Avaa ovi henkilökohtaiselle ilmoitukselle

Rauhoittuminen on minulle yhä haastavaa. Minulla on aina loputon tehtäväluettelo. Saan kyllä paljon aikaan, mutta toisaalta olen usein stressaantunut ja tunnen hukkuvani kaikkien sitoumusteni alle. Kun etsin tapoja olla vastaanottavaisempi henkilökohtaiselle ilmoitukselle, oivalsin, että elin elämääni kuin Martta enkä niin kuin Maria.¹ En antanut itselleni aikaa vain rauhoittua. Luettuani konferenssipuheita, joissa meitä neuvotaan varaamaan paikka ja aika, jossa voimme säännöllisesti kuunnella Henkeä, tiesin, että tarvitsin juuri sitä.² Nykyään tutkin joka aamu pyhiä kirjoituksia työpöydän ääressä (enkä sängyssä) ja käytän pyhien kirjoitusten paperiversiotani, jotta puhelimeni ei häiritse minua.

Minua on siunattu, kun kotini lähellä on useita temppeleitä, ja olen käynyt niissä aina melko säännöllisesti viikoittain. Monet johtavat auktoriteetit ovat opettaneet, että temppelissä palveleminen voi auttaa meitä olemaan sopusoinnussa Hengen kanssa³, joten oletin, että tein jo tarpeeksi sillä saralla. Vastaukset antoivat kuitenkin odottaa itseään. Kun tarkastelin tottumuksiani, huomasin aika ilmiselvän kehityskohteen: kun olen temppelissä, minua alkaa usein nukuttaa. Olen sanonut ystävilleni: ”Jos vanhin Dieter F. Uchtdorf on sanonut, että ’unet kirkossa ovat kaikista unista terveellisimpiä’⁴, niin unet temppelissä ovat varmaan vielä parempia!” Olen perustellut uneliaisuuttani sillä, että temppelissä vallitsee niin suuri rauha, etten voi sille mitään. Temppeli ei kuitenkaan ole rentoutumisen paikka. Menen temppeliin tekemään työtä – tekemään sijaistoimituksia, jotka antavat kuolleille sukulaisilleni mahdollisuuden ikuiseen elämään.⁵

Tajusin, että minun oli aika ”herätä” (ks. Alma 32:27) ja suhtautua temppelipalveluuni tarkoituksellisemmin. Pyrin valmistautumaan temppeliin menemiseen parhaani mukaan hengellisesti ja henkisesti sen sijaan, että ajattelisin sitä vain osana viikkorutiinia.

Kirkon johtohenkilöt ovat kannustaneet meitä monesti osallistumaan sukututkimustyöhön ja ovat yhdistäneet monia siunauksia tähän työhön osallistumiseen.⁶ Useimpien esivanhempieni temppelitoimitukset on kuitenkin jo tehty. Mitä muuta voisin siis tehdä? Voisin tutustua jokaisen sellaisen henkilön elämään, jonka nimen olen tuonut temppeliin – voisin todella yrittää luoda mielikuvan hänestä oikeana ihmisenä ja sukuni jäsenenä. Olen myös alkanut tallentaa oman elämäni tapahtumia, tehdä indeksointia ja jakaa innoittavia kertomuksia sukuni historiasta.

Kun kerron evankeliumista – joko kirkon jäsenille tai ulkopuolisille – opin usein itsekin jotain. Olet ehkä kokenut samaa lähetystyössä tai valmistellessasi pyhäkouluoppiaihetta. Monet kirkon johtohenkilöt ovat vahvistaneet, että kertomalla uskostamme ja kannustamalla muita uskollisuuteen voimme saada enemmän henkilökohtaista ilmoitusta.⁷ Kun ”puhumme Pyhän Hengen innoittamina”, voimme ”aina oppia jotakin siitä, mitä olemme sanoneet”⁸. Olen alkanut jakaa aiempaa enemmän evankeliumiin liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa ja otan sen puheeksi päivittäisissä keskusteluissa ystävieni ja perheeni kanssa.

Jotkut saavat kristallinkirkkaita vastauksia, kun he kysyvät Herralta neuvoa elämän isoihin valintoihin. Minun isojen kysymysteni suhteen taivaallinen Isä tuntui pysyttelevän vaiti. Sitten oivalsin, että ehkä esitin Hänelle vääriä kysymyksiä.

Taivaallinen Isä kyllä haluaa puhua minulle⁹, mutta Hän antaa minulle vastauksia ”rivin rivin päälle”, ei kaikkea kerralla.¹⁰ Tajusin, että olin yrittänyt tähyillä eteenpäin matkani päätepisteeseen asti – odottaen jotain suurta merkkiä, joka ratkaisisi kaikki ongelmani¹¹ – kun itse asiassa minun olisi pitänyt kysyä: ”Mikä on seuraava askel?”

Minulla ei vieläkään ole vastauksia kaikkiin isoihin kysymyksiini, mutta näen, että Jumala johdattaa minua kohti näitä isompia vastauksia vähitellen, askel kerrallaan. Tämä ymmärrys on vahvistanut uskoani ja luottamustani siihen, että Hän johdattaa minua jatkuvasti oikeaan suuntaan.

Kun seuraamme Jeesusta Kristusta ja meillä on Pyhän Hengen lahja, voimme saada henkilökohtaista ilmoitusta päivittäin. Me emme silti aina huomaa Hänen jatkuvaa läsnäoloaan ja vaikutustaan elämässämme tai emme pysähdy tiedostamaan sitä. Maailma muuttuu kuitenkin koko ajan hämmentävämmäksi, ja kuten presidentti Nelson on sanonut: ”Tulevina päivinä ei ole mahdollista selviytyä hengellisesti ilman Pyhän Hengen johdattavaa, ohjaavaa, lohduttavaa ja jatkuvaa vaikutusta.”¹²

Mitä enemmän kuuntelemme Pyhää Henkeä ja tiedostamme Hänen läsnäolonsa, sitä valmiimpia olemme kohtaamaan ja voittamaan eteemme tulevat haasteet. Me voimme kaikki tehdä vähän enemmän, jotta saisimme henkilökohtaista ilmoitusta omassa elämässämme, tarkoittipa se paastoamista, muiden palvelemista tai muita asioita, jotka vievät meitä lähemmäs Kristusta. Taivaan vastausten ovi ei välttämättä heilahda auki ensimmäisellä koputuksella – eikä ehkä edes kuukauden sinnikkään yrittämisenkään jälkeen – mutta jos pyrimme tietoisesti kutsumaan ja kuuntelemaan Henkeä, voimme kuulla Hänen hiljaisen äänensä, joka auttaa meitä löytämään avaimen.