Suurempi tavoite

Poikamme José Francisco, jota me kutsumme hellästi ”Junioriksi”, kuului diakonien koorumiin hyvän ystävänsä Oscar Alejandron kanssa. Oli ilmiselvää, ettei poikia ollut riittävästi, jotta he voisivat osallistua jalkapalloturnaukseen. Niinpä he työskentelivät lähetyssaarnaajien ja seurakunnan johtohenkilöiden kanssa löytääkseen kaikki vähemmän aktiiviset nuoret. He käyttivät joka viikko aikaa siihen, että he tavoittaisivat nämä nuoret miehet, kannustaisivat heitä ja voittaisivat heidän luottamuksensa. Näiden kahden 12-vuotiaan pojan ponnistelujen ansiosta he pystyivät saamaan joukkueeseen riittävästi nuoria. Yksi heidän ponnistelujensa tuloksena tapahtuneista ihmeistä oli se, että seurakuntamme sai useita aktiivisempia nuoria!

Viikolla he aina hakivat uudet ystävänsä ja menivät sitten harjoittelemaan paikalliselle kentälle. Se vaati paljon työtä, ja he olivat aina väsyneitä! Nämä nuoret miehet saivat tuskin mitään valmennusta tai kuulivat mitään pelistrategioita, mutta he eivät antaneet sen olla esteenä. He olivat onnellisia saadessaan pelata.

Viimein koitti kilpailun ensimmäinen päivä. Diakoniemme uskollinen joukkue saapui vaarnakeskuksen luo. Heillä ei ollut kummoistakaan kannustusjoukkoa eikä heillä ollut valmentajaa apunaan tai peliasuja kuten useimmilla muilla joukkueilla. Mutta he pelasivat täynnä intoa, ykseyttä ja rakkautta.

Ensimmäisessä pelissä he kärsivät murskatappion. Mutta he eivät antaneet periksi, ja koko vaarna alkoi kannustaa heitä sanoen, että Táriban seurakunnan pojat olivat niin hyvänä esimerkkinä.

Junior oli maalivahti. Hän puolusti maalia niin innokkaasti, että hänen torjumansa pallot jättivät jälkiä hänen käsiinsä. Sinä iltana kotona hän kertoi minulle, että hänen käsiään särki tosi paljon ja että hän tarvitsisi jotkin käsineet. Otimme säästömme, jotta voisimme ostaa hänelle käsineet. Meillä ei kuitenkaan ollut varaa kaupan käsineisiin, joten meidän oli pakko ostaa kankaiset puutarhakäsineet. Junior otti ne hyvin kiitollisena.

En tiedä, mistä hänen joukkueensa sai intoa jatkaa. He pärjäsivät heikoimmin, mutta he vain jatkoivat pelaamista.

Viimein alkoivat pudotuspelit. Koska vaarnassa oli niin vähän diakoneja, tämä uskollinen ryhmä pääsi pelaamaan loppuotteluihin, mutta he pelasivat erästä paljon harjoitellutta joukkuetta vastaan, jonka valmentaja oli oikein hyvä pelaaja. Hän oli käyttänyt paljon aikaa joukkueensa harjoittamiseen. He olivat huippujoukkue. Heillä oli yhtenäiset peliasut, ja he ilmensivät harjoittelun tuloksena syntynyttä kurinalaisuutta. Heidän valmentajansakin oli todennäköisesti varma siitä, että he voittaisivat pelin, koska poikani joukkue ei ollut kovinkaan hyvä.

Mieheni oli juuri palannut eräältä matkalta, joten hän päätti auttaa diakoneja. Hän kannusti heitä, antoi heille neuvoja, ja yllättäen he voittivat. Niinpä he pääsivät pelaamaan toista vaarnan joukkuetta vastaan. Nuoret miehemme voittivat jälleen!

Kun ottelu päättyi, kaikki osoittivat suosiotaan. Yleisö saattoi tuskin uskoa, että nämä nuoret miehet olivat pystyneet voittamaan ensimmäisen sijan diakonien sarjassa sekä kolmannen sijan vaarnassa koko Aaronin pappeuden osalta.

Tämä kokemus opetti meille periaatteita ja iankaikkisia totuuksia, jotka hyödyttäisivät meitä tässä elämässä. Vaarnan nuoret miehet olivat esimerkkinä rakkaudesta, aktivoinnista, sinnikkyydestä, innosta ja työskentelemisestä yhdessä joukkueena. He ilmensivät aktivoinnin todellista päämäärää. He loivat muiden kanssa ystävyyden siteitä.