Tuleminen Jumalan kaltaiseksi

Useissa Raamatun kohdissa annetaan ymmärtää, että ihmisistä voi tulla Jumalan kaltaisia. Ihmisten Jumalan kaltaisuutta tähdennetään Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme – –. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”³ Kun Aadam ja Eeva olivat syöneet ”hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää”, Jumala sanoi, että heistä oli ”tullut kuin yksi meistä”⁴, mikä viittaa siihen, että Jumalan kaltaiseksi tulemisen prosessi oli jo alkanut. Myöhemmin Vanhan testamentin Psalmien kirjan eräässä kohdassa julistetaan: ”Kuulkaa! – – Olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia.”⁵

Myös Uudessa testamentissa on kohtia, jotka viittaavat tähän oppiin. Kun Jeesusta syytettiin jumalanpilkasta näillä sanoin: ”Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen”, Hän vastasi Psalmien sanoja lainaten: ”Eikö teidän laissanne sanota: ’Minä sanoin: te olette jumalia’?”⁶ Vuorisaarnassa Jeesus käski opetuslapsiaan tulemaan täydellisiksi, ”niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”⁷. Apostoli Pietari puolestaan mainitsi Vapahtajan antamat ”suuret ja kalliit lupaukset”, joiden avulla me voisimme tulla ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta”⁸. Apostoli Paavali opetti, että ”me siis olemme Jumalan sukua”, ja tähdensi, että siten ”olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa.”⁹ Johanneksen ilmestys sisältää Jeesuksen Kristuksen antaman lupauksen, että ”sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen”¹⁰.

Näitä kohtia voidaan tulkita eri tavoin. Mutta kun niitä tarkastellaan Joseph Smithin saamien ilmoitusten selventävässä valossa, myöhempien aikojen pyhät näkevät nämä pyhien kirjoitusten kohdat suorina ilmauksina ihmiskunnan jumalallisesta alkuperästä ja mahdollisuuksista. Monet muut kristityt ymmärtävät samat Raamatun kohdat paljon vertauskuvallisemmalla tavalla, koska he kokevat Raamatun niiden opillisten tulkintojen kautta, jotka ovat kehittyneet ajan mittaan Uudessa testamentissa kuvatun aikakauden jälkeen.

Myöhempien aikojen pyhien uskonkäsitykset olisivat kuulostaneet tutummilta kristittyjen varhaisimmista sukupolvista kuin miltä ne kuulostavat monista nykypäivän kristityistä. Monet kirkkoisät (vaikutusvaltaiset teologit ja opettajat kristinuskon varhaisina aikoina) puhuivat sen käsityksen puolesta, että ihmisistä voi tulla jumalallisia. Eräs nykypäivän tutkija viittaa Kristuksen kuolemaa seuranneiden ensimmäisten vuosisatojen aikana vallinneeseen ”kaikkialla läsnä olleeseen oppiin jumalaksi korottamisesta” – oppiin siitä, että ihmisistä voisi tulla jumalia¹¹. Kirkkoisä Irenaeus, joka kuoli noin 202 jKr., vahvisti, että Jeesus Kristus ”tuli ylimaallisen rakkautensa kautta sellaiseksi kuin me olemme, jotta Hän voisi kohottaa meidät sellaisiksi kuin Hän itse on”¹². Klemens Aleksandrialainen (n. 150–215 jKr.) kirjoitti, että ”Jumalan sana tuli ihmiseksi, jotta ihmiseltä voisi oppia, kuinka ihmisestä voi tulla jumala”¹³. Myös Basileios Suuri (330–379 jKr.) riemuitsi tästä mahdollisuudesta – ei vain ”tulla Jumalan kaltaiseksi”, vaan ”mikä korkeinta, tulla jumalaksi”¹⁴.

Se, mitä varhaiset kirkkoisät täsmällisesti tarkoittivat, kun he puhuivat jumalaksi tulemisesta, on tulkinnanvaraista¹⁵, mutta on selvää, että Rooman valtakunnan myöhemmällä ajalla viittaukset jumalaksi tulemiseen kävivät kiistanalaisemmiksi, ja keskiajalla ne olivat harvinaisia. Ensimmäinen kirkkoisän esittämä tiedossa oleva vastaväite jumalaksi tulemisen opista tuotiin julki viidennellä vuosisadalla¹⁶. Kuudenteen vuosisataan mennessä opetukset ”jumalaksi tulemisesta” näyttävät muuttuneen rajallisemmiksi, kuten käy ilmi Pseudo-Dionysios Areopagitan esittämästä määritelmästä (n. 500 jKr.): ”Jumalaksi tuleminen – – on Jumalan kaltaisuuden saavuttamista ja Hänen kanssaan yhteyteen pääsemistä siinä määrin kuin on mahdollista.”¹⁷

Miksi nämä uskonkäsitykset ovat menettäneet huomattavan asemansa? Muuttuneet käsitykset maailman luomisesta ovat saattaneet myötävaikuttaa vähittäiseen siirtymiseen kohti rajallisempaa käsitystä ihmisen mahdollisuuksista. Varhaisimmissa luomista koskevissa juutalaisissa ja kristillisissä selityksissä otaksuttiin, että Jumala on järjestänyt maailman olemassa olevista aineksista, mikä korostaa Jumalan hyvyyttä tällaisen elämää ylläpitävän järjestyksen muovaamisessa.¹⁸ Mutta toisella vuosisadalla uusien filosofisten käsitysten tunkeutuminen kristinuskoon johti sellaisen opin kehittymiseen, että Jumala loi maailmankaikkeuden ex nihilo – ’tyhjästä’. Tästä tuli lopulta vallitseva luomisoppi kristillisessä maailmassa.¹⁹ Jumalan voimaa korostaakseen monet teologit järkeilivät, ettei mitään ole voinut olla olemassa ennen kuin oli Jumala. Kristillisissä piireissä muodostui tärkeäksi vahvistaa, että alussa Jumala oli ollut täysin yksin.

Tyhjästä luominen suurensi Jumalan ja ihmisten välille kuviteltua kuilua. Opetukset siitä, että ihmissielut olivat olleet olemassa ennen maailman luomista tai että he voisivat periä ja omaksua Jumalan ominaisuudet kokonaisuudessaan tulevaisuudessa, kävivät yhä harvinaisemmiksi.²⁰ Vähitellen – samalla kun korostettiin yhä enemmän ihmiskunnan turmeltuneisuutta ja valtavaa etäisyyttä Luojan ja luotujen välillä – käsitys jumalaksi tulemisesta hävisi länsimaalaisesta kristinuskosta²¹, vaikka se onkin säilynyt keskeisenä opinkappaleena ortodoksisessa kirkossa, joka on yksi kristinuskon kolmesta päähaarasta.²²

Varhaisimmat myöhempien aikojen pyhät tulivat yhteiskunnasta, jota hallitsivat englanninkieliset protestantit, joista useimmat hyväksyivät sekä tyhjästä luomisen että Westminsterin uskontunnustuksen määritelmän Jumalasta ”vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita”²³. Todennäköisesti he tiesivät hyvin vähän tai eivät mitään niistä moninaisista kristillisistä uskonkäsityksistä, joita oli ollut ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen Kristuksen palvelutyön jälkeen, tai varhaisista kristillisistä jumalaksi tulemista koskevista kirjoituksista. Mutta Joseph Smithin saamat ilmoitukset poikkesivat sen ajan vallitsevista käsityksistä, ja niissä opetettiin oppia, joka joidenkin asioiden osalta avasi jälleen keskustelut Jumalan luonteesta, luomisesta ja ihmiskunnasta.

Joseph Smithin saamissa varhaisissa ilmoituksissa opetettiin, että ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi ja että Jumala välittää lapsistaan henkilökohtaisesti. Mormonin kirjassa eräs profeetta näki Herran sormen ja hämmästyi saadessaan tietää, että ihmisen fyysinen muoto on tosiaankin tehty Jumalan kuvaksi.²⁴ Eräässä toisessa varhaisessa ilmoituksessa Henok (jonka Raamatussa kerrotaan vaeltaneen ”Jumalan tahdon mukaisesti”²⁵) näki Jumalan itkevän luomistöidensä vuoksi. Kun Henok kysyi: ”Kuinka sinä voit itkeä?”, hän sai tietää, että Jumalan myötätunto ihmisten kärsimystä kohtaan on olennainen osa Hänen rakkauttaan.²⁶ Lisäksi Joseph Smith oppi, että Jumala haluaa lastensa pääsevän osallisiksi samankaltaisesta korotetusta olemassaolosta, jollaisessa Hän elää. Kuten Jumala on julistanut: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”²⁷

Vuonna 1832 Joseph Smith ja Sidney Rigdon saivat näyn tuonpuoleisesta. Näyssä he oppivat, että niin oikeamieliset kuin jumalattomatkin saisivat yleismaailmallisessa ylösnousemuksessa kuolemattomuuden, mutta vain ne, ”jotka voittavat uskon kautta ja jotka sinetöi lupauksen Pyhä Henki”, saisivat Jumalan kirkkauden täyteyden ja olisivat ”jumalia, nimittäin Jumalan lapsia”²⁸. Eräässä toisessa ilmoituksessa pian vahvistettiin, että ”pyhät täytetään hänen kirkkaudellaan, ja he saavat perintöosansa ja heidät tehdään samanarvoisiksi hänen kanssansa”²⁹. Myöhempien aikojen pyhät käyttävät sanaa korotus kuvailemaan sitä loistavaa palkintoa, jonka ihminen saa taivaallisen Isän lapsen täytenä perintönä, mikä on mahdollista Kristuksen sovituksen ansiosta olemalla kuuliainen evankeliumin laeille ja toimituksille³⁰.

Tätä hätkähdyttävää näkemystä jokaisen ihmisen mahdollisuuksista tulevaisuudessa täydensivät ilmoitetut opetukset ihmiskunnan menneisyydestä. Kun Joseph Smith sai edelleen ilmoituksia, hän sai tietää, että sitä valoa eli älyä, joka on jokaisen ihmissielun ytimessä, ”ei ole luotu eikä tehty, eikä sitä voidakaan luoda eikä tehdä”. Jumala on jokaisen ihmishengen Isä, ja koska ainoastaan ”henki ja aine erottamattomasti yhteen liitettyinä saavat ilon täyteyden”, Hän esitti suunnitelman, jonka mukaisesti ihmiset saisivat fyysisen ruumiin ja edistyisivät kuolevaisuuden kokemuksen läpi kohti ilon täyteyttä. Maanpäällinen syntymä ei siten olekaan ihmisen elämän alku: ”Myös ihminen oli alussa Jumalan luona.”³¹ Samoin Joseph Smith on opettanut, että aineellisella maailmalla on iankaikkiset juuret, ja on siten täysin kiistänyt tyhjästä luomisen käsityksen. ”Maa, vesi jne. – kaikki nämä olivat olemassa alkeellisessa tilassa iankaikkisuudessa”, hän sanoi eräässä vuonna 1839 pitämässään saarnassa.³² Jumala järjesti maailmankaikkeuden olemassa olevista aineksista.

Elämänsä kahden viimeisen vuoden aikana Joseph Smith sai edelleen ilmoitusta jumalallisesta luonteesta ja korotuksesta. Heinäkuussa 1843 muistiin merkityssä ilmoituksessa, jossa korotus liitettiin iankaikkiseen avioliittoon, Herra julisti, että ne, jotka pitävät liitot, iankaikkinen avioliitto mukaan lukien, perivät ”kaikki korkeudet ja syvyydet”. ”Silloin”, ilmoituksessa sanotaan, ”he ovat jumalia, koska heillä ei ole loppua.” He saavat jälkeläisten täyteyden ja jatkumisen aina ja ikuisesti.³³

Seuraavassa huhtikuussa Joseph Smith – tuntien, ettei hän ollut ”koskaan ollut läheisemmässä suhteessa Jumalaan kuin tällä hetkell䔳⁴ – puhui Jumalan luonteesta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta pyhille, jotka olivat kokoontuneet yleiseen kirkon konferenssiin. Hän käytti osan tuosta tilaisuudesta pohtimalla erään kirkon jäsenen kuolemaa – kuukausi aiemmin tämä jäsen nimeltään King Follett oli kuollut odottamatta. Kun Joseph nousi puhumaan, oli tuulista, ja niinpä hän pyysi kuulijoitaan antamaan hänelle ”syvän tarkkaavaisuutensa” ja rukoilemaan, ”että Herra vahvistaisi keuhkojani” ja viivyttäisi tuulia, kunnes hänen sanomansa olisi esitetty.³⁵

”Millainen olento Jumala on?” hän kysyi. Hän esitti, että ihmisten tulee tietää se, koska ”elleivät ihmiset käsitä Jumalan luonnetta, he eivät käsitä itseään”³⁶. Tällä lausumalla profeetta hävitti sen kuilun, jonka vuosisatoja kestänyt hämmennys oli luonut Jumalan ja ihmiskunnan välille. Ihmisluonto on sisimmältään jumalallinen. Jumala ”oli kerran kuin yksi meistä”, ja ”kaikki henget, jotka Jumala on lähettänyt maailmaan”, ovat samalla tavoin ”alttiita avartumaan”. Joseph Smith saarnasi, että kauan ennen kuin maailma muovattiin, Jumala havaitsi olevansa näiden olentojen ympäröimä ja ”näki sopivaksi säätää lakeja, joiden avulla muut saisivat oikeuden edistyä kuten Hän oli itse edistynyt”³⁷ ja saada ”korotuksen” Hänen luonaan³⁸.

Joseph sanoi koolla olleille pyhille: ”Teidän on opittava, miten voitte itse olla jumala.”³⁹ Sen tehdäkseen pyhien täytyi oppia jumalisuutta eli olla enemmän Jumalan kaltaisia. Prosessi olisi jatkuva ja edellyttäisi kärsivällisyyttä, uskoa, jatkuvaa parannuksentekoa, kuuliaisuutta evankeliumin käskyille ja turvautumista Kristukseen. Aivan kuin tikapuita nousten ihmisten tuli oppia ”evankeliumin ensimmäiset periaatteet” ja jatkaa kuolevaisen tietämyksen rajojen yli, kunnes he voisivat ajan koittaessa ”oppia evankeliumin viimeiset periaatteet”⁴⁰. ”Sitä kaikkea ei ole tarkoitettu käsitettäväksi tässä maailmassa”, Joseph sanoi.⁴¹ ”Haudan jälkeen vie kauan, ennen kuin ymmärtää kokonaisuuden.”⁴²

Se oli viimeinen kerta, kun profeetta puhui yleiskonferenssissa. Kolme kuukautta myöhemmin mellakoiva väkijoukko ryntäsi Carthagen vankilaan ja surmasi hänet ja hänen veljensä Hyrumin, jotka kuolivat marttyyreina.

Tuon saarnan jälkeen, joka tultiin tuntemaan King Follett -saarnana, kirkossa on opetettu oppia siitä, että ihmiset voivat edistyä korotukseen ja jumaluuteen. Kirkon viides presidentti Lorenzo Snow lausahti hyvin tunnetun säeparin: ”Sellainen kuin ihminen nyt on, Jumala oli. Sellaiseksi kuin Jumala nyt on, ihminen voi tulla.”⁴³ Tämän säeparin ensimmäisestä puoliskosta on ilmoitettu hyvin vähän, ja sen vuoksi sitä on opetettukin hyvin vähän. Kun eräs toimittaja kysyi kirkon presidentiltä Gordon B. Hinckleyltä tästä aiheesta vuonna 1997, presidentti Hinckley sanoi: ”Siinä mennään varsin syvälliseen teologiaan, josta emme tiedä kovinkaan paljon.” Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin uskosta ihmisten jumalallisiin mahdollisuuksiin, hän vastasi: ”No, sellaiseksi kuin Jumala on, ihminen voi tulla. Me uskomme iankaikkiseen edistymiseen. Hyvin vahvasti.”⁴⁴

Eliza R. Snow, eräs kirkon johtohenkilö ja runoilija, riemuitsi opista, jonka mukaan me olemme täydessä ja ehdottomassa merkityksessä Jumalan lapsia. ”Isäkseni kutsumaan Sua, / Neuvoi Pyhä Henkesi”, hän kirjoitti, ”Palautuksen tiedon avain / Syynkin siihen kirkasti.” Myöhempien aikojen pyhiä on myös liikuttanut tieto siitä, että heillä on jumalallisina vanhempinaan taivaallisen Isän lisäksi myös taivaallinen Äiti. Ilmaisten tämän totuuden Eliza R. Snow kysyi: ”Taivaassako Isä yksin?”, ja vastasi siihen innokkaasti ei: ”Totuus iankaikkisuuden / Kertoo: Siell on Äitikin.”⁴⁵ Tällä tiedolla on tärkeä asema myöhempien aikojen pyhien uskossa. Kuten vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kirjoittanut: ”Teologiamme alkaa taivaallisista vanhemmista. Korkein pyrkimyksemme on olla Heidän kaltaisiaan.”⁴⁶

Ihmiskunnan jumalallista luonnetta ja mahdollisuuksia korotukseen on toistuvasti opetettu yleiskonferenssipuheissa, kirkon lehdissä ja muussa kirkon aineistossa. ”Jumalallinen luonne” on yksi kirkon Nuorten Naisten ohjelman kahdeksasta keskeisestä arvosta. Opetus ihmisolentojen jumalallisista vanhemmista, luonteesta ja mahdollisuuksista tulee selkeästi esille asiakirjasta ”Perhe – julistus maailmalle”. Jumalallinen luonne ja korotus ovat keskeisiä ja rakastettuja opetuksia kirkossa.

Oppi siitä, että ihmisten tulee pyrkiä kohti jumaluutta, saattaa joillakin tarkkailijoilla synnyttää mielikuvia muinaisista pantheoneista kilpailevine jumalineen. Sellaiset mielikuvat ovat ristiriidassa myöhempien aikojen pyhien opin kanssa. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumalan lapset palvelevat Häntä aina. Edistymisemme ei koskaan muuta sitä, että Hän on meidän Isämme ja Jumalamme. Tosiaankin meidän korotettu, iankaikkinen suhteemme Häneen on oleva osa sitä ”ilon täyteyttä”, jota Hän meille haluaa.

Myöhempien aikojen pyhät uskovat myös vahvasti jumaluuden perustavaa laatua olevaan ykseyteen. He uskovat, että Isä Jumala, Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki – vaikkakin erillisiä olentoja – ovat yhtä tarkoituksessa ja opissa.⁴⁷ Juuri tässä valossa myöhempien aikojen pyhät ymmärtävät Jeesuksen rukouksen opetuslastensa puolesta kautta aikojen: ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme.”⁴⁸

Mikäli ihmiset elävät ristiriidassa Jumalan hyvyyden kanssa, he eivät voi edistyä Jumalan kirkkauteen. Joseph Smith on opettanut: ”Taivaan voimia [ei] voida hallita eikä käyttää muuten kuin vanhurskauden periaatteiden mukaan.” Kun ihmiset hylkäävät Jumalan epäitsekkäät tarkoitukset ja mittapuut, ”taivaat vetäytyvät [ja] Herran Henki tulee murheelliseksi”⁴⁹. Ylpeys ei sovi yhteen edistymisen kanssa. Erimielisyys korotettujen olentojen välillä on mahdotonta.

Koska kuolevaisuudessa ihmisten käsitykset todellisuudesta ovat pakostakin rajallisia, uskontojen on vaikea riittävällä tavalla pukea sanoiksi käsityksiään iankaikkisesta kirkkaudesta. Kuten apostoli Paavali on kirjoittanut: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”⁵⁰ Näiden rajallisuuksien vuoksi käsitykset, joita populaarikulttuurissa esitetään pelastuksesta, muuttuvat helposti pilapiirrosten kaltaisiksi. Esimerkiksi pyhien kirjoitusten ilmaukset pelastuksen syvästä rauhasta ja kaiken kattavasta ilosta tuotetaan usein tutunomaisina kuvina, joissa ihmiset kuoleman jälkeen istuvat omilla pilvillään ja soittavat harppuja. Myöhempien aikojen pyhien oppi korotuksesta kavennetaan mediassa usein samalla tavoin pilapiirrosmaiseksi kuvaksi ihmisistä, jotka saavat oman planeettansa.

Pilvi ja harppu riittävät tuskin kuvaamaan iankaikkista iloa, vaikka useimmat kristityt ovatkin yhtä mieltä siitä, että innoitettu musiikki voi antaa pientä esimakua iankaikkisen pelastuksen ilosta. Samalla tavoin vaikka harva myöhempien aikojen pyhä samastuu pilapiirroksiin oman planeetan saamisesta, useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että luomisen herättämä syvä kunnioitus vihjaa luomismahdollisuuksiimme iankaikkisuuksissa.

Myöhempien aikojen pyhät ovat taipuvaisia ajattelemaan korotusta sen pohjalta, mitä pyhyys on kuolevaisuudessa koettuna. He näkevät jumaluuden siemeniä lasten saamisen ja hoivaamisen ilossa sekä siinä voimakkaassa rakkaudessa, jota he tuntevat näitä lapsia kohtaan, halussa auttaa muita myötätuntoisesti palvellen, niissä hetkissä, jolloin maailmankaikkeuden kauneus ja järjestys yllättävät heidät, siinä perimmäisessä tunteessa, joka liittyy jumalallisten liittojen tekemiseen ja pitämiseen. Kirkon jäsenet mieltävät korotuksen – eivät niinkään sen valossa, mitä he saavat, vaan ennemminkin niiden ihmissuhteiden valossa, joita heillä on nyt, ja kuinka nuo ihmissuhteet voisivat puhdistua ja nousta korkeammalle tasolle. Kuten pyhissä kirjoituksissa opetetaan: ”Tämä sama yhteisyys, joka vallitsee meidän keskuudessamme täällä, vallitsee meidän keskuudessamme siellä, mutta siihen yhdistyy iankaikkinen kirkkaus, jota kirkkautta meillä ei nyt ole.”⁵¹

Opetus, jonka mukaan ihmisillä on jumalallinen luonne ja tulevaisuus, muovaa sitä tapaa, jolla myöhempien aikojen pyhät suhtautuvat perusoppiin. Kenties merkittävintä on, että usko jumalalliseen luonteeseen auttaa meitä arvostamaan syvällisemmin Jeesuksen Kristuksen sovitusta. Samalla kun monet kristityt teologit ovat ilmaisseet Vapahtajan sovituksen merkityksen korostamalla ihmisten turmeltuneisuutta, myöhempien aikojen pyhät ymmärtävät Kristuksen sovituksen merkityksen niiden valtavien mahdollisuuksien valossa, jotka sen ansiosta koskevat ihmistä. Kristuksen sovitus paitsi suo anteeksiannon synnistä ja voiton kuolemasta myös pelastaa epätäydelliset ihmissuhteet, parantaa hengelliset haavat, jotka tukahduttavat kasvun, sekä vahvistaa ihmistä ja antaa hänelle mahdollisuuden omaksua Kristuksen ominaisuuksia.⁵² Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että yksinomaan Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meillä voi olla varma toivo iankaikkisesta kirkkaudesta ja että ihminen pääsee osalliseksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimasta täysin vain uskomalla Häneen, tekemällä parannuksen, menemällä kasteelle ja vastaanottamalla Pyhän Hengen lahjan sekä kestämällä loppuun asti Kristuksen opetuksia ja esimerkkiä seuraten.⁵³ Näin niitä, joista tulee Jumalan kaltaisia ja jotka pääsevät Hänen kirkkautensa täyteyteen, kuvaillaan ihmisiksi, jotka ”on tehty täydellisiksi Jeesuksen, uuden liiton välimiehen kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen sovituksen vuodattamalla oman verensä”⁵⁴.

Tietoisuus ihmisten jumalallisista mahdollisuuksista vaikuttaa myös myöhempien aikojen pyhien ymmärrykseen evankeliumin periaatteista kuten jumalallisten käskyjen tärkeydestä, temppelien tehtävästä ja yksilön moraalisen tahdonvapauden pyhyydestä. Lisäksi usko siihen, että ihmiset ovat itse asiassa Jumalan lapsia, muuttaa myöhempien aikojen pyhien käyttäytymistä ja asenteita. Esimerkiksi niissäkin yhteiskunnissa, joissa satunnaista ja esiaviollista seksiä pidetään hyväksyttävänä, myöhempien aikojen pyhät säilyttävät syvän kunnioituksen Jumalan ihmiselle antamiin, läheisyyttä luoviin sukupuolisen kanssakäymisen lisääntymisvoimiin ja pysyvät sitoutuneina näiden pyhien voimien käytön korkeampaan mittapuuhun. Tutkimukset osoittavat, että myöhempien aikojen pyhät asettavat avioliiton ja vanhemmuuden⁵⁵ poikkeuksellisen tärkeälle sijalle, mikä on osittain seurausta vahvasta uskosta taivaallisiin vanhempiin ja sitoutumisesta pyrkiä kohti sitä jumalallisuutta.

Kaikki ihmiset ovat rakastavien taivaallisten vanhempien lapsia, ja heidän sisimmässään on jumalallisuuden siemen. Äärettömässä rakkaudessaan Jumala kutsuu lapsiaan vaalimaan niitä iankaikkisia mahdollisuuksia, joita heillä on Hänen armostaan ja Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta.⁵⁶ Oppi, joka koskee ihmisten iankaikkisia mahdollisuuksia tulla taivaallisen Isänsä kaltaisiksi, on keskeisellä sijalla Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ja herättää rakkautta, toivoa ja kiitollisuutta uskollisten myöhempien aikojen pyhien sydämessä.