Oikea aika mennä naimisiin

Yhtenä iltana paikallisessa instituutissa Ane tapasi hiljattain lähetystyöstä palanneen Benjaminin. ”Ensi hetkestä kun hänet näin, hän teki minuun vaikutuksen hyvin monella tavalla”, Ane sanoo. ”Oli niin helppoa ja mukavaa jutella hänen kanssaan. Voimme vaivattomasti puhua evankeliumista.”

Benjamin pyysi häntä treffeille, ja ne sujuivat hyvin. Seuraavina kuukausina Benjamin ja Ane jatkoivat treffeillä käyntiä. He pelasivat jalkapalloa ja lentopalloa, kävivät patikoimassa ja katselivat elokuvia. Vähitellen he oppivat tuntemaan toisensa paremmin, ja heidän ystävyytensä syveni romanssiksi.

Kun heidän seurustelunsa jatkui, heidän ajatuksensa ja suunnitelmansa kääntyivät kohti avioliittoa. Ane ja Benjamin iloitsivat siitä, että he olivat löytäneet ihmisen, jonka kanssa he halusivat olla iankaikkisesti. Heidän suhteestaan tuli kuitenkin vakava pikemmin kuin kumpikaan heistä oli odottanut. Mitä tapahtuisi kaikille niille suunnitelmille, joita he olivat tehneet ollessaan nuoria? Pystyisivätkö he silti hankkimaan koulutuksen? Merkitsisikö avioliittopäätös sitä, että heidän muut tavoitteensa lykkääntyisivät?

Jotkut heidän ystävistään ja sukulaisistaan ajattelivat, että niin tapahtuisi.

”Monet ihmiset ympärilläni – kotona, koulussa ja töissä – olivat hyvin huolissaan siitä, kuinka tämä suhde vaikuttaisi opiskeluuni”, Ane sanoo. ”He kyselivät, tiesinkö edes, kestäisikö tämä suhde.

Samanikäiset ystävät ajattelivat, että naimisiinmeno estäisi minua opiskelemasta yliopistossa”, hän kertoo. ”Heidän mielestään minä siten heittäisin kykyni ja mahdollisuuteni hukkaan.”

Jotkut Benjaminin tuttavistakin ajattelivat samalla tavoin. ”Minun haluttiin uskovan, että olimme liian nuoria, että tulevan vaimoni pitäisi suorittaa tutkinto ensin ja että jos menisimme naimisiin, se tarkoittaisi, että saisimme lapsia, mihin me myös olimme liian nuoria”, hän sanoo.

Vaikka Ane ja Benjamin uskoivat evankeliumin tähdentämään perheeseen ja avioliittoon, niin ne, jotka eivät olleet kirkon jäseniä, eivät yleensä pitäneet asiaa yhtä tärkeänä – eivät ainakaan nuoren aikuisen kohdalla. ”Ihmiset kotikaupungissani ovat erittäin keskittyneitä opiskeluun ja työhön”, Ane selittää. ”Se on hyvä asia, mutta se ei jätä paljon tilaa perheelle – tai uskonnolle.”

Benjamin sanoo: ”Olin aina ajatellut, että oli oikein, että lähetystyöstä palattuani etsisin jonkun, josta pitäisin ja jota sitten rakastaisin, ja kun olisimme tehneet päätöksen solmia avioliitto ja saaneet vahvistuksen Pyhältä Hengeltä, menisimme naimisiin. Minusta se tuntui hyvin yksinkertaiselta, mutta äkkiä kaikesta oli tullut hämmentävää, epäselvää ja vaikeaa.”

Sekä Benjamin että Ane olivat huolissaan ystäviensä esittämistä neuvoista ja mielipiteistä. Kokonaisen vuoden ajan he yrittivät päättää, milloin olisi oikea aika mennä naimisiin. He tiesivät, että viime kädessä tärkeintä opastusta he saisivat Herralta, joten he käyttivät paljon aikaa pyhien kirjoitusten tarkastelemiseen ja profeettojen sanojen tutkimiseen perhettä, avioliittoa ja opiskelua koskevissa puheissa.

”Kaikissa näissä lähteissä puhutaan siitä, kuinka tärkeitä sekä avioliitto että opiskelu ovat”, Ane sanoo. Kun hän edelleen etsi opastusta, asia selvisi viimein eräässä keskustelussa erään instituutin johtohenkilön kanssa. ”Hän sanoi minulle: ’Aika on oikea silloin, kun kyseessä on oikea henkilö ja oikea paikka (temppeli)!’” Ane muistelee. ”Se todella kevensi mieltäni. Sain monia Hengen kehotuksia, jotka vahvistivat, että se oli polku, jolle minun pitäisi lähteä. Tulin tietämään, että Benjamin ja minä menisimme naimisiin ja että se oli oikea ratkaisu minulle siinä vaiheessa.”

Ane tiesi tekevänsä edelleen töitä koulutuksen hankkimiseksi, koska se oli myös asia, johon Herran profeetat kannustavat. Mutta nyt hän tiesi, että avioliitto olisi hänen tärkeysjärjestyksensä kärjessä.

Ane oli surullinen, koska hän tiesi, että harvat ihmiset pitäisivät hänen avioitumistaan siinä iässä asiana, josta kannatti iloita. Mutta hän päätti keskittyä siihen, että oppisi tunnistamaan Hengen kehotukset ja sen, mitä Herra ajatteli, eikä siihen, mitä hänen ikätoverinsa ajattelivat. ”Juuri sitä minä tarvitsisin pysyäkseni lujana ja puolustaakseni sitä päätöstä, jonka olin tehnyt”, hän sanoo.

Benjamin ei koskaan kokenut mitään selkeää käännekohtaa, jossa hän olisi tajunnut, että avioliitto siinä vaiheessa oli oikea päätös hänen kohdallaan. Sen sijaan hän sanoo: ”Oivalsin, että minun oli palattava perusasioihin. Miksi olin täällä? Mikä oli tarkoitukseni maan päällä?”

Kun hän tutki pyhiä kirjoituksia sekä profeettojen ja apostolien sanoja, hän kääntyi rukouksessa taivaallisen Isän puoleen. Hän sai myös pappeuden siunauksia. ”Minulle selkeni, että minut oli lähetetty maan päälle, jotta palaisin Jumalan luo perheeni kanssa”, hän sanoo. ”Ei ollut mitään suurempaa työtä tai muuta tehtävää, joka korvaisi sen. Se sanotaan asiakirjassa ’Perhe – julistus maailmalle’. Jos tietoisesti jättäisin piittaamatta siitä ja tekisin jotakin muuta, rikkoisin Jumalan käskyjä.

Kun minulle selveni, että se, mitä minulle oli opetettu koko ikäni, oli niin totta, että se oli tärkeämpää kuin muiden mielipiteet, tunsin valaistuneeni. Päätin toimia sen mukaan, mitä minulle oli opetettu.”

Ane ja Benjamin solmivat avioliiton 16. heinäkuuta 2009 Tukholman temppelissä Ruotsissa. ”Kun temppelisinetöimisemme päivä tuli, tunsin suurta rauhaa”, Ane sanoo. ”Se oli hyvin korutonta. Kaunista. Ei maailmallisia turhanpäiväisyyksiä. Tuntui niin hyvältä olla vanhempieni ja sisarusteni kanssa temppelissä – ja Benjaminin kanssa. Se oli hetki, joka oli täynnä todellista rakkautta.”

Vaikka avioliittoon johtaneet kuukaudet olivat vaikeita, Ane on kiitollinen koettelemuksista, joita koki. ”Se pakotti minut ottamaan kantaa”, hän sanoo. ”Jumala auttoi ja vahvisti minua pyhien kirjoitusten, rukousten ja pappeuden siunausten avulla. Monet ihmisistä, jotka olivat alkuun kielteisiä, ovat tulleet huomaamaan, että valintani oli hyvä ja oikea. He näkevät, että olen todella löytänyt onnea. He ovat kiittäneet minua siitä, että luotin itseeni ja Herraan.”

Naimisiinmenonsa jälkeen Ane ja Benjamin muuttivat uuteen kaupunkiin, jossa he kumpikin aloittivat yliopisto-opinnot. Pian he toivottivat tervetulleeksi tyttärensä Olean, ja Ane lykkäsi väliaikaisesti opintojaan. Ane jatkaa opiskelua osa-aikaisesti ja internetin välityksellä, niin että hän voi saada sekä koulutuksen että olla kotona hoitamassa heidän tytärtään. Vaikka Ane tietää, että sellainen järjestely on kovaa työtä, hän kykenee silti saamaan koulutuksen, jonka haluaa.

”Jotkut ovat ehkä ajatelleet, että minun oli uhrattava monia asioita mennäkseni naimisiin ja perustaakseni perheen”, hän sanoo, ”ja siltä asia olisi voinut vaikuttaa. Mutta todellisuudessa olen saanut kaiken. Tiedän, että kun päätän asettaa Herran etusijalle, minulle annetaan kaikki muu tarpeellinen. Olen hyvin innoissani ja kiitollinen siitä, että saan tutkintoni. Mutta ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuus olla iankaikkinen perhe!”

Benjamin on samaa mieltä. ”Jumala on ohjannut elämääni sellaisella tavalla, että minua on opetettu asettamaan Hänet ensimmäiseksi”, hän sanoo. ”Minulle kyse ei ollut valinnasta perheen ja koulutuksen välillä, vaan perheen asettamisesta etusijalle ja koulutuksen hankkimisesta samaan aikaan. Muiden päätösten kohdalla on samoin. Kyse ei ole siitä, että Jumala tai ei mitään, vaan siitä, että kun Jumala on etusijalla, niin kaikki muukin hoituu.”