2015
Pohdintoja
Maaliskuu 2015


Pohdintoja

Mikä rooli isällä on lasten kasvattamisessa?

”Isät antavat siunauksia ja suorittavat pyhiä toimituksia lapsilleen. Niistä tulee heidän elämänsä hengellisiä kohokohtia. Isät ovat henkilökohtaisesti johtamassa perherukouksia, päivittäistä pyhien kirjoitusten lukemista ja viikoittaisia perheiltoja. Isät luovat perheen perinteitä – –. Heidän lapsensa eivät koskaan unohda muistoja näistä erityisistä yhteisistä hetkistä. Isät keskustelevat kahden kesken lastensa kanssa ja opettavat heille evankeliumin periaatteita. Isät opettavat poikiaan ja tyttäriään arvostamaan työtä ja auttavat heitä asettamaan kelvollisia tavoitteita omassa elämässään. Isät näyttävät esimerkkiä uskollisesta evankeliumin mukaisesta palvelemisesta. Muistattehan, veljet, pyhän kutsumuksenne isänä Israelissa – kaikkein tärkeimmän kutsumuksenne ajassa ja iankaikkisuudessa.”

Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista, “Kestävän rauhan löytäminen ja iankaikkisen perheen rakentaminen”, Liahona, marraskuu 2014, s. 45.