Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 46


Luku 46

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta kirkolle Kirtlandissa Ohiossa 8. maaliskuuta 1831. Tänä kirkon varhaisena aikana ei vielä ollut muodostunut yhtenäistä kirkon kokousten johtamiskäytäntöä. Tapa päästää vain jäsenet ja vakavat tutkijat sakramenttikokouksiin ja muihin kirkon kokouksiin oli kuitenkin käynyt melko yleiseksi. Tämä ilmoitus ilmaisee Herran tahdon kokousten hallitsemisesta ja johtamisesta sekä Hänen ohjeensa Hengen lahjojen tavoittelemisesta ja erottamisesta.

1–2 Vanhinten tulee johtaa kokouksia siten kuin Pyhä Henki johdattaa. 3–6 Totuudenetsijöitä ei saa estää tulemasta sakramenttikokouksiin. 7–12 Pyytäkää Jumalalta ja tavoitelkaa Hengen lahjoja. 13–26 Eräitä näistä lahjoista luetellaan. 27–33 Kirkon johtajille annetaan kyky erottaa Hengen lahjat.

1 Kuule, oi minun kirkkoni kansa, sillä totisesti minä sanon sinulle, että nämä asiat on puhuttu sinulle sinun hyödyksesi ja opiksesi.

2 Mutta huolimatta niistä asioista, jotka on kirjoitettu, minun kirkkoni vanhimpia on aina käsketty alusta asti ja aina käsketään johtamaan kaikkia kokouksia sen mukaan kuin Pyhä Henki heitä ohjaa ja johdattaa.

3 Kuitenkin teitä kielletään milloinkaan karkottamasta ketään julkisista kokouksistanne, jotka pidetään maailman edessä.

4 Teitä kielletään myös karkottamasta sakramenttikokouksistanne ketään, joka kuuluu kirkkoon; kuitenkin, jos joku on tehnyt rikkomuksen, hän älköön nauttiko sakramenttia ennen kuin tekee sovinnon.

5 Ja vielä minä sanon teille, että te ette saa karkottaa sakramenttikokouksistanne keitään, jotka etsivät vakavasti valtakuntaa – minä sanon tämän niistä, jotka eivät kuulu kirkkoon.

6 Ja vielä minä sanon teille teidän konfirmointikokouksistanne, että jos niissä on keitään, jotka eivät kuulu kirkkoon mutta jotka etsivät vakavasti valtakuntaa, te ette saa karkottaa heitä.

7 Mutta teitä käsketään kaikessa pyytämään Jumalalta, joka antaa auliisti; ja niin kuin Henki todistaa teille, juuri niin minä haluan teidän tekevän kaikessa sydämen pyhyydessä vaeltaen oikeamielisesti minun edessäni, pitäen mielessä pelastuksenne päämäärän, tehden kaiken rukoillen ja kiittäen, jotteivät pahat henget viettelisi teitä harhaan eivätkä riivaajien opit eivätkä ihmiskäskyt, sillä toiset ovat ihmisistä ja toiset riivaajista.

8 Varokaa sen tähden, ettei teitä eksytetä; ja jottei teitä eksytettäisi, tavoitelkaa vakaasti parhaita lahjoja muistaen aina, minkä vuoksi niitä annetaan;

9 sillä totisesti minä sanon teille, että niitä annetaan niiden hyödyksi, jotka rakastavat minua ja pitävät kaikki minun käskyni, ja sen, joka pyrkii tekemään niin, jotta se olisi kaikkien niiden hyödyksi, jotka etsivät tai jotka pyytävät minulta, jotka pyytävät mutta eivät merkkiä kuluttaakseen sen himoissansa.

10 Ja vielä, totisesti minä sanon teille: Minä tahdon teidän muistavan aina ja pitävän aina mielessänne, mitä ovat nuo lahjat, jotka on annettu kirkolle.

11 Sillä kaikille ei ole annettu jokaista lahjaa; sillä lahjoja on monia, ja jokaiselle ihmiselle on annettu lahja Jumalan Hengen kautta.

12 Toisille on annettu toinen, ja toisille on annettu toinen, jotta kaikki siten hyötyisivät.

13 Pyhä Henki antaa toisten tietää, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja että hänet ristiinnaulittiin maailman syntien tähden.

14 Toisten annetaan uskoa heidän sanoihinsa, jotta hekin saisivat iankaikkisen elämän, jos he pysyvät uskollisina.

15 Ja vielä, Pyhä Henki antaa joidenkuiden tuntea eri palvelutehtäviä, niin kuin samalle Herralle on mieleen, sen mukaan kuin tahtoo Herra, joka sovittaa armotekonsa ihmislasten olosuhteisiin.

16 Ja vielä, Pyhä Henki antaa joidenkuiden tietää erilaisista voiman vaikutuksista, ovatko ne Jumalasta, niin että Hengen voidaan antaa ilmetä jokaiselle ihmiselle, yhteiseksi hyödyksi.

17 Ja vielä, totisesti minä sanon teille: Toisille Jumalan Henki on antanut viisauden sanan.

18 Toiselle on annettu tiedon sana, jotta kaikkia voidaan opettaa viisaiksi ja saamaan tietoa.

19 Ja vielä, toisille on annettu usko parantua;

20 ja toisille on annettu usko parantaa.

21 Ja vielä, toisten on suotu tehdä ihmetekoja;

22 ja toisten on suotu profetoida;

23 ja toisten erottaa henkiä.

24 Ja vielä, toisten on suotu puhua kielillä;

25 ja toisen on suotu tulkita kieliä.

26 Ja kaikki nämä lahjat tulevat Jumalalta Jumalan lasten hyödyksi.

27 Ja kirkon piispalle ja niille, jotka Jumala nimittää ja asettaa valvomaan kirkkoa ja kirkon vanhimmiksi, annetaan kyky erottaa kaikki nuo lahjat, jottei keskuudessanne ole ketään, joka väittää olevansa Jumalasta mutta ei ole.

28 Ja tapahtuu, että se, joka pyytää Hengessä, saa Hengessä;

29 jotta joillekuille voidaan antaa kaikki nuo lahjat, jotta voi olla päämies, niin että jokainen jäsen voisi siten hyötyä.

30 Se, joka pyytää Hengessä, pyytää Jumalan tahdon mukaan; sen tähden tapahtuu niin kuin hän pyytää.

31 Ja vielä minä sanon teille, että kaikki, mitä teette Hengessä, täytyy tehdä Kristuksen nimessä;

32 ja teidän täytyy antaa kiitos Jumalalle Hengessä kaikista siunauksista, joilla teitä on siunattu.

33 Ja teidän täytyy osoittaa hyveellisyyttä ja pyhyyttä minun edessäni alati. Aivan niin. Aamen.