Rukouksen uudistava voima

Muistan yhä, mitä tunsin nähdessäni katumuksen kyynelien virtaavan 10-vuotiaan poikani Ariánin poskia pitkin.

Hän oli ollut leikkimässä makuuhuoneessa 12-vuotiaan isoveljensä Joelin kanssa, kun heille yhtäkkiä tuli jokin riita ja minun piti puuttua asiaan ja palauttaa järjestys. Yhä tavallisemmiksi käyneet riidat poikien välillä liittyivät ehkä heidän ikäänsä.

Arián, joka oli selkeästi järkyttynyt ja itkuinen kiisteltyään veljensä kanssa, vastasi minulle tavalla, joka ei ollut hyväksyttävä. Oikaisin häntä kahdesti (nyt hän riiteli minun kanssani), mutta tilanne vain paheni. Hän ei hillinnyt itseään, oli punainen kasvoiltaan ja tärisi. Minäkin aloin hermostua, mutta tiesin, että oli oltava jokin muu ratkaisu kuin se, että alkaisin huutaa.

Mieleeni juolahti nopeasti rukouksen periaate. Niin, se oli vastaus, ja niinpä vein hänet huoneeseeni, suljin oven ja sanoin: ”Arián, polvistutaan. Minä aion rukoilla taivaallista Isää.”

Me molemmat polvistuimme, vaikka hän edelleen itki raivosta. Rukoukseni tavoitteena oli pyrkimys auttaa poikaani. Kesken rukouksen huomasin, että hänen nyyhkytyksensä hiljenivät. Hänen poskilleen vierivät kyyneleet olivat nyt parannuksenteon kyyneliä.

Kun päätimme rukouksemme, Arián kohotti katseensa ja kysyi: ”Isä, annatko minulle anteeksi?” Me halasimme, enkä minä kyennyt hillitsemään omia kyyneliäni. Rauhan ja rakkauden tunteet täyttivät sieluni. Arián ei sanonut enää muuta, mutta tiesin, että hän oli kokenut rukouksen uudistavan voiman ja että Pyhä Henki oli koskettanut hänen sydäntään.

Nyt hänellä oli sekä tieto rukouksen voimasta että myös omakohtainen todistus siitä.