Hyvän Paimenen ääni

Koska olen ollut montanalainen lammastilallinen suurimman osan 70 ikävuodestani, pidän suuressa arvossa vertausta hyvästä paimenesta, joka on kohdassa Joh. 10:1–18, sillä olen kokenut sen tapahtumat. Seuraavat kokemukset tekivät tästä vertauksesta erityisen merkityksellisen.

Raamatun aikoina kukin paimen kutsui äänellään oman katraansa kokoon niiden monien laumojen joukosta, jotka olivat kerääntyneet yösuojaan (ks. jakeet 3–4). Niin minäkin, aina kun siirsin lampaitani, minä vain kutsuin niitä, ja ne seurasivat.

Vuosia sitten pirteä 96-vuotias naapurini Alice, joka myös kasvatti lampaita, sairastui karitsointiaikaan, joten tarjouduin hoitamaan hänen lampaittensa karitsoinnin öisin. Kun menin Alicen lampolaan ensimmäisenä iltanani ”työvuorossa”, hänen lähes sata uuhtaan olivat asettuneet rauhallisesti yöpuulle. Mutta kun minä ilmaannuin paikalle, ne tunnistivat välittömästi vieraan keskuudessaan. Kauhuissaan ne etsivät heti turvaa ahtautumalla yhdessä etäisimpään nurkkaan (ks. jae 5).

Näin tapahtui useana iltana. Tulinpa sisään kuinka hiljaa hyvänsä, lampaat hätääntyivät ja pakenivat. Hoitaessani vastasyntyneitä karitsoja ja uuhia puhuin niille tyynnyttelevästi. Viidentenä yönä ne eivät enää häiriintyneet, kun tein töitä niiden keskuudessa. Ne olivat oppineet tunnistamaan ääneni ja luottivat minuun.

Jonkin ajan kuluttua kerroin Alicelle, että hoitaisin hänen kymmenkunnan pullokaritsansa ruokkimisen. (Pullokaritsa on sellainen, jonka emä on kuollut tai jonka emältä ei tule riittävästi maitoa.) Alicen ääntä matkien kutsuin hänen karitsoitaan: ”Tule, MääMää! Tule, MääMää!” Odotin karitsojen rynnistävän nälkäisinä luokseni niin kuin ne tulivat hänen luokseen. Mutta yksikään karitsa ei edes kohottanut katsettaan. Sitten Alice astui ulos keittiön ovesta ja kutsui niitä. Kuullessaan hänen äänensä ne kiiruhtivat innokkaina hänen luokseen äänekkäästi maitoaan vaatien.

Kiinnostuneina Alice ja minä teimme kokeen. Alice seisoi minun lammastarhassani ja matki minun kutsuhuutoani: ”Tänne, PäkäPäkä! Tänne PäkäPäkä!”, mutta ei saanut minkäänlaista vastakaikua. Mutta kun minä kutsuin tismalleen samoilla sanoilla, lampaani tulivat vikkelästi ympärilleni. Vaikka lampaiden kutsumiseen käyttämämme sanat olivat samat, vieraasta äänestämme ei piitattu. Lampaat kuulivat uskollisesti vain oikean paimenensa ääntä (ks. jae 4).

Johanneksen evankeliumin luvussa 10 tehdään ero paimenen ja palkkarengin välillä. Paimen, jonka lampaat ovat hänen omiaan, pitää hellästi huolta niiden turvallisuudesta. Sen sijaan palkkarenki on pelkkä ”palkkapaimen” eikä ”välitä” (jae 13). Vertaus opettaa myös, että siinä, missä palkkapaimen pakenee ja jättää lauman (ks. jae 12), paimen panee auliisti henkensä alttiiksi lampaidensa puolesta (ks. jae 11). Se on varmasti totta Hyvän Paimenemme – Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen – kohdalla, joka antoi rakkaudesta henkensä meidän edestämme (ks. jakeet 15, 17–18).

Minulle nämä kokemukset ovat vahvistaneet yhden vertauksen tärkeistä viesteistä: se, että pyrimme henkilökohtaisesti tuntemaan Hyvän Paimenemme ja tunnistamaan vaivattomasti Hänen äänensä, estää meitä seuraamasta erehdyksessä palkkapaimenta. Kun otamme uskollisesti vaarin Hyvän Paimenemme äänestä – eikä kenenkään toisen – meidät johdatetaan iankaikkiseen turvaan.