämme tuhlaamasta Jumalan meille antamia voimavaroja ja kulkemasta elämässämme hyödyttömiä ja tuhoisia kiertoteitä.” (Dale G. Renlund, ”Constructing Spiritual Stability”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 16. syyskuuta 2014, s. 2, speeches.byu.edu.)

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Mitä voit oppia kuuliaisuudesta seuraavien pyhien kirjoitusten kohtien pohjalta?

Kuva
Kristus ja kalastajat (Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset), J. Kirk Richards

Malli siitä, kuinka tulla enemmän Kristuksen kaltaiseksi

Seuraava malli voi auttaa sinua omaksumaan ja saamaan tässä luvussa kuvailtuja ominaisuuksia ja muita pyhissä kirjoituksissa kuvattuja ominaisuuksia:

  • Valitse ominaisuus, jota haluat tavoitella.

  • Kirjoita kuvaus siitä ominaisuudesta.

  • Tee luettelo pyhien kirjoitusten kohdista, joissa on esimerkkejä kyseisestä ominaisuudesta tai joissa opetetaan sitä, ja tutki niitä.

  • Merkitse muistiin tunteitasi ja vaikutelmiasi.

  • Aseta tavoitteita ja laadi suunnitelmia, kuinka edistyt ominaisuudessa.

  • Rukoile Jumalalta apua kyseisen ominaisuuden omaksumiseen ja saamiseen.

  • Arvioi edistymistäsi aika ajoin.

Kuva
Vanhin Jeffrey R. Holland

”Herra siunaa niitä, jotka haluavat kehittyä, jotka tunnustavat käskyjen tarpeellisuuden ja pyrkivät pitämään ne, jotka vaalivat Kristuksen kaltaisia hyveitä ja tavoittelevat niitä itselleen parhaan kykynsä mukaan. Jos kompastelettekin näissä pyrkimyksissä, niin tekevät kaikki muutkin. Vapahtaja on läsnä ja auttaa teitä jatkamaan matkaa. – – Ennen pitkää onnistutte pyrkimyksissänne.” (Jeffrey R. Holland, ”Huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja”, Liahona, toukokuu 2016, s. 126.)

Itsenäinen opiskelu

Valitse yksi ominaisuus tästä luvusta tai pyhistä kirjoituksista. Noudata juuri kuvattua mallia ymmärtääksesi ja tavoitellaksesi kyseistä ominaisuutta.

Katso lähetyssaarnaajan nimikylttiäsi. Kuinka se eroaa nimikylteistä, joita yritysten työntekijät käyttävät? Huomaa, että kaksi näkyvintä osaa ovat sinun nimesi ja Vapahtajan nimi.

  • Kuinka voit paremmin edustaa Vapahtajaa yhtenä Hänen opetuslapsistaan?

  • Miksi ihmisten on tärkeää yhdistää sinun nimesi Vapahtajan nimeen myönteisessä mielessä?

Kirjoita ajatuksiasi opiskelupäiväkirjaasi.

Pyhien kirjoitusten tutkiminen

Kertaa seuraavissa pyhien kirjoitusten kohdissa mainitut ominaisuudet. Kirjoita mahdollisesti saamiasi vaikutelmia opiskelupäiväkirjaasi.


Tutkimis- ja soveltamisideoita

Itsenäinen opiskelu

  • Tee aika ajoin tämän luvun lopussa oleva ”Ominaisuuskysely”.

  • Valitse tästä luvusta yksi ominaisuus. Kysy itseltäsi:

    • Kuinka voin saada lisää tietoa tästä ominaisuudesta?

    • Kuinka tämän ominaisuuden tavoitteleminen auttaa minua tulemaan paremmaksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin julistajaksi?

  • Etsi esimerkkejä Kristuksen kaltaisista ominaisuuksista pyhien kirjoitusten miesten ja naisten elämästä. Kirjoita vaikutelmiasi opiskelupäiväkirjaasi.

  • Etsi kirkon lauluista esimerkkejä Kristuksen kaltaisista ominaisuuksista. Kun tavoittelet jotakin ominaisuutta, opettele ulkoa kirkon laulujen sanoja, jotta saat vahvuutta ja voimaa. Toista tai laula sanoja itseksesi saadaksesi innoitusta ja kutsuaksesi Hengen vaikutusta.

Opiskelu toverin kanssa ja toverivaihto

  • Tutustukaa Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia koskeviin viitteisiin Evankeliumiaiheisessa kirjastossa tai muissa hyväksytyissä lähteissä. Keskustelkaa siitä, kuinka voitte soveltaa oppimaanne käytäntöön. Voitte myös keskustella siitä, mitä olette oppineet omissa pyrkimyksissänne tulla Kristuksen kaltaisiksi.

Piirineuvosto, vyöhykekonferenssit ja lähetyskentän johtohenkilöiden neuvosto

  • Pyydä muutamia päiviä ennen neuvostoa tai konferenssia kutakin lähetyssaarnaajaa valmistamaan viiden minuutin puhe jostakin Kristuksen kaltaisesta ominaisuudesta. Anna kokouksessa muutamalle lähetyssaarnaajalle aikaa pitää puheensa.

  • Jaa lähetyssaarnaajat neljään ryhmään ja anna heille seuraavat tehtävät:

    Ryhmä 1: Lukekaa 1. Nefi 17:7–16 ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin:

    • Kuinka Nefi osoitti uskoa?

    • Mitä Kristuksen kaltaista Nefi teki?

    • Mitä Herra lupasi Nefille?

    • Kuinka tämä kohta soveltuu lähetystyöhön?

    Ryhmä 2: Lukekaa Mark. 5:24–34 ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin:

    • Kuinka tämä nainen osoitti uskoa Jeesukseen Kristukseen?

    • Miksi hän parantui?

    • Kuinka me voimme noudattaa hänen esimerkkiään lähetystyöpyrkimyksissämme?

    Ryhmä 3: Lukekaa MK Jaak. 7:1–15 ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin:

    • Miksi Jaakobin usko oli riittävän vahva vastustamaan Seremin hyökkäystä?

    • Kuinka Jaakob osoitti uskoa puhuessaan Seremin kanssa?

    • Millä tavoin Jaakobin toiminta oli Kristuksen kaltaista?

    Ryhmä 4: Lukekaa JS–H 1:8–18 ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin:

    • Millä tavoin Joseph Smith osoitti uskoa Jeesukseen Kristukseen?

    • Kuinka hänen uskoaan koeteltiin?

    • Mitä Kristuksen kaltaista Joseph Smith teki?

    • Kuinka me voimme noudattaa Joseph Smithin esimerkkiä?

    Kun ryhmät ovat saaneet tehtävänsä valmiiksi, kokoa lähetyssaarnaajat yhteen ja pyydä heitä kertomaan, mistä he ovat keskustelleet.

Lähetysjohtajapari ja neuvonantajat lähetyskentän johtokunnassa

  • Pyydä lähetyssaarnaajia lukemaan yksi Uuden testamentin neljästä evankeliumista tai 3. Nefi 11–28. Pyydä heitä alleviivaamaan, mitä sellaista Vapahtaja teki, mitä hekin voivat tehdä.

  • Opeta lähetyssaarnaajille uutteruutta tavoitteiden asettamisen ja suunnittelemisen avulla. Osoita, kuinka uutteruus ihmisiin keskittymisessä on rakkauden osoittamista.

  • Pyydä puhutteluissa tai keskusteluissa lähetyssaarnaajia kertomaan jostakin Kristuksen kaltaisesta ominaisuudesta, jota he tavoittelevat.

Ominaisuuskysely

Tämän tehtävän tarkoituksena on auttaa sinua huomaamaan mahdollisuuksia hengelliseen kasvuun. Lue kukin alla oleva kohta. Päätä, kuinka hyvin tuo kohta sopii sinuun, ja valitse sopiva vastausvaihtoehto. Kirjoita vastauksesi opiskelupäiväkirjaasi.

Kukaan ei voi vastata jokaiseen lausumaan ”aina”. Hengellinen kasvu on elinikäistä kehitystä. Tämä on yksi syy siihen, miksi se on jännittävää ja antoisaa – koska siinä on lukemattomia mahdollisuuksia kasvaa ja kokea kasvun siunauksia.

Hyväksy se, että aloitat siitä, missä olet. Sitoudu tekemään kasvuun tarvittava hengellinen työ. Tavoittele Jumalan apua. Kun koet takaiskuja, luota siihen, että Hän auttaa sinua. Kun rukoilet, tavoittele johdatusta siihen, mihin ominaisuuksiin sinun tulee keskittyä eri aikoina lähetystyösi aikana.

Vastausvaihtoehdot

  • 1 = en koskaan

  • 2 = joskus

  • 3 = usein

  • 4 = melkein aina

  • 5 = aina

Usko

  1. Uskon Kristukseen ja hyväksyn Hänet Vapahtajakseni. (2. Nefi 25:29)

  2. Olen varma siitä, että Jumala rakastaa minua. (1. Nefi 11:17)

  3. Luotan Vapahtajaan niin paljon, että hyväksyn Hänen tahtonsa ja teen, mitä Hän pyytää. (1. Nefi 3:7)

  4. Uskon, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ja Pyhän Hengen voiman ansiosta voin saada syntini anteeksi ja tulla pyhitetyksi, kun teen parannuksen. (En. 1:2–8)

  5. Uskon, että Jumala kuulee rukoukseni ja vastaa niihin. (Moosia 27:14)

  6. Ajattelen Vapahtajaa päivän aikana ja muistan, mitä Hän on tehnyt puolestani. (OL 20:77, 79)

  7. Uskon, että Jumala saa aikaan hyviä asioita elämässäni ja muiden elämässä, kun omistaudumme Hänelle ja Hänen Pojalleen. (Et. 12:12)

  8. Tiedän Pyhän Hengen voimasta, että Mormonin kirja on totta. (Moroni 10:3–5)

  9. Minulla on uskoa toteuttaa se, mitä Kristus haluaa minun tekevän. (Moroni 7:33)

Toivo

  1. Yksi suurimpia toiveitani on periä iankaikkinen elämä selestisessä valtakunnassa. (Moroni 7:41)

  2. Olen varma siitä, että lähetystyöaikani on onnellinen ja menestyksekäs. (OL 31:3–5)

  3. Suhtaudun tulevaisuuteen rauhallisesti ja toiveikkaasti. (OL 59:23)

  4. Uskon, että jonakin päivänä asun Jumalan luona ja minusta tulee Hänen kaltaisensa. (Et. 12:4)

Rakkaus

  1. Haluan vilpittömästi muiden iankaikkista hyvinvointia ja onnea. (Moosia 28:3)

  2. Kun rukoilen, pyydän saada rakkautta – Kristuksen puhdasta rakkautta. (Moroni 7:47–48)

  3. Yritän ymmärtää muiden tunteita ja nähdä heidän näkökantansa. (Juud. 1:22)

  4. Annan anteeksi niille, jotka ovat loukanneet minua tai rikkoneet minua vastaan. (Ef. 4:32)

  5. Autan rakastaen niitä, jotka ovat yksinäisiä, vaikeuksissa tai lannistuneita. (Moosia 18:9)

  6. Kun se sopii tilanteeseen, ilmaisen rakkauteni ja huolenpitoni muita kohtaan palvelemalla heitä sanoin ja teoin. (Luuk. 7:12–15)

  7. Etsin tilaisuuksia palvella muita. (Moosia 2:17)

  8. Puhun muista myönteiseen sävyyn. (OL 42:27)

  9. Olen ystävällinen ja kärsivällinen muita kohtaan silloinkin kun heidän kanssaan on vaikeaa tulla toimeen. (Moroni 7:45)

  10. Iloitsen muiden saavutuksista. (Alma 17:2–4)

Hyveellisyys

  1. Olen puhdas ja tahraton sydämeltäni. (Ps. 24:3–4)

  2. Haluan tehdä hyvää. (Moosia 5:2)

  3. Keskityn vanhurskaisiin, kohottaviin ajatuksiin ja karkotan epäterveet ajatukset mielestäni. (OL 121:45)

  4. Teen parannusta synneistäni ja pyrin voittamaan heikkouteni. (OL 49:26–28; Et. 12:27)

  5. Tunnen Pyhän Hengen vaikutuksen elämässäni. (OL 11:12–13)

Nuhteettomuus

  1. Olen uskollinen Jumalalle kaikkina aikoina. (Moosia 18:9)

  2. En madalla tasovaatimuksiani tai käyttäytymistäni tehdäkseni vaikutuksen muihin tai tullakseni hyväksytyksi. (1. Nefi 8:24–28)

  3. Olen rehellinen Jumalalle, itselleni, johtajilleni ja muille. (OL 51:9)

  4. Olen luotettava. (Alma 53:20)

Tieto

  1. Tunnen varmuutta siitä, että ymmärrän evankeliumin opin ja periaatteet. (Alma 17:2–3)

  2. Tutkin pyhiä kirjoituksia päivittäin. (2. Tim. 3:16–17)

  3. Pyrin ymmärtämään totuuden ja etsimään vastauksia kysymyksiini. (OL 6:7)

  4. Tavoittelen tietoa ja johdatusta Hengen kautta. (1. Nefi 4:6)

  5. Arvostan evankeliumin oppia ja periaatteita. (2. Nefi 4:15)

Kärsivällisyys

  1. Odotan kärsivällisesti Herran siunausten ja lupausten täyttymistä. (2. Nefi 10:17)

  2. Pystyn odottamaan asioita hermostumatta tai turhautumatta. (Room. 8:25)

  3. Olen kärsivällinen lähetyssaarnaajana kokemissani haasteissa. (Alma 17:11)

  4. Olen kärsivällinen muita kohtaan. (Room. 15:1)

  5. Olen kärsivällinen itseäni kohtaan ja luotan Herraan, kun teen työtä heikkouksieni voittamiseksi. (Et. 12:27)

  6. Kohtaan vastoinkäymiset kärsivällisesti ja uskoen. (Alma 34:40–41)

Nöyryys

  1. Olen sävyisä ja sydämeltäni nöyrä. (Matt. 11:29)

  2. Turvaudun Jumalan apuun. (Alma 26:12)

  3. Olen kiitollinen siunauksista, jotka olen saanut Jumalalta. (Alma 7:23)

  4. Rukoukseni ovat hartaita ja rehellisiä. (En. 1:4)

  5. Arvostan ohjausta, jota saan johtajiltani ja opettajiltani. (2. Nefi 9:28–29)

  6. Pyrin alistumaan Jumalan tahtoon. (Moosia 24:15)

Uutteruus

  1. Työskentelen tehokkaasti silloinkin, kun minua ei valvota tarkkaan. (OL 58:26–27)

  2. Keskitän ponnisteluni tärkeimpiin asioihin. (Matt. 23:23)

  3. Rukoilen itsekseni ainakin kahdesti päivässä. (Alma 34:17–27)

  4. Keskitän ajatukseni kutsumukseeni lähetyssaarnaajana. (OL 4:2, 5)

  5. Asetan tavoitteita ja teen suunnitelmia säännöllisesti. (OL 88:119)

  6. Työskentelen lujasti, kunnes tehtävä on suoritettu loppuun. (OL 10:4)

  7. Saan iloa ja tyydytystä työstäni. (Alma 36:24–25)

Kuuliaisuus

  1. Kun rukoilen, pyydän voimaa vastustaa kiusausta ja tehdä sitä, mikä on oikein. (3. Nefi 18:15)

  2. Olen kelvollinen saamaan temppelisuosituksen. (OL 97:8)

  3. Noudatan mielelläni lähetystyön sääntöjä ja seuraan johtajieni neuvoja. (Hepr. 13:17)

  4. Pyrin elämään sopusoinnussa evankeliumin lakien ja periaatteiden kanssa. (OL 41:5)