2017
Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä
May 2017


Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä

Aina kun teistä tuntuu, että teitä pyydetään tekemään jotakin vaikeaa, ajatelkaa, että Herra katsahtaa teihin, rakastaa teitä ja kutsuu teitä seuraamaan Häntä.

Joitakin vuosia sitten minut ja vaimoni Jacqui kutsuttiin johtamaan Spokanen lähetyskenttää Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Saavuimme lähetyskentälle tuntien sekä pelkoa että jännitystä vastuusta työskennellä niin monien suurenmoisten nuorten lähetyssaarnaajien kanssa. He olivat taustaltaan hyvin erilaisia, ja nopeasti heistä tuli kuin omia poikiamme ja tyttäriämme.

Vaikka useimmat pärjäsivät ihmeellisen hienosti, muutamilla oli vaikeuksia kutsumuksensa korkeiden odotusten kanssa. Muistan, kuinka yksi lähetyssaarnaaja sanoi minulle: ”Lähetysjohtaja, minä en vain pidä ihmisistä.” Useat kertoivat, että heiltä puuttui halu noudattaa lähetyssaarnaajien varsin ankaria sääntöjä. Kannoin huolta ja mietin, mitä voisimme tehdä, jotta niiden muutamien lähetyssaarnaajien sydän, jotka eivät olleet vielä oppineet kuuliaisuuden tuomaa iloa, muuttuisi.

Kun eräänä päivänä ajelin Washingtonin ja Idahon osavaltioiden välisen rajaseudun kauniiden kumpuilevien vehnäpeltojen läpi, kuuntelin samalla Uutta testamenttia äänikirjana. Kuunnellessani tuttua kertomusta rikkaasta nuorukaisesta, joka tulee Vapahtajan luo kysymään, mitä hän voisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän, sain odottamattoman mutta syvällisen henkilökohtaisen ilmoituksen, jota nykyään vaalin pyhänä muistona.

Kun olin kuullut Jeesuksen toistavan käskyt ja rikkaan nuorukaisen vastaavan, että hän oli noudattanut kaikkea tätä nuoresta pitäen, odotin kuulevani Vapahtajan lempeän oikaisun: ”Yksi sinulta puuttuu. – – Myy kaikki, mitä sinulla on – –. Tule sitten ja seuraa minua.”1 Mutta hämmästyksekseni ennen jakeen sitä osaa kuulinkin viisi sanaa, joita en nähtävästi ollut kuullut tai lukenut koskaan aikaisemmin. Oli aivan kuin ne olisi lisätty pyhiin kirjoituksiin. Ihmettelin sitä innoitettua ymmärrystä, joka sitten avautui.

Mitä olivat nämä viisi sanaa, joilla oli niin syvällinen vaikutus? Kuunnelkaa ja katsokaa, tunnistatteko te nämä ilmeisen tavalliset sanat, joita ei löydy muista evankeliumeista vaan ainoastaan Markuksen evankeliumista.

”Muuan mies tuli juoksujalkaa – – ja kysyi: ’Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?’

Jeesus vastasi hänelle: – –

’Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.’

’Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen’, vastasi mies.

Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ’Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.’”2

”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä.”

Kun kuulin nämä sanat, mieleni valtasi elävä kuva siitä, miten Herramme pysähtyi ja katsahti tähän nuorukaiseen. Katsahti – eli katsoi syvällisesti ja läpitunkevasti hänen sieluunsa, näki hänen hyvyytensä ja myös mahdollisuutensa sekä erotti hänen suurimman tarpeensa.

Sitten yksinkertaiset sanat – Jeesus rakasti häntä. Jeesus tunsi kaiken kattavaa rakkautta ja myötätuntoa tätä hyvää nuorukaista kohtaan, ja tämän rakkauden vuoksi ja tämän rakkauden avulla Jeesus pyysi häneltä vielä enemmän. Kuvittelin mielessäni, miltä tästä nuorukaisesta on mahtanut tuntua, kun hänet on ympäröity sellaisella rakkaudella ja samalla häntä on pyydetty tekemään jotakin niin äärimmäisen vaikeaa kuin myymään koko omaisuutensa ja antamaan se köyhille.

Sinä hetkenä tiesin, ettei muutosta kaivannut ainoastaan joidenkin lähetyssaarnaajiemme sydän. Sitä kaipasi minunkin sydämeni. Kysymyksenä ei enää ollut: ”Kuinka turhautunut lähetysjohtaja saa lähetyssaarnaajan, jolla on vaikeuksia, käyttäytymään paremmin?” Sen sijaan kysymyksenä oli: ”Kuinka minä voin täyttyä Kristuksen kaltaisella rakkaudella, jotta lähetyssaarnaaja voi tuntea Jumalan rakkauden minun kauttani ja haluaa muuttua?” Kuinka minä voin katsahtaa häneen samalla tavalla kuin Herra katsahti rikkaaseen nuorukaiseen ja nähdä hänet sellaisena kuin hän todella on ja mitä hänestä voi tulla, eikä nähdä vain sitä, mitä hän tekee tai ei tee? Kuinka minä voin olla enemmän Vapahtajan kaltainen?

”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä.”

Siitä hetkestä lähtien, aina kun istuin vastatusten jonkun nuoren lähetyssaarnaajan kanssa, jolla oli vaikeuksia kuuliaisuuden jonkin osatekijän kanssa, näin nyt sydämessäni uskollisen nuoren miehen tai nuoren naisen, joka oli toiminut, koska hänellä oli ollut halu lähteä lähetystyöhön. Sitten pystyin sanomaan kaikin vanhempien lempein tuntein3: ”Vanhin tai sisar, ellen rakastaisi sinua, en välittäisi siitä, mitä lähetystyössäsi tapahtuu. Mutta minä rakastan sinua, ja koska minä rakastan sinua, välitän siitä, millainen sinusta tulee. Niinpä kehotan sinua muuttamaan ne asiat, jotka ovat sinulle vaikeita, ja tulemaan sellaiseksi kuin Herra haluaa sinun olevan.”

Joka kerta kun menin puhuttelemaan lähetyssaarnaajia, rukoilin ensin rakkauden lahjaa ja sitä, että voisin nähdä jokaisen vanhimman ja sisaren, kuten Herra näkee hänet.

Kun ennen vyöhykekonferensseja sisar Palmer ja minä tervehdimme jokaista lähetyssaarnaajaa yksitellen, minulla oli tapana pysähtyä ja katsoa syvälle heidän silmiinsä, katsahtaa heihin – puhuttelu ilman sanoja – ja sitten poikkeuksetta täytyin suurella rakkaudella näitä Jumalan kallisarvoisia poikia ja tyttäriä kohtaan.

Olen oppinut monia elämää mullistavia asioita tästä syvästi henkilökohtaisesta kokemuksesta, jonka sain luvusta Mark. 10. Tässä on neljä näistä opetuksista, joiden uskon auttavan meitä jokaista:

  1. Kun opimme näkemään muut siten kuin Herra näkee heidät emmekä omilla silmillämme, meidän rakkautemme heitä kohtaan kasvaa, samoin halumme auttaa heitä. Me näemme muissa mahdollisuuksia, joita he eivät todennäköisesti näe itsessään. Kun meillä on Kristuksen kaltaista rakkautta, me emme pelkää puhua rohkeasti, sillä ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon”4. Emmekä me koskaan anna periksi muistaessamme, että ne, joita on vaikeinta rakastaa, tarvitsevat rakkautta eniten.

  2. Mitään todellista opettamista tai oppimista ei koskaan tapahdu, jos sitä tehdään turhautuneena tai vihaisena, eikä sydän muutu, ellei mukana ole rakkautta. Toimimmepa tehtävässämme vanhempina, opettajina tai johtajina, niin todellista opettamista tapahtuu ainoastaan luottamuksen ilmapiirissä, ei tuomitsemisen ilmapiirissä. Kotimme tulee aina olla lapsillemme turvapaikka – ei vihamielinen ympäristö.

  3. Ei pidä koskaan lakata rakastamasta, kun lapsi, ystävä tai perheenjäsen ei elä odotustemme mukaisesti. Emme tiedä, mitä rikkaalle nuorukaiselle tapahtui sen jälkeen kun hän lähti surullisena pois, mutta olen varma, että Jeesus yhä rakasti häntä täydellisesti, vaikka nuorukainen valitsikin helpomman tien. Kenties myöhemmin elämässä, kun nuorukainen huomasi suuren omaisuutensa sisällyksettömyyden, hän muisti sen erityisen kokemuksen, jolloin hänen Herransa katsahti häneen, rakasti häntä ja kutsui häntä seuraamaan Häntä, ja toimi sen mukaisesti.

  4. Koska Herra rakastaa meitä, Hän odottaa meiltä paljon. Jos olemme nöyriä, me otamme vastaan Herran kutsun tehdä parannus, uhrautua ja palvella osoituksena Hänen täydellisestä rakkaudestaan meitä kohtaan. Onhan kutsu tehdä parannus myös kutsu vastaanottaa anteeksiannon ja rauhan ihmeellinen lahja. Sen vuoksi ”älä väheksy – – Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa”5.

Rakkaat veljeni ja sisareni, aina kun teistä tuntuu, että teitä pyydetään tekemään jotakin vaikeaa – luopumaan jostakin huonosta tavasta tai riippuvuudesta, hylkäämään maailmalliset pyrkimykset, uhraamaan mieluisa toiminta, koska on lepopäivä, antamaan anteeksi jollekulle, joka on tehnyt väärin teitä kohtaan – ajatelkaa, että Herra katsahtaa teihin, rakastaa teitä ja kutsuu teitä tekemään sen vaikean asian ja seuraamaan Häntä. Ja kiittäkää Häntä siitä, että Hän rakastaa teitä kylliksi kutsuakseen teitä tekemään enemmän.

Todistan Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta ja odotan innolla sitä päivää, jolloin Hän kietoo käsivartensa meidän jokaisen ympärille, katsahtaa meihin ja ympäröi meidät täydellisellä rakkaudellaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.