Hän antoi minulle rauhaa

Veljeni Brady toimi harjoittelijana Yhdysvaltain valtionhallinnossa ja työskenteli laivaston tiedustelupalvelussa Pentagonissa vuoden 2001 syyskuun 11. päivän hyökkäysten aikaan. Minä olin tuolloin työssä Idahossa Yhdysvalloissa, ja kun näin sen aamun uutisista, mitä oli tapahtunut, soitin esimiehelleni ilmoittaakseni, etten tulisi vähään aikaan töihin.

Muutamat perheeni jäsenet kokoontuivat Washington D.C:ssä erään hotellin tanssisaliin, jonka viranomaiset olivat määränneet tiedotuskeskukseksi, mistä käsin he voisivat pitää perheet ajan tasalla meneillään olevista etsintäponnisteluista. Odotimme päivä toisensa jälkeen tietoa, oliko Brady ollut uhrien joukossa. Tunnelma tuossa ympäristössä oli ylipääsemättömän murheellinen ja toivoton. Silti perheemme lyöttäytyi yhteen ja rukoili, että mitä sitten tapahtuisikin, me emme menettäisi uskoamme.

Lähes viikko hyökkäysten jälkeen, 17. syyskuuta, saimme vahvistuksen, että Brady oli kuollut.

En usko, että kysyin kertaakaan: ”Miksi minä?” mutta kysyin varmasti: ”Miksi hän?” Olin rakastanut ja ihaillut Bradya lapsesta asti ja halunnut olla juuri sellainen kuin hän. Mietin myös: ”Miksi nyt?” Brady oli usean viikon ajan suunnitellut matkaa Idahoon viettämään aikaa perheen kanssa. Hänen oli määrä saapua torstaina, 13. syyskuuta, vain kaksi päivää sen jälkeen kun hän oli kuollut.

Kun olin palannut Idahoon ja olin ensimmäistä iltaa taas töissä, avasin työsähköpostini, mitä en ollut tehnyt syyskuun 10. päivän jälkeen. Saapuneiden kansiossa oli viesti Bradylta. Hän oli lähettänyt sen tiistaiaamuna juuri ennen hyökkäystä. Siinä hän puhui tulevasta yhdessäolostamme ja kaikesta hauskasta, mitä olimme suunnitelleet. Loppukaneetiksi hän kirjoitti yksinkertaisesti: ”Rauhaa.”

Brady ei yleensä päättänyt sähköpostiviestejään sillä tavoin, mutta pidän Herran lempeänä armotekona sitä, että hän teki niin. En usko, että Brady tiesi, mitä tulisi tapahtumaan, mutta minusta on hienoa, että hänen viimeiset sanansa – hänen viimeinen sanansa – minulle oli rauhaa.

Vielä nytkin, yli vuosikymmen myöhemmin, luen aina silloin tällöin tuon sähköpostiviestin uudelleen. Joka kerta, kun niin teen, saan muistutuksen siitä, että evankeliumin ansiosta me voimme saada Vapahtajan lupaaman rauhan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.)

Tietenkin kaipaan Bradya, mutta evankeliumin ansiosta olen säilyttänyt uskoni tässä koettelemuksessa. Vapahtajan avulla olen kyennyt menemään eteenpäin kokien toivoa ja rauhaa.