Todistus seminaarin avulla

Kuva

Äiti opetti minulle evankeliumia, kun olin nuori, mutta koska isä ei ollut kirkon jäsen, mietin aina, olinko oikealla polulla. En koskaan ymmärtänyt, miksi isä ei ollut liittynyt kirkkoon, jos se todella on tosi kirkko. Kävin silti mielelläni Alkeisyhdistyksessä, ja minusta oli mukava laulaa kirkon lauluja. Nautin myös siitä, kun äiti luki minulle pyhiä kirjoituksia. Pikkuhiljaa oma todistukseni alkoi kasvaa.

Kun liityin Nuoriin Naisiin, yksi ensimmäisistä tavoitteistani oli lausua todistukseni joka paastosunnuntai. Todistukseni lausumisesta tuli minulle tapa. Se vahvisti haluani kasvattaa tietämystäni, kun pääsin mukaan seminaariin.

Ensimmäisenä seminaarivuotenani luokassa käsiteltiin Vanhaa testamenttia. Sinä vuonna aloin paitsi ymmärtää ja arvostaa Vanhaa testamenttia niin myös oppia temppelien ja sukututkimuksen tärkeyttä.

Osallistuin sukututkimustyöhön yhdessä toisten seurakuntaani kuuluvien oppilaiden kanssa. Me poimimme satoja nimiä ja aloimme tuntea valtavaa rakkautta sellaisia ihmisiä kohtaan, joista tiesimme tuskin mitään – vain heidän nimensä ja vähän muuta tietoa. Vaikka tiesin, että tekemämme työ on tärkeää, olin toisinaan lannistunut ja turhautunut. Tein työtä, jotta toimitukset voitaisiin tehdä sellaisten ihmisten puolesta, joita en tuntenut. Mutta en kyennyt saamaan kosketusta omaan isääni. Hän ei ymmärtänyt tekemäni työn tärkeyttä. Jatkoin rukoilemista ja paastoamista sen puolesta, että jokin koskettaisi häntä.

Seuraavana vuonna tutkimme seminaarissa Uutta testamenttia. Eräänä aamuna aloin herättyäni lukea Vapahtajan kärsimyksistä Getsemanessa. Kyyneleet kihosivat silmiini, kun ymmärsin, että Hän oli vuodattanut veripisaroitaan minun vuokseni. Kuinka toivoinkaan, etten olisi koskaan tehnyt syntiä! Mieleeni tulivat edellisenä vuonna tutkimani Jesajan sanat: ”Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha.” (Jes. 53:5.) Kun olin lukemassa ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta, äiti tuli huoneeseeni. Kerroin hänelle tuntemuksistani, todistuksestani ja toiveestani, että isä tietäisi, mitä olin oppinut seminaarissa.

Todistukseni kasvoi edelleen seuraavana vuonna, kun luimme Oppia ja liittoja. Sain todistuksen siitä, että Joseph Smith oli profeetta. Päätin myös noudattaa hänen esimerkkiään ja kysyä Jumalalta, onko kirkko totta. Vaikka olin jo vakuuttunut sydämessäni, eräänä iltapäivänä huomasin olevani yksin, ja rukoilin vilpittömästi. Rukoillessani tajusin, että todistus, jota olin pyytämässä, oli kasvanut tutkiessani pyhiä kirjoituksia ja käydessäni seminaaria.

Herra avasi sinä vuonna mieleni ja sydämeni, ja ymmärsin Oppia ja liittoja paremmin kuin koskaan aiemmin. Opin lisää myös sielujen suuresta arvosta (ks. OL 18:10–16) ja aloin lausua kasvavaa todistustani niille, jotka eivät tunteneet evankeliumia, kuten isälleni.

Tiesin, että Mormonin kirjan tutkiminen viimeisenä seminaarivuotenani vahvistaisi myös todistustani. Kun tutkin sitä todella, tunsin taivaallisen Isän rakkauden minua kohtaan. Kertomukset innoittivat minua niin paljon, etten halunnut tehdä muuta kuin lukea Mormonin kirjaa. Aloin kuljettaa Mormonin kirjaa mukanani koulussa, ja minulla oli tapana lukea sitä vapaa-aikanani. Aloin myös keskustella lukemastani isän kanssa.

Eräänä päivänä keskusteltuani isän kanssa pitkään evankeliumista annoin hänelle haasteen lukea koko Mormonin kirja. Todistin, että hänkin voisi saada todistuksen kuten minä.

Olen iloinen voidessani sanoa, että isä luki Mormonin kirjan. Kun hän teki sen, hän tiesi, että kirkko on totta, ja lopulta hänet kastettiin! Perheeni valmistautuu nyt tulemaan sinetöidyksi temppelissä. Tiedän, että seminaarissa käyminen ja pyhien kirjoitusten tutkiminen auttoivat minua saamaan oman todistukseni, ja tiedän, että ne siunaavat perheitä.