Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 87


Luku 87

Ilmoitus ja profetia sodasta, annettu profeetta Joseph Smithin kautta Kirtlandissa Ohiossa tai sen lähellä 25. joulukuuta 1832. Tänä aikana Yhdysvalloissa kiisteltiin yleisesti orjuudesta ja Etelä-Carolinan päätöksestä mitätöidä liittovaltion tariffit. Joseph Smithin historiassa sanotaan, että ”kansojen keskuudessa ilmenevät selkkaukset” alkoivat käydä profeetalle ”näkyvämmiksi kuin ne olivat aiemmin olleet aina siitä lähtien kun kirkko aloitti vaelluksensa esiin autiomaasta”.

1–4 Pohjoisvaltioiden ja etelävaltioiden välinen sota ennustetaan. 5–8 Suuret onnettomuudet kohtaavat kaikkia maan asukkaita.

1 Totisesti näin sanoo Herra sodista, joita pian on tuleva alkaen Etelä-Carolinan kapinasta ja jotka lopulta päättyvät monien sielujen kuolemaan ja kurjuuteen;

2 ja tulee aika, jolloin sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle alkaen tästä paikasta.

3 Sillä katso, etelävaltiot erottautuvat pohjoisvaltioita vastaan, ja etelävaltiot kutsuvat apuun muita kansakuntia, nimittäin Ison-Britannian kansakuntaa, kuten sitä kutsutaan, ja ne kutsuvat apuun myös muita kansakuntia puolustautuakseen muita kansakuntia vastaan; ja sitten sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle.

4 Ja monen päivän jälkeen tapahtuu, että orjat nousevat isäntiään vastaan ja heidät järjestetään ja harjoitetaan sotaan.

5 Ja tapahtuu myös, että jäännökset, jotka ovat jäljellä maassa, järjestäytyvät ja tulevat tavattoman vihaisiksi ja ahdistavat pakanoita ankaralla ahdingolla.

6 Ja siten, miekalla ja verenvuodatuksella, maan asukkaat saatetaan murehtimaan; ja nälänhädällä ja vitsauksilla ja maanjäristyksellä ja taivaan ukkosella sekä ankaralla, häikäisevällä salamalla maan asukkaat saatetaan tuntemaan kaikkivaltiaan Jumalan viha ja suuttumus ja kurittava käsi, kunnes säädetty hävitys on tehnyt täyden lopun kaikista kansakunnista,

7 jotta pyhien ja pyhien veren huuto lakkaa nousemasta Herran Sebaotin korviin maan päältä ja vaatimasta kostoa heidän vihollisilleen.

8 Seisokaa siis pyhissä paikoissa, älkääkä horjuko, Herran päivän tulemiseen asti; sillä katso, se tulee pian, sanoo Herra. Aamen.