12CRAVEN-1

Ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus

6. joulukuuta 2020

Kapalot ja taivaallinen halaus 

Sisar Becky Craven 

toinen neuvonantaja, Nuorten Naisten ylin johtokunta 

Yksi mieluisimmista joulumuistoistani tapahtui, kun olin kuusivuotias. Oli jouluaatto kodissamme Berliinissä Saksassa. Nukuin yläsängyssä, ja alasängyssä nukkui pikkusiskoni. Odotin jouluaamua hyvin innoissani – niin innoissani, etten varmaan nukkunut kovinkaan syvää unta, koska jossakin vaiheessa yön aikana heräsin kulkusten kilinään. Sitten kuulin, miten huoneemme ovi narisi avautuessaan hitaasti. Ja kun toisesta huoneesta tuleva valo osui kasvoihini, kohottauduin nopeasti ylös ja katsoin kohti ovea. Näin jotakin uskomatonta! Oviaukossa seisoi joulupukki. En yhtään narraa – se oli hän! Hän toivotti hyvää joulua ja kysyi sitten, haluaisinko mennä hänen kanssaan olohuoneeseen katsomaan valaistua joulukuusta. Häkellyin täysin sanattomaksi, mutta pinkaisin alas yläsängystäni ja seurasin häntä olohuoneeseen, jossa äitini ja isoveljeni seisoivat joulukuusen luona. Mutta kun katselin ympärilleni, en nähnyt isääni – miten hän saattoi jäädä tästä paitsi? Äiti sanoi, että isä oli mennyt ulos viemään roskia, mutta siinä kesti kyllä todella kauan! Tänäkin päivänä olen pahoillani siitä, ettei isä koskaan ehtinyt tapaamaan joulupukkia. Joulupukki kysyi, olinko ollut kiltti tyttö, ja iloiten kerroin, että olin ollut. Varmistuttuani siitä, että joulupukki oli maistanut pipareita ja maitoa, joita olimme varanneet hänelle, menin takaisin vuoteeseen, ja muutama tunti myöhemmin heräsin riemulliseen jouluaamuun.

Mieheni isoisällä Heaton Luntilla oli hyvin erilainen jouluaamu nuorena poikana, kun hän asui Meksikon uudisasutusalueella 1800-luvun loppupuolella. Hän kertoo tämän tarinan henkilöhistoriassaan: ”Joulu tuli, ja meillä oli lampaita ladon aitauksessa, missä oli lämmintä, koska siihen aikaan maassa oli lunta. Jouluaamuna menin hyvin varhain katsomaan, oliko lampaillani kaikki kunnossa. Kuulin tallista määkinää, joka kuulosti hyvin vaimealta. Menin sisään ja näin, että Nelly oli saanut kaksi karitsaa – kaksoset. Juoksin takaisin taloon niin lujaa kuin pääsin – – [ja] taputin käsiäni ja sanoin äidille: ’Minä sain kaikista teistä parhaimman joulun: Nelly sai kaksi pientä karitsaa.’ Jokainen lapsi jätti appelsiininsa ja muut tavarat pöydälle ja juoksi latoon katsomaan Nellyn saamia pieniä karitsoita. Se oli suurin ihme, minkä olemme koskaan saaneet jouluna.”¹ Hämmästyttävää kyllä, myös seuraavana vuonna ja sitä seuraavina vuosina Heatonin lampaille syntyi jouluaamuna uusia karitsoita.

Kun ensi kertaa kuulin tämän tarinan, sydämeni ja mieleni suuntautuivat heti ajattelemaan erästä toista Karitsaa, joka syntyi aivan ensimmäisenä joulupäivänä: Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa. Aivan kuten Heaton juoksi katsomaan uusia karitsoitaan, kuvittelen paimenten kiiruhtaneen katsomaan vastasyntynyttä Jumalan Poikaa. Voitteko kuvitella, mitä he ovat varmasti nähneet siinä vaatimattomassa ja pyhässä paikassa? Kuvittelen, kuinka rakastava Joosef huolehti vaimostaan Mariasta, kun he pohtivat luvatun Messiaan syntymää. Kuvaus siitä, miten Maria kietoi pienokaisensa kapaloihin, on minusta erityisen koskettava.

Toivotimme hiljattain uuden pojantyttären tervetulleeksi perheeseemme. Katselin eräänä päivänä, kun hänen äitinsä kietoi pienokaisen pehmeään, lämpimään kapaloliinaan ja piteli häntä itseään vasten. Kapaloiminen tarkoittaa yksinkertaisesti kietomista tiukasti. Kautta historian kapaloliinoja ja huopia on käytetty lohduttamiseen ja tyynnyttämiseen ja myös rauhattomien pienokaisten rauhoittelemiseen. Kun katselin, miten miniämme kapaloi pienokaistaan, ajattelin muita, jotka saattavat tarvita kapaloimista, myös virtuaalisesti. Ystävällinen sana, kuunteleva korva tai ymmärtävä sydän voi lohduttaa ja tyynnyttää toisen ihmisen levotonta sielua.

Miltei kolme vuotta sitten vävymme koki vakavan terveyteen liittyvän kriisin. Vastauksia etsittäessä hänelle tehtiin monia kokeita ja toimenpiteitä, jotka lopulta johtivat siihen, että hänelle piti tehdä sydänleikkaus. Kun vävymme meni leikkaukseen, tyttäremme lähetti viestin appivanhemmilleen kertoakseen heidän poikansa senhetkisestä tilanteesta. Kaukaa toisesta maasta, jossa nämä appivanhemmat palvelivat lähetystyössä, anoppi vastasi näillä lohdullisilla sanoilla: ”Lähetän sinulle taivaallisia halauksia.”

Vain muutama hetki myöhemmin eräs sairaanhoitaja meni ohi mutta pysähtyi sitten. Hän katsoi tyttäremme kyynelien täyttämiä silmiä ja kysyi, haluaisiko tämä huovan. Tyttäremme vastasi, ettei hän tarvitse ja pärjää kyllä. Sairaanhoitaja lähti mutta palasi saman tien mukanaan lämmin huopa. Hän kietoi sen tiiviisti tyttäremme ympärille ja sanoi hänelle: ”Minusta tuntuu, että tarvitset taivaallisen halauksen.”

Jumalan Karitsa, joka tunnetaan myös hyvänä paimenena, tuntee jokaisen laumassaan. Tarpeen tullen Hän lähettää usein maanpäällisiä enkeleitä, kuten myötätuntoisen hoitajan tyttäremme luo, kietomaan ja ympäröimään meidät rakkautensa käsivarsilla.² Hän tuli maan päälle tuomaan rauhaa ja hyvää tahtoa kaikille ihmisille.³ Hän lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja suree surevien kanssa.⁴

Kun mietin sitä, miten monin tavoin Herra rakastaa meitä jokaista ja huolehtii meistä, tunnen halua tehdä enemmän jakaakseni sitä rakkautta muille. Haluan myös paremmin huomata niitä taivaallisia halauksia ja kapaloita, joita olen saanut mutta joita en ole osannut heti arvostaa.

Maailmassa, joka tarvitsee niin kipeästi rauhaa, meidän lempeät sanamme sekä myötätuntoiset ja ystävälliset tekomme voivat olla keino kietoa joku lämpimään kapaloliinaan. Olen oppinut ymmärtämään, että mitä enemmän toimimme saamamme innoituksen mukaan muiden palvelemiseksi, sitä enemmän Herra antaa meille taivaallisia huopia jaettavaksi. Mitä Hengen kehotuksia te olette saaneet? Kuka tuntemanne henkilö tarvitsee taivaallista halausta? Henkilökohtaisella tai virtuaalisella kosketuksellamme voi olla hyvin suuri vaikutus rakkaan ihmisen ja tuntemattomankin elämään.

Rukoilen, että juhliessamme Vapahtajamme syntymää me paitsi tunnemme Hänen rakkauttaan, myötätuntoaan ja rauhaansa myös jaamme niitä siunauksia muille. Kun pohdin Jumalan Karitsan lahjaa – pienokaista, joka kapaloitiin ja pantiin seimeen – toistan nuoren Heatonin sanat. Hän on ”suurin ihme, minkä olemme koskaan saaneet [tai tulemme koskaan saamaan] jouluna”⁵.

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.