Tuleminen Jumalan kaltaiseksi


Yksi yleisimmistä käsityksistä sekä länsimaiden että idän uskonnoissa on, että Jumala on isä ja ihmiset ovat Jumalan lapsia. Miljardit ihmiset rukoilevat Jumalaa isänään, vetoavat kaikkien ihmisten veljeyteen ja sisaruuteen rauhan edistämiseksi ja auttavat uupuneita ja vaikeuksissa olevia sen syvän vakaumuksen pohjalta, että jokainen Jumalan lapsi on hyvin arvokas.

Eri uskontokuntiin kuuluvat ymmärtävät kuitenkin Jumalan ja ihmisten välisen isä–lapsi-suhteen merkittävästi eri tavoin. Jotkut ymmärtävät ilmauksen ”Jumalan lapsi” arvonimeksi, joka on varattu ainoastaan niille, jotka uskovat Jumalaan ja hyväksyvät Hänen johdatuksensa, kuten he saattaisivat hyväksyä isän ohjauksen. Monet näkevät isä–lapsi-kuvaukset Jumalan suhteesta ihmiskuntaan vertauskuvana, joka ilmaisee Hänen rakkauttaan Hänen luotujaan kohtaan ja heidän riippuvuuttaan Hänestä ravinnon ja suojan antajana.

Myöhempien aikojen pyhät pitävät kaikkia ihmisiä Jumalan lapsina ilmauksen täydessä ja kokonaisvaltaisessa mielessä. Heidän näkemyksensä mukaan jokaisella ihmisellä on jumalallinen alkuperä, luonne ja mahdollisuudet. Jokaisen sisin olemus on iankaikkinen, ja jokainen on ”taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär”1. Jokaisessa on jumalallisuuden siemen, ja jokaisen täytyy valita, elääkö hän sopusointuisessa vai jännittyneessä suhteessa tähän jumalallisuuteen. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta kaikki ihmiset voivat ”[edistyä] kohti täydellisyyttä ja [toteuttaa] lopulta jumalallisen päämääränsä”2. Kuten lapsi voi ajan kuluessa omaksua vanhempiensa ominaisuudet, samoin sitä jumalallista perusolemusta, jonka ihmiset perivät, voidaan kehittää niin, että heistä tulee taivaallisen Isänsä kaltaisia.

Jumalan halu vaalia lapsissaan tätä jumalallisuutta on Hänen ominaisuuksistaan se, joka eniten innoittaa ja motivoi kirkon jäseniä sekä tekee heidät nöyriksi. Jumalan rakastava isyys ja johdatus voivat auttaa jokaista halukasta, kuuliaista Jumalan lasta saamaan Hänen täyteydestään ja Hänen kirkkaudestaan. Tämä tieto muuttaa sen, millä tavoin myöhempien aikojen pyhät näkevät lähimmäisensä. Opetus, jonka mukaan miehillä ja naisilla on mahdollisuus tulla korotetuiksi jumaluuteen, ulottuu selvästi pidemmälle kuin mitä ymmärretään useimmissa nykymaailman kristillisissä kirkoissa, ja se ilmaisee myöhempien aikojen pyhille Raamatusta peräisin olevan kaipuun elää kuten Jumala elää, rakastaa kuten Hän rakastaa ja valmistautua kaikkeen siihen, mitä rakastava taivaan Isä haluaa lapsilleen.

Mitä Raamatussa sanotaan ihmisten jumalallisista mahdollisuuksista?

Useissa Raamatun kohdissa annetaan ymmärtää, että ihmisistä voi tulla Jumalan kaltaisia. Ihmisten Jumalan kaltaisuutta tähdennetään Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme – –. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”3 Kun Aadam ja Eeva olivat syöneet ”hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää”, Jumala sanoi, että heistä oli ”tullut kuin yksi meistä”4, mikä viittaa siihen, että Jumalan kaltaiseksi tulemisen prosessi oli jo alkanut. Myöhemmin Vanhan testamentin Psalmien kirjan eräässä kohdassa julistetaan: ”Kuulkaa! – – Olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia.”5

Myös Uudessa testamentissa on kohtia, jotka viittaavat tähän oppiin. Kun Jeesusta syytettiin jumalanpilkasta näillä sanoin: ”Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen”, Hän vastasi Psalmien sanoja lainaten: ”Eikö teidän laissanne sanota: ’Minä sanoin: te olette jumalia’?”6 Vuorisaarnassa Jeesus käski opetuslapsiaan tulemaan täydellisiksi, ”niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”7. Apostoli Pietari puolestaan mainitsi Vapahtajan antamat ”suuret ja kalliit lupaukset”, joiden avulla me voisimme tulla ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta”8. Apostoli Paavali opetti, että ”me siis olemme Jumalan sukua”, ja tähdensi, että siten ”olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa.”9 Johanneksen ilmestys sisältää Jeesuksen Kristuksen antaman lupauksen, että ”sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen”10.

Näitä kohtia voidaan tulkita eri tavoin. Mutta kun niitä tarkastellaan Joseph Smithin saamien ilmoitusten selventävässä valossa, myöhempien aikojen pyhät näkevät nämä pyhien kirjoitusten kohdat suorina ilmauksina ihmiskunnan jumalallisesta alkuperästä ja mahdollisuuksista. Monet muut kristityt ymmärtävät samat Raamatun kohdat paljon vertauskuvallisemmalla tavalla, koska he kokevat Raamatun niiden opillisten tulkintojen kautta, jotka ovat kehittyneet ajan mittaan Uudessa testamentissa kuvatun aikakauden jälkeen.

Kuinka käsitykset jumaluudesta ovat muuttuneet kristinuskon historian aikana?

Myöhempien aikojen pyhien uskonkäsitykset olisivat kuulostaneet tutummilta kristittyjen varhaisimmista sukupolvista kuin miltä ne kuulostavat monista nykypäivän kristityistä. Monet kirkkoisät (vaikutusvaltaiset teologit ja opettajat kristinuskon varhaisina aikoina) puhuivat sen käsityksen puolesta, että ihmisistä voi tulla jumalallisia. Eräs nykypäivän tutkija viittaa Kristuksen kuolemaa seuranneiden ensimmäisten vuosisatojen aikana vallinneeseen ”kaikkialla läsnä olleeseen oppiin jumalaksi korottamisesta” – oppiin siitä, että ihmisistä voisi tulla jumalia11. Kirkkoisä Irenaeus, joka kuoli noin 202 jKr., vahvisti, että Jeesus Kristus ”tuli ylimaallisen rakkautensa kautta sellaiseksi kuin me olemme, jotta Hän voisi kohottaa meidät sellaisiksi kuin Hän itse on”12. Klemens Aleksandrialainen (n. 150–215 jKr.) kirjoitti, että ”Jumalan sana tuli ihmiseksi, jotta ihmiseltä voisi oppia, kuinka ihmisestä voi tulla jumala”13. Myös Basileios Suuri (330–379 jKr.) riemuitsi tästä mahdollisuudesta – ei vain ”tulla Jumalan kaltaiseksi”, vaan ”mikä korkeinta, tulla jumalaksi”14.

Se, mitä varhaiset kirkkoisät täsmällisesti tarkoittivat, kun he puhuivat jumalaksi tulemisesta, on tulkinnanvaraista15, mutta on selvää, että Rooman valtakunnan myöhemmällä ajalla viittaukset jumalaksi tulemiseen kävivät kiistanalaisemmiksi, ja keskiajalla ne olivat harvinaisia. Ensimmäinen kirkkoisän esittämä tiedossa oleva vastaväite jumalaksi tulemisen opista tuotiin julki viidennellä vuosisadalla16. Kuudenteen vuosisataan mennessä opetukset ”jumalaksi tulemisesta” näyttävät muuttuneen rajallisemmiksi, kuten käy ilmi Pseudo-Dionysios Areopagitan esittämästä määritelmästä (n. 500 jKr.): ”Jumalaksi tuleminen – – on Jumalan kaltaisuuden saavuttamista ja Hänen kanssaan yhteyteen pääsemistä siinä määrin kuin on mahdollista.”17

Miksi nämä uskonkäsitykset ovat menettäneet huomattavan asemansa? Muuttuneet käsitykset maailman luomisesta ovat saattaneet myötävaikuttaa vähittäiseen siirtymiseen kohti rajallisempaa käsitystä ihmisen mahdollisuuksista. Varhaisimmissa luomista koskevissa juutalaisissa ja kristillisissä selityksissä otaksuttiin, että Jumala on järjestänyt maailman olemassa olevista aineksista, mikä korostaa Jumalan hyvyyttä tällaisen elämää ylläpitävän järjestyksen muovaamisessa.18 Mutta toisella vuosisadalla uusien filosofisten käsitysten tunkeutuminen kristinuskoon johti sellaisen opin kehittymiseen, että Jumala loi maailmankaikkeuden ex nihilo – ’tyhjästä’. Tästä tuli lopulta vallitseva luomisoppi kristillisessä maailmassa.19 Jumalan voimaa korostaakseen monet teologit järkeilivät, ettei mitään ole voinut olla olemassa ennen kuin oli Jumala. Kristillisissä piireissä muodostui tärkeäksi vahvistaa, että alussa Jumala oli ollut täysin yksin.

Tyhjästä luominen suurensi Jumalan ja ihmisten välille kuviteltua kuilua. Opetukset siitä, että ihmissielut olivat olleet olemassa ennen maailman luomista tai että he voisivat periä ja omaksua Jumalan ominaisuudet kokonaisuudessaan tulevaisuudessa, kävivät yhä harvinaisemmiksi.20 Vähitellen – samalla kun korostettiin yhä enemmän ihmiskunnan turmeltuneisuutta ja valtavaa etäisyyttä Luojan ja luotujen välillä – käsitys jumalaksi tulemisesta hävisi länsimaalaisesta kristinuskosta21, vaikka se onkin säilynyt keskeisenä opinkappaleena ortodoksisessa kirkossa, joka on yksi kristinuskon kolmesta päähaarasta.22

Kuinka myöhempien aikojen pyhät ovat saaneet ajatuksensa jumalaksi tulemisesta?

Varhaisimmat myöhempien aikojen pyhät tulivat yhteiskunnasta, jota hallitsivat englanninkieliset protestantit, joista useimmat hyväksyivät sekä tyhjästä luomisen että Westminsterin uskontunnustuksen määritelmän Jumalasta ”vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita”23. Todennäköisesti he tiesivät hyvin vähän tai eivät mitään niistä moninaisista kristillisistä uskonkäsityksistä, joita oli ollut ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen Kristuksen palvelutyön jälkeen, tai varhaisista kristillisistä jumalaksi tulemista koskevista kirjoituksista. Mutta Joseph Smithin saamat ilmoitukset poikkesivat sen ajan vallitsevista käsityksistä, ja niissä opetettiin oppia, joka joidenkin asioiden osalta avasi jälleen keskustelut Jumalan luonteesta, luomisesta ja ihmiskunnasta.

Joseph Smithin saamissa varhaisissa ilmoituksissa opetettiin, että ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi ja että Jumala välittää lapsistaan henkilökohtaisesti. Mormonin kirjassa eräs profeetta näki Herran sormen ja hämmästyi saadessaan tietää, että ihmisen fyysinen muoto on tosiaankin tehty Jumalan kuvaksi.24 Eräässä toisessa varhaisessa ilmoituksessa Henok (jonka Raamatussa kerrotaan vaeltaneen ”Jumalan tahdon mukaisesti”25) näki Jumalan itkevän luomistöidensä vuoksi. Kun Henok kysyi: ”Kuinka sinä voit itkeä?”, hän sai tietää, että Jumalan myötätunto ihmisten kärsimystä kohtaan on olennainen osa Hänen rakkauttaan.26 Lisäksi Joseph Smith oppi, että Jumala haluaa lastensa pääsevän osallisiksi samankaltaisesta korotetusta olemassaolosta, jollaisessa Hän elää. Kuten Jumala on julistanut: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”27

Vuonna 1832 Joseph Smith ja Sidney Rigdon saivat näyn tuonpuoleisesta. Näyssä he oppivat, että niin oikeamieliset kuin jumalattomatkin saisivat yleismaailmallisessa ylösnousemuksessa kuolemattomuuden, mutta vain ne, ”jotka voittavat uskon kautta ja jotka sinetöi lupauksen Pyhä Henki”, saisivat Jumalan kirkkauden täyteyden ja olisivat ”jumalia, nimittäin Jumalan lapsia”28. Eräässä toisessa ilmoituksessa pian vahvistettiin, että ”pyhät täytetään hänen kirkkaudellaan, ja he saavat perintöosansa ja heidät tehdään samanarvoisiksi hänen kanssansa”29. Myöhempien aikojen pyhät käyttävät sanaa korotus kuvailemaan sitä loistavaa palkintoa, jonka ihminen saa taivaallisen Isän lapsen täytenä perintönä, mikä on mahdollista Kristuksen sovituksen ansiosta olemalla kuuliainen evankeliumin laeille ja toimituksille30.

Tätä hätkähdyttävää näkemystä jokaisen ihmisen mahdollisuuksista tulevaisuudessa täydensivät ilmoitetut opetukset ihmiskunnan menneisyydestä. Kun Joseph Smith sai edelleen ilmoituksia, hän sai tietää, että sitä valoa eli älyä, joka on jokaisen ihmissielun ytimessä, ”ei ole luotu eikä tehty, eikä sitä voidakaan luoda eikä tehdä”. Jumala on jokaisen ihmishengen Isä, ja koska ainoastaan ”henki ja aine erottamattomasti yhteen liitettyinä saavat ilon täyteyden”, Hän esitti suunnitelman, jonka mukaisesti ihmiset saisivat fyysisen ruumiin ja edistyisivät kuolevaisuuden kokemuksen läpi kohti ilon täyteyttä. Maanpäällinen syntymä ei siten olekaan ihmisen elämän alku: ”Myös ihminen oli alussa Jumalan luona.”31 Samoin Joseph Smith on opettanut, että aineellisella maailmalla on iankaikkiset juuret, ja on siten täysin kiistänyt tyhjästä luomisen käsityksen. ”Maa, vesi jne. – kaikki nämä olivat olemassa alkeellisessa tilassa iankaikkisuudessa”, hän sanoi eräässä vuonna 1839 pitämässään saarnassa.32 Jumala järjesti maailmankaikkeuden olemassa olevista aineksista.

Elämänsä kahden viimeisen vuoden aikana Joseph Smith sai edelleen ilmoitusta jumalallisesta luonteesta ja korotuksesta. Heinäkuussa 1843 muistiin merkityssä ilmoituksessa, jossa korotus liitettiin iankaikkiseen avioliittoon, Herra julisti, että ne, jotka pitävät liitot, iankaikkinen avioliitto mukaan lukien, perivät ”kaikki korkeudet ja syvyydet”. ”Silloin”, ilmoituksessa sanotaan, ”he ovat jumalia, koska heillä ei ole loppua.” He saavat jälkeläisten täyteyden ja jatkumisen aina ja ikuisesti.33

Seuraavassa huhtikuussa Joseph Smith – tuntien, ettei hän ollut ”koskaan ollut läheisemmässä suhteessa Jumalaan kuin tällä hetkellä”34 – puhui Jumalan luonteesta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta pyhille, jotka olivat kokoontuneet yleiseen kirkon konferenssiin. Hän käytti osan tuosta tilaisuudesta pohtimalla erään kirkon jäsenen kuolemaa – kuukausi aiemmin tämä jäsen nimeltään King Follett oli kuollut odottamatta. Kun Joseph nousi puhumaan, oli tuulista, ja niinpä hän pyysi kuulijoitaan antamaan hänelle ”syvän tarkkaavaisuutensa” ja rukoilemaan, ”että Herra vahvistaisi keuhkojani” ja viivyttäisi tuulia, kunnes hänen sanomansa olisi esitetty.35

”Millainen olento Jumala on?” hän kysyi. Hän esitti, että ihmisten tulee tietää se, koska ”elleivät ihmiset käsitä Jumalan luonnetta, he eivät käsitä itseään”36. Tällä lausumalla profeetta hävitti sen kuilun, jonka vuosisatoja kestänyt hämmennys oli luonut Jumalan ja ihmiskunnan välille. Ihmisluonto on sisimmältään jumalallinen. Jumala ”oli kerran kuin yksi meistä”, ja ”kaikki henget, jotka Jumala on lähettänyt maailmaan”, ovat samalla tavoin ”alttiita avartumaan”. Joseph Smith saarnasi, että kauan ennen kuin maailma muovattiin, Jumala havaitsi olevansa näiden olentojen ympäröimä ja ”näki sopivaksi säätää lakeja, joiden avulla muut saisivat oikeuden edistyä kuten Hän oli itse edistynyt”37 ja saada ”korotuksen” Hänen luonaan38.

Joseph sanoi koolla olleille pyhille: ”Teidän on opittava, miten voitte itse olla jumala.”39 Sen tehdäkseen pyhien täytyi oppia jumalisuutta eli olla enemmän Jumalan kaltaisia. Prosessi olisi jatkuva ja edellyttäisi kärsivällisyyttä, uskoa, jatkuvaa parannuksentekoa, kuuliaisuutta evankeliumin käskyille ja turvautumista Kristukseen. Aivan kuin tikapuita nousten ihmisten tuli oppia ”evankeliumin ensimmäiset periaatteet” ja jatkaa kuolevaisen tietämyksen rajojen yli, kunnes he voisivat ajan koittaessa ”oppia evankeliumin viimeiset periaatteet”40. ”Sitä kaikkea ei ole tarkoitettu käsitettäväksi tässä maailmassa”, Joseph sanoi.41 ”Haudan jälkeen vie kauan, ennen kuin ymmärtää kokonaisuuden.”42

Se oli viimeinen kerta, kun profeetta puhui yleiskonferenssissa. Kolme kuukautta myöhemmin mellakoiva väkijoukko ryntäsi Carthagen vankilaan ja surmasi hänet ja hänen veljensä Hyrumin, jotka kuolivat marttyyreina.

Mitä kirkossa on opetettu jumalallisesta luonteesta Joseph Smithin ajan jälkeen?

Tuon saarnan jälkeen, joka tultiin tuntemaan King Follett -saarnana, kirkossa on opetettu oppia siitä, että ihmiset voivat edistyä korotukseen ja jumaluuteen. Kirkon viides presidentti Lorenzo Snow lausahti hyvin tunnetun säeparin: ”Sellainen kuin ihminen nyt on, Jumala oli. Sellaiseksi kuin Jumala nyt on, ihminen voi tulla.”43 Tämän säeparin ensimmäisestä puoliskosta on ilmoitettu hyvin vähän, ja sen vuoksi sitä on opetettukin hyvin vähän. Kun eräs toimittaja kysyi kirkon presidentiltä Gordon B. Hinckleyltä tästä aiheesta vuonna 1997, presidentti Hinckley sanoi: ”Siinä mennään varsin syvälliseen teologiaan, josta emme tiedä kovinkaan paljon.” Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin uskosta ihmisten jumalallisiin mahdollisuuksiin, hän vastasi: ”No, sellaiseksi kuin Jumala on, ihminen voi tulla. Me uskomme iankaikkiseen edistymiseen. Hyvin vahvasti.”44

Eliza R. Snow, eräs kirkon johtohenkilö ja runoilija, riemuitsi opista, jonka mukaan me olemme täydessä ja ehdottomassa merkityksessä Jumalan lapsia. ”Isäkseni kutsumaan Sua, / Neuvoi Pyhä Henkesi”, hän kirjoitti, ”Palautuksen tiedon avain / Syynkin siihen kirkasti.” Myöhempien aikojen pyhiä on myös liikuttanut tieto siitä, että heillä on jumalallisina vanhempinaan taivaallisen Isän lisäksi myös taivaallinen Äiti. Ilmaisten tämän totuuden Eliza R. Snow kysyi: ”Taivaassako Isä yksin?”, ja vastasi siihen innokkaasti ei: ”Totuus iankaikkisuuden / Kertoo: Siell on Äitikin.”45 Tällä tiedolla on tärkeä asema myöhempien aikojen pyhien uskossa. Kuten vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kirjoittanut: ”Teologiamme alkaa taivaallisista vanhemmista. Korkein pyrkimyksemme on olla Heidän kaltaisiaan.”46

Ihmiskunnan jumalallista luonnetta ja mahdollisuuksia korotukseen on toistuvasti opetettu yleiskonferenssipuheissa, kirkon lehdissä ja muussa kirkon aineistossa. ”Jumalallinen luonne” on yksi kirkon Nuorten Naisten ohjelman kahdeksasta keskeisestä arvosta. Opetus ihmisolentojen jumalallisista vanhemmista, luonteesta ja mahdollisuuksista tulee selkeästi esille asiakirjasta ”Perhe – julistus maailmalle”. Jumalallinen luonne ja korotus ovat keskeisiä ja rakastettuja opetuksia kirkossa.

Tekeekö usko korotukseen myöhempien aikojen pyhistä polyteismin kannattajia?

Oppi siitä, että ihmisten tulee pyrkiä kohti jumaluutta, saattaa joillakin tarkkailijoilla synnyttää mielikuvia muinaisista pantheoneista kilpailevine jumalineen. Sellaiset mielikuvat ovat ristiriidassa myöhempien aikojen pyhien opin kanssa. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumalan lapset palvelevat Häntä aina. Edistymisemme ei koskaan muuta sitä, että Hän on meidän Isämme ja Jumalamme. Tosiaankin meidän korotettu, iankaikkinen suhteemme Häneen on oleva osa sitä ”ilon täyteyttä”, jota Hän meille haluaa.

Myöhempien aikojen pyhät uskovat myös vahvasti jumaluuden perustavaa laatua olevaan ykseyteen. He uskovat, että Isä Jumala, Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki – vaikkakin erillisiä olentoja – ovat yhtä tarkoituksessa ja opissa.47 Juuri tässä valossa myöhempien aikojen pyhät ymmärtävät Jeesuksen rukouksen opetuslastensa puolesta kautta aikojen: ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme.”48

Mikäli ihmiset elävät ristiriidassa Jumalan hyvyyden kanssa, he eivät voi edistyä Jumalan kirkkauteen. Joseph Smith on opettanut: ”Taivaan voimia [ei] voida hallita eikä käyttää muuten kuin vanhurskauden periaatteiden mukaan.” Kun ihmiset hylkäävät Jumalan epäitsekkäät tarkoitukset ja mittapuut, ”taivaat vetäytyvät [ja] Herran Henki tulee murheelliseksi”49. Ylpeys ei sovi yhteen edistymisen kanssa. Erimielisyys korotettujen olentojen välillä on mahdotonta.

Millaiseksi myöhempien aikojen pyhät kuvittelevat mielessään korotuksen?

Koska kuolevaisuudessa ihmisten käsitykset todellisuudesta ovat pakostakin rajallisia, uskontojen on vaikea riittävällä tavalla pukea sanoiksi käsityksiään iankaikkisesta kirkkaudesta. Kuten apostoli Paavali on kirjoittanut: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”50 Näiden rajallisuuksien vuoksi käsitykset, joita populaarikulttuurissa esitetään pelastuksesta, muuttuvat helposti pilapiirrosten kaltaisiksi. Esimerkiksi pyhien kirjoitusten ilmaukset pelastuksen syvästä rauhasta ja kaiken kattavasta ilosta tuotetaan usein tutunomaisina kuvina, joissa ihmiset kuoleman jälkeen istuvat omilla pilvillään ja soittavat harppuja. Myöhempien aikojen pyhien oppi korotuksesta kavennetaan mediassa usein samalla tavoin pilapiirrosmaiseksi kuvaksi ihmisistä, jotka saavat oman planeettansa.

Pilvi ja harppu riittävät tuskin kuvaamaan iankaikkista iloa, vaikka useimmat kristityt ovatkin yhtä mieltä siitä, että innoitettu musiikki voi antaa pientä esimakua iankaikkisen pelastuksen ilosta. Samalla tavoin vaikka harva myöhempien aikojen pyhä samastuu pilapiirroksiin oman planeetan saamisesta, useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että luomisen herättämä syvä kunnioitus vihjaa luomismahdollisuuksiimme iankaikkisuuksissa.

Myöhempien aikojen pyhät ovat taipuvaisia ajattelemaan korotusta sen pohjalta, mitä pyhyys on kuolevaisuudessa koettuna. He näkevät jumaluuden siemeniä lasten saamisen ja hoivaamisen ilossa sekä siinä voimakkaassa rakkaudessa, jota he tuntevat näitä lapsia kohtaan, halussa auttaa muita myötätuntoisesti palvellen, niissä hetkissä, jolloin maailmankaikkeuden kauneus ja järjestys yllättävät heidät, siinä perimmäisessä tunteessa, joka liittyy jumalallisten liittojen tekemiseen ja pitämiseen. Kirkon jäsenet mieltävät korotuksen – eivät niinkään sen valossa, mitä he saavat, vaan ennemminkin niiden ihmissuhteiden valossa, joita heillä on nyt, ja kuinka nuo ihmissuhteet voisivat puhdistua ja nousta korkeammalle tasolle. Kuten pyhissä kirjoituksissa opetetaan: ”Tämä sama yhteisyys, joka vallitsee meidän keskuudessamme täällä, vallitsee meidän keskuudessamme siellä, mutta siihen yhdistyy iankaikkinen kirkkaus, jota kirkkautta meillä ei nyt ole.”51

Kuinka tärkeitä opetukset korotuksesta kaiken kaikkiaan ovat myöhempien aikojen pyhien uskonkäsityksissä?

Opetus, jonka mukaan ihmisillä on jumalallinen luonne ja tulevaisuus, muovaa sitä tapaa, jolla myöhempien aikojen pyhät suhtautuvat perusoppiin. Kenties merkittävintä on, että usko jumalalliseen luonteeseen auttaa meitä arvostamaan syvällisemmin Jeesuksen Kristuksen sovitusta. Samalla kun monet kristityt teologit ovat ilmaisseet Vapahtajan sovituksen merkityksen korostamalla ihmisten turmeltuneisuutta, myöhempien aikojen pyhät ymmärtävät Kristuksen sovituksen merkityksen niiden valtavien mahdollisuuksien valossa, jotka sen ansiosta koskevat ihmistä. Kristuksen sovitus paitsi suo anteeksiannon synnistä ja voiton kuolemasta myös pelastaa epätäydelliset ihmissuhteet, parantaa hengelliset haavat, jotka tukahduttavat kasvun, sekä vahvistaa ihmistä ja antaa hänelle mahdollisuuden omaksua Kristuksen ominaisuuksia.52 Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että yksinomaan Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meillä voi olla varma toivo iankaikkisesta kirkkaudesta ja että ihminen pääsee osalliseksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimasta täysin vain uskomalla Häneen, tekemällä parannuksen, menemällä kasteelle ja vastaanottamalla Pyhän Hengen lahjan sekä kestämällä loppuun asti Kristuksen opetuksia ja esimerkkiä seuraten.53 Näin niitä, joista tulee Jumalan kaltaisia ja jotka pääsevät Hänen kirkkautensa täyteyteen, kuvaillaan ihmisiksi, jotka ”on tehty täydellisiksi Jeesuksen, uuden liiton välimiehen kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen sovituksen vuodattamalla oman verensä”54.

Tietoisuus ihmisten jumalallisista mahdollisuuksista vaikuttaa myös myöhempien aikojen pyhien ymmärrykseen evankeliumin periaatteista kuten jumalallisten käskyjen tärkeydestä, temppelien tehtävästä ja yksilön moraalisen tahdonvapauden pyhyydestä. Lisäksi usko siihen, että ihmiset ovat itse asiassa Jumalan lapsia, muuttaa myöhempien aikojen pyhien käyttäytymistä ja asenteita. Esimerkiksi niissäkin yhteiskunnissa, joissa satunnaista ja esiaviollista seksiä pidetään hyväksyttävänä, myöhempien aikojen pyhät säilyttävät syvän kunnioituksen Jumalan ihmiselle antamiin, läheisyyttä luoviin sukupuolisen kanssakäymisen lisääntymisvoimiin ja pysyvät sitoutuneina näiden pyhien voimien käytön korkeampaan mittapuuhun. Tutkimukset osoittavat, että myöhempien aikojen pyhät asettavat avioliiton ja vanhemmuuden55 poikkeuksellisen tärkeälle sijalle, mikä on osittain seurausta vahvasta uskosta taivaallisiin vanhempiin ja sitoutumisesta pyrkiä kohti sitä jumalallisuutta.

Yhteenveto

Kaikki ihmiset ovat rakastavien taivaallisten vanhempien lapsia, ja heidän sisimmässään on jumalallisuuden siemen. Äärettömässä rakkaudessaan Jumala kutsuu lapsiaan vaalimaan niitä iankaikkisia mahdollisuuksia, joita heillä on Hänen armostaan ja Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta.56 Oppi, joka koskee ihmisten iankaikkisia mahdollisuuksia tulla taivaallisen Isänsä kaltaisiksi, on keskeisellä sijalla Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ja herättää rakkautta, toivoa ja kiitollisuutta uskollisten myöhempien aikojen pyhien sydämessä.

Lähdeaineistoa

  1. Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129.
  2. Perhe – julistus maailmalle”, s. 129.
  3. 1. Mooses 1:26–27.
  4. 1. Mooses 2:17; 3:22.
  5. Psalmit 82:6.
  6. Johannes 10:33–34.
  7. Matteus 5:48. Sana täydellinen jakeessa Matt. 5:48 voidaan kääntää myös sanalla kokonainen tai valmis viitaten kaukaiseen tavoitteeseen ja jatkuvaan, sinnikkääseen pyrkimykseen (ks. Russell M. Nelson, ”Kohti täydellisyyttä”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 86).
  8. 2. Pietarin kirje 1:4.
  9. Apostolien teot 17:29; Kirje roomalaisille 8:16–17.
  10. Johanneksen ilmestys 3:21.
  11. Norman Russell, The Doctrine of Deification in the Greek Patristic Tradition, 2004, s. 6.
  12. Irenaeus, ”Against Heresies,” julkaisussa The Ante-Nicene Fathers: Translations of the Writings of the Fathers Down to A.D. 325, toim. Alexander Roberts ja James Donaldson, 1977, osa 1, s. 526.
  13. Klemens, ”Exhortation to the Heathen”, julkaisussa Ante-Nicene Fathers, toim. Roberts ja Donaldson, osa 2, s. 174.
  14. Pyhä Basileios Suuri, ”On the Spirit”, julkaisussa A Select Library of Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church, toim. Philip Schaff ja Henry Wace, 2. sarja, 1994, osa 8, s. 16.
  15. Kirkkoisien ajatusten ja myöhempien aikojen pyhien opetusten välillä on todennäköisesti sekä tärkeitä eroavuuksia että yhtäläisyyksiä. Sitä, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia on toisaalta myöhempien aikojen pyhien käsityksessä korotuksesta ja toisaalta nykypäivän ortodoksisen kirkon käsityksessä kirkkoisien lausunnoista jumalaksi tulemisesta, käsitellään julkaisussa Jordan Vajda, ”Partakers of the Divine Nature: A Comparative Analysis of Patristic and Mormon Doctrines of Divinization”, Occasional Papers Series, nro 3, 2002, nähtävänä sivustolla maxwellinstitute.byu.edu.
  16. Ks. Vladimir Kharlamov, ”Rhetorical Application of Theosis in Greek Patristic Theology”, julkaisussa Partakers of the Divine Nature: The History and Development of Deification in the Christian Traditions, toim. Michael J. Christensen ja Jeffery A. Wittung, 2008, s. 115.
  17. Lainattu julkaisussa Russell, The Doctrine of Deification in the Greek Patristic Tradition, s. 1, kursivointi lisätty.
  18. Kuten toisella vuosisadalla elänyt kirkkoisä Justinos Marttyyri on sanonut: ”Meille on opetettu, että alussa Hän hyvyyttään loi muovaamattomasta aineesta kaiken ihmisen hyväksi” (The First Apology of Justin, julkaisussa Roberts ja Donaldson, Ante-Nicene Fathers, osa 1, s. 165; ks. myös Frances Young, ”’Creatio Ex Nihilo’: A Context for the Emergence of the Christian Doctrine of Creation”, Scottish Journal of Theology 44, nro 1, 1991, s. 139–151; Markus Bockmuehl, ”Creation Ex Nihilo in Palestinian Judaism and Early Christianity”, Scottish Journal of Theology 66, nro 3, 2012, s. 253–270).
  19. Lisää tietoa toisen vuosisadan taustasta, joka synnytti käsityksen tyhjästä luomisesta, on julkaisussa Gerhard May, Creatio Ex Nihilo: The Doctrine of ’Creation out of Nothing’ in Early Christian Thought, 2004.
  20. Ks. Terryl L. Givens, When Souls Had Wings: Pre-Mortal Existence in Western Thought, 2010.
  21. Länsimaisessa kristinuskossa jumalaksi tulemisen opin hienoista elpymistä tapahtui 1600-luvun Englannissa Cambridgen platonisteiksi kutsuttujen pappisfilosofien ryhmän keskuudessa. (Ks. Benjamin Whichcote, ”The Manifestation of Christ and the Deification of Man”, julkaisussa The Cambridge Platonists, toim. C. A. Patrides, 1980, s. 70.)
  22. Artikkelissa ”The Place of Theosis in Orthodox Theology” Andrew Louth kuvailee ortodoksisen kirkon keskittyvän ”suurempaan holvikaareen, joka johtaa luomisesta jumalaksi tulemiseen”, ja on sitä mieltä, että katoliset ja protestanttiset teologiat ovat keskittyneet vaillinaiseen ”vähäisempään holvikaareen lankeemuksesta lunastukseen” jättäen pois tuon kokonaisuuden (julkaisussa Christensen ja Wittung, Partakers of the Divine Nature, s. 35).
  23. Westminsterin uskontunnustus, luku 2, 1646. Westminsterin uskontunnustus laadittiin Westminsterin yleisessä kokouksessa vuonna 1646 Englannin kirkon opin, jumalanpalveluksen ja hallinnon normiksi. Laatimisestaan lähtien tämän uskontunnustuksen sisältö on ohjannut lukuisien protestanttikirkkojen jumalanpalvelusta.
  24. Eter 3:6; ks. myös Oppi ja liitot 130:22; Mooses 6:8–9. Lisää tietoa Joseph Smithin opetuksista koskien Jumalan olemusta on julkaisussa David L. Paulsen, ”The Doctrine of Divine Embodiment: Restoration, Judeo-Christian, and Philosophical Perspectives”, BYU Studies 35, nro 4, 1995–1996, s. 13–39, nähtävänä sivustolla byustudies.byu.edu.
  25. 1. Mooses 5:22.
  26. Ks. Mooses 7:31–37. Lisää tietoa tämän mielikuvan syvällisyydestä on julkaisussa Terryl Givens ja Fiona Givens, The God Who Weeps: How Mormonism Makes Sense of Life, 2012.
  27. Mooses 1:39.
  28. Oppi ja liitot 76:53, 58.
  29. Oppi ja liitot 88:107.
  30. Ks. Dallin H. Oaks, ”Ei muita jumalia”, Liahona, marraskuu 2013; Russell M. Nelson, ”Pelastus ja korotus”, Liahona, toukokuu 2008; ks. myös 3. uskonkappale.
  31. Oppi ja liitot 93:29, 33.
  32. Joseph Smith, ennen 8. elokuuta 1839 pidetty puhe, julkaisussa The Words of Joseph Smith: The Contemporary Accounts of the Nauvoo Discourses of the Prophet Joseph, toim. Andrew F. Ehat ja Lyndon W. Cook, 1980, s. 9; nähtävänä myös sivustolla josephsmithpapers.org.
  33. Oppi ja liitot 132:19–20.
  34. Wilford Woodruff journal, 6. huhtikuuta 1844, kirkon historian kirjasto, Salt Lake City.
  35. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, William Claytonin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org. Vaikka King Follett -saarna edustaa yksityiskohtaisinta Joseph Smithin esittämää selostusta jumalallisesta luonteesta ja korotuksesta, on tärkeää huomata, että sen päivän tuulisuuden vuoksi, jolloin saarna pidettiin, sekä muistiinpanomenetelmien puutteellisuuden vuoksi meillä ei ole täyttä varmuutta Joseph Smithin täsmällisistä tai kaikista sanoista saarnan aikana. Neljän paikalla olleen kirjoittamat puutteelliset selonteot ja eräs varhain julkaistu selonteko antavat meille tallenteen – vaikkakin vajavaisen – siitä, mitä Joseph Smith opetti siinä tilaisuudessa, ja se, mitä hän opetti, antaa meille näkemyksen lukuisien pyhien kirjoitusten kohtien merkityksestä. Säilynyttä saarnatekstiä ei kuitenkaan ole kanonisoitu eikä sitä sinällään tule pitää opillisena normina. Willard Richardsin, William Claytonin, Thomas Bullockin ja Wilford Woodruffin selonteot sekä 15. elokuuta 1844 ilmestynyt Times and Seasons ovat nähtävänä kohdassa ”Accounts of the ’King Follett Sermon’” Joseph Smith Papers -verkkosivustolla.
  36. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, Willard Richardsin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  37. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, William Claytonin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  38. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, Wilford Woodruffin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  39. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, William Claytonin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  40. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, Thomas Bullockin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  41. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, William Claytonin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  42. Puhe, 7. huhtikuuta 1844, Wilford Woodruffin muistiinpanojen mukaan, nähtävänä sivustolla josephsmithpapers.org.
  43. Eliza R. Snow, Biography and Family Record of Lorenzo Snow, 1884, s. 46. Säeparia, jota ei ole koskaan kanonisoitu, on esitetty hieman eri tavoin. Tietoja muista on julkaisussa The Teachings of Lorenzo Snow, toim. Clyde J. Williams, 1996, s. 1–9.
  44. Don Lattin, ”Musings of the Main Mormon”, San Francisco Chronicle, 13. huhtikuuta 1997; ks. myös David Van Biema, ”Kingdom Come”, Time, 4. elokuuta 1997, s. 56.
  45. Nämä säkeet julkaistiin ensin runona, ja myöhemmin niistä tuli suosittu kirkon laulu. (Eliza R. Snow, ”My Father in Heaven”, Times and Seasons, 15. marraskuuta 1845, s. 1039; ”Taivaan Isä”, MAP-lauluja, 184; ks. myös Jill Mulvay Derr, ”The Significance of ’O My Father’ in the Personal Journey of Eliza R. Snow”, BYU Studies 36, osa 1, 1996–1997, s. 84–126, nähtävänä sivustolla byustudies.byu.edu.) Lisää tietoa myöhempien aikojen pyhien käsityksestä Äidistä taivaassa on julkaisussa David L. Paulsen ja Martin Pulido, ”’A Mother There’: A Survey of Historical Teachings about Mother in Heaven”, BYU Studies 50, nro 1, 2011, s. 70–97, nähtävänä sivustolla byustudies.byu.edu.
  46. Dallin H. Oaks, ”Luopumus ja palauttaminen”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 88.
  47. Ks. Oppi ja liitot 130:22.
  48. Johannes 17:21.
  49. Oppi ja liitot 121:36–37.
  50. 1. kirje korinttilaisille 2:9.
  51. Oppi ja liitot 130:2.
  52. Alma 7:11–12.
  53. Ks. 2. Nefi 31:20; 4. uskonkappale.
  54. Oppi ja liitot 76:69.
  55. Ks. ”Mormons in America – Certain in Their Beliefs, Uncertain of Their Place in Society”, Pew Research, Religion and Public Life Project, 12. tammikuuta 2012, nähtävänä sivustolla pewforum.org.
  56. Moroni 10:32–33; Pyhien kirjoitusten opas, ”Armo”.

Kirkko arvostaa sitä panosta, jonka tutkijat ovat antaneet tässä artikkelissa esitettyyn sisältöön. Heidän työtään käytetään luvalla.