2011
Etelä-Korea
Elokuu 2011


Kirkon historiaa eri puolilla maailmaa

Etelä-Korea

Lähetystyö Koreassa alkoi Korean sodan aikaan 1950-luvun alussa, mutta yksi ensimmäisistä korealaisista käännynnäisistä, Kim Ho Jik, kastettiin Yhdysvalloissa. Kim oli suorittamassa tohtorintutkintoa liittyessään kirkkoon Pennsylvaniassa vuonna 1951. Kaksi hänen lapsistaan oli niiden neljän ensimmäisen henkilön joukossa, jotka kastettiin Koreassa 3. elokuuta 1952. Veli Kim nousi myöhemmin johtavaan asemaan Korean valtionhallinnossa, ja hänen vaikutusvaltansa auttoi lähetyssaarnaajia pääsemään Etelä-Koreaan.

Korean lähetyskenttä perustettiin vuonna 1962, ja Mormonin kirja julkaistiin koreaksi vuonna 1967. Ensimmäinen vaarna Etelä-Koreassa ja samalla ensimmäinen vaarna Manner-Aasiassa muodostettiin Soulissa 8. maaliskuuta 1973. Soulin temppeli, joka oli ensimmäinen temppeli Manner-Aasiassa, vihittiin vuonna 1985.

Vuonna 2001 vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista luovutti asiakirjan ”Perhe – julistus maailmalle” Etelä-Korean pääministerille Lee Han-Dongille.

Kirkko Etelä-Koreassa

Jäseniä

81 251

Lähetyskenttiä

3

Vaarnoja

17

Seurakuntia

142

Temppeleitä

1

Vasemmalla: Kim Ho Jik (oikealla) yhdessä kahdentoista apostolin koorumin jäsenen vanhin Harold B. Leen (keskellä) kanssa, joka vieraili Koreassa. Yllä: Soulin temppeli, joka vihittiin käyttöön vuonna 1985.

Ylinnä vasemmalla: valokuva kirkon historian museon luvalla; valokuva Soulin temppelistä William Floyd Holdman; valokuva kartasta © iStock