Tulevaisuus täynnä toivoa

Vanhin Jeffrey R. Holland: Rakkaat nuoret ystävämme kaikkialla! Kuinka etuoikeutettuja sisar Holland ja minä olemmekaan, kun saamme olla kanssanne tänä iltana. Vaikka tavoitamme useimmat teistä eri puolilla maailmaa nykyajan tekniikan ihmeen avulla, olemme iloisia siitä, että meillä on yleisö paikan päällä tässä yliopistossa ja sen uskontoinstituutissa, jossa Pat ja minä aloitimme yliopistokoulutuksen, seurustelimme ja solmimme avioliiton.

Nyt katsotaan, kulkiko vilunväristys huoneen läpi, kun sanoin sanan avioliitto. Älkää joutuko paniikkiin. Emme aio puhua avioliitosta tänä iltana. Jotkut teistä ovat jo naimisissa, emmekä halua, että muut teistä ryntäävät kiljuen ulos salista. Mutta mainitsen omat nuorten aikuisten juuremme ja romanttisen alkumme siinä mielessä, että jos se sai meidät havahtumaan tällaisena iltana, niin kuka tietää? Se saattaa saada muitakin.

Monet teistä sisarista ovat tosiaan kertoneet meille, että on muutamia miehiä, jotka pitääkin saada havahtumaan, ellei Amorin nuolella, niin kenties pienellä pickleball-mailalla. Jos tänä iltana joku teistä nuorista naisista istuu sellaisen nuoren miehen vieressä, joka sopii tähän kuvaukseen, vanhin ja sisar Holland antavat teille luvan tönäistä häntä kylkeen juuri nyt – kyllin lempeästi ilmaisemaan rakkautta, kyllin napakasti, jotta hän tajuaa. Olemme onnellisia, jos tuo tönäisy toimii teidän kohdallanne samoin kuin se toimi meidän kohdallamme, paitsi meidän tapauksessamme kyse oli minun kyynärpäästäni ja sisar Hollandin kyljestä.

Ensi kesäkuussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Pat ja minä solmimme avioliiton St. Georgen temppelissä vain vajaan kilometrin päässä tämän yliopiston kampuksesta. Kuusi vuosikymmentä yhdessä suo meille tervetulleen tilaisuuden hyvästellä ajanjakso, joka on ollut monille vaikea ja joillekuille murheellinen. Olemme vähitellen selviytymässä koronapandemiasta, mutta tämä miltei raamatullisten mittasuhteiden vitsaus on yhä hyvin todellinen ongelma monissa osissa maailmaa, sillä päivittäin keskimäärin 1 700 ihmisen raportoidaan kuolleen tähän sairauteen.¹ Tämä vitsaus on verottanut tavalla tai toisella paitsi fyysistä terveyttä myös lähes kaikkien maapallon asukkaiden sosiaalista, poliittista ja taloudellista elämää.

Toisenlainen vitsaus on se, joka on edelleen käynnissä Itä-Euroopassa, jossa miljoonat ihmiset, myös kirkon jäseniä, ovat kärsineet tuhoa, joutuneet pakenemaan kotiseudultaan tai jopa antaneet henkensä konfliktissa, jota he eivät ole pyytäneet eivätkä ansainneet. Vain muutama viikko sitten, kun olimme tehtävämme puolesta Euroopassa, sisar Holland ja minä tapasimme muutamia ukrainalaisia pakolaisia. Nauroimme, itkimme ja rukoilimme niiden kanssa, jotka olivat jättäneet kaiken taakseen ja paenneet mukanaan vain yllään olevat vaatteet. Tunsimme samaa tunnetta ja surua Venäjällä olevia uskollisia jäseniämme kohtaan, jotka viattomina kärsivät tästä samasta konfliktista. Näiden murhenäytelmien lisäksi näemme monin paikoin maailmassa joukkoampumisia – myös murhenäytelmän vastikään viime viikolla täällä Etelä-Utahissa – moraalitonta sisältöä viihteessä ja poliittista toimintaa, jossa perusperiaatteet kuten nuhteettomuus, ystävällisyys ja rehellisyys näyttävät jotenkin unohtuneen.

Ja tietenkin on monia muita kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä ongelmia, jotka vaivaavat meitä. Mutta emme ole tulleet tänä iltana masentamaan teitä maailman ongelmilla. Itse asiassa olemme tulleet juuri päinvastaisesta syystä! Me tunnistamme sen ymmärrettävän pahoinvoinnin, joka leijuu teidän sukupolvenne yllä. Pyydämme anteeksi, että meidän sukupolvemme ei ole ratkaissut joitakin näistä ongelmista, joita te nykyään kohtaatte, mutta kutsumme teitä ja kaikkia muita nuoria myöhempien aikojen pyhiä olemaan sen moraalisen voiman etulinjassa, joka voi ratkaista nämä ongelmat ja käännyttää pois meitä ympäröivän pelon, pessimismin ja ahdistuksen tulvan. Kuinka tärkeää onkaan, että rukoilette paitsi sen puolesta, että Herra vallitsee elämässänne², kuten presidentti Russell M. Nelson on pyytänyt, mutta rukoilette myös, että teidän elämänne arvot vaikuttavat muihin, jotka eivät ole vielä niin varmoja. Jos me kaikki Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina olemme rakastavampia, rauhanomaisempia ja ystävällisempiä, jos me kaikki pyrimme pitämään Jumalan käskyt parhaamme mukaan, niin silloin meillä on täysi syy tuntea luottavaisuutta maailman tilanteesta ja omasta tilanteestamme. Kun kuljemme kohti tulevaisuutta tällä tavoin täynnä rauhaa ja Jumalan antamaa lupausta, meillä voi olla kerrassaan hämmästyttävä vaikutus maailmaan. Abraham Lincoln sanoi kerran, että hän on yrittänyt kitkeä rikkaruohon ja istuttaa sen tilalle kukan aina tilaisuuden tullen. Jos me kaikki tekisimme niin, meidän moraaliset ja hengelliset erämaamme olisivat hyvin pian oikeita puutarhoja.³

Ne teistä tänä iltana siellä Saksassa – jossa on osoitettu hyvin paljon kristillistä vieraanvaraisuutta juuri tapaamillemme ukrainalaisille pakolaisille – tunnistatte Johann Goethen esittämänä pidetyn lausahduksen: ”Jos jokainen lakaisisi oman kynnyksensä edustan, koko maailma olisi pian puhdas.”

Tunnistaessamme siis haasteet ja haluten tarjota keinon niiden käsittelemiseen sisar Holland ja minä haluamme olla, kuten apostoli Pietari kehotti, ”aina valmiit antamaan [vastauksen] jokaiselle, joka kysyy, mihin [meidän toivomme] perustuu”⁴. Aiomme puhua toivosta julistaen, ettemme saa koskaan menettää sitä tai sen sisarhyveitä: uskoa ja rakkautta. Ymmärrämme, että on monia tapoja määritellä nämä läheisesti toisiinsa liittyvät periaatteet, ja kuulette meidän esittävän tänä iltana muutamia omia määritelmiämme. Kuulette meidän myös julistavan Moronin tavoin, että toivo on välttämätön, jos aiomme ”saada [perinnön] siinä paikassa, jonka [Jumala on] valmistanut [meille]”⁵. Haluamme teidän vaativan itsellenne tuon perinnön kuninkaan poikina ja tyttärinä. Sitä varten meidän on ymmärrettävä, että toivo ei ole vain luonnostaan optimististen sanoma ja tapa. Se on jokaisen uskovan etuoikeus.⁶ Uskovana, joka on ehdottoman täynnä toivoa (ja uskoa ja rakkautta), sisar Holland tuntee hyvin vahvasti tämän maailmanlaajuisen kuulijakunnan merkityksen tänä iltana ja sen, mikä on teidän roolinne tulevina päivinä. Hän tietää, että te olette sitä ryhmää, jolle me annamme viestikapulan, ja hänestä on välttämätöntä, että te astutte esiin ja omaksutte päämääränne. Sisar Holland.

Sisar Patricia T. Holland: Minulla tosiaan on vahvoja tunteita teitä kohtaan. Olette vahvin nuorten aikuisten sukupolvi, minkä maailma on koskaan tuntenut. Rakastan teitä sen vuoksi. Vanhin Holland ja minä olemme hyvin kiitollisia siitä, että pidätte liittonne ja pyritte tekemään oikein. Ja koska teitä on niin paljon, teillä on se voima, josta vanhin Holland puhui. Näen tässä huoneessa teidän valonne. Se on hyvin kirkas. Se saa minut ajattelemaan sitä, kun Vapahtaja ilmestyi 3. Nefin kirjassa. Hän sanoi: ”Pitäkää valonne korkealla, jotta se loistaisi maailmalle. Katso, minä olen valo, joka teidän on pidettävä korkealla.”⁷ Olimme kerran nuoria, kuten tekin, mutta nyt olemme tulleet vanhoiksi. Kun katson elämääni taaksepäin ja jos voisin elää jonkin osan siitä uudelleen, tekisin yhden asian toisin – aivan toisella tavalla: yksinkertaistaisin! Minusta tuntuu, että kaikki on parempaa, kun sitä yksinkertaistetaan – ruokamme, vaatteemme, sisustuksemme ja aikataulumme. Kadun nuoruudessani eniten sitä, etten nähnyt evankeliumin yksinkertaista kauneutta. Tein jopa evankeliumista liian monimutkaisen. Minusta tuntui, että se oli liian ylivoimaista, liian vaikeaa ja toisinaan jopa liian salaperäistä. Minusta tuntui, että jo nuorena aikuisena minun oli kiivettävä vanhurskauden vuorelle, kuljettava puhdistumisen tulisen uunin läpi ja selvitettävä kaikki ihmiskunnan tuntemat opilliset kiistat, jos aioin koskaan olla otollinen Jumalan edessä.

Sanomattakin on selvää, että ajatukseni olivat enemmän kuin pieni tyttö Etelä-Utahista tunsi pystyvänsä käsittelemään. Oli aivan kuten joku kerran on sanonut: ”Syy siihen, miksi ihmiset eivät liity teidän kristittyjen joukkoon, on se, että kannatte uskontoanne kuin päänsärkyä, kuin orjantappurakruunua.” On vain yksi ihminen, jonka on täytynyt kantaa tuota orjantappurakruunua, ja Hän teki sen, jotta me voisimme elää tuntien iloa, yltäkylläisyyttä ja rauhaa – ei epätoivoa. Evankeliumin ei ole koskaan tarkoitus olla vuori, jolle pieni tyttö ei pystyisi kiipeämään. Hän haluaa, että tuo pieni tyttö – ja kaikki muut maailmassa – ovat aina täynnä toivoa. Hän haluaa meidän tietävän, että evankeliumi on kauniin yksinkertainen ja yksinkertaisen kaunis.

Ettehän ymmärrä väärin. Puhuessani toivosta en tarkoita, että Kristuksen pitäisi antaa meille taikasauva tai nykyajan valomiekka. Toivomme täytyy olla enemmän kuin Pinokkion ajatus ”Tähti toiveen toteuttaa”⁸, jos sen on tarkoitus olla sitä toivoa, jota Vapahtaja opetti. Nuoret veljeni ja sisareni, se on lahja – Hänen lahjansa meille ja koko ihmissuvulle. Meidän tulee tunnistaa se valona, joka loistaa hyvin pimeässä maailmassa. Kuten eräs kirjoittaja on sanonut: ”Kukaan ei ole täydellinen surkimus, [paitsi] ne, jotka elävät vailla toivoa.”⁹

Tämän toivon lahjan löytämiseen liittyvä suloinen yksinkertaisuus on se, että sitä ei tarvitse etsiä, sitä ei tarvitse jahdata, sitä ei tarvitse eikä sitä voi valmistaa. Kuten niin moni asia armon maailmassa, sitä ei saa turvautumalla omaan voimaan tai jonkun muun voimaan. Siihen ei liity mitään salaisia kaavoja tai maagisia mantroja. Se ei tule syvähengitysharjoituksista (niin arvokkaita kuin ne ovatkin) tai lukemalla taas yhden kirjan siitä, miten löytää onnellisuus.

Itse asiassa meidän osuutemme on tärkeä, mutta oikeastaan hyvin pieni. Jumalan osuus tehtävästä on suurempi. Meidän tehtävämme on tulla Hänen luokseen nöyrästi ja yksinkertaisesti, sitten meidän tulee olla huolehtimatta ja pelkäämättä.¹⁰ Miksi se on niin yksinkertaista? Koska kaiken sen taustalla, mitä Kristus opetti – jokaisessa pyhien kirjoitusten kohdassa, kertomuksessa ja vertauksessa – on lupaus siitä, että Jumalan avulla ”kaikki on mahdollista”¹¹, lupaus siitä, että Jumalan voima voi pyyhkiä pois jokaisen kyyneleen¹². Meidän tulee päästää irti henkilökohtaisesta epätoivosta ja etsiä lepoa Herrassa.¹³ Me siis tulemme Hänen eteensä sävyisyydessä ja sydämen nöyryydessä¹⁴ saadaksemme siunaukset, jotka tulevat Hänen lakkaamattoman rakkautensa myötä. Luottamuksemme on oltava kuin pienen lapsen tai pienen karitsan, joka me itse asiassa olemme Hänen suuressa laumassaan.

Sydämemme on aina levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.

Tämä kutsu olla sävyisä ja sydämeltään nöyrä – yksi harvoista kuvauksista, joita Herra esitti itsestään, eli että Hän on sävyisä ja sydämeltään nöyrä – on kutsu meille kaikille Hänen opetuslapsilleen. Hän sanoo, että jos voimme elää tällä tavoin, me löydämme levon sielullemme ja huomaamme, että Hänen ikeensä on hyvä kantaa, että Hänen kuormansa on kevyt.¹⁵ Huomaan tämän kutsun olla sävyisä ja nöyrä yhä uudelleen, kun luen pyhiä kirjoituksia. (Se johtuu luultavasti siitä, että tarvitsen sitä yhä uudelleen.)

Olen varma, että mitään hengellisesti kovin merkittävää ei ole koskaan tehnyt kukaan, joka ei olisi ollut toiveikas ja nöyrä. Tällaista ajattelutapaa toivomme teille tänä iltana – että opitte tämän vielä ollessanne nuoria. Haluamme koko sydämestämme teidän tietävän, että Jumala on teidän Isänne, että Hän on kantanut teitä ”äitinne kohdusta asti”¹⁶, että Hänellä on suunnitelmia teitä varten, Hän antaa ”teille tulevaisuuden ja toivon”¹⁷.

Saanen lukea teille kaksi Vanhan testamentin kohtaa, joita rakastan ja joissa käytetään samanlaisia ilmauksia. Jesaja sanoo:

”Kuule minua, Jaakobin suku, koko Israelin [heimo]! Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!

Teidän vanhuutenne päiviin saakka – –, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.”¹⁸

Ja Jeremia kirjoittaa:

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä.”¹⁹

Todistan teille, nuoret veljeni ja sisareni, että tämä on totuus, joka on syntynyt henkilökohtaisesta kokemuksesta, että taivaallinen Isämme tekee oman osansa näiden lupausten täyttämiseksi. Meidän tehtävämme on yksinkertaisesti uskoa, uskoa yksinkertaisesti, olla enemmän lapsen kaltaisia sävyisyydessämme ja varsinkin kiitollisuudessamme, kun otamme vastaan Hänen antamiaan lahjoja. Haluatteko tänä vuonna todella ihanan vuoden? Haluatteko tulevaisuuden täynnä toivoa? Uskotteko, että teille on varattuna siunauksia? Oletteko nähneet riittävästi Jumalan hyvyyttä, jotta voitte toivoa ja kurkottaa ylöspäin? Ironista on, että tämä tapahtuu polvistumalla, kumartumalla, ehkä jopa lankeamalla Jumalan jalkojen juureen. Niin suloista yksinkertaisuutta! Polvistumalla, kumartumalla, lankeamalla ”armon valtaistuimen eteen”²⁰.

Vanhin Holland esitti, että tämä kallisarvoinen toivon lahja liittyy kahteen muuhun Jumalan antamaan lahjaan – uskon lahjaan ja rakkauden lahjaan. Älkää tehkö niin kuin minä nuorempana ja tehkö näistä hyveistä niin valtavia ja niin monimutkaisia, että tunnemme epätoivoa yrittäessämme ymmärtää niitä. Vaalikaa niiden yksinkertaisuutta.

Tarjoan teille tämän yhden yksinkertaisen pienen sarjan. Usko on vakaumus siitä, että on olemassa Jumala, toivo on luottamista siihen, että Hän auttaa meitä, ja rakkaus on Hänen rakkauttaan ja kykyään, joka vaikuttaa meidän kauttamme muiden siunaamiseksi.

Olen oppinut, mitä tulee rakkauteen, ettei kenelläkään meistä ole voimia, aikaa, resursseja tai vahvuutta tehdä kaikkea sitä, mitä sydämemme haluaa meidän tekevän. Me emme voi tehdä kaikkea. Sydämemme halu ylittää kykymme. Kuinka suurenmoista onkaan, että Jumalan voima, joka vaikuttaa meidän kauttamme, voi avartaa vaatimatonta vaikutustamme, voi moninkertaistaa rajalliset pyrkimyksemme ja tehdä muiden hyväksi sen, mitä emme pystyisi koskaan tekemään yksin.

Tämä yksinkertainen suhtautumistapa näihin kolmeen suureen opilliseen asiaan on siunannut elämääni. Olisinpa nähnyt ne tällä vähemmän pelottavalla tavalla jo hyvin paljon aiemmin. Uskon vakaasti, että Jumala on tarkoittanut näiden evankeliumin totuuksien olevan riittävän yksinkertaisia, jotta lapsikin ne ymmärtää. Saanen toistaa sen. Usko on vakaumus siitä, että on olemassa Jumala. Toivo on luottamista siihen, että Hän auttaa meitä. Ja rakkaus on Hänen rakkauttaan, joka vaikuttaa meidän kauttamme.

Kun puhun Jumalan lahjoista, saanen lisätä vielä yhden lahjan, joka lisää toivoamme tänä uutena vuotena. Uskoa, toivoa ja rakkautta valaisee Kristuksen valon sanoinkuvaamattoman kaunis – ja sanoinkuvaamattoman yksinkertainen – lahja. Tämä valo, joka on niin läheisesti sidoksissa toivoon, on lahja, joka annetaan jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle, joka on koskaan syntynyt tai tulee koskaan syntymään kuolevaisuuteen. Se sisältyy luonteeseemme. Se on osa sieluamme.

Yksi lempikohdistani pyhissä kirjoituksissa sisältää tämän säkeen: ”Ja Henki antaa valon jokaiselle ihmiselle, joka tulee maailmaan; ja Henki valaisee kautta maailman jokaisen ihmisen.”²¹

Tuo valo on yksi perustavanlaatuinen syy toivoon elämässämme. On hyvin rohkaisevaa, hyvin jännittävää ja vain hyvin toiveikasta, että sisimmässämme on jotakin, mikä paitsi kertoo meille, että on olemassa oikea tapa selviytyä elämän monimutkaisuudesta, myös kertoo meille, että me löydämme sen oikean tavan, jos olemme sydämeltämme lempeitä ja nöyriä²². Kuten presidentti Nelson sanoi koko kirkolle vain viikko sitten: ”Maailma tarvitsee Jeesuksen Kristuksen valoa. Maailma tarvitsee [kipeästi] sinun [ihanaa] valoasi.”²³

Suurenmoiset nuoret ystäväni, vilpittömin rukoukseni tänä iltana – toiveeni – on, että te kaikki nuoret aikuiset kaikkialla maailmassa otatte vastaan tämän kutsun henkilökohtaisena palvelutehtävänänne, otatte toivon, josta Vapahtaja puhui, ja kannatte sitä soihtuna niille, jotka kokevat maailman olevan hyvin synkkä ja hyvin vaikea paikka. Voinko mitenkään kannustaa teitä näkemään, että tämän valon kantaminen on teidän myöhempien aikojen palvelutehtävänne? Ymmärrättehän, että tämä on tuntemukseni mukaan tärkein asia, mikä minun pitää sanoa teille tänä iltana. Suurin pelkoni on ollut se, etten osaa sanoa sitä riittävän hyvin niin että todella uskoisitte minua. Teidän täytyy kantaa tätä valoa sillä tavoin, ettei koko maailman pimeys sitä koskaan sammuta.

Tämä yksinkertainen mutta voimallinen suhtautumistapa muuten suuriin ja monimutkaisiin ongelmiin muuttaa heikkenevän, synkkenevän maailman kehityskaarta. Pyydän teitä uskomaan Jumalaan, tuntemaan toivoa siitä, että Hän auttaa teitä, ja vastaanottamaan rakkauden, jonka avulla Hän voi toimia teidän kauttanne, jotta saavutatte sen, minkä vain te voitte saavuttaa.

Kun otatte vastaan tämän haasteen ja aloitatte tämän uuden vuoden, niin kun olette katsoneet sisäänpäin, pyydän teitä katsomaan ylöspäin. Silmät, jotka katsovat alas teihin, ovat rakastavan taivaallisen Isänne silmät. Hän voi antaa ja Hän antaa teille kaiken sen, mitä toivotte vanhurskaudessa. Ette voi saada näitä siunauksia jahtaamalla niitä. Pyydän, että lakkaatte juoksemasta uupumukseen asti. Olkaa hiljaa, olkaa levollisia. Yksinkertaistakaa. Olkaa sävyisiä ja sydämeltänne nöyriä ja rukoilkaa. Todistan teille, että ihmeitä tapahtuu, kun hidastamme, kun tyynnymme ja kun polvistumme. Kaikki, mitä Isällä on, voi jonakin päivänä olla teidän.²⁴ Kuinka todella toiveikas tapa kohdata oma tulevaisuus. Rakastan teitä hyvin paljon, ihailen teitä ja rukoilen aina teidän puolestanne. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Vanhin Holland: Kiitos, sisar Holland, paitsi siitä, että opetat evankeliumia, myös siitä, että elät sen mukaan ja olet täynnä Kristuksen toivoa. Vaikeimpina päivinämme – ja kuuden avioliittovuosikymmenen aikana niitä ehtii olla – sisar Holland on elänyt, kuten on opettanut. Hänellä on aina ollut uskoa. Hän on aina luottanut iankaikkiseen valoon sielussaan. Hän on aina elänyt varmana siitä, että Jumala kuulee rukouksemme ja näyttää meille tien, vaikka yö tuntuisikin pimeältä. Maailmassa, joka tuntui nuoresta pariskunnasta joskus ylivoimaiselta, evankeliumin totuudet ja lupaukset olivat usein ainoita, mistä saatoimme pitää kiinni. Mutta se riitti, sillä olemme nyt täällä tänä iltana ja olemme saaneet lähes 60 avioliittovuoden aikana enemmän siunauksia kuin olisimme voineet ikinä uneksia mahdolliseksi. Niinpä kuten tämä kaunis nainen sanoo ja on tehnyt, pyydän teitä tuntemaan toivoa, rukoilemaan alati ja olemaan uskovia.

Lisään sisar Hollandin neuvoihin pyhien kirjoitusten rohkaisun kohdata tulevaisuus niin iloisin mielin kuin mahdollista. Joku kirjoitti kerran, että kaikesta rohkaisusta, jota Kristus antaa meille pyhissä kirjoituksissa, kaikesta toivosta, jota Hän tarjoaa meille toistuvasti, niin se, jonka me toistuvasti jätämme ottamatta vastaan, on kannustus ”olkaa rohkealla mielell䔲⁵. Voisimmeko uskoa Kristuksen sanaan? Voisimmeko edes kokeilla sitä? Ottakaamme tänä iltana vastaan tuo onnellinen, toivon täyttämä kutsu, kun tartumme jälleen uuteen tilaisuuteen aloittaa uusi vuosi ja tehdä elämästämme juuri sellainen kuin haluamme sen olevan.

Kuten kaikkien meille esittämiensä kutsujen kohdalla, Kristus eli niiden mukaan ennen kuin Hän opetti niitä. Kantamistaan kuormista huolimatta Hän oli optimistinen ja myönteinen ja Hän auttoi muita – ja saanen lisätä, myös Jumalan profeettoja – olemaan samanlaisia. Libertyn vankilan syvyyksistä – ja siellä kokemansa epätoivon syvyyksistä – profeetta Joseph Smithin perimmäinen neuvo pyhille, jotka ulkopuolella rukoilivat hänen vapauttamistaan, oli tämä: ”Tehkäämme iloisin mielin kaikki, mikä on meidän vallassamme; ja pysykäämme sitten sijoillamme täysin varmoina saadaksemme nähdä Jumalan pelastuksen ja hänen käsivartensa ilmoittamisen.”²⁶ Eikä kukaan ole myönteisempi, optimistisempi, enemmän täynnä toivoa kuin presidentti Russell Marion Nelson, elävä profeettamme, joka toisti Josephin neuvon, kun hän sanoi meille äskettäin: ”Vanhurskailta ei pidätetä mitään hengellistä siunausta. – – Herra haluaa meidän odottavan tulevaisuutta ’iloisen odotuksen vallassa’ [Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 536].”²⁷ Profeetat ovat rohkealla mielellä, koska he ovat Jeesuksen Kristuksen todellisia opetuslapsia – Hän on kaiken optimismin ylin lähde. Profeetat ovat rohkealla mielellä, koska he tuntevat suunnitelman. He tietävät, kuka lopulta voittaa.

Kuten sisar Holland on sanonut niin kauniisti, kyky nähdä maailma myönteisesti on jälleen yksi lahja Jumalalta. ”Ihmiset” – eli miehet, naiset ja lapset – ”ovat, jotta heillä voisi olla ilo”²⁸, pyhissä kirjoituksissa on tapana sanoa meille. Tästä syystä se on onnensuunnitelma²⁹. Tämän suunnitelman ja sen ytimessä olevan Kristuksen sovituksen ansiosta me voimme olla toiveikkaita, olivatpa jotkin päivät kuinka synkkiä tahansa.

Vapahtajan esimerkin suuruus tässä asiassa ansaitsee kunnioituksemme, kun aloitamme uuden vuoden, vuoden, joka saattaa tuoda haasteita joillekin meistä. Ajatelkaa sitä. Kuinka Jeesus saattoi puhua iloisuudesta kaiken sen ahdistuksen keskellä, jota Hän kohtasi kulkiessaan kohti ristiinnaulitsemista? Jopa siinä kohtalokkaassa ilmapiirissä, joka varmasti vallitsi viimeisellä aterialla, Kristus yhä muistuttaa opetuslapsiaan syystä ja heidän velvollisuudestaan pysyä rohkeana.³⁰ Olen ihmetellyt, että kun ajattelee sitä tuskaa, joka Häntä odotti, niin kuinka Hän saattoi puhua niin myönteisesti ja odottaa veljiensä suhtautuvan tähän kaikkeen optimistisesti. Varmastikin tämä osoitus Hänen uskostaan, Hänen toivostaan ja rakkaudestaan tulee siitä, että Hän tietää, kuinka kertomus päättyy. Hän tietää, että vanhurskaus voittaa, kun lopputilitys tehdään. Hän tietää, että valo voittaa pimeyden aina ja ikuisesti ja ikuisesti ja ikuisesti. Hän tietää, ettei Hänen taivaallinen Isänsä koskaan anna käskyä antamatta myös keinoa sen täyttämiseen.³¹ Voitto saa jokaisen iloitsemaan, ja Kristus oli voittaja suuressa kamppailussaan kuoleman ja helvetin kanssa. Se on tänä iltana raskasta teologiaa, mutta siitä opetuslasten piti olla onnellisia. Kristuksen saama voitto on toivomme lähde tänä uutena vuotena ja joka vuosi – ikuisesti.

Kun ottaa huomioon elämän häiriötekijät ja Lusiferin kiusaukset, voi olla vaikeaa pysyä toiveikkaana ja iloisena huomenna tai ensi kuussa tai ensi vuonna. Juuri sen vuoksi sisar Holland kuitenkin pyysi yksinkertaistamaan ja keskittymään sinnikkäästi myöhempien aikojen pyhien elämän perusasioihin. Toisinaan pysymme keskittyneinä niihin vapaaehtoisesti, ja toisinaan elämä tekee sen puolestamme, mutta kummassakin tapauksessa, jos olemme rakentaneet todistuksemme evankeliumin perusasioiden varaan, me voimme saada haasteellisista kokemuksistamme yhtä paljon kuin eräs arvostettu ystäväni saa tällä hetkellä omastaan. Hän, hänen vaimonsa ja heidän tyttärensä – ja uskon, että he ovat kuuntelemassa tänä iltana – kokevat tällä hetkellä monenlaisia haasteita terveyden kanssa, hyvin vakavia haasteita, lisään vielä. Heillä on täysi syy nostaa kätensä ilmaan ja ihmetellä, mitä hyötyä heille on ollut heidän kokemastaan toivosta tai uskosta tai rakkaudesta. Mutta koska he ovat määrätietoisesti opetuslapsia sekä ilon että surun aikoina, he kestävät voitokkaina.

Äskettäisessä sähköpostiviestissä (jonka luen teille hänen luvallaan) ystäväni kirjoitti:

”Viime kuukausien aikana maailmastani on tullut hyvin pieni: sairaalan [sänkyjen] ja sairashuoneiden [kokoinen]. [Vaimoni toipuminen munuaissiirron jälkeen] on osoittautunut vaikeaksi, ja hän on ollut viime kuukauden aikana – – useaan otteeseen sairaalassa. Tämän seurauksena olen ’irrottautunut’ suuresta osasta maailmaa [ympärilläni].” Ajatelkaa sanaa yksinkertaisuus.

Hän jatkaa: ”En ole koskaan pitänyt ajatuksesta, että Herra antaa meille koettelemuksia, mutta uskon kyllä siihen, että Hän voi hyödyntää niitä tarkoituksiinsa. Yksi asia, joka on tullut minulle selväksi viime viikkojen aikana, on se, kuinka – – tärkeä ja todellinen evankeliumin ydin on [toisin kuin niin moni asia, joka voi olla niin tarpeetonta]. Kokemus rakkaudesta muita kohtaan, kokemus siitä, että muut rakastavat ja palvelevat sinua, Jumalan äänen hiljainen läsnäolo, kun istut uupuneena sairaan lapsen [vuoteen] ääressä tai [vakavasti sairaan] vaimon sairaalahuoneessa myöhään illalla [ja kuulet jumalalliset sanat]: ’Rauha olkoon sielullesi, poikani.’

Olen lukenut Mormonin kirjaa ja evankeliumeja ja [tuntenut] Jumalan rakkautta. Kirkon tarjoaman tukirakenteen [ja abstraktin] teologian lisäksi ne asiat, jotka voivat auttaa meitä ryömimään kohti valoa – –, ovat uskon todellisuus – –, todistus, [toivo ja rakkaus].”

Hän toteaa lopuksi: ”En ole voinut viikkoihin osallistua sakramenttikokouksiin, mutta olen nähnyt hyvin monia hyviä ihmisiä, jotka ovat olleet uskollisia – – liitoilleen ja palvelleet perhettäni. – – Minua on siunattu hyvin paljon, ja rakastan Herraa, [rakastan] evankeliumia, [rakastan] sen palautusta ja kirkkoa.”³²

Tämä kaunopuheinen todistus toivosta ja sinnikkyydestä ilmaistuna mitä vaikeimman ajan keskellä on minusta liikuttava. Ja meidän on tiedettävä, että jossakin vaiheessa myös meidän toiveitamme ja meidän vakaumustamme epäilemättä koetellaan ja jalostetaan samanlaisessa henkilökohtaisen kärsimyksen sulatusuunissa. Ihanat nuoret ystäväni, usko, jota ei ole koeteltu, ei ole lainkaan uskoa. Sanomme, että meidät on rakennettu Kristuksen kalliolle. Meidän on parastakin olla, koska elämässä tulee myrskyjä ja rajuilmoja eikä hiekkaperustus yksinkertaisesti kestä, kun tuulet puhaltavat ja sateet lankeavat ja tulvat tulevat.³³

Vielä yksi viimeinen ajatus, kun olemme päättämässä tätä maailmanlaajuista lähetystä, joka aloittaa suurenmoisen uuden vuoden, myös uuden instituuttivuoden. Jotkut teistä saattavat kantaa huolta vakavammista asioista kuin siitä, mitä opiskelukursseja pitäisi ottaa tai mitä ammattiuraa pitäisi tavoitella. Jotkut teistä saattavat painia syyllisyyden taakan kanssa – eikä mikään vahingoita ja turmele toivoamme tai tuo suurempaa vieraantumista Jumalasta kuin rikkomuksemme. Sisar Holland ja minä olemme tietoisesti päättäneet, että emme puhu synnistä tai rikkomuksesta, mutta meidän olisi vastuutonta olla käsittelemättä aihetta, josta Herra on sanonut, että meidän velvollisuutenamme on opettaa sitä.

Kaikkialla maailmassa tarvitaan aina toivontäyteistä parannuksen periaatetta ja käytäntöä. Kun olemme tehneet rikkomuksen, tiedämme tarkalleen, miksi toivon liekkimme lepattaa ja miksi se toisinaan näyttää sammuneen. Sellaisessa tilanteessa meidän täytyy muuttua tai meidän toivomme iloisesta tulevaisuudesta on tuhoon tuomittu. Tuo kynttilä sammuu pysyvästi. Siksi meidän kaikkien on tarpeen tehdä parannusta. Meidän kaikkien! Joka päivä, presidentti Nelson on sanonut.³⁴

Pyydän teitä tänä iltana siis käsittelemään välittömästi kaikki rikkomusten taakat tästä hetkestä alkaen, sillä synti on suurin tuntemani toivon ja onnellisuuden vihollinen, mitä tiedän koko maailmassa. Menkää tunnustamaan Herran eteen ja menkää piispan luo, jos syntinne vaatii sitä. Mutta muuttakaa kaikki, mikä on väärin, olipa se isoa tai pientä. Parannus on tapa, jolla saamme uuden alun. Se on tapa, jolla saamme paremman tulevaisuuden. Elämä on kyllin vaikeaa ilman, että kanniskelette virheitä selässänne – koko päivän, joka päivä, koko yön, joka yö. Ottakaa kuorma pois harteiltanne. Vaihtakaa ahdistus rauhaan. Vaihtakaa murhe onnellisuuteen. Kristus antoi oman henkensä, jotta te voisitte olla vapaita tekemään niin.

Silloin voitte tehdä niin kuin Nefi pyytää meitä kaikkia tekemään. Kirjoituksessa, joka on pohjimmiltaan Nefin jäähyväissanoma vähän ennen hänen kuolemaansa hänen nähtyään hyvin paljon ristiriitoja ja kiistoja, hän sanoo samaa, mitä sisar Holland ja minä olemme halunneet ja yrittäneet sanoa tänä iltana:

”[Ponnistelkaa] eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan.”³⁵

”Täydellinen toivon kirkkaus”, joka syntyy rakkaudesta Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan – sitä me haluamme teille uutena vuotena. Tuon kirkkaan toivon rinnalla on kiistaton kuiskaus siitä, että Jumala rakastaa teitä, että Kristus on Puolustajanne ja että evankeliumi on totta. Sen kirkkaus muistuttaa teitä siitä, että evankeliumissa on aina – joka päivä, joka hetki – uusi mahdollisuus, uusi elämä, uusi vuosi. Millainen ihme! Millainen lahja! Kristuksen lahjan ansiosta elämän parhaat asiat ovat meidän, jos jatkamme lujasti uskomista, yrittämistä ja toivomista.

Muistatteko ne maailmanlaajuiset olosuhteet, joista puhuin alussa? Kohdatkaa ne ja kohdatkaa henkilökohtaiset haasteenne tietäen, että uskon turvin asiat lopulta järjestyvät. Kieltäytykää hyväksymästä maailmaa sellaisena kuin se näyttää olevan. Suunnatkaa toivonne kirkkaus siihen ja tehkää siitä sellainen kuin sen pitäisi olla. Olkaa sellaisena valona, jota sisar Holland on pyytänyt teitä olemaan – valona, joka ei koskaan sammu, maailman Vapahtajan valona.

Jätän tänä iltana teille jokaiselle apostolisen siunauksen tätä uutta vuotta varten asioista, jotka tiedän varmasti, ja asioista, joita tulette aina tarvitsemaan. Teen sen rakkaudestani teitä kohtaan, Herran rakkaudesta teitä kohtaan, ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin rakkaudesta teitä kohtaan. Kaikkien rakkaudesta! Ja koska olette läsnä täällä tänä iltana. Siunaan teitä niin, että yksinkertainen mutta erinomainen voima, joka sisältyy pelastuksen periaatteisiin, kuten usko, toivo ja rakkaus, tulee aina olemaan ilmeistä ja vaikuttavaa elämässänne. Siunaan teitä niin, että tiedätte, kuten minä aivan varmasti tiedän, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on henkilökohtaisesti kallisarvoinen, ikuisesti toivoa antava ja iankaikkisesti totta. Todistan apostolisella valtuudella, että niin on, ja sellaisena se on ainoa pettämätön vastaus elämän moniin haasteisiin – teidän ja minun – ja ainoa keino saada korotus iankaikkisuuden suuruudessa.

Siunaan kaikkia niitä teidän keskuudessanne, jotka saattavat näinä päivinä puhua ”uskon kriisistä”. Todellinen usko, elämää muuttava usko, Abrahamin usko on aina kriisissä. Sillä tavoin te saatte selville, onko kyse lainkaan uskosta. Lupaan teille, että entistä suurempi usko merkitsee vähemmän kriisiä, kunnes lopulta Jumala sanoo: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.”³⁶

Siunaan teitä jokaista niin, että tiedätte, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on nimensä veroinen: Jeesuksen Kristuksen kirkko. Vain sen tarjoamien toimitusten ja mahdollisuuksien avulla ihminen voi saavuttaa ”aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden”³⁷. Siunaan teitä jokaista yksilöinä ja nimeltä jokaisella lahjalla, jota tarvitsette tähän pyrkimykseen, ja siunaan teitä, pyydän teiltä, että kärsivällisinä kestätte, kun taivaallinen Isänne löytää viisaudessaan parhaan tavan antaa teille usein sitä, mitä te pyydätte, mutta antaa teille väsymättä sitä, mitä te tarvitsette. Jumalan jumalallisesta rakkaudesta, Vapahtajan iankaikkisesta puolustamisesta meidän puolestamme ja Pyhän Hengen jatkuvasta lohdusta, pyhän pappeuden voimasta ja profeetallisesta traditiosta, joka tällä hetkellä on ruumiillistunut presidentti Russell M. Nelsonissa, Mormonin kirjan jumalallisuudesta ja tämän evankeliumin antamasta ”täydellisestä toivosta” lausun elämäni vakaan ja pyhän henkilökohtaisen todistuksen. Teen sen Hänen nimessään, joka on kaiken toivoni lähde, nimittäin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.