Pyhät kirjoitukset
Alma 63


Luku 63

Siblon ja myöhemmin Helaman ottavat haltuunsa pyhät aikakirjat. Monet nefiläiset kulkevat pohjoisenpuoleiseen maahan. Hagot rakentaa laivoja, jotka purjehtivat läntisellä merellä. Moroniha voittaa lamanilaiset taistelussa. Noin 56–52 eKr.

1 Ja tapahtui Nefin kansan tuomarien hallituskauden kolmannenkymmenennenkuudennen vuoden alussa, että Siblon otti haltuunsa ne pyhät esineet, jotka Alma oli antanut Helamanille.

2 Ja hän oli oikeudenmukainen mies, ja hän vaelsi oikeamielisesti Jumalan edessä; ja hän pyrki tarkoin tekemään hyvää alati, pitämään Herran Jumalansa käskyt, ja niin myös hänen veljensä.

3 Ja tapahtui, että myös Moroni kuoli. Ja näin päättyi tuomarien hallituskauden kolmaskymmeneskuudes vuosi.

4 Ja tapahtui, että tuomarien hallituskauden kolmantenakymmenentenäseitsemäntenä vuonna suuri joukko miehiä, määrältään jopa viisituhatta neljäsataa miestä, lähti vaimoineen ja lapsineen Sarahemlan maasta siihen maahan, joka oli pohjoisessa.

5 Ja tapahtui, että Hagot, joka oli tavattoman taitava mies, sen tähden meni ja rakensi itselleen tavattoman suuren laivan Runsaudenmaan rajamailla, Hävityksenmaan lähellä, ja laski sen vesille läntiseen mereen sen kapean kannaksen lähellä, joka johti pohjoisenpuoleiseen maahan.

6 Ja katso, oli monia nefiläisiä, jotka menivät siihen ja lähtivät purjehtimaan paljon muonavaroja mukanaan, ja myös monia naisia ja lapsia; ja he suuntasivat kulkunsa pohjoiseen päin. Ja näin päättyi kolmaskymmenesseitsemäs vuosi.

7 Ja kolmantenakymmenentenäkahdeksantena vuonna tämä mies rakensi muita laivoja. Ja ensimmäinenkin laiva palasi, ja monet muut ihmiset menivät siihen, ja hekin ottivat paljon muonavaroja ja lähtivät jälleen pohjoisenpuoleista maata kohti.

8 Ja tapahtui, ettei heistä koskaan kuultu mitään. Ja me luulemme, että he hukkuivat meren syvyyksiin. Ja tapahtui, että eräs toinenkin laiva lähti purjehtimaan, emmekä me tiedä, minne se meni.

9 Ja tapahtui, että tänä vuonna lähti monia ihmisiä pohjoisenpuoleiseen maahan. Ja näin päättyi kolmaskymmeneskahdeksas vuosi.

10 Ja tapahtui tuomarien hallituskauden kolmantenakymmenentenäyhdeksäntenä vuonna, että Siblonkin kuoli, ja Korianton oli lähtenyt pohjoisenpuoleiseen maahan laivalla viedäkseen muonavaroja niille ihmisille, jotka olivat lähteneet siihen maahan.

11 Sen tähden kävi välttämättömäksi, että Siblon uskoi nuo pyhät esineet ennen kuolemaansa Helamanin pojan haltuun, jonka nimi oli Helaman, koska häntä kutsuttiin isänsä nimen mukaan.

12 Nyt, katso, kaikki ne kaiverrukset, jotka olivat Helamanin hallussa, kirjoitettiin ja lähetettiin ihmislasten keskuuteen kautta koko maan, lukuun ottamatta niitä osia, joita Alma oli kieltänyt ilmaisemasta.

13 Kuitenkin nämä esineet tuli pitää pyhinä ja jättää perintönä sukupolvelta toiselle; sen tähden ne oli tänä vuonna uskottu Helamanin haltuun ennen Siblonin kuolemaa.

14 Ja tänä vuonna tapahtui myös, että joitakin luopioita oli mennyt lamanilaisten puolelle, ja heitä yllytettiin jälleen vihaan nefiläisiä vastaan.

15 Ja tänä samana vuonna he myös tulivat monilukuisin sotajoukoin sotimaan Moronihan väkeä vastaan eli Moronihan sotajoukkoa vastaan, jolloin heidät lyötiin ja ajettiin jälleen takaisin omiin maihinsa, ja he kärsivät suuria menetyksiä.

16 Ja näin päättyi Nefin kansan tuomarien hallituskauden kolmaskymmenesyhdeksäs vuosi.

17 Ja näin päättyi Alman ja hänen poikansa Helamanin sekä hänen poikansa Siblonin kertomus.