Rukouksen pelastusköysi

Todistan tänä aamuna rukouksen tärkeydestä. Pääsy Luojamme luo Vapahtajamme välityksellä on eittämättä yksi elämämme suurenmoisista etuoikeuksista ja siunauksista. Olen oppinut lukemattomien henkilökohtaisten kokemusten kautta, että rukouksen voima on suuri. Mikään maallinen valta ei voi estää meitä pääsemästä suoraan yhteyteen Luojamme kanssa. Rukoillessamme ei koskaan voi ilmetä mekaanista tai elektronista vikaa. Sillä, kuinka monesti tai kuinka pitkän aikaa me voimme rukoilla päivittäin, ei ole rajoitusta. Sillä, kuinka monia tarpeita me haluamme kussakin rukouksessa anoa, ei ole kiintiötä. Meidän ei tarvitse asioida ensin sihteereiden kanssa tai sopia tapaamisesta päästäksemme armon valtaistuimen eteen. Hän on tavoitettavissa milloin ja missä tahansa.

Kun Jumala asetti ihmisen maan päälle, rukouksesta tuli ihmiskunnan ja Jumalan välinen pelastusköysi. Niinpä Aadamin sukupolven ihmiset alkoivat ”nimeltä kutsuen rukoilla avuksi Herraa”.¹ Rukous on siitä saakka kautta kaikkien sukupolvien tyydyttänyt erittäin tärkeää tarvetta, joka ihmisillä on. Jokaisella meistä on ongelmia, joita emme osaa ratkaista, ja heikkouksia, joita emme pysty voittamaan lähestymättä rukouksen kautta korkeampaa voimanlähdettä. Tämä lähde on taivaan Jumala, jota me rukoilemme Jeesuksen Kristuksen nimessä.² Rukoillessamme meidän tulisi ajatella, että taivaallisella Isällämme on kaikki tieto, ymmärrys, rakkaus ja myötätunto.

Mikä rukous on? Vapahtaja antoi meille esimerkin Isä meidän -rukouksessa, kun Hän rukoili: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. [Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.]”³

Ensimmäiseksi, rukous on sen nöyrää myöntämistä, että Jumala on meidän Isämme ja että Herra Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Toiseksi, se on syntien ja rikkomusten vilpitön tunnustus sekä anteeksiannon pyyntö. Kolmanneksi, se on sen tunnustaminen, että me tarvitsemme apua, joka ylittää omat kykymme. Neljänneksi, se on mahdollisuus ilmaista Luojallemme kiitollisuutta. On tärkeää, että me sanomme usein: ”Me kiitämme Sinua – –”, ”Me tulemme eteesi kiittäen – –”, ”Me olemme sinulle kiitollisia – –”. Viidenneksi, se on etuoikeus pyytää Jumalalta erityisiä siunauksia.

Monet rukoukset lausutaan ollessamme polvistuneina. Vapahtaja polvistui rukoillessaan Isää Getsemanen puutarhassa.⁴ Mutta myös sydämen hiljaiset rukoukset yltävät taivaaseen. Me laulamme: ”Rukous sielun halu on. Ken sen voi selittää?”⁵ Vilpittömät rukoukset kumpuavat sydämestä. Vilpittömyys todellakin edellyttää sitä, että puhumme rukoillessamme sydämemme vakavista tunteista sen sijaan että hoemme tyhjää tai teeskentelemme kuten ne, joita Vapahtaja moitti vertauksessa fariseuksesta ja publikaanista.⁶ Silloin meidän rukouksistamme tulee todella laulu, joka tulee sydämestä, ja rukous,⁷ joka ei ainoastaan yllä Jumalan luo vaan koskettaa yhtä lailla muiden sydäntä.

Jeremia kehottaa meitä rukoilemaan koko sydämestämme ja sielustamme.⁸ Enos kertoi, kuinka hänen sielunsa oli isonnut, ja että hän oli rukoillut koko päiväkauden.⁹ Rukousten voimakkuus vaihtelee. Jopa Vapahtaja ”rukoili yhä kiihkeämmin” tuskansa hetkellä.¹⁰ Jotkin rukoukset ovat yksinkertaisia kiitollisuuden ilmauksia ja pyyntöjä saada edelleen siunauksia rakkaillemme ja itsellemme. Kuitenkin suuren henkilökohtaisen tuskan tai tarpeen hetkinä saatetaan edellyttää muutakin kuin pelkkää pyytämistä. Herra on sanonut: ”Sinä luulit, että antaisin sen sinulle ilman omaa harkintaasi, kunhan vain anoisit minulta.”¹¹ Toisinaan rukouksen kautta tavoitellut siunaukset vaativat meidän taholtamme työtä, ponnistelua ja ahkeruutta.

Esimerkiksi paasto on toisinaan tarkoituksenmukainen vilpittömyytemme vahva osoitus. Kuten Alma todisti Sarahemlan kansalle: ”Minä olen paastonnut ja rukoillut monta päivää, jotta itse saisin tietää näistä asioista. Ja nyt minä itse tiedän, että ne ovat todet, sillä Herra Jumala on Pyhän Henkensä kautta ilmoittanut ne minulle.”¹² Kun me paastoamme, meidän sydämemme nöyrtyy ¹³, mikä saattaa meidät suurempaan sopusointuun Jumalan ja Hänen pyhien aivoitustensa kanssa.

Meillä on etuoikeus rukoilla päivittäin elämämme pienten ja suurten huolten vuoksi. Miettikää Amulekin sanoja. Hän kehotti meitä rukoilemaan kedoilla laumojemme puolesta, kodeissamme huonekuntamme puolesta, aamuin, keskipäivin ja illoin, rukoilemaan vihollistemme ja perkeleen valtaa vastaan, huutamaan Häntä avuksemme peltojemme laihon puolesta, avaamaan sielumme salaisissa paikoissa ja erämaassa. Kun emme huuda suoraan Herran puoleen, meidän pitäisi antaa sydämemme ylitse vuotaa lakkaamattomasta rukouksesta.¹⁴

Amulekin neuvo meidän aikanamme saattaisi olla vaimon harras rukous: ”Siunaa Jasonia ja anna hänen olla turvassa, kun hän palvelee maatamme tänä sodan aikana.” Äidin rukous: ”Siunaa rakasta Janea niin että hän tekisi oikeita valintoja.” Isän rukous: ”Taivaallinen Isä, siunaa Johnnya lähetystyössä, jotta ovet avautuisivat hänelle ja että hän löytäisi sydämeltään vilpittömät.” Lapsen takelteleva perusrukous: ”Etten minä olisi tänään tuhma” tai ”että kaikilla olisi tarpeeksi ruokaa” tai ”että äiti parantuisi pian”. Nämä ovat yleviä rukouksia, jotka kaikuvat taivaan iankaikkisissa asuinsijoissa. Jumala tietää tarpeemme paremmin kuin me pystymme lausumaan ne,¹⁵ mutta Hän haluaa meidän lähestyvän Häntä uskossa pyytäen siunauksia, turvaa ja lohtua.

Olen maininnut aiemmin kokemuksesta, joka minulla oli armeijassa toisen maailmansodan aikana. Sanon heti, etten ollut sankari. Mutta tein velvollisuuteni. Kestin ja selviydyin. Minut määrättiin brittiläiselle kuljetusalukselle, joka purjehti San Franciscosta Suezille. Olin tuolla aluksella yhtäjaksoisesti 83 päivää lukuun ottamatta lyhyttä pysähdystä Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Olin laivassa ainoa kirkkomme jäsen. Sunnuntaisin tapanani oli mennä yksin laivan keulaan mukanani pienet sotilaan pyhät kirjoitukset ja laulukirja. Tuulen ulvoessa minulla oli tapana lukea pyhiä kirjoituksia, rukoilla ja laulaa yksikseni. En yrittänyt hieroa kauppaa Herran kanssa, mutta rukoilin palavasti, että jos voisin selviytyä hengissä sodasta ja palata kotiin vaimoni ja perheeni luokse, yrittäisin vilpittömästi pysyä uskollisena kasteessa solmimilleni pyhille liitoille, pappeuden valalle ja liitolle sekä temppelissä antamilleni lupauksille.

Osana komennustamme pieni rahtialuksemme määrättiin hinaamaan suuri, parhaat päivänsä nähnyt öljytankkeri Aucklandiin Uuteen-Seelantiin. Tankkerissa ei ollut konevoimaa, ja se kellui avuttomana meressä. Vaikka me emme koskaan nähneet vihollisen sukellusveneitä, tiesimme niiden vaanivan lähettyvillämme. Hinatessamme laivaa jouduimme ankaraan myrskyyn, jonka saimme myöhemmin kuulla upottaneen monia aluksia. Vetämästämme kuormasta johtuen meillä ei ollut riittävästi voimaa käydä jättimäisiä aaltoja päin keula edellä, ja laivamme heittelehti aallonpohjissa puolelta toiselle meren raivotessa. Laiva nitisi ja natisi ja keinui kyljeltä toiselle ja oli kaatumaisillaan joka keinahduksesta. Minä tietysti rukoilin kuten kuvittelen muidenkin tehneen. Vähitellen myrsky laantui. Olen kiitollinen siitä tuen ja lohdun vaikutuksesta, jonka rukoukseni antoivat minulle silloin ja muina vaaran aikoina siitä lähtien.

Vapahtaja sanoi meille: ”Rukoilkaa perheissänne Isää, aina minun nimessäni, jotta teidän vaimonne ja lapsenne tulisivat siunatuiksi.”¹⁶ Nykyisin kirkko kehottaa meitä pitämään perherukoukset joka ilta ja aamu.

Kuulin kerran Alkeisyhdistyksen opettajasta, joka kysyi pikkupojalta, rukoiliko tämä joka ilta.

”Kyllä”, poika vastasi.

”Rukoiletko aina myös aamuisin?” Alkeisyhdistyksen opettaja kysyi.

”En”, poika vastasi. ”Minua ei pelota päivisin.”¹⁷

Pimeänpelon ei pitäisi olla meidän ainoa vaikuttimemme rukoilla – olipa aamu tai ilta.

Perherukouksella on voimakas ja rohkeutta antava vaikutus. Toisen maailmansodan synkkinä päivinä lähes 230-kiloinen pommi putosi veli Pateyn, nuoren Liverpoolissa Englannissa asuvan isän, pienen talon ulkopuolelle, mutta pommi ei räjähtänyt. Hänen vaimonsa oli kuollut, joten hän kasvatti yksin viittä lastaan. Tuolla hyvin ahdistavalla hetkellä hän keräsi lapsensa yhteen perherukoukseen. He ”kaikki rukoilivat – – hartaasti, ja kun he olivat lopettaneet, lapset sanoivat: ’Isä, kyllä me selviämme. Ei meillä ole tänä yönä kotona mitään hätää.’

Ja niin he kävivät levolle, kuvitelkaa, tuon kauhean pommin ollessa aivan oven ulkopuolella puoliksi maahan uponneena. Jos se olisi räjähtänyt, se olisi tuhonnut todennäköisesti 40 tai 50 taloa ja tappanut 200 tai 300 ihmistä. – –

Seuraavana aamuna – – koko kaupunginosa tyhjennettiin 48 tunniksi ja pommi vietiin viimein pois. – –

Paluumatkalla veli Patey kysyi ilmatorjuntaryhmän johtajalta: ’No, mitä te löysitte?’

’Herra Patey, tutkimme ovesi ulkopuolella ollutta pommia ja huomasimme sen olevan valmis räjähtämään minä hetkenä tahansa. Siinä ei ollut mitään vikaa. Olemme ymmällämme, miksei se räjähtänyt.’”¹⁸ Kun perhe rukoilee yhdessä, tapahtuu ihmeitä.

Vapahtaja neuvoi, että meidän pitäisi rukoilla vainoojiemme puolesta.¹⁹ Tämä periaate jää rukouksissamme usein vaille huomiota. Profeetta Joseph Smith ymmärsi sen selvästi. Hänen rukouksensa olivat palavia, hänen vaikuttimensa puhtaita ja taivaan siunaukset säännöllisiä.

Profeetan ystävä Daniel Tyler kertoi merkittävästä tapauksesta: ”Aikana, jona William Smith ja muut kapinoivat profeettaa vastaan [Kirtlandissa], – – osallistuin ’Josephin’ johtamaan kokoukseen. Astuessani sisään koulurakennukseen hieman ennen kokouksen alkamista ja katsellessani kiinteästi Jumalan miestä näin murhetta hänen kasvoillaan ja näin kyynelten vierivän pitkin hänen poskiaan. – – Hetken kuluttua laulettiin laulu, ja hän aloitti kokouksen rukouksella. Mutta hän ei katsonut kuulijoihin päin vaan kääntyi ympäri ja polvistui kasvot seinään päin. Luullakseni hän teki tämän kätkeäkseen murheensa ja kyyneleensä.

Olin kuullut miesten ja naisten rukoilevan – erityisesti edellisten – sekä oppiarvoltaan että älyltään oppimattomimmasta oppineimpaan ja kaunopuheisimpaan, mutta koskaan sitä ennen en ollut kuullut ihmisen puhuvan Luojalleen ikään kuin Hän olisi ollut läsnä kuuntelemassa kuten hellä isä kuuntelisi kuuliaisen lapsen murheita. Joseph oli tuohon aikaan oppimaton, mutta tuo rukous, joka lausuttiin suureksi osaksi niiden puolesta, jotka syyttivät häntä harhaan joutumisesta ja syntiin lankeamisesta, [oli], että Herra antaisi heille anteeksi ja avaisi heidän silmänsä, että he näkisivät, mikä on oikein. Tuo rukous sisälsi minun nöyrästä mielestäni taivaan oppia ja kaunopuheisuutta. Ei ollut pöyhkeilyä, ei äänen korottamista innosta vaan tavallinen puheääni niin kuin ihminen puhuisi läsnä olevalle ystävälle. Minusta tuntui, että jos verho olisi otettu pois siinä tilanteessa, olisin voinut nähdä Herran seisomassa vastapäätä nöyrintä koskaan näkemääni Hänen palvelijaansa. – – Se oli suurenmoisin – – kaikista koskaan kuulemistani rukouksista.”²⁰

Kuolemansa ja ylösnousemuksensa hetken lähestyessä Vapahtaja piti suurenmoisen esirukouksensa. Jätettyään apostolinsa Isän haltuun ja rukoiltuaan heidän puolestaan Hän rukoili kaikkien niiden puolesta, jotka uskoisivat Häneen heidän sanansa tähden, ja rukoili Isää kaikkien meidän puolestamme. Hän rukoili, että me kaikki voisimme olla yhtä, niin kuin Hän on yhtä Isän kanssa, ja että maailma uskoisi Isän lähettäneen Hänet.²¹

Liikuttavampaa rukousta ei ollut koskaan lausuttu kuin Vapahtajan itsensä Getsemanen puutarhassa pitämä. Hän vetäytyi pois apostoliensa luota, polvistui ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”²² Tärkeä perustekijä kaikissa rukouksissamme saattaisi hyvinkin olla Getsemanen rukouksen mallin seuraaminen: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” Silloin me tunnustamme omistautumisemme ja kuuliaisuutemme Herran aivoituksille, jotka ovat ensi sijalla elämässämme. Kuten Hän sanoi: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.”²³ Kuinka suurenmoinen se päivä tuleekaan olemaan jokaiselle meistä, kun me rukoilemme ”uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti”.²⁴

Toivon vilpittömästi, että rukoillessamme päivittäin muistamme pyytää Herran siunauksia edelleenkin rakkaalle johtajallemme presidentti Gordon B. Hinckleylle. Kukaan ei täysin tiedä, eivät edes hänen neuvonantajansa, kuinka raskas hänen taakkansa ja kuinka suunnaton hänen vastuunsa on. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.