Sinä pidät minusta hyvää huolta
Kun kävin läpi uuden kotikäyntiopetuspiirini, näin erään seurakuntamme uuden jäsenen nimen. Minua pelotti soittaa henkilölle, jota en tuntenut, mutta toverini ja minä sovimme tapaamisesta Janen kanssa (nimet on muutettu). Saavuimme sovittuna aamuna ja pidimme pikaisen rukouksen ennen ovelle tuloa. Jane ja hänen kolme pientä poikaansa olivat odottamassa meitä.
Tutustuessamme lähemmin Janeen kuukausittaisilla käynneillämme yritimme samalla tutustua myös hänen poikiinsa. Kaksi nuorinta istuivat aina toverini ja minun vieressä, ja meillä oli tapana lukea heille kirjoja ja leikkiä heidän kanssaan. Mutta nelivuotias Alex – kolmesta lapsesta vanhin – ei lämmennyt yhtä innokkaasti äitinsä säännöllisistä vieraista. Hän oli itsenäinen ja epäröi ystävystyä meidän kanssamme.
Olin ollut Janen kotikäyntiopettaja suunnilleen vuoden ajan, kun minulle soitettiin ja kerrottiin, että Janen talossa oli tulipalo! Mieheni ja minä saimme innoitusta siepata mukaamme keksejä, vesipulloja ja leikkiautoja sekä kiiruhtaa paikalle nähdäksemme, olisiko meistä apua. Löysimme Janen seisomasta palon jäljiltä kytevän talonsa edessä olevalla jalkakäytävällä. Janen mies oli mennyt palomiesten kanssa arvioimaan tuhoja samalla kun Jane lohdutti heidän kolmea itkevää lastaan, jotka takertuivat hänen jalkoihinsa.
Kun puhuimme Janen kanssa, hän kertoi meille, että hän halusi kovasti mennä miehensä luo. Veimme hänen kaksi nuorinta lastaan autollemme. Heillä oli nälkä ja jano, ja olin kiitollinen Pyhän Hengen innoituksesta tuoda mukanani ruokaa ja vettä. He olivat pian tyytyväisiä. Sen sijaan Alex nyyhkytti yhä pitäen tiukasti kiinni äidistään. Jane ei voinut ottaa Alexia mukaansa, ja hän oli kahden vaiheilla, pitäisikö hänen mennä miehensä luo vai lohduttaa poikaansa.
Kehotin Janea menemään ja kumarruin sitten Alexin puoleen ja kysyin häneltä, voisinko pitää häntä sylissäni sillä aikaa kun hänen äitinsä menisi etsimään hänen isäänsä. Yllätyksekseni Alex suostui. Kun otin Alexin syliini, hän painoi päänsä olkaani vasten ja minä silitin hänen selkäänsä. Kun Jane meni etsimään miestään, kuiskasin lohdullisia sanoja Alexin korvaan. Tunsin, miten hänen nyyhkytyksensä alkoi hellittää ja hänen hengityksensä tasaantua.
Seisoessamme jalkakäytävällä Alex sanoi minulle vaimeasti: ”Sinä pidät minusta hyvää huolta, koska olet äidin opettaja.”
Silmäni kostuivat käsittäessäni, että Alex tiesi meidän olevan tärkeitä hänen äitinsä elämässä. Hän tiesi voivansa luottaa siihen, että pitäisin huolta myös hänestä, koska olin hänen äitinsä opettaja.