Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 44


Luku 44

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithille ja Sidney Rigdonille Kirtlandissa Ohiossa helmikuun lopulla 1831. Tässä esitetyn vaatimuksen mukaisesti kirkko määräsi konferenssin pidettäväksi tulevan kesäkuun alussa.

1–3 Vanhinten tulee kokoontua konferenssiin. 4–6 Heidän tulee järjestäytyä maan lakien mukaan ja huolehtia köyhistä.

1 Katso, näin sanoo Herra teille, minun palvelijoilleni: Minusta on tarpeen, että kirkkoni vanhimmat kutsutaan yhteen idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, kirjeitse tai jollakin muulla tavalla.

2 Ja tapahtuu, että sikäli kuin he ovat uskollisia ja osoittavat uskoa minuun, minä vuodatan Henkeni heidän päällensä päivänä, jona he kokoontuvat yhteen.

3 Ja tapahtuu, että he menevät maailmaan ympäröiville seuduille saarnaamaan parannusta kansalle.

4 Ja monet kääntyvät, niin että te saatte voimaa järjestäytyä ihmisen lakien mukaan;

5 jottei teidän vihollisillanne ole valtaa teihin, jotta te varjellutte kaikessa, jotta te kykenette pitämään minun lakini, jotta jokainen kahle, jolla vihollinen yrittää tuhota minun kansani, voidaan katkaista.

6 Katso, minä sanon teille, että teidän täytyy käydä katsomassa köyhiä ja tarvitsevia ja antaa heille apua, niin että heistä huolehditaan, kunnes kaikki voidaan tehdä minun lakini mukaan, jonka te olette saaneet. Aamen.