Älkää pelätkö!

Rakkaat veljet ja sisaret, meidät on tuonut koolle tänä iltana yhteinen rakkautemme joulua ja joulunaikaa kohtaan. Onko mitään parempaa kuin kaunis joulumusiikki ja joululaulut, sukulaisten ja ystävien joulutapaamiset, hymyilevät kasvot ja lasten iloinen innostus? Joululla on jumalallinen kyky tuoda meidät yhteen perheinä, sukulaisina, ystävinä ja yhteisöinä. Odotamme innolla lahjojen antamista ja saamista sekä juhlavan jouluaterian nauttimista.

Englantilaisen kirjailijan Charles Dickensin kirjoittamassa Joululaulussa Scroogen sisarenpoika ikuistaa tämän pyhän joulunajan taian miettimällä: ”Olen aina pitänyt joulun aikaa, kun se on tullut, hyvänä aikana – –; olen pitänyt joulua ystävällisyyden, anteeksiannon, laupeuden ja ilon aikana, pitkän kalenterivuoden ainoana aikana, jolloin miehet ja naiset tuntuvat yksimielisesti aukaisevan – – sydämensä ja [ajattelevan muita ihmisiä]. – – Vaikka joulu ei ole koskaan tuonut hippustakaan kultaa tai hopeaa minun taskuuni, uskon silti – –, että joulu on tehnyt minulle hyvää ja tulee vastakin tekemään, ja sanonkin: Jumala joulua siunatkoon!” (Joululaulu, suom. Marja Helanen-Ahtola, 1984, s. 17.)

Isänä ja nykyään isoisänä minua on muistutettu joulun taiasta, kun olen katsellut lasteni ja nykyään heidän lastensa juhlivan Vapahtajan syntymää ja nauttivan toistensa seurasta, kun perheemme kokoontuu yhteen. Olen varma, että minun laillani tekin olette katselleet sitä iloa ja vilpittömyyttä, jolla lapset odottavat innolla tätä erityistä juhlapäivää ja nauttivat siitä. Nähdessämme heidän ilonsa me jokainen muistamme onnelliset menneet joulut. Tämäkin ajatus on Dickensiltä: ”On hyvä olla joskus lapsi, parhaiten juuri jouluna, jolloin tuon juhlan mahtava alkuunpanija itse oli lapsi” (Joululaulu, s. 92).

Vartuin lähellä Los Angelesia, ja kotimme oli appelsiinitarhojen ympäröimä. Yhtenä iltana joka joulu vanhempani kutsuivat sukulaisia, ystäviä ja naapureita kotiimme laulamaan joululauluja ja nauttimaan tarjoilusta. Se oli meille kaikille suurenmoinen perinne, ja laulaminen tuntui jatkuvan tuntikausia. Me lapset lauloimme niin pitkään kuin tunsimme välttämättömäksi, ja sitten pujahdimme appelsiinipuiden lomaan leikkimään.

Myös vaimoni Kathy ja minä kasvatimme perheemme Etelä-Kaliforniassa, suhteellisen lähellä rannikkoa. Siellä joululle ovat luonteenomaisia tuulessa huojuvat palmupuut. Lapsemme odottivat joka vuosi innolla sitä, että menimme satamaan katselemaan vuosittaista veneiden jouluparaatia. Katselimme ihmetellen sataman ympärillä näkyviä satoja kauniita purjeveneitä, joissa välkkyi kaikenvärisiä valoja.

Nyt kun asumme Salt Lake Cityssä, Kathy ja minä olemme ottaneet perinteeksi viedä lapsemme ja lastenlapsemme katsomaan kotimme lähellä esitettävää näytelmää Joululaulu. Joka vuosi katsellessamme, kun Ebenezer Scrooge ryhtyy ihmeelliseen muodonmuutokseensa sydämettömästä erakosta joulun iloa pursuavaksi onnelliseksi naapuriksi, me tunnemme kutsun päästää irti sisimmässämme asuvasta kitupiikistä. Tunnemme innoitusta onnistua hieman paremmin seuratessamme Vapahtajan esimerkkiä osoittaa rakkautta kaikkia kohtaan.

Muutoksia aikaansaava joulunajan henki perustuu Jeesuksen Kristuksen lunastavaan voimaan muuttaa elämämme paremmaksi. Rakastettu kertomus Jumalan Pojan syntymästä yli kaksituhatta vuotta sitten Betlehemissä on tallennettuna Luukkaan evankeliumissa:

”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. – –

Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin – –.

Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika,

ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,

mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.’

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

’Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.’” (Luuk. 2:1, 3–14.)

Kun enkeli ilmestyi paimenille, hän havaitsi heidän pelkonsa ja sanoi heille: ”Älkää pelätkö!” Jumalan hämmästyttävä kirkkaus, joka säteili odottamattomasta taivaallisesta sanansaattajasta, oli tosiaankin herättänyt pelon paimenten sydämessä. Mutta uutisessa, jota enkeli oli tullut kertomaan, ei ollut mitään pelättävää. Hän oli tullut ilmoittamaan ihmeestä, tuomaan suurinta hyvää sanomaa, kertomaan heille, että ihmiskunnan lunastaminen oli kirjaimellisesti alkanut. Kukaan muu sanansaattaja ennen sitä tai sen jälkeen ei ole tuonut onnellisempaa tervehdystä. Isän Ainosyntyinen oli aloittamassa vaelluksensa kuolevaisuudessa: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Tämä oli todellakin suuren ilon ilosanoma.

Meistä jokainen kohtaa elämässään hetkiä, jolloin se suuri ilo, jonka enkeli on luvannut, voi tuntua etäiseltä ja saavuttamattomalta. Me kaikki olemme alttiina elämän heikkouksille ja vaikeuksille – sairaudelle, epäonnistumiselle, ongelmille, pettymykselle ja lopulta kuolemalle. Vaikka monet ihmiset saavat siunauksekseen elää fyysisessä turvallisuudessa, toiset nykyään eivät saa. Monilla on suuria vaikeuksia kohdata elämän vaateita sekä niitä fyysisiä ja emotionaalisia haasteita, joita se voi tuoda mukanaan.

Ja kuitenkin elämän vaikeuksista huolimatta Herran sanoma meille jokaiselle on sama tänään kuin se oli paimenille, jotka vartioivat laumaansa kaksituhatta vuotta sitten: ”Älkää pelätkö!” Enkelin kehotuksella olla pelkäämättä on kenties suurempi merkitys meille nykyään kuin sillä oli paimenten pelon tyynnyttämiseksi sinä ensimmäisenä jouluyönä. Olisiko hänen tarkoituksenaan ollut saada meidät ymmärtämään, että Vapahtajan ansiosta pelko ei koskaan voita? Vahvistaa, että lopullinen pelko ei ole koskaan aiheellista? Muistuttaa meille, ettei minkään maallisen ongelman tarvitse olla pysyvä, ettei kukaan meistä ole lunastuksen ulottumattomissa?

Jouluna annetuista lahjoista suloisin on aina se, jonka meidän Vapahtajamme itse antoi meille: Hänen täydellinen rauhansa. Hän on sanonut: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.) Jopa maailmassa, missä rauha tuntuu kaukaiselta, Vapahtajan rauhan lahja voi elää sydämessämme olosuhteistamme riippumatta. Jos otamme vastaan Vapahtajan kutsun seurata Häntä, karkottuu pysyvä pelko ikiajoiksi. Tulevaisuutemme on turvattu. Tämä on se ”ilosanoma, suuri ilo koko kansalle”. ”Älä pelkää”, profeetta Jesaja on muistuttanut meitä, ”minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes. 41:10.)

Kaksituhatta vuotta sitten Betlehemissä syntyneen Vapahtajan ansiosta meillä on toivo – ja paljon enemmänkin. On lunastus, vapautus ja riemuvoitto. ”Pian väistyy valta pimeän; Suo Herra rauhan kestävän” (”Sain kuulla joulun aikaan sen”, MAP-lauluja, 136). Ei ihme, että enkelin ilmoitettua Vapahtajan syntymästä esiin tuli kuoro enkeleitä, jotka antoivat taivaallisen vahvistuksen laulamalla: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Mikään sanoma ei voisi koskaan olla rohkaisevampi. Mikään sanoma ei ole koskaan ollut yhtä täynnä rauhaa ihmisille.

Olkoon tämä joulunaika rauhan ja ilon aikaa meille kaikille, sillä sinä päivänä Daavidin kaupungissa meille syntyi Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.