Olimmeko tehneet oikein?

Olin tunnettu toimittaja ja olin kirjoittanut artikkeleita arvostettuihin aikakaus- ja sanomalehtiin Limassa Perussa, mutta elämäntapani – kaukana Jumalasta – piinasi minua päivä päivältä enemmän. Sen vuoksi otin vastaan työn erään lehden oikolukijana Ventanillan piirikunnassa, joka sijaitsi kaukana kodistani. Yritin todella kovasti päästä eroon silloisesta ystäväpiiristäni. Ventanillassa tunsin sydämessäni, että elämäni muuttuisi.

Kävin silloin tällöin kirkossa tyttöystäväni María Cristinan kanssa, jolloin kaksi hyvää, sitkeää lähetyssaarnaajaa taivuttelivat minut kysymään taivaalliselta Isältä rukouksessa, onko kirkko tosi. Tein niin, ja koin jotakin sanoin kuvaamatonta. En ollut koskaan tuntenut Henkeä niin voimakkaana kuin tuona unohtumattomana päivänä.

Pian avioliiton solmimisen ja kasteen jälkeen María Cristina ja minä vuokrasimme Ventanillasta pienen, epämukavan huoneen. Tein lujasti töitä, joten etenin oikolukijasta yhtiön aikakaus- ja sanomalehden päätoimittajaksi. En ollut koskaan aiemmin toiminut päätoimittajana, joten olin iloinen asemastani. Asiat kuitenkin muuttuivat, kun julkaisumme alkoivat madaltaa tasoaan ja julkaista moraalisesti kyseenalaista aineistoa. Nämä johtajiemme määräämät muutokset olivat kirkon periaatteiden ja arvojen vastaisia.

Olin aina halunnut olla päätoimittaja, mutta tunsin oloni epämukavaksi niissä olosuhteissa. Piispamme muistutti, että jos toimisimme taivaallisen Isämme tahdon mukaan, Hän siunaisi meitä. Kun vaimoni ja minä pohdimme asiaa ja rukoilimme siitä, saimme innoitusta, että minun tulisi lähteä työpaikastani.

Joitakin päiviä myöhemmin aloin stressaantua ja miettiä, olinko tehnyt oikein. Irtisanoutumiseni jälkeen olin lähettänyt ansioluetteloni useampaan yhtiöön, mutta mitään ei ollut kuulunut. María Cristina ehdotti, että rukoilisimme jälleen, ja teimme niin. Me rukoilimme, että kaikki kääntyisi parhain päin ja että emme menettäisi uskoamme, vaikka laskuja alkoikin kasaantua.

Muutaman tunnin kuluttua vaimoni kannusti minua soittamaan yhteen yhtiöistä. Soitin sinne, vaikkakin vähän epäuskoisena. Hämmästyin suuresti, kun heidän virkailijansa sanoi aikoneensa juuri soittaa minulle. Hän halusi tietää, voisinko aloittaa työn seuraavana päivänä!

Itkimme ilosta. Taivaallinen Isämme oli vastannut rukouksiimme.

Meidän täytyi jättää seurakuntamme ja monta hyvää ystävää uuden työpaikkani vuoksi, mutta kun lähdimme sieltä, meillä oli entistä vahvempi todistus. Nyt minulla on kunniallinen työpaikka ja hyvä palkka, ja meillä on mukava koti. Ennen kaikkea meitä on siunattu varmuudella siitä, että kun toimimme Jumalan tahdon mukaan, saamme Hänen siunauksensa.