Ajoitus on kaikki kaikessa

Kun Vinca Gilman katselee mietteissään kotinsa takana olevaa alaskalaista metsää, hän ajattelee lämmöllä aviomiestään, jonka kuolemasta on jo kauan. Ward Kepler Gilman oli voimakas, huomiota herättävä mies, toisen maailmansodan veteraani, lääkäri ja uskollinen aviomies. Mutta tarvittiin uskon matka ja evankeliumin tuoma uusi mahdollisuus, jotta Vinca ja Ward voivat tulla liitetyiksi yhteen iankaikkisuudeksi.

Vinca Helen Gilmanin tarina sai alkunsa Tanskassa. Hän syntyi lähellä Vordingborgin kaupunkia, joka sijaitsee samalla saarella kuin Kööpenhamina. Hän varttui maatilalla perheessä, jossa oli seitsemän lasta, joista kolme poikaa oli adoptoituja.

Sitten alkoi toinen maailmansota. Jumalan armosta Vinca ja hänen vanhempansa selviytyivät hengissä holokaustista ja kolmesta vuodesta vankileireillä. Se on kokemus, jonka hän nykyään mieluiten unohtaisi.

Sodan jälkeen hänen perheensä rakensi elämänsä uudelleen. Eräänä päivänä Vinca ja hänen vanhempansa olivat lomapaikassaan Aarhusissa Jyllannissa. Siellä he sattuivat tapaamaan kaksi lähetyssaarnaajaa, jotka etsivät majapaikkaa. Nuoret miehet olivat niin herttaisia ja ystävällisiä, että Vincan vanhemmat antoivat heidän asua vierashuoneessaan.

”Kävin heidän kanssaan kirkossa vähän aikaa,” Vinca muistelee, ”mutta perheeni ei ollut lainkaan kiinnostunut uskonnosta. Isäni oli juutalaista sukua ja äitini oli luterilainen, mutta me emme saaneet uskonnollista kasvatusta. Ja sitten minun täytyi palata kouluun.”

Lähetyssaarnaajat käväisivät myöhemmin hänen luonaan Kööpenhaminassa. Vaikka Vinca piti heidän vierailustaan, hän ei vielä ollut valmis ottamaan evankeliumia vastaan.

”Muutin Salt Lake Cityyn vuoden 1950 paikkeilla”, Vinca sanoo. ”Olin sairaanhoitaja, mutta minun täytyi uusia lupani harjoittaakseni ammattiani Yhdysvalloissa.”

Muutto antoi hänelle tilaisuuden oppia englantia paremmin. Se antoi hänelle myös toisen tilaisuuden oppia lisää kirkosta. Hän asui Beehive Housessa ja työskenteli lääkärin vastaanotolla tien toisella puolella. Hän soitti myös selloa Utah Symphony -orkesterissa ja sai monia hyviä ystäviä.

”Kävin heidänkin kanssaan kirkossa. Ja kävelin päivittäin temppeliaukiolla lounastauollani. Mutta pidin silti uskontoa asiana, jonka saisi tehdä sellaiseksi osaksi elämäänsä kuin itse halusi.”

Asuttuaan Salt Lake Cityssä kaksi vuotta Vinca muutti Sacramentoon Kaliforniaan ja asui lyhyen aikaa sellaisen lähetyssaarnaajan perheessä, joka oli opettanut häntä Tanskassa. Kun hän oli ansainnut leikkaussalihoitajana tarpeeksi rahaa tullakseen toimeen omillaan, hän muutti asumaan itsekseen. Hän seurusteli tuon lähetyssaarnaajan kanssa, ja he menivät lopulta kihloihin.

”Asiat eivät edenneet, kuten oli suunniteltu”, Vinca muistelee, ja kun he purkivat kihlauksensa, hän jatkoi omaa elämäänsä ja menetti yhteyden kirkon jäseniin.

Pian sen jälkeen Vinca tapasi Wardin, joka oli Sacramentossa syntynyt ja varttunut hammaslääkäri ja suukirurgi. Hän oli voimakas, komea mies, joka oli sodassa palvellut laivaston upseerina. Vaikka hän oli 11 vuotta Vincaa vanhempi, tämä hullaantui häneen, ja heidät vihittiin avioliittoon vuonna 1954.

He ostivat talon miehen vastaanoton läheltä. Vaikka he eivät kyenneet saamaan lapsia, heillä oli ihana rakkausavioliitto. He tekivät työtä, he matkustelivat, mies maalasi tauluja ja vaimo jatkoi soittamista. Elämä oli antoisaa monet vuodet.

Ward kuoli vuonna 1985. Vinca asui heidän kotitalossaan noin vuoteen 1999 asti, jolloin hän alkoi tuntea halua muuttaa pois. Hänen kotinsa oli suuri, suurempi kuin mitä hän tarvitsi, ja hän halusi muutosta. Hän löysi itselleen sopivan pikkukaupungin Hainesissa Alaskassa. Hän jäi sinne viettämään eläkepäiviään, ja niin kertomus olisi päättynyt, jos lähetyssaarnaajat eivät olisi tulleet koputtamaan hänen oveaan vielä kerran, vuonna 2006.

Viimein, monien tilaisuuksien ja monien vuosien jälkeen, ajoitus oli oikea.

”En ollut oikeastaan koskaan tiennyt paljon uskonnosta,” Vinca sanoo, ”mutta tiesin joitakin asioita, jotka saivat minut esittämään kysymyksiä, sellaisia asioita, joihin olin pettynyt tai jotka tuntuivat kummallisilta.

”Kun sain tietää tästä evankeliumista, kaikessa oli yksinkertaisesti järkeä: pelastussuunnitelma, mitä meiltä odotetaan, annetut lupaukset, Mormonin kirja. Pidän erityisesti kirkon opista, joka koskee temppelityötä niiden kuolleiden puolesta, jotka eivät ole saaneet aikanaan tutustua evankeliumiin. Se tuntui minusta hyvältä; se oli jotakin, minkä voin hyväksyä, koska se oli minusta selkeää ja avointa, ihan kuin olisin tullut kotiin.

Tein lopulta sen, mitä minun olisi pitänyt tehdä kauan sitten. En tiedä, miksi minulta meni siihen niin kauan. Olin tavannut paljon ihania ihmisiä, ja he kaikki vaikuttivat osaltaan siihen, että päätin liittyä kirkkoon. Siihen kului vuosia, mutta kasteelle meneminen on parasta, mitä olen koskaan tehnyt.”

Vinca kastettiin 14. lokakuuta 2006 – aviomiehensä syntymäpäivänä. Vain vuotta myöhemmin hän meni ensimmäisen kerran temppeliin ja hänet sinetöitiin Wardiin (sijaisen avulla) ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Vincalle temppelikokemus ja sinetöinti elämänsä rakkauteen ”oli uskomaton, kaunis”.

Saatuaan tämän ylimaallisen siunauksen tulla sinetöidyksi rakkaaseen aviomieheensä Vinca haluaa nyt kertoa temppelisiunauksista sukulaisilleen. Vaikka hän on 86-vuotias ja kärsii munuaisten vajaatoiminnasta, hän on motivoitunut.

”Toivon, että aviomieheni ja hänen vanhempansa sekä minun vanhempani ja omat veljeni ja sisareni ottavat evankeliumin vastaan. Minulla on paljon temppelityötä tehtävänä.

Yksi tärkeimmistä projekteistani elämässä nykyään on tehdä niin paljon temppelityötä kuin vain voin tehdä, niin paljon sukututkimustyötä kuin mahdollista. Minusta tuntuu, että minulla on syy elää täällä. Vaikka eläisin satavuotiaaksi, se sopii hyvin. Minulla on nyt tekemistä. Tuntuu todellakin hyvältä voida tehdä sitä.”

Kun Vinca kääntää katseensa takaisin taloonsa päin mennäkseen sisälle, hänet täyttää toivo, joka tulee Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Tämän kirkon jäsenenä oleminen ”on ollut siunauksena lukemattomilla tavoilla. Tunnen mielenrauhaa. Tunnen olevani vahvempi. Kun asiat ovat todella upeasti, tuntuu siltä, että ’voi, miten ihanaa, tämä on taivaallista’. Se saa minut kiitolliseksi siitä, että saan elää.”

Vinca elää kiitollisin sydämin, koska evankeliumin liekki ja toivo iankaikkisuuksista hänen rakkaan aviomiehensä kanssa palaa kirkkaana hänen sisimmässään.