Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 127


Luku 127

Kirje profeetta Joseph Smithiltä myöhempien aikojen pyhille Nauvooseen Illinoisiin. Kirje sisältää ohjeita kasteesta kuolleiden puolesta. Päivätty Nauvoossa 1. syyskuuta 1842.

1–4 Joseph Smith riemuitsee vainosta ja ahdingosta. 5–12 Kasteista kuolleiden puolesta täytyy pitää kirjaa.

1 Koska Herra on ilmoittanut minulle, että viholliseni sekä Missourissa että tässä osavaltiossa ajoivat minua jälleen takaa; ja koska he ajavat minua takaa ilman syytä, eikä heillä ole vähäisintäkään oikeuden eikä oikeudenmukaisuuden häivää eikä hiventä puolellaan heidän nostaessaan syytteitä minua vastaan; ja koska heidän väitteensä perustuvat kaikki mitä pahimmanlaatuiseen valheeseen, olen nähnyt hyväksi ja viisauteni mukaiseksi lähteä paikkakunnalta lyhyeksi aikaa oman turvallisuuteni ja tämän kansan turvallisuuden vuoksi. Haluan sanoa kaikille niille, joiden kanssa minulla on liiketoimia, että olen jättänyt asiani edustajille ja apulaisille, jotka hoitavat kaikki toimet viipymättä ja asianmukaisesti ja huolehtivat, että kaikki velkani maksetaan määräaikana omaisuutta myymällä tai muulla tavoin, niin kuin tilanne vaatii tai niin kuin olosuhteet sallivat. Kun saan tietää, että myrsky on mennyt kokonaan yli, silloin palaan jälleen teidän luoksenne.

2 Ja mitä tulee vaaroihin, joita minut on kutsuttu kestämään, ne tuntuvat minusta perin vähäisiltä, koska ihmisen kateus ja viha ovat olleet tavanomaisena osanani kaikkina elämäni päivinä; ja mistä syystä, se tuntuu arvoitukselliselta, ellei minua ole asetettu ennen maailman perustamista johonkin hyvään tarkoitukseen taikka pahaan, aivan niin kuin haluatte sitä kutsua. Päätelkää itse. Jumala tietää kaikki nämä asiat, onko se hyvä vai paha. Mutta oli miten oli, syvissä vesissä minä olen tottunut uimaan. Se kaikki on tullut minulle toiseksi luonnoksi; ja minä tahdon Paavalin tavoin riemuita ahdingosta; sillä tähän päivään asti isieni Jumala on pelastanut minut näistä kaikista ja pelastaa minut vastedeskin; sillä katso ja näe, minä voitan kaikki viholliseni, sillä Herra Jumala on sen puhunut.

3 Riemuitkoot sen tähden kaikki pyhät ja olkoot hyvin iloisia; sillä Israelin Jumala on heidän Jumalansa, ja hän on mittaava oikeutetun korvauksen palkaksi heidän kaikkien sortajiensa päälle.

4 Ja vielä, totisesti näin sanoo Herra: Jatkukoon minun temppelini työ ja kaikki työ, jonka olen määrännyt teille, älköönkä lakatko; ja olkaa kaksin verroin uutteria ja kestäviä ja kärsivällisiä ja työteliäitä, niin ette suinkaan jää palkkaanne vaille, sanoo Herra Sebaot. Ja jos ihmiset vainoavat teitä, samoin he ovat vainonneet profeettoja ja vanhurskaita miehiä, jotka ovat olleet ennen teitä. Kaikesta tästä on palkka taivaassa.

5 Ja vielä minä annan teille sanan kasteesta kuolleidenne puolesta.

6 Totisesti näin sanoo Herra teille teidän kuolleistanne: Kun joitakuita teistä kastetaan teidän kuolleidenne puolesta, olkoon läsnä kirjuri; ja hän olkoon teidän kasteidenne silminnäkijä; hän kuulkoon korvillaan, jotta hän voi todistaa varmasti, sanoo Herra;

7 niin että kaikki teidän muistiinmerkintänne merkittäisiin kirjoihin taivaassa; mitä te sidottekin maan päällä, se olisi sidottu taivaassa; mitä te vapautattekin maan päällä, se olisi vapautettu taivaassa;

8 sillä minä aion palauttaa maan päälle paljon sellaista, mikä kuuluu pappeuteen, sanoo Herra Sebaot.

9 Ja vielä, kaikki kirjat pidettäköön järjestyksessä, niin että ne voidaan panna minun pyhän temppelini arkistoon pidettäviksi muistossa polvesta polveen, sanoo Herra Sebaot.

10 Tahdon sanoa kaikille pyhille, että sangen suuresti haluten olen halunnut puhua heille ensi sapatinpäivänä korokkeelta aiheena kaste kuolleiden puolesta. Mutta koska vallassani ei ole tehdä niin, minä kirjoitan Herran sanaa aika ajoin tuosta aiheesta ja lähetän sen teille kirjeitse, samoin kuin paljon muuta.

11 Lopetan nyt kirjeeni tällä kertaa ajan puutteen vuoksi, sillä vihollinen on valppaana, ja kuten Vapahtaja sanoi, tämän maailman ruhtinas on tulossa, mutta mitään valtaa ei hänellä minuun ole.

12 Katso, minä rukoilen Jumalaa, että te kaikki pelastuisitte. Ja minä allekirjoitan teidän palvelijananne Herrassa, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon profeettana ja näkijänä.

Joseph Smith