”Eräs nainen halusi enemmän kuin mitään muuta solmia vanhurskaan pappeudenhaltijan kanssa avioliiton temppelissä ja olla äiti ja vaimo. Hän oli unelmoinut siitä koko elämänsä, ja voi, miten suurenmoinen äiti ja rakastava vaimo hän olisikaan. Hänen kotinsa olisi täynnä rakastavaa hyväntahtoisuutta. Koskaan ei lausuttaisi katkeraa sanaa. Ruoka ei koskaan palaisi pohjaan. Ja hänen lapsensa – sen sijaan että viettäisivät aikaa ystäviensä kanssa – haluaisivat viettää iltansa ja viikonloppunsa äidin ja isän kanssa.

Se oli hänen kultainen pääsylippunsa. Juuri siitä asiasta hän tunsi koko olemassaolonsa olevan kiinni. Se oli se ainoa asia koko maailmassa, mitä hän kiihkeimmin kaipasi.

Mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Ja kun vuodet kuluivat, hänestä tuli yhä sulkeutuneempi, katkerampi ja jopa vihaisempi. Hän ei kyennyt ymmärtämään, miksi Jumala ei suonut hänelle tämän vanhurskaan toiveen toteutumista.

Hän toimi alakoulun opettajana, ja se, että hän oli lasten kanssa koko päivän, vain muistutti häntä siitä, ettei hänen kultaista pääsylippuaan ollut koskaan ilmaantunut. Kun vuodet kuluivat, hänestä tuli yhä pettyneempi ja sulkeutuneempi. Ihmiset eivät halunneet olla hänen lähellään vaan välttelivät häntä aina kun voivat. Hän jopa purki turhautumistaan lapsiin koulussa. – –

Tämän kertomuksen murheellisuus on siinä, että kaikessa kultaiseen pääsylippuunsa liittyvässä pettymyksessä tältä hyvältä naiselta jäivät huomaamatta ne siunaukset, joita hänellä oli. Hänellä ei ollut lapsia kotona, mutta heitä oli hänen ympärillään hänen luokkahuoneessaan. Häntä ei siunattu perheellä, mutta Herra oli antanut hänelle tilaisuuden, joka harvoilla ihmisillä on – mahdollisuuden tehdä opettajana hyvä vaikutus satojen lasten ja perheiden elämään.

Tämän kertomuksen opetus on, että jos käytämme päivämme odottamalla upeita ruusuja, meiltä voi jäädä huomaamatta kaikkialla ympärillämme olevien pikkuisten lemmikkien kauneus ja ihmeellisyys.”

Voisit kirjoittaa ajatuksiasi päiväkirjaan tai keskustella niistä muiden kanssa.