Juo kupillinen

Pian sen jälkeen kun mieheni ja minä olimme liittyneet kirkkoon, olimme lomalla Bermudassa. Siellä ollessamme menin eräänä iltapäivänä tilaisuuteen, joka pidettiin hotellissamme. Kun katselin herkullisia leivonnaisia, ilmassa häivähti teen tuoksu. Se tuntui niin houkuttelevalta, että kuulin mielessäni äänen sanovan: ”Juo kupillinen.”

Olin noudattanut uskollisesti viisauden sanaa kasteestani lähtien. Mielessäni sanoin: ”Ei, en juo.”

”Juo vaan”, tyynnyttävä ääni tuntui sanovan vastaukseksi. ”Et tunne täällä ketään ja olet kaukana kotoa.”

Vieläkin varmemmin minä taas vastasin mielessäni: ”Ei, minä en juo!”

Jälleen kuulin sen houkuttelevan, järkevältä tuntuvan äänen: ”Kukaan ei saa koskaan tietää.”

Lujasti vastasin: ”Minä tietäisin!”

Siinä vaiheessa seisoin teetä kaatavan tarjoilijan vieressä. Päättäväisesti kuljin ohi. Kun etsin pöytää, kuulin yllätyksekseni jonkun sanovan nimeni. Hämmästyksekseni näin entisen esimieheni hymyilevät kasvot. En ollut tavannut häntä moneen vuoteen. Hän tuli luokseni, ja kun kävelimme kohti pöytää, hän sanoi: ”Kuulin, että olet liittynyt mormonikirkkoon. Kerro minulle siitä kaikki.”

Tein sen mielelläni ja kerroin hänelle joistakin evankeliumin periaatteista, onnellisuudestani Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenenä ja todistuksestani. Entinen esimieheni kertoi minulle, että hän oli tutkinut sukunimeään ja että hän oli tallentanut sukuhistoriaa monen sukupolven ajalta. Hän oli vilpittömän kiinnostunut kaikesta, mitä minulla oli kirkosta kerrottavaa, ja tunsin Hengen voimakkaan vuodatuksen keskustellessamme.

Puhuessamme mieleeni tuli ajatus: ”Olisitko voinut käydä tämän keskustelun, jos olisit ottanut teekupin tarjottimellesi?” Tiesin vastauksen. Jos olisin antanut periksi kiusaukselle, olisin jäänyt vaille unohtumatonta hengellistä kokemusta ja mahdollisuutta lausua todistukseni.