Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 136


Luku 136

Herran sana ja tahto, annettu presidentti Brigham Youngin kautta Winter Quartersissa, Israelin leirissä, Omaha-heimon alueella Missourijoen länsirannalla lähellä Council Bluffsia Iowassa.

1–16 Israelin leirikunnan järjestäminen länteen matkaamista varten selitetään. 17–27 Pyhiä käsketään elämään monien evankeliumin ohjeiden mukaan. 28–33 Pyhien tulisi laulaa, tanssia, rukoilla ja oppia viisautta. 34–42 Profeettoja surmataan, jotta heitä voidaan kunnioittaa ja jumalattomat tuomita.

1 Herran sana ja tahto Israelin leirikunnasta sen matkalla länteen:

2 Koko Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kansa ja ne, jotka matkaavat heidän kanssaan, järjestäytykööt komppanioiksi liitoin ja lupauksin noudattaa kaikkia Herran, meidän Jumalamme, käskyjä ja säädöksiä.

3 Komppaniat järjestäytykööt siten, että niissä on sadan päälliköt, viidenkymmenen päälliköt ja kymmenen päälliköt, johtaja ja hänen kaksi neuvonantajaansa niiden johdossa kahdentoista apostolin alaisina.

4 Ja tämä on meidän liittomme – että me vaellamme kaikkien Herran säädösten mukaan.

5 Jokainen komppania hankkikoon itselleen matkaa varten kaikki ne vetoeläimet, vankkurit, muonavarat, vaatteet ja muut välttämättömät varusteet, jotka voi.

6 Kun komppaniat ovat järjestäytyneet, ne ryhtykööt kaikin voimin tekemään valmisteluja niitä varten, joiden on jäätävä.

7 Jokainen komppania päättäköön päälliköidensä ja johtajiensa avulla, kuinka moni voi lähteä ensi keväänä; valitkoon sitten riittävän määrän voimakkaita ja kyvykkäitä miehiä, joiden tulee hankkia vetoeläimiä, siemeniä ja maanviljelystyökaluja lähteäkseen uudisraivaajina valmistautumaan kevätkylvöön.

8 Kukin komppania kantakoon yhtäläisen osan, omaisuutensa mukaisesti, ottamalla mukaan köyhiä, leskiä, orpoja ja niiden perheitä, jotka ovat menneet armeijaan, niin etteivät leskien ja orpojen huudot nouse Herran korviin tätä kansaa vastaan.

9 Jokainen komppania valmistakoon taloja ja peltoja viljan kasvattamiseksi niille, joiden on jäätävä jälkeen tänä kautena, ja tätä Herra tahtoo kansaltansa.

10 Jokainen käyttäköön kaikkea vaikutusvaltaansa ja omaisuuttansa tämän kansan viemiseksi siihen paikkaan, johon Herra sijoittaa Siionin vaarnan.

11 Ja jos te teette tämän puhtain sydämin, kaikessa uskollisuudessa, teitä siunataan; teidän katraitanne ja laumojanne ja teidän peltojanne ja teidän talojanne ja teidän perheitänne siunataan.

12 Palvelijani Ezra T. Benson ja Erastus Snow järjestäkööt komppanian.

13 Ja palvelijani Orson Pratt ja Wilford Woodruff järjestäkööt komppanian.

14 Myös palvelijani Amasa Lyman ja George A. Smith järjestäkööt komppanian.

15 Ja nimittäkää johtajat ja sadan ja viidenkymmenen ja kymmenen päälliköt.

16 Ja palvelijani, jotka on nimitetty, menkööt opettamaan tämän minun tahtoni pyhille, niin että he olisivat valmiita lähtemään rauhan maahan.

17 Menkää ja tehkää, niin kuin minä olen käskenyt teitä, älkääkä pelätkö vihollisianne, sillä heillä ei ole voimaa pysäyttää minun työtäni.

18 Siion lunastetaan minun hyväksi näkemänäni aikana.

19 Ja jos joku koettaa ylentää itsensä eikä etsi minun neuvoani, hänellä ei ole voimaa ja hänen mielettömyytensä paljastetaan.

20 Etsikää; ja pitäkää kaikki toisillenne antamanne lupaukset, älkääkä himoitko sitä, mikä on veljenne.

21 Varjelkaa itsenne pahasta käyttää väärin Herran nimeä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne, niin, teidän isienne Jumala, Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.

22 Minä olen se, joka johdatti Israelin lapset pois Egyptin maasta; ja viimeisinä aikoina minun käsivarteni on ojennettuna pelastamaan kansani Israelin.

23 Lakatkaa kiistelemästä keskenänne; lakatkaa puhumasta pahaa toisistanne.

24 Lakatkaa juomasta itseänne juovuksiin, ja olkoot sananne rakennukseksi toinen toisellenne.

25 Jos lainaat lähimmäiseltäsi, palauta se, minkä olet lainannut, ja jos et voi palauttaa sitä, niin mene heti sanomaan se lähimmäisellesi, ettei hän tuomitse sinua.

26 Jos löydät jotakin, minkä lähimmäisesi on kadottanut, niin etsi uutterasti, kunnes voit antaa sen hänelle takaisin.

27 Huolehdi tarkoin siitä, mitä sinulla on, että olisit ymmärtäväinen taloudenhoitaja, sillä se on Herran, sinun Jumalasi, armolahja, ja sinä olet hänen taloudenhoitajansa.

28 Jos olet iloinen, ylistä Herraa laulaen, soittaen, tanssien sekä ylistys- ja kiitosrukouksin.

29 Jos olet murheellinen, huuda avuksi Herraa, sinun Jumalaasi, anoen, että sielusi iloitsisi.

30 Älä pelkää vihollisiasi, sillä he ovat minun käsissäni, ja minä teen heille mieleni mukaan.

31 Minun kansaani on koeteltava kaikessa, jotta se olisi valmis ottamaan vastaan sen kirkkauden, joka minulla on sitä varten, nimittäin Siionin kirkkauden; ja se, joka ei kestä kuritusta, ei ole arvollinen minun valtakuntaani.

32 Tietämätön oppikoon viisautta nöyrtymällä ja huutamalla avuksi Herraa, Jumalaansa, jotta hänen silmänsä avautuisivat, niin että hän näkisi, ja hänen korvansa aukenisivat, niin että hän kuulisi.

33 Sillä minun Henkeni on lähetetty maailmaan valaisemaan nöyriä ja murtuneita ja jumalattomien tuomioksi.

34 Teidän veljenne ovat hylänneet teidät ja todistuksenne, nimittäin se kansakunta, joka on karkottanut teidät pois;

35 ja nyt tulee heidän onnettomuutensa päivä, nimittäin murheen päivät, niin kuin synnytystuskat vaimolle, ja heidän surunsa on suuri, elleivät he joutuin tee parannusta, niin, hyvin joutuin.

36 Sillä he tappoivat profeetat ja ne, jotka lähetettiin heidän luoksensa, ja he ovat vuodattaneet viatonta verta, joka huutaa maasta heitä vastaan.

37 Ja nyt, älkää ihmetelkö näitä asioita, sillä te ette vielä ole puhtaita; te ette voi vielä kestää minun kirkkauttani; mutta te saatte nähdä sen, jos pidätte uskollisesti kaikki sanani, jotka minä olen antanut teille Aadamin päivistä Abrahamiin, Abrahamista Moosekseen, Mooseksesta Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ja Jeesuksen ja hänen apostoliensa päivistä Joseph Smithiin, jonka minä kutsuin enkelieni, avustavien palvelijoideni, kautta ja omalla äänelläni taivaista, saattamaan ilmi minun työni,

38 jonka perustuksen hän laski ja oli uskollinen; ja minä otin hänet luokseni.

39 Monet ovat ihmetelleet hänen kuolemaansa, mutta oli tarpeen, että hän sinetöi todistuksensa verellään, jotta häntä kunnioitettaisiin ja jumalattomat tuomittaisiin.

40 Enkö minä ole pelastanut teitä teidän vihollisiltanne, ja sillä tavalla, että olen jättänyt todistuksen nimestäni?

41 Ja nyt, kuulkaa, oi sinä minun kirkkoni kansa ja te vanhimmat, kuunnelkaa yhdessä; te olette saaneet minun valtakuntani.

42 Pitäkää tarkasti kaikki minun käskyni, etteivät tuomiot kohtaa teitä ja uskonne raukea tyhjiin ja etteivät vihollisenne voita teitä. Niin, ei muuta tällä kertaa. Aamen ja aamen.