2011
Kutsuttu palvelemaan: Sinä
Syyskuu 2011


Kutsuttu palvelemaan: Sinä

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäinen presidenttikunta on pyytänyt kaikkia kirkon yksikköjä juhlistamaan kirkon huoltotyösuunnitelman 75-vuotisjuhlavuotta järjestämällä oman palvelupäivän vuonna 2011.

”Palvelu voidaan toteuttaa milloin hyvänsä tämän vuoden loppuosan kuluessa, ja sen kestoon vaikuttaa kyseisen palvelutyön luonne”, ensimmäisen presidenttikunnan kirjeessä sanotaan.

Palvelukutsu seuraa presidentti Henry B. Eyringin huhtikuun yleiskonferenssin lauantain aamukokouksessa pitämää puhetta.

Presidentti Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoi: ”Ykseyden tunteet moninkertaistavat palvelemisenne hyvät vaikutukset. Ja nuo ykseyden tunteet perheissä, kirkossa ja yhteisöissä kasvavat ja muodostavat kestävän perinnön kauan sen jälkeen kun projekti päättyy.” (”Tilaisuuksia tehdä hyvää”, Liahona, toukokuu 2011, s. 25.)

Ensimmäinen presidenttikunta on ohjeistanut palveluhankkeita suunnittelevia jäseniä muun muassa kutsumaan mukaan paikkakunnan asukkaita ja kokoaikaisia lähetyssaarnaajia sekä kehittelemään sellaisia hankkeita, joihin perheet ja yksittäiset ihmiset voivat osallistua. Samoin se on kannustanut herättämään tietoisuutta ja kiinnostusta tekemällä hankkeita tunnetuksi.

Monet seurakunnat, piirit ja vaarnat ovat jo vastanneet kutsuun. Jotkin palvelutiimit ovat pukeneet ylleen keltaiset Mormon Helping Hands -paidat, kun taas toiset ovat vain käärineet hihansa, mutta olipa kyse verenluovutuksesta tai paikkakunnan rakennusten kohentamisesta, jäsenten innokkuus on ollut valtavaa.

Vanhin Walter F. González seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta valvoo kirkon toimintaa Pohjois-Amerikan kaakkoisella vyöhykkeellä. Jo vuonna 2009 hän antoi jokaiselle seurakunnalle vyöhykkeellään haasteen järjestää palvelupäivän.

Joka vuosi sen jälkeen jäsenet Yhdysvaltain eteläosissa ovat järjestäneet vuosittaisia palvelupäiviä. Vanhin González sanoi iloitsevansa nähdessään, että seurakunnilla kautta kirkon on tänä vuonna tämä mahdollisuus.

”Me palvelemme, koska se on Kristuksen kaltainen ominaisuus ja mahdollisuus tulla vähän enemmän Hänen kaltaisekseen, vaalia palvelemisen asennetta – luontaista tapaa palvella”, hän sanoi. ”Kun me palvelemme, auttavista käsistämme tulee yhdistäviä käsiä, jotka edistävät suhteita yhteisöön – olipa ihmisten uskonto, kirkkokunta tai etninen tausta mikä tahansa.”

Floridan Jacksonvillessä Yhdysvalloissa 11 seurakuntaa vastasi palvelukutsuun lahjoittamalla ruokaa ja verta 16. huhtikuuta. Useita kirkon seurakuntakeskuksia käytettiin ruokalahjoitusten kokoamispaikkoina, kun taas toisissa järjestettiin verenluovutuksia.

Moottorisahoin varustautuneet jäsenet Jonesboron seurakunnasta Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa kokoontuivat 14. toukokuuta raivaamaan katkenneita puunoksia Stately Oaksin plantaasille, legendaariselle paikalle, jossa kuvattiin elokuva Tuulen viemää.

Huhtikuun viimeisellä viikolla pyhät Kaliforniassa ja Havaijissa Yhdysvalloissa liittyivät yhteen paikkakuntien vapaaehtoisten kanssa vuosittaisen Mormon Helping Hands -päivän toiminnassa.

San Diegossa Kaliforniassa 150 vapaaehtoista auttoi puhdistamaan 3 000 hautakiveä sotaveteraanien hautausmaalla Fort Rosecrans Memorial Parkissa.

Myöhempien aikojen pyhät Palos Verdesissä Kaliforniassa tekivät yhteistyötä Clean San Pedro -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa lakaisten ja siivoten katuja ja jalkakäytäviä San Pedron keskustassa sekä keräten yli 900 kiloa jätteitä ja roskia.

Clean San Pedro -järjestön johtaja Steve Kleinjan sanoi: ”Meistä on hienoa tehdä työtä tämän kirkon kanssa. Mukana on aina niin paljon vapaaehtoisia.”

Charlotten eteläisen vaarnan jäsenet Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa vastasivat ensimmäisen presidenttikunnan kutsuun järjestää palvelupäivä vuonna 2011 ryhtymällä paikallisen hyväntekeväisyysjärjestön kumppaneiksi tervetuliaiskorihankkeessa.

Alueelle toimitettiin yli 2 000 paperikassia, joissa oli luettelo erittäin tarpeellisista tarvikkeista. Viikkoa myöhemmin lähes 130 vapaaehtoista käytti 150 tuntia noutamalla kassit ja lahjoittamalla tavarat perheille, jotka olivat saaneet uuden asunnon oltuaan aiemmin kodittomia.

Vaarnan Alkeisyhdistyksen lapset valmistivat perheille ”Tervetuloa kotiin” -kylttejä.

Griffinin seurakunnan jäsenet Georgian osavaltiossa kokoontuivat yhteen lauantaina 21. toukokuuta pesemään läpikotaisin paikallisen kodittomien yömajan, House of Hopen.

Missourin Clintonissa Yhdysvalloissa myöhempien aikojen pyhät kokoontuivat kaunistamaan Jacksonin eläintarhaa peittämällä kukkapenkkejä katteella sekä maalaamalla ja korjaamalla välineitä.

Vanhin González tähdensi, että jäsenten palvelutyö siunaa sekä kirkon jäseniä että kirkkoon kuulumattomia.

”On hyvin monia eri tapoja palvella ja solmia siteitä yhteisön kanssa”, hän sanoi. ”Ja kun me palvelemme muita, näemme myös Herran kädenjäljen jäsentemme elämässä.”

Jäsenet Kaliforniassa Yhdysvalloissa siivoavat kaupunkiaan.

© IRI