Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 1


Oppi ja liitot

Luku 1

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta 1. marraskuuta 1831 kirkon vanhinten erityiskonferenssissa, joka pidettiin Hiramissa Ohiossa. Herralta oli saatu monia ilmoituksia jo tätä ennen, ja niiden kokoaminen kirjan muodossa julkaistaviksi oli yksi konferenssissa hyväksytyistä pääasioista. Tämä luku käsittää Herran esipuheen tämän taloudenhoitokauden aikana annettuihin oppeihin, liittoihin ja käskyihin.

1–7 Varoituksen ääni kuuluu kaikille ihmisille. 8–16 Luopumus ja jumalattomuus edeltävät toista tulemista. 17–23 Joseph Smith on kutsuttu palauttamaan Herran totuudet ja voimat maan päälle. 24–33 Mormonin kirja on saatettu julki ja tosi kirkko on perustettu. 34–36 Rauha otetaan pois maan päältä. 37–39 Tutkikaa näitä käskyjä.

1 Kuule, oi sinä minun kirkkoni kansa, sanoo hänen äänensä, hänen, joka asuu korkeudessa ja jonka silmät katsovat kaikkia ihmisiä; niin, totisesti minä sanon: Kuulkaa, te kaukaiset kansat, ja te, jotka olette meren saarilla, kuunnelkaa yhdessä!

2 Sillä totisesti Herran ääni kuuluu kaikille ihmisille, eikä kukaan välty siltä, eikä ole silmää, joka ei näe, eikä korvaa, joka ei kuule, eikä sydäntä, johon ei tunkeuduta.

3 Ja kapinalliset lävistetään paljolla murheella, sillä heidän pahat tekonsa kuulutetaan talojen katoilta ja heidän salaiset tekonsa paljastetaan.

4 Ja varoituksen ääni kuuluu kaikille ihmisille niiden minun opetuslasteni suusta, jotka minä olen valinnut näinä viimeisinä aikoina.

5 Ja he lähtevät maailmaan, eikä kukaan estä heitä, sillä minä, Herra, olen käskenyt heitä.

6 Katso, tämä on minun valtuuteni ja minun palvelijoideni valtuutus ja minun esipuheeni niiden minun käskyjeni kirjaan, jotka minä olen antanut heille julkaistaviksi teille, oi maan asukkaat.

7 Ja nyt, pelätkää ja vapiskaa, oi te ihmiset, sillä se, mitä minä, Herra, olen säätänyt niissä, täyttyy.

8 Ja totisesti minä sanon teille, että niille, jotka lähtevät maailmaan viemään tätä sanomaa maan asukkaille, annetaan valta sinetöidä sekä maan päällä että taivaassa epäuskoiset ja kapinalliset,

9 niin, totisesti, sinetöidä heidät sitä aikaa varten, jolloin Jumalan viha vuodatetaan määrättömänä jumalattomien päälle,

10 sitä päivää varten, jolloin Herra tulee maksamaan jokaiselle ihmiselle hänen tekojensa mukaan ja mittaamaan jokaiselle ihmiselle sen mitan mukaan, jolla hän on mitannut lähimmäiselleen.

11 Ja nyt, Herran ääni kuuluu maan ääriin, jotta kaikki, jotka tahtovat kuulla, voivat kuulla:

12 Valmistautukaa, valmistautukaa siihen, mikä on tuleva, sillä Herra on lähellä.

13 Ja Herran viha on syttynyt, ja hänen miekkansa on pesty taivaassa, ja se on iskevä maan asukkaita.

14 Ja Herran käsivarsi paljastetaan; ja tulee aika, jolloin ne, jotka eivät tahdo kuulla Herran ääntä eivätkä hänen palvelijoidensa ääntä eivätkä ota varteen profeettojen ja apostolien sanoja, erotetaan pois kansan keskuudesta,

15 sillä he ovat poikenneet minun toimituksistani ja ovat rikkoneet minun ikuisen liittoni.

16 He eivät etsi Herraa vakiinnuttaakseen hänen vanhurskauttaan, vaan jokainen kulkee omaa tietänsä ja oman jumalansa kuvan perässä, jonka kuva on maailman kaltainen ja jonka olemus on epäjumalan olemus, joka vanhenee ja tuhoutuu Babylonissa, tosiaankin suuressa Babylonissa, joka on kukistuva.

17 Sen tähden, koska minä, Herra, tiesin suuren onnettomuuden, joka kohtaisi maan asukkaita, minä kutsuin palvelijaani Joseph Smith nuorempaa ja puhuin hänelle taivaasta ja annoin hänelle käskyjä

18 ja annoin käskyjä myös muille, jotta he julistaisivat näitä asioita maailmalle; ja kaikki tämä, jotta täyttyisi se, mistä profeetat ovat kirjoittaneet:

19 se, mikä maailmassa on heikkoa, on tuleva esiin ja nujertava mahtavat ja voimakkaat, jottei ihminen neuvoisi lähimmäistään eikä turvaisi lihan käsivarteen,

20 vaan jotta jokainen ihminen puhuisi Jumalan, Herran, nimittäin maailman Vapahtajan, nimessä,

21 jotta myös usko lisääntyisi maan päällä,

22 jotta minun ikuinen liittoni vahvistettaisiin,

23 jotta heikot ja vähäiset julistaisivat minun evankeliumini täyteyttä maailman äärille ja kuninkaiden ja hallitsijoiden edessä.

24 Katso, minä olen Jumala ja olen sen puhunut; nämä käskyt ovat minusta, ja ne on annettu minun palvelijoilleni heidän heikkoudessaan heidän puhetapansa mukaan, jotta he tulisivat ymmärrykseen,

25 ja sikäli kuin he ovat erehtyneet, se ilmoitettaisiin,

26 ja sikäli kuin he ovat etsineet viisautta, heitä opetettaisiin,

27 ja sikäli kuin he ovat tehneet syntiä, heitä ojennettaisiin, jotta he tekisivät parannuksen,

28 ja sikäli kuin he ovat olleet nöyriä, heitä vahvistettaisiin ja siunattaisiin korkeudesta ja he saisivat tietoa aika ajoin,

29 ja nefiläisten aikakirjan saatuaan, niin tosiaankin, palvelijani Joseph Smith nuorempi saisi kyvyn kääntää Mormonin kirjan Jumalan armosta, Jumalan voimalla,

30 ja myös ne, joille nämä käskyt on annettu, saisivat voiman laskea tämän kirkon perustuksen ja tuoda sen esiin, pois hämärästä ja pois pimeydestä, koko maan päällä ainoan toden ja elävän kirkon, johon minä, Herra, olen mieltynyt, puhuen kirkosta yleensä enkä yksilöistä.

31 Sillä minä, Herra, en voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin.

32 Kuitenkin sille, joka tekee parannuksen ja pitää Herran käskyt, annetaan anteeksi,

33 ja siltä, joka ei tee parannusta, siltä otetaan sekin valo, jonka hän on saanut, sillä ei minun Henkeni ainaisesti kiistele ihmisen kanssa, sanoo Herra Sebaot.

34 Ja vielä, totisesti minä sanon teille, oi maan asukkaat: Minä, Herra, tahdon ilmaista nämä asiat kaikelle lihalle,

35 sillä minä en erottele ihmisiä ja tahdon kaikkien ihmisten tietävän, että se aika tulee joutuin – hetki ei ole vielä mutta on käsillä – jolloin rauha otetaan pois maan päältä ja Perkeleellä on valta omaan valtakuntaansa.

36 Ja myös Herralla on valta pyhiinsä, ja hän hallitsee heidän keskuudessaan ja tulee alas tuomitsemaan Idumeaa eli maailmaa.

37 Tutkikaa näitä käskyjä, sillä ne ovat todet ja luotettavat, ja kaikki niissä olevat profetiat ja lupaukset täyttyvät.

38 Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut, enkä minä puolustele itseäni, ja vaikka taivaat ja maa katoavat, minun sanani ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama.

39 Sillä katso ja näe, Herra on Jumala, ja Henki todistaa, ja todistus on tosi, ja totuus pysyy aina ja ikuisesti. Aamen.