Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 10


Luku 10

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithille Harmonyssa Pennsylvaniassa todennäköisesti huhtikuun 1829 tienoilla, vaikka osia on voitu saada jo kesällä 1828. Herra ilmoittaa tässä Josephille muutoksista, joita jumalattomat ihmiset ovat tehneet 116 käsikirjoitussivuun, jotka olivat Mormonin kirjaan sisältyneen Lehin kirjan käännöksestä. Nämä käsikirjoitussivut olivat kadonneet Martin Harrisilta, jonka huostaan ne oli väliaikaisesti uskottu. (Ks. OL 3 johdanto.) Jumalattomana aikeena oli odottaa varastetuilla sivuilla katetun aineiston todennäköistä uudelleen kääntämistä ja saattaa kääntäjä sitten häpeään osoittamalla muutoksilla aikaansaatuja ristiriitaisuuksia. Mormonin kirjasta ilmenee, että tämä jumalaton hanke oli lähtöisin Paholaisesta ja että Herra tunsi sen jo silloin, kun nefiläishistorioitsija Mormon muinoin laati lyhennelmäänsä kertyneistä levyistä (ks. Morm. s. 1:3–7).

1–26 Saatana yllyttää jumalattomia ihmisiä vastustamaan Herran työtä. 27–33 Hän pyrkii tuhoamaan ihmisten sielut. 34–52 Evankeliumin on määrä välittyä lamanilaisille ja kaikille kansakunnille Mormonin kirjan kautta. 53–63 Herra perustaa kirkkonsa ja evankeliuminsa ihmisten keskuuteen. 64–70 Hän kokoaa parannuksentekijät kirkkoonsa ja pelastaa kuuliaiset.

1 Nyt, katso, minä sanon sinulle, että koska sinä luovutit nuo kirjoitukset, joiden kääntämiseen urimin ja tummimin avulla sinulle oli annettu kyky, jumalattoman miehen käsiin, sinä olet menettänyt ne.

2 Ja samalla sinä menetit myös lahjasi ja sinun mielesi pimeni.

3 Se on nyt kuitenkin palautettu sinulle; katso siis, että olet uskollinen, ja jatka jäljellä olevaa käännöstyötä päätökseen kuten olet aloittanut.

4 Älä juokse nopeammin äläkä tee työtä enemmän kuin sinulle on annettu voimaa ja keinoja kyetäksesi kääntämään, mutta ole uuttera loppuun asti.

5 Rukoile alati, että selviytyisit voittajaksi, niin, että voittaisit Saatanan ja välttyisit Saatanan palvelijoiden käsiltä, jotka tukevat hänen työtään.

6 Katso, he ovat pyrkineet tuhoamaan sinut; niin, vieläpä se mies, johon olet luottanut, on pyrkinyt tuhoamaan sinut.

7 Ja tästä syystä minä sanoin, että hän on jumalaton mies, sillä hän on yrittänyt viedä pois ne esineet, jotka on uskottu sinun haltuusi, ja hän on yrittänyt myös hävittää sinun lahjasi.

8 Ja koska sinä olet luovuttanut kirjoitukset hänen käsiinsä, katso, jumalattomat ihmiset ovat vieneet ne sinulta.

9 Sinä olet siis luovuttanut ne, niin, sen mikä oli pyhää, jumalattomille.

10 Ja katso, Saatana on pannut heidän sydämiinsä, että heidän pitää muuttaa sanoja, jotka sinä olet kirjoituttanut eli jotka sinä olet kääntänyt ja jotka ovat joutuneet pois käsistäsi.

11 Ja katso, minä sanon sinulle, että koska he ovat muuttaneet sanoja, ne ovat erilaisia kuin se, minkä sinä olet kääntänyt ja kirjoituttanut.

12 Ja tällä tavalla Perkele on yrittänyt käyttää viekasta juonta voidakseen tuhota tämän työn,

13 sillä hän on pannut heidän sydämiinsä, että he tekevät tämän, jotta he voivat valehdellen sanoa saaneensa sinut kiinni sanoista, jotka olet uskotellut kääntäneesi.

14 Totisesti minä sanon sinulle, että minä en salli Saatanan toteuttaa jumalatonta aiettaan tässä asiassa.

15 Sillä katso, hän on pannut heidän sydämiinsä, että he saisivat sinut koettelemaan Herraa, sinun Jumalaasi, pyytämällä lupaa kääntää se uudestaan.

16 Ja sitten, katso, he sanovat ja ajattelevat sydämissään: Saammepa nähdä, onko Jumala antanut hänelle kyvyn kääntää; jos on, hän antaa hänelle kyvyn uudestaankin.

17 Ja jos Jumala antaa hänelle kyvyn uudestaan, eli jos hän kääntää uudestaan, eli toisin sanoen, jos hän tuo esiin samat sanat, katso, meillä on samat, ja me olemme muuttaneet niitä.

18 Sen tähden ne eivät ole yhdenmukaisia, ja me sanomme, että hän on valehdellut sanoillaan ja ettei hänellä ole lahjaa ja ettei hänellä ole kykyä.

19 Sen tähden me tuhoamme hänet sekä työn, ja me teemme sen, jottemme joudu lopussa häpeään ja jotta voimme saada maailman kunniaa.

20 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle, että Saatanalla on suuri valta heidän sydämiinsä. Hän yllyttää heitä pahuuteen sitä vastaan, mikä on hyvää.

21 Ja heidän sydämensä ovat turmeltuneet ja täynnä jumalattomuutta ja iljetyksiä; ja he rakastavat pimeyttä eivätkä valoa, koska heidän tekonsa ovat pahoja; sen tähden he eivät pyydä minulta.

22 Saatana yllyttää heitä, jotta hän voisi johdattaa heidän sielunsa tuhoon.

23 Ja näin hän on punonut viekkaan juonen ajatellen hävittävänsä Jumalan työn, mutta minä vaadin sen heidän käsistään, ja se kääntyy heidän häpeäkseen ja tuomiokseen tuomiopäivänä.

24 Niin, hän yllyttää heidän sydämensä vihaan tätä työtä vastaan.

25 Niin, hän sanoo heille: Pettäkää ja väijykää saalista, jotta voisitte tuhota; katso, ei se ole pahaksi. Ja siten hän mielistelee heitä ja sanoo heille, ettei ole mikään synti valehdella ihmisen saamiseksi kiinni valheesta hänen tuhokseen.

26 Ja siten hän mielistelee heitä ja johdattaa heitä, kunnes vetää heidän sielunsa alas helvettiin; ja siten hän saa heidät jäämään omaan ansaansa.

27 Ja niin hän kulkee maita mantereita, pitkin ja poikin pyrkien tuhoamaan ihmisten sielut.

28 Totisesti, totisesti minä sanon teille: Voi sitä, joka valehtelee pettääkseen, koska hän luulee, että toinen valehtelee pettääkseen, sillä sellaiset eivät voi välttyä Jumalan oikeudenmukaisuudelta.

29 Nyt, katso, he ovat muuttaneet näitä sanoja, koska Saatana sanoo heille: Hän on pettänyt teitä – ja siten hän houkuttelee heitä tekemään pahaa, saadakseen sinut koettelemaan Herraa, Jumalaasi.

30 Katso, minä sanon sinulle, että sinä et saa kääntää uudestaan niitä sanoja, jotka ovat joutuneet pois käsistäsi,

31 sillä katso, he eivät saavuta pahoja aikeitaan valehtelemalla noita sanoja vastaan. Sillä katso, jos sinä esittäisit samat sanat, he sanoisivat, että sinä olet valehdellut ja että olet uskotellut kääntäväsi, mutta että sinä olet ristiriidassa itsesi kanssa.

32 Ja katso, he levittäisivät tätä, ja Saatana paaduttaisi ihmisten sydämet yllyttääkseen heidät vihaan sinua vastaan, etteivät he uskoisi minun sanojani.

33 Siten Saatana aikoo voittaa sinun todistuksesi tämän sukupolven aikana, jottei työ voisi tulla julki tämän sukupolven aikana.

34 Mutta katso, tämä on viisasta, ja koska minä näytän sinulle, mikä on viisasta, ja annan sinulle näistä asioista käskyjä, mitä sinun on tehtävä, älä näytä sitä maailmalle, ennen kuin olet saanut käännöstyön valmiiksi.

35 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: Tämä on viisasta: älä näytä sitä maailmalle. Sillä minä sanoin: Älä näytä sitä maailmalle, jotta varjeltuisit.

36 Katso, minä en sano, että sinä et saa näyttää sitä vanhurskaille,

37 mutta koska sinä et voi aina ratkaista, kuka on vanhurskas, eli koska sinä et voi aina erottaa jumalattomia vanhurskaista, sen tähden minä sanon sinulle: Ole hiljaa, kunnes minä näen hyväksi ilmoittaa maailmalle kaiken asiasta.

38 Ja nyt, totisesti minä sanon sinulle, että sinun noista asioista kirjoittamasi kertomus, joka on joutunut pois käsistäsi, on kaiverrettu Nefin levyihin.

39 Niin, ja sinä muistat, että noissa kirjoituksissa sanottiin, että yksityiskohtaisempi kertomus näistä asioista on annettu Nefin levyissä.

40 Ja nyt, koska kertomus, joka on kaiverrettu Nefin levyihin, on yksityiskohtaisempi niihin asioihin nähden, jotka minä tahdon viisaudessani saattaa ihmisten tietoon tässä kertomuksessa,

41 sen tähden sinun tulee kääntää kaiverrukset, jotka ovat Nefin levyissä, aina siihen asti kun tulet kuningas Benjaminin hallituskauteen eli kunnes tulet siihen, minkä olet kääntänyt ja mikä on edelleen hallussasi.

42 Ja katso, julkaise se Nefin kirjana, ja siten minä saatan häpeään ne, jotka ovat muuttaneet minun sanojani.

43 Minä en salli heidän hävittää työtäni; niin, minä näytän heille, että minun viisauteni on suurempi kuin Perkeleen viekkaus.

44 Katso, heillä on vain osa eli lyhennelmä Nefin kertomuksesta.

45 Katso, Nefin levyihin on kaiverrettu monia asioita, jotka antavat paremman ymmärryksen minun evankeliumistani; sen tähden minun viisauteni mukaista on, että sinä käännät tämän Nefin kaiverrusten alkuosan ja lähetät sen maailmaan tässä kirjassa.

46 Ja katso, tämän kirjan koko loppuosa käsittää kaikki ne minun evankeliumini osat, joiden julki tulemista tälle kansalle minun pyhät profeettani, niin, sekä minun opetuslapseni, ovat rukouksissaan pyytäneet.

47 Ja minä sanoin heille, että se suotaisiin heille heidän rukoustensa uskon mukaan.

48 Ja näin he uskoivat, että minun evankeliumini, jonka minä annoin heille, jotta he saarnaisivat omana aikanaan, tulisi heidän veljilleen lamanilaisille sekä kaikille, joista oli tullut lamanilaisia heidän loikkaustensa vuoksi.

49 Nyt, tässä ei ole kaikki – he rukoilivat uskossa, että tämä evankeliumi tehtäisiin tunnetuksi myös muille kansakunnille, jos olisi mahdollista, että ne pitäisivät tätä maata hallussaan;

50 ja niin he jättivät siunauksen tälle maalle rukouksissaan, jotta jokainen, joka uskoisi tähän evankeliumiin tässä maassa, saisi iankaikkisen elämän;

51 niin, jotta se olisi vapaasti kaikkien saatavilla, olivatpa he mitä kansakuntaa, sukua, kieltä tai kansaa tahansa.

52 Ja nyt, katso, heidän rukoustensa uskon mukaisesti minä saatan evankeliumini tämän osan kansani tietoon. Katso, minä en anna sitä hävittääkseni sen, mitä he ovat saaneet, vaan vahvistaakseni sitä.

53 Ja tämän vuoksi minä olen sanonut: Jos tämä sukupolvi ei paaduta sydäntään, minä perustan kirkkoni sen keskuuteen.

54 Nyt minä en sano tätä hävittääkseni kirkkoni, vaan minä sanon tämän vahvistaakseni kirkkoani;

55 sen tähden kenenkään, joka kuuluu minun kirkkooni, ei tarvitse pelätä, sillä sellaiset saavat periä taivaan valtakunnan.

56 Mutta niitä, jotka eivät pelkää minua eivätkä pidä minun käskyjäni, vaan perustavat itselleen kirkkoja etua saadakseen, niin, ja kaikkia niitä, jotka tekevät sitä, mikä on jumalatonta, ja vahvistavat Perkeleen valtakuntaa – niin, totisesti, totisesti minä sanon sinulle, että heitä minä vaivaan ja panen heidät vapisemaan ja järkkymään sisintä myöten.

57 Katso, minä olen Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Minä tulin omieni luokse, eivätkä minun omani ottaneet minua vastaan.

58 Minä olen valo, joka loistaa pimeydessä, eikä pimeys sitä käsitä.

59 Minä olen se, joka sanoi opetuslapsillensa: Minulla on muita lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja oli monia, jotka eivät ymmärtäneet minua.

60 Ja minä näytän tälle kansalle, että minulla oli muita lampaita ja että ne olivat Jaakobin huoneen vesa.

61 Ja minä tuon valoon heidän ihmeelliset tekonsa, jotka he tekivät minun nimessäni;

62 niin, ja minä tuon valoon myös evankeliumini, jota heille opetettiin, ja katso, he eivät kiellä sitä, mitä sinä olet saanut, vaan he vahvistavat sitä ja tuovat valoon minun oppini oikeat kohdat, niin, ja ainoan opin, joka on minusta.

63 Ja tämän minä teen vahvistaakseni evankeliumiani, jottei olisi niin paljon kiistaa; niin, Saatana yllyttää ihmisten sydämiä kiistaan minun oppini kohdista; ja näissä asioissa he erehtyvät, sillä he vääristelevät kirjoituksia eivätkä ymmärrä niitä.

64 Sen tähden minä paljastan heille tämän suuren salaisuuden;

65 sillä katso, minä kokoan heidät kuten kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan, elleivät he paaduta sydäntään;

66 niin, jos he tahtovat, he saavat tulla ja nauttia vapaasti elämän vettä.

67 Katso, tämä on minun oppini: Jokainen, joka tekee parannuksen ja tulee minun luokseni, hän on minun kirkkoani.

68 Kukaan, joka julistaa enemmän tai vähemmän kuin tämän, hän ei ole minusta vaan minua vastaan. Sen tähden hän ei ole minun kirkkoani.

69 Ja nyt, katso, jokaisen, joka on minun kirkkoani ja kestää minun kirkossani loppuun asti, minä perustan kalliolleni, eivätkä helvetin portit heitä voita.

70 Ja nyt, muista hänen sanansa, hänen, joka on maailman elämä ja valo, sinun Lunastajasi, sinun Herrasi ja sinun Jumalasi. Aamen.