2013
Huoltotyö
Elokuu 2013


Kotikäyntiopetussanoma

Huoltotyö

Tutkikaa rukoillen tätä aineistoa ja keskustelkaa siitä soveltuvin osin niiden sisarten kanssa, joiden luona käytte. Käyttäkää artikkelin kysymyksiä apuna vahvistaaksenne sisarianne ja tehdäksenne Apuyhdistyksestä aktiivisen osan omaa elämäänne. Lisää tietoa on osoitteessa reliefsociety.lds.org.

Usko, perhe, auttaminen

Kirkon huoltotyön tarkoituksena on auttaa kirkon jäseniä tulemaan omavaraisiksi, pitää huolta köyhistä ja tarvitsevista sekä palvella muita. Huoltotyö on keskeisellä sijalla Apuyhdistyksen työssä. Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut:

”[Herra] on aikojen alusta asti varannut keinoja, joilla Hänen opetuslapsensa voivat auttaa. Hän on kehottanut lapsiaan pyhittämään aikansa, varansa ja itsensä ja ryhtymään Hänen kanssaan palvelemaan muita. – –

Hän on pyytänyt ja käskenyt meitä osallistumaan työhönsä avuntarpeessa olevien kohottamiseksi. Me teemme kasteen vesissä ja Jumalan pyhissä temppeleissä liiton toimia niin. Me uudistamme tuon liiton sunnuntaisin, kun nautimme sakramentin.”1

Piispan tai seurakunnanjohtajan johdolla paikalliset johtohenkilöt auttavat hengellistä ja ajallista hyvinvointia koskevissa asioissa. Tilaisuuksia palvella syntyy usein, kun kotikäyntiopettajat etsivät innoitusta tietääkseen, kuinka vastata kunkin sellaisen sisaren tarpeisiin, jonka luona he vierailevat.

Pyhistä kirjoituksista poimittua

Luuk. 10:25–37; Jaak. 1:27; Moosia 4:26; 18:8–11; OL 104:18

Historiastamme poimittua

Kesäkuun 9. päivänä vuonna 1842 profeetta Joseph Smith antoi Apuyhdistyksen sisarille tehtäväksi ”auttaa köyhiä” ja ”pelastaa sieluja”.2 Nämä tavoitteet ovat yhä keskeisiä Apuyhdistykselle, ja ne ilmaistaan tunnuslauseessamme ”Rakkaus ei koskaan katoa” (1. Kor. 13:8).

Viides Apuyhdistyksen ylijohtajamme Emmeline B. Wells ja hänen neuvonantajansa ottivat tämän tunnuslauseen käyttöön vuonna 1913 muistutuksena perusperiaatteistamme: ”Julistamme, että tarkoituksenamme on – – [pitää] tiukasti kiinni profeetta Joseph Smithin innoitetuista opetuksista, kun hän ilmoitti suunnitelman, jonka mukaan naiset saisivat valtuuden pappeuden kutsumina kokoontua sopiviin järjestöihin tarkoituksenaan sairaiden palveleminen, tarvitsevien avustaminen, ikääntyneiden lohduttaminen, varomattomien varoittaminen ja orpojen auttaminen.”3

Nykyään Apuyhdistys ulottuu kaikkialle maailmassa sisarten osoittaessa rakkautta – Kristuksen puhdasta rakkautta – lähimmäisiään kohtaan (ks. Moroni 7:46–47).

Viitteet

  1. Ks. Henry B. Eyring, ”Tilaisuuksia tehdä hyvää”, Liahona, toukokuu 2011, s. 22.

  2. Tyttäriä minun valtakunnassani – Apuyhdistyksen historiaa ja työtä, 2011, s. 67.

  3. Tyttäriä minun valtakunnassani, s. 67.